IRC-Galleria

Tinder91

Tinder91

Ei näin, vaan näin, ei näin vaan näin.

Nonni.Torstai 08.01.2009 13:21

2008 pakettiin lopullisesti

1. Mitä sellaista teit vuonna 2008, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Lopetin pitkän matikan =

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En harrasta lupauksia, ne eivät kuitenkaan kestä

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
No sukuun kai tuli porukkaa lisää, mutten koe heitä hirmu läheisiksi 8D

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei :)

5. Missä maissa kävit?
Suomessa ja Ruottissa

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2009, jota puuttui vuodesta 2008?
Voi kuulkaas, paljonkin. Paljon enemmän yhteisiä hyviä hetkiä rakkaiden ihmisten kanssa, paljon myös kuitenkin omaa rauhaa jne. Listaa voisi jatkaa pitkäänkin 8D

7. Mitkä vuoden 2008 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Varmaa 6.6. ja 5.12

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Sain työp

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Koulu olisi voinut mennä paremminkin 8D

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Flunssaa pari kertaa, sit tietty tota ihosairautta tullu podettua, joulukuussa kuumekierre : ASD

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Hmm. Enpä tiiä. Joku vaate varmaa

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
MONEN <33

13. Kenen käytös masensi?
Hmm. Vanhempien ainakin joskus

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Noop. Siitä ei nyt tarvitse puhua tässä.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Muutamat mahtavat keikat : DD

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2008?
Sontsan alla - Sir Iivo...

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?
onnellisempi.
b) laihempi vai lihavampi?
:/// Karu totuus. kiloja karisee lisää : /
c) rikkaampi vai köyhempi?
Jaa-a .

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Omaa rauhaa ja lepoa :)

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
EMT

20. Kuinka vietit joulua?
Töissä, sitten kotona sukulaisten kanssa : ASD

22. Rakastuitko vuonna 2008?
Noh, totaööh. Oli siinä muutamia, kariutuivat kaikki :

23. Kuinka monta yhden yön juttua?
Köhköh.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Hmm. Enpä tiiä. Välillä tulee salkkarit katottua, muttei se mikää suosikki oo 8D

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
TODELLAKi,

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
En hirveesti ehdi lukemaa 8D

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Lukemattomia, BFMV, MOKOMAAAAA, RYTMIHÄIRIÖ esimerkiksi

28. Mitä halusit ja sait?
Töitä : D

29. Mitä halusit muttet saanut?
Kaikennäköstä

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
En kato himust leffoikaa 8P

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
täytin 17, tylsin synttäri varmaa ikuna. kotona mahataudissa

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
voi aika monikin asia... Ehkä sitä ei aina olis jaksanut olla niin yksin.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2008?
Totaaaajoo, ei sitä kai mitenkää voi kuvailla. :D

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Kaverit. <33 ystävät <33 Frendit <33 Kamut <33 Kemut <33

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
ILMASTONMUUTOS : DDDD

37. Ketä ikävöit?
Rakasta luokkakaveriani, joka lähti pois täältä :/

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Ittis ja Janne H <3

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.