Henri pitää tulitikkuja esimerkiksi seksin korvikkeena.
Tulitikut ovat halvempia kuin kondoomit ja paljon turvallisempiakin.
Hän rakastui tulitikkuihin viime kesälomana, eikä enää pysty elämään
ilman niitä. Juuri saamieni tietojen mukaan hän jopa yrittää lopettaa
tupakanpolton tulitikkujen avulla.
Henri pureskelee, imeskelee ja sylkee tulitikkuja, tällöin hän saa ajatuksensa
kasattua.
Henri kuvailee tulitikkujen pureskelua hyvin terapeuttisena tapana ja hän
myös kertoi niistä olevan paljon hyötyä. Tulitikut ovat hänelle kuin stressileluja
ja jopa erittäin halpoja. Kokeilin itsekkin tulitikkujen vaikutusta ja voin jopa todeta,
että Henri oli asiasta oikeassa. Olen Henristä hyvin ylpeä, jos hän pystyy lopettamaan
tupakoinnin tulitikkujensa avulla.
-Onnea yritykselle Henri.