IRC-Galleria

Menenkin tästä tappamaan itseni

---

>

Ja miksi ihmeessä aina kun menen läheiseen S-Markettiin siellä soi Robbie Williamsin Feel...?

Siitä asti kun kävin aamulla lenkillä ja näin erään ikämiehen 80-luvun pinkissä tuulipuvussa
minulla on pyörinyt päässäni Marco Bjuströmin "nami nami" -kommentti päässä!

AGH!

sadasdasdasdasd

Tarvitsen vastinekappaleeni.

Vastineen, joka joko lyö minut tai minä hänet.
Eikä siltikään välillämme olisi vihaa, vaan rakkautta.

Vain pahin vihollisesi, se joka edustaa kaikkea sitä, mitä sinä et ole ja vice versa.
Vain se voi tehdä sinut täydelliseksi.
Se hetki, kun kohtatte ja jo pelkkä olemuksenne sotii toisiaan vastaan.

Siinä on tasapaino.
Siinä on se hetki, kun olet onnellisimmillasi.


Täytyy kuolla, että saa rauhan.

Mistä kaikesta luovummekaan saavuttaaksemme jotakin meille tärkeää.
Mistä sinä luopuisit ja minkä saavuttaaksesi?

Näinpä pitkästä aikaa rauhaisan unen.
Olin jonkin keskiaikaisen maan rakastettu ja pidetty kuningas.
Maassa oli kaikki hyvin, rikollisuus oli nollassa ja valtion talous kukoisti.
Kaikki oli niin pahuksen hyvin, yhtä asiaa lukuun ottamatta.

Minun kuninkaallinen ylhäisyyteni ei ikinä onnistunut pystyttämään telttaansa oikein retkeillessään.
Se oli koko valtuuston ja myös kansan murheen aihe
ja sitä koitettiin korjata monin tavoin, mm. käsityöläiset esittelivät erilaisia telttamalleja.

Mikään ei vain auttanut.

Se oli hauska uni, sain polttaa piippua ja näyttää tympiintyneeltä ja trampata tuon olemuksen kanssa
juhlasalia edes takaisin miettiliäänä ja ärtyisenä.

Huoh.
Koitin tässä luonnostella Vlad Tepestä a.k.a. Draculaa Castlevania sarjasta.

Jotenkin kyllästyin pään kohdalla.

Truu_Seitan#blogcomments

Ilmeisesti tuo on ominaista verenperinnössämme, koska tänään pikkuveljeni on ollut energisimmillään ja pikkusiskollani on HYVÄ PÄIVÄ ekaa kertaa PIIIIIITKÄÄn aikaan. =)

Hah!
Mitäköhän minunkin sielunelämäni oikeasti on?

Mitä paremmin muilla menee, sitä onnettomammaksi, tyhjäksi ja toivottomaksi tunnen itseni.
Mutta kun muille tapahtuu pahaa, sattuu tai ahdistaa, täytyn lähes loppumattomalla energialla.
En nauti siitä, että muihin koskee, mutta jostakin kumman syystä kaikki ruumiini kivut katoavat
ja mieleni on tyyni kuin yöilta.

Sitä ei voi kuvailla kauhean tarkasti, mutta se on kuin astuisi kokonaan kovaan virtaukseen,
joka ei kuitenkaan vie mennessään.
Aivan kuin selkään kasvaisi siivet ja kaikki olisi mahdollista, taivas ja maa.

Se on lähes käsinkosketeltavaa yhteyttä vähän kaikkeen.
Pinnat tuntuvat aidommilta kuin moneen vuoteen.
Ilma maistuu raikkaalta.
Ja mikä tärkeintä, en näe niitä typerryttäviä visioita.

Ehkä se johtuu olemuksestani.
Olen aina määritellyt itseni oikeudenmukaisuuden ja kunnian kautta, mutta viime vuodet ovat tehneet
tuosta hyveestäni kieroutuneen.
Koska en usko pahuuteen, enkä hyvyyteen, vaan järjestykseen ja kaaokseen, on tuosta
oikeudenmukaisuudesta muodostunut oikeutetun koston kierre.


Mutta se on mitä olen ja siksi juuri rakkain ominaisuuteni,
tämä "yhteys" ja "kanssakäyminen" olevaisen kanssa.

Ja viimeinen tuomio tulee sen mukaan, mihin käytät sinulle siunattuja ominaisuuksia.

Kierittyäni noin puolitoista tuntia lakanoissani päätin, että valvon sitten töiden alkuun asti.

Miksi minulta ollaan ottamassa viimeinenkin turvani.
Tuntuu, kuin elämästäni olisi tahrattu jokainen asia järjestelmällisesti, mutta sen huomaa vasta nyt kun viimeistä pakotietäni tukitaan ja tuhotaan.

Kaikki vapaa-aikani on kivun täyttämää, edes humalassa en pääse siitä eroon.
Sama toistuu työaikana, jolloin minulla on entistä enemmän aikaa vajota mieleni alhoon pimeään.
Kaikki musiikki, jota kuuntelen tihkuu sitä kipua.
Kaikki piirtämäni vain kuvastaa sitä pahaa oloa ja järjettömyyttä.

Ja nyt en enään saa uneksiakaan rauhassa.
Olen joko hereillä tai sitten näen painajaisia, jotka vaivaavat päiväkausia.

Kuinka kauan vielä, ennenkuin napsahtaa ja teen Auviset tai jotakin yhtä kamalaa?
Miten selvitä, kun ei enään tiedä pitäisikö lopettaa itsensä siksi,
että kipu on sietämätön vaiko siksi,
että pelkää satuttavansa muita.

"Niko susta tulee vielä jotakin suurta."
Hah? Mitä suurta minusta muka voi tulla?
En osaa mitään ja panokseni on hyvin vähäinen kaikessa suhteessa.
Löydän itsestäni potentiaalia, mutta se on usein väärin suunnattu,
pahimmassa tapauksessa ympäristölle vahingollista.

Järkeni heikkenee asteittain, välillä voin nähdä kaiken loogisesti,
mutta yhä useammin näen järjettömyyksiä.
Kipua, tuskaa, välinpitämättömyytä.


Lopulta huomaan vain olevani aivan asian alussa, 19 vuotta taaksepäin:
Kuka olen?
Missä olen?
Miksi olen?

Ja ketä pitää tappaa, että saa tietää...?