Aurinko nukkuu hiljaa vain
Kerran vuosisadallain
Kaihoisat meret tyyniä ja punaisia
Kiihkeät hyväilyt saatettu viimeiseen lepoon
Unelmieni vuoksi pitelen kiinni elämästäni
Unelmieni vuoksi katson yöhöni
Totuus ajan lopussa
Toivon menetys on rikos
Toivon tämän yön
Kestävän koko elämän
Pimeys ympärilläin
Rannat aurinkomeren
Oi miten toivonkaan laskeutuvani Auringon mukana
Nukkuen, itkien kanssasi
Surulla on ihmissydän
Jumalastani se irtautuu
Voisin purjehtia edellä tuhannan kuun
Löytämättä koskaan määränpäätäin
Kahtasataakahtakymmentäkahta päivää valoa
Yö vielä himoitsee
Hetki runoilijalle kerrottavaksi
Kunnes ei ole mitään jäljellä sanottavaksi