IRC-Galleria

Teeiiämmä

Teeiiämmä

Minä olen muuttunut, itseluottamus nollassa.

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

10.Keskiviikko 17.08.2011 14:02

Poltat mua kuin kynttilää.
ilman ilmaa etkö nää,
kun vierellesi tukehdun.

8.Tiistai 16.08.2011 21:52

päivä yksi, tyttö heräsi aamulla,
oli hiukset sekaisin, kasvot kuin haamulla,
eikä kadulla, näkynyt edelleenkään ystävää,
niinku ei ennenkää, eilinen elää taas tänää,

eikä hän halunnut enää koskaa kouluu, joutuu,
koska sattuu, kun toiset vain pahaa puhuu,
tyttö oli romantikko eikä tottunu maailmaan,
hän tiesi kuinka maailma jaksaa satuttaa,

taas, hän kuitenkin lähti kouluun kulkemaan,
yritti olla pienest ettei kukaan huomaisikaan,
hän oli hiljaa, joka ikisenä päivänä,
ettei paljastaisi oikeaa itseään,

eikä opettajat huomannu kuinka välillä,
tyttö itki kun sattui käytävillä, välkillä,
eikä millää, jaksanut siirtyy tuntiin uuteen,
kaikki ilo vaihtunu masentuneisuuteen,

kerto:
kukaan ei välittänyt,käsittänyt,
kuinka pettynyt voi olla jos on vain etsinyt, onnea,
johon ei ole koskaan voimaa,
kun sen tajuaa, ettei sitä saa,

päivä kaksi, tyttö sai nukkuu pidempään,
oli viikonloppu, uskalsi vähän hengittää,
mut oli vaikeeta olla hauskaa yksinään,
kun ei ystävää, ollut edelleenkään,

tyttö heti aamulla laittoi kädet ristiin,
rukoili voimaa taas yhden päivän selviytymistestiin,
ja tiesi et taivas on taas suljettu tänää,
häneltä, niin kuin jokaisena päivänä,

eikä yrittää jaksa jos ei koskaa onnistu,
tyttö tiesi sen ja entisestään lannistu,
hän tiesi ettei enää halunnut jatkaa, matkaa,
ja kirjoitti kirjeen ennen itsemurhaa, jossa luki

ei enää uni auta, väsymykseen,
eikä aamulla kello auta, herätykseen,

7.Tiistai 16.08.2011 01:04




Funny how i find myself in love with you
If i could buy my reasoning I'd would pay to lose
One half won't do
I've asked myself
How much do you commit yourself?
It's my life
Don't you forget
It's my life
It never ends
Funny how i blind myself
I never knew if i was sometimes played upon
Afraid to lose
I'd tell myself what good you do
Convince myself

6.Tiistai 16.08.2011 00:28

JOS OLET TYTTÖ,TEE TÄMÄ TAI IHASTUKSESI ALKAA INHOTA SINUA

» paras miespuolinen ystävä? - Möömöö, en tiedä.: (
» jos nukkuisit kumppanisi kanssa samassa sängyssä,kumpi puoli? - Seinä !
» rakastat jotain poikaa kovasti,kerrotko hänelle? - Kyllä :)
» jos kaveripoika halaa sinua,halaatko takaisin? - Tottakai. :)
» ajatteleppas yhtä poikaa,kuvaile häntä kolmella sanalla? - Huomaavainen, ihana, komea. <3
» ja eikö niin että lähes kaikki tytöt jotka lukevat tuon,tietävät kenestä puhut? - Ei ;)
» puhutteko tyttöporukan kesken usein pojista? - kyyllä !
» kumpi on komeampi,jalkapalloilija vai jääkiekkoilija? - jääkiekkoilija
» takapiiska vai siili? - myöh, en tiedä. :(
» hauska ja töykeä vai kiltti ja tylsä? - Eiks vois valita hauska ja kiltti?
» mainitseppas tässä poika,jota kaipaat? - .... ♥
» miksi ihmeessä juuri häntä? - Koska ikävä.
» ajattele yhtä poikaa taas,suutelisitko häntä? - kyyl. ;)
» jauhaisitko hänen kanssa samaa purkkaa? - miksipäei?
» lopuksi,pidätkö edes pojista? - kyl ♥
.

5.Tiistai 16.08.2011 00:22

You think that I will change
But you know that will never be
I'm just that way and that's just me
Well it's just the way I am
And I am doing all I can
Why can't you see I just can't change
Well I could care less what you see
I'm just nevertheless here for me

4.Perjantai 12.08.2011 12:32



Tallinnaa 22.8 ;) Can't wait.

-Super Alko
-Muddy Bonesin keikka.

3.Perjantai 12.08.2011 12:26

- mitä tekisit jos hän ...
» Tekisi itsemurhan ; Aluksi tunteeni varmaan vaihtelisi surun ja vihan välillä. Mutta eiköhän siitäkin päästäisi yli. (toivottavasti nyt näin ei käy)
» Asuisi naapurissasi ; JAIAHAHAHAHAH !
» Alottaisi tupakoinnin ; Polttaa jo... :--D
» Joutuisi sairaalaan ; Pomppuilisin sinne. :>
» Karkaisi kotoaan ; NO HUHHU ! :D

- mitä ajattelet hänen ...
» Silmistä : ihanat :)
» Kasvoista ; Tui. :>
» Hiuksista ; ....vois vähän siistiä niitä. :D

- muita kysymyksiä ...
» Mitä ajattelet hänestä ? ; ihana, mukava ♥
» Kuinka kauan luulet teidän pysyvän väleissä ? ; aika kauan luulisin :)
» Rakastatko häntä ? ; Njah. :)
» Oletko koskaan satuttanut häntä ? ; .... :)
» Halaisitko häntä ? : Kyllävain
» Kuvaile häntä yhdellä sanalla ? ; Inanaanannaananana♥
» Mikä oli ensivaikutelmasi ? ; Öääää, mukava, semihiljanen
» Minkä luulet olevan hänen heikkoutensa ? ; :D:D:D
» Uskotko hänen menevän naimisiin ? ; no tuskinpa menee :D
» Mikä hänessä tekee sinut iloiseksi ? ; kaikki
» Kuinka hyvin tunnet hänet ? ; iha hyvin
» Onko jotakin, jota tahtoisit kertoa hänelle, muttet ole pystynyt ? ; Ei : )

2.Keskiviikko 10.08.2011 16:35

O1: Kuva jostain, mikä on söpöä



O2: Kuva siitä, miltä minusta tuntui tänään
O3: Kuva siitä, mitä tein tänään
O4: Kuva jostain, jonka olen menettänyt
O5: Kuva, joka kuvailee aamujani
O6: Kuva lempibändistäni/laulajastani
O7: Kuva lempipaikastani
O8: Kuva jostain, johon uskoin lapsena
O9: Kuva jostain mieliruoastani
1O: Kuva ensimmäisestä pysyvästä harrastuksestani
11: Kuva lempijuomastani
12: Kuva bändistä, jonka musiikkia kuuntelen nyt
13: Kuva jostain, mitä pelkään
14: Kuva jostain, mitä odotan paljon♥
15: Kuva minusta ja ystävästäni/ystävistäni
16: Kuva kännykästäni
17: Kuva lempihedelmästäni
18: Kuva jostain, mitä haluaisin tehdä vielä ennen kuolemaani
19: Kuva lempihiustyylistäni
2O: Kuva jostain, mitä teen joka päivä
21: Kuva, joka kuvaa elämääsi
22: Kuva henkilöstä, jonka haluaisin tavata.
23: Kuva minusta joskus aikoja sitten
24: Kuva henkilöstä, jota ihailen
25: Kuva, joka saa minut hymyilemään
26: Kuva siitä, mitä mieltä olen koulusta
27: Kuva, joka tuo muistoja mieleeni
28: Kuva siitä, miten vietän mieluiten perjantai-iltani
29: Kuva tapahtumasta, jota en kadu

1.Keskiviikko 10.08.2011 14:49

I wanted to be someone,
I wanted to be famous,
I wanted life and
I wanted love.
I tried to be what they
wanted me to be,
I tried to be what I was
not meant to be.

[Ei aihetta]Tiistai 09.08.2011 18:15

Tämän kesän aikana olen ...


saanut uuden kaverin
suudellut
seurustellut vakavasti
syönyt grillimakkaraa
uinut meressä
uinut järvessä
kalastanut
kirjoittanut postikortin
tehnyt fritsun
ollut lentokoneessa
käynyt lääkärissä
sairastunut flunssaan
lukenut harry potteria
lähettänyt tekstiviestin väärään numeroon
palellut
kerännyt simpukoita
syönyt ravintolassa
palanut olkapäistä
kävellyt paljain jaloin asfaltilla
ostanut kengät
tuhlannut yli 200e vaatteisiin
käynyt kahvilassa
matkustanut autolla yli 300 km
rullaluistellut
nukkunut vastakkaisen sukupuolen vieressä
tappanut ampiaisen
puhunut mummolleni
käynyt hammaslääkärissä
ostanut farkut
käynyt Helsingissä
juonut alkoholia
uinut alasti
patikoinut metsässä
ollut kuumeessa
vahtinut lapsia
kastellut kukkia
ajanut nurmikkoa
ollut piknikillä
käyttänyt lacosten kenkiä
suuttunut kaverille
ollut vaahtokylvyssä
syönyt herneitä
käynyt naapurin pihalla
käynyt Espanjassa, Kreikassa tai Italiassa
käynyt yöuinnilla
matkustanut ratikalla
käyttänyt korkokenkiä
leiponut
saanut uuden puhelimen
viettänyt synttäreitäni
ollut mustasukkainen
ollut krapulassa
ostanut demikalenterin
käynyt Lapissa
marjastanut
kävellyt unissaan
puhunut tyhmiä humalassa
oksentanut
karannut kotoa
ajanut mopolla/skootterilla
ruskettunut
antanut hyttysen pistää
ajanut autoa
nähnyt hirven
nähnyt kyyn
pelännyt pimeää
katsellut tähtiä
kiikaroinut
ollut stadikalla uimassa
katsonut Conan O'Brienia
sammunut
myöhästynyt junasta
juossut 3 km putkeen
hengästynyt
rikkonut lakia
käynyt turvatarkastuksessa
hukannut avaimeni
käynyt ruokaostoksilla
pelannut pelikoneella
hävinnyt vedonlyönnin
pelannut koripalloa
lukenut jotain koulukirjaa
saanut syvän haavan jalkaani
ostanut minihameen
syönyt irtojäätelöä
pelästyttänyt kaverin
laittanut uusia kuvia galleriaan?
ampunut vesipyssyllä
heitellyt vesi-ilmapalloja
ollut onnellinen
ollut masentunut
soittanut nuortenpuhelimeen
kirjoittanut päiväkirjaan
ollut kuumailmapallon kyydissä
käynyt serenassa
ostanut kumisaappaat
vältellyt jonkun ihmisen seuraa
ollut vainoharhainen
pelannut biljardia
sytyttänyt tulipalon
soittanut hätänumeroon
syönyt banaanin.