IRC-Galleria

Eli kuten otsikko sanoo, eijole tapahtunu mittää. Työhommat on vienyt kaiken ajan, lukuunottamatta toissa viikonloppua, jolloin kävin Suomessa saattamassa enon viimeiselle matkalle. Tilanteen ollessa tämä, kerron tylsästi, mitä tänään tapahtui kaivauksilla.

Päivä alkoi rattoisasti, varttia vaille viiden herätys, pari leipää nassuun ja menoksi. Lämpöä oli ennen kuutta noin +27 astetta, mikä tarkoitti sitä, että normipäivä tulossa. Koska kaivauksilla ollaan saatu jo primäärikohde (muinainen tienpinta jostain 600-500-luvulta eKr.) esiin, tarjolla oli lähinnä vitunmoista hakutusta, että se hemmetin kulkuväylä näkyisi koko komeudessaan. Kymmenen tienoilla elohopea (tai nykyajan mittareissa se digitaalisen näytön ilmoittama luku) oli siinä +34 asteen tienoilla, varjossa tottakai. Ja eihän siellä montussa mitään varjoja ole. Hiittiä pukkasi, hakku lauloi, miehet hikoilivat ja ärräpäät lentelivät. Normaalia suomalaisen miehen toimintaa.

No sitten iltapäivän puolella hiipi sieramiin käryn katku. Tämä ei nyt ollut niin erikoista, kuivat ja kuumat säät olivat aiheuttaneet jonkin verran ruohikkopaloja alueella, mutta kohta havaittiin, että sehän perkele tulee varsin läheltä. Kuopasta noustua alkoi jo liekkien rätinä kuulua ja savua pukkasi silimiin. Pellon reuna oli muuttunut kevyehköksi liekki-infernoksi, ja hätäisimmät jo epäilivät, että sehän tullee päälle. Ite vilkaisin kesantopeltoa, joka sijaitsi tulipalon ja kaivausalueen välissä, ja totesin että ei se mihinkään tule, ellei sitten multa rupea palamaan. Kulotuksesta ei ollut kyse, sillä varsin pian paikallinen veepeekoo ampaisi paikalle ja ryhtyi sammutustoimiin. Paikalliset tiesivät myös, että alueella hiipparoi joku kylähullu, jolla on pyromaanin vinkeitä, tosin kaikki tänä kesänä syttyneet ruohikkopalot tuskin olivat kyseisen sankarin kätösten jälkeä. Tämä roihu toisaalta vaikutti hiukka epäilyttävältä; Crustumeriumin alueen portin läheisyydessä oli ilmeisesti liekit tanssahdelleet varsin vakuuttavasti, joskin juurikaan vahinkoja aiheuttamatta (portti on kuitenkin terästä, joka ei ihan heti sula saati sitten syty palamaan). Juolahtipahan tässä vaiheessa sitten mieleen eräs seikka: Crustumeriumin arkeologinen puisto on myös paikallisten... ööö... no, pojista tykkäävien poikien suosiossa, jotka käyvät varsin usein alueella vierailemassa pusikoissa toimittamassa tehtäviä, joiden suorittamiseksi pitää ilmeisesti riisua ainakin paita, ja jotka kestävät keskimäärin laskujemme mukaan noin 14 minuuttia. Noh, tätä toimintaa ja trafiikkia oltiin seurailtu ruokatauoilla jo parina kesänä kaivausten aikana, ja nyt sitten kun meillä sattui olemaan mukana pari digijärkkäriä, niin näpsittiin muutamat varsin vakuuttavat fotot jampoista, jotka sinne puskaan painuivat. Nämä fotografiset aktiviteetit eivät ilmeisesti jääneet huomaamatta myös ko. pikkurillipojilta, jotka sitten taisivat suutahtaa siihen malliin, että lopettivat arkipäiväiset visiittinsä ainakin siitä meidän kaivausalueen lähistöltä. En tiedä sitten olisiko tämänpäiväinen tulitikkuleikki portin läheisyydessä jonkinlainen retaliaatio yön (ja ilmeisesti myös päivän?) ruskeilta ritareilta, mutta jos näin oli, niin aika höpöjä ovat. Eihän sitä tarvitse nyt leikistä suuttua.

Lopuksi täytän tilaa kertomalla, miten suomalaiselle arkeologille saadaan hyvä mieli työpäivän jälkeen. Tähän tarvitaan suorastaan erinomainen italialainen pizzapohja, tomaattisosetta, joka maustetaan basilikalla, suolalla ja sokerilla, kaikki mahdolliset lihatuotteet mitä jääkaapista löytyy, juustoraastetta, sekä tietty kun Italiassa ollaan, niin kirsikkatomaatteja ja mozzarellajuustoa. Levitellään tomaattisose nätisti pizzapohjalle, isketään siihen salamit, kinkut, tonnikalat, salsicciamakkarat ja kaikki lihatuotteet, mitä nyt sattuu löytymään, sitten levitellään mozzarellasta leikatut viipaleet nätisti lihojen päälle, ripotellaan tasaisesti pilkotut kirsikkatomaatit koko höskän ylle ja lopuksi katetaan koko setti juustoraasteella. Pizza viskataan uuniin, ja sillä välin kun juusto sulaa ja käntty lämpenee, silputaan valkosipulia silleen ihan liikaa. Kun pizzapohja on saanut kivan kullanruskean sävyn ja juustot sulaneet herkkuisasti, napataan pizza ulos uunista, ripotellaan valkosipulisilput siihen päälle, ja napataan pakkasesta ennen ruuanlaittoa sinne viilenemään laitettu Paulanerin Hefe-Weissbier (joojoo, ei tästä saa mitään saksalaisia suhuässäkirjaimia). Nautitaan kevyissä määrin porsastellen. Tämän jälkeen voidaan käydä ottamassa lepiä, ja valmistautua henkisesti illalla telkkarista tulevaan, italiaksi dubattuun Clint Eastwood-westerniin. Luonnollisesti halvat paikalliset keppanat tulee olla kylmässä leffaa varten (suosittelen vaikkapa Dreheriä, alle 90 senttiä 0,66 l pullo... jos on massia niin sitten tietty Nastro Azzurroa, parasta italialaista lageria, joka tosin sitten maksaakin reilun euron 0,66 l puteli).

Eli meni sitten paskanjauhannaksi tää merkintä. Jospas tässä ens viikonloppuna kerkeis tehdäkin jotain jännää. Sitä odotellessa,

--RoomaTurri

Nonni. Taas on muutama päivä livahtanut, ja eikös se perkele ole jo heinäkuu. Kaivaukset ovat jatkuneet, haudanryöstäjät pysyneet toistaiseksi aisoissa, mutta Suomen Rooman-instituutissa Villa Lantessa on havaittu paranormaalia aktiviteettia, olen löytänyt Trasteveresta erittäin miellyttävän baarin, joka tosin taitaa olla ns. perheyrityksen pyörittämä, ja kaiken lisäksi olen ilmeisesti saanut paikallisilta rentuilta liikanimen "Mr. Viking".

Voin aistia kysymysten sinkoilevan ilmassa, joten valoitan seuraavana tapahtumia hieman tarkemmin. Kaivausporukkamme saavuttua Lanteen viime viikon tiistaina, alkoi yläkerroksen huoneissa asuville tapahtua kaikenlaista mielenkiintoista. Muutamia erikoisuuksia mainitakseni keittiökerroksen jääkaapin ovi hyppäsi ilman mitään näkyvää syytä saranoiltaan, ja yläkerroksen viimeisessä huoneessa, suihkun läheisyydestä johtuen "della Docciaksi" nimetyssä oli peili tipahtanut lattialle yhdessä lampun kanssa. Tämä ei sinänsä ole kovin erikoista, mutta ko. peili oli varsin hyvin seinään kiinnitettynä, ja lampusta sanottakoon, että tällä hetkellä seinästä sojottaa pari katkennutta johtoa ja ruuvia. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että edellä mainitut tapahtumat ovat kaikki koskettaneet pelkästään yläkerroksen väkeä. Lisäksi Villa Lanten historiassa on eräs mielenkiintoinen yhtymäkohta tapaukseen, nimittäin nimenomaan yläkerroksessa asunut paikan entinen taloudenhoitaja, Gavina, jonka rintapatsas on edelleen Lanten parlatoriossa, ja jonka aaveen väittävät nähneensä useat Lanten asukkaat, yhtenä viimeisimmistä viime vuonna Lantessa tapaamani taiteilija Paul Osipow. Ilmeisesti vanha rouva on äkämystynyt jostakin.

Lauantaina kävimme baarikierroksella Trasteveressa, jolloin eksyimme sitten muun muassa eräässä varsin erikoisessa baarissa, joka paikallisten tietojen mukaan on parhaimmillaan yleensä pikkutunneilla. Kyseessä oleva mesta nimittäin väistää ovelasti ikävän "ravintoloiden täytyy sulkea ovensa viimeistään aamuneljältä" -lain, sillä yksityinen järjestö voi pitää ovensa auki jäsenilleen ja tarjoilla näin ollen yksityisissä tiloissa juomaa ja viihdettä niin pitkään kuin haluaa. Tämä siis tarkoittaa sitä, että paikalle saavuttaessa pitää liittyä ko. järjestöön (eli käytännössä laittaa nimi kirjaan ja asia on sillä selvä; luonnollisestikaan oikeaa nimeä EI kannata käyttää), minkä jälkeen saa biletystä jatkaa niin pitkään kuin haluttaa. Tuskin ketään yllättää, että henkilökunta on varsin tatuoitua porukkaa, ovella tulijat syynätään hyvin tarkkaan, ja paikka kuulunee varsin suurella todennäköisyydellä paikalliseen perheyritykseen. Kaikesta huolimatta palvelu oli suorastaan loistavaa, ja häiriköt eivät uskaltautuneet sisään, joten paikka vaikutti itse asiassa hyvin turvalliselta. Tosin tatuointini herättivät erityisen paljon huomiota, minkä lisäksi epäilen, että koin jokseenkin kuumottavia hetkiä asianomaisen perheyrityksen jäsenien kanssa toissakesänä puuttuessani - jälkikäteen ajatellen varsin typerästi - erään hieman hukassa olevan turistin taskuvarkausyritykseen. Onneksi en ilmeisesti ollut tuolloin päässyt kenekään mustalle listalle.

Viimeisin tarina on ehkä kaikista vähiten imarteleva. Käyn yleensä töistä tullessani Trasteveressa Standassa ruokaostoksilla, joka on kotimatkani varrella. Kyseisen paikan lähistöllä notkuu yleensä kaiken maailman backpackereita, travellereita, narkkiksia ja deekuja. Periaatteesta en ole edellä mainitsemilleni retkuille koskaan antanut hiluakaan, mutta naama on ilmeisesti tullut tutuksi, sillä olen kuitenkin muutamaan otteeseen joutunut vaihtamaan pari sanaa heidän kanssaan, ja tänään minua sitten tervehdittiin varsin äänekkäästi nimityksellä "Mr. Viking". Onhan tämä nyt toisaalta sitten uutta verrattuna Crustumeriumissa työskentelevien Ferrovian harrastelija-arkeologien käyttämään "Banderossaan", joka johtunee kaivauksilla päässäni pitämästä punaisesta jenkkihuivista. Ilmeisesti "Juha" on vaan liian vaikea lausua.

Että semmosia tapauksia tällä kertaa. Palataan asiaan kun taas jotain tapahtuu,

--RoomaTurri

No voe vidula. Kaivaukset alkoi tiistaina, ja oltiin keretty tosiaan vasta valmistella oman montun avaamista, ni eiköhän viime yönä ollut tombarolit eli haudanryöstäjät murtautuneet Crustumeriumin alueelle ja repineet auki vissiin pari hautaa Monte Del Bufalon hauta-alueelta. Saatanan runkut, ei ole tietoa mitä ne saivat nyysittyä, kun ko. haudat oli vasta löydetty, eikä niitä oltu keretty avata ja dokumentoida. Parhaassa tapauksessa paskiaset joutuivat karkaamaan tyhjin käsin, huonoimmassa tapauksessa parin viikon sisään on Porta Portesen kirpparilla ja eBayssa myynnissä Keski-Italian orientalisoivan ja arkaaisen kauden keramiikkaa, mahdollisesti myös etruskikippoja. Saattaapa olla muutama kaula- tai rannekorukin, tai sitten 2500-2600 vuotta vanhoja miekkoja ja keihäänkärkiä. Kun ei voi tietää enää.

Onneksi oli oma monttu vasta alkutekijöissä, ettei mulkuilla ollut mitään pöllittävää sieltä. Mikäli ei nyt mitään suuria yllätyksiä tule, mun tuskin tarvitsee huolehtia sinänsä noista haudanryöstäjistä, sillä tarkoitus olisi kaivaa Crustumeriumin muinaisen kaupungin aluetta esiin. Hautoja ei ruveta avaamaan tänä kesänä, ellei sitten osuta pahimmoilleen sellaisen kohdalle. Toisaalta sääli, jotenkin olisin ollut jokseenkin innokas yöpymään taas Crustumeriumissa ja tervehtimään tombaroleja hakun kanssa. Yhden olisin sitten voinut päästää pakoon levittämään sanaa ilikiästä suomalaisarkeologista.

Muutenkin olisi vähemmän mairittelevaa sanottavaa italialaisesta byrokratiasta, mutta jätetään nyt sanomatta. Pääasia, että kaivaukset pääsevät alkamaan kunnolla huomenna.

Eipä tässä taaskaan tämän kummempia kerrottavia, työ vie 24 tuntia vuorokaudesta. Tai no ei ihan, kyllä mä oon semmosia reilun viiden tunnin yöunia kerennyt nukkua. Viikonloppuna voi sitte nollata.

Ci vediamo,

--RoomaTurri

Hilirimpsis, kaivaukset läsähti tänään alkuun, vaikka eilen kävinkin jo tsekkailemassa kaivauspaikkaa Crustumeriumissa. Esivalmisteluihin meni aikalailla tämä päivä, samalla sitten tehtiin pintapoimintoja alueella ylimääräisen datan keräämiseksi. Monttua ei saada varmaan auki ennen loppuviikkoa, sen verran on taas italialainen byrokratia näyttänyt kyntensä. Luvat on kohallaan, mutta ilmeisesti on jotain rutkutusta turvajärjestelyistä, ja koska nyt ollaan Italiassa, pitää paikalle saada asiasta vastaava viranomainen näyttämään peukkua, ennenkuin kuoppaleikit voivat alkaa. Ihime hommaa, mutta kun nyt täällä ollaan, niin kai sitten vaan mennään maassa maan tavalla.

Liekö sitten alkavien kaivausten jännäfiilikset sun muut tullut uniin, mutta viime yönä näin taas suhteellisen häkellyttävän unen. Asustelen tällä hetkellä suhteellisen prameassa tutkijahuoneessa Suomen Rooman-instituutissa Villa Lantessa, joka on sisustettu silleen vanhaan tyyliin, ja viime yönä vedellessäni unta palloon, muka heräsin siihen, että mun huoneen ovi avautui. Ja kukapa sieltä asteli sisään muu kuin itse Hitler. Olin aika helvetin WTF, ja tiedustelin führerilta jotta "Aatu, mitä helevettiä sä mun huoneessa teet!?". Noh, Aatuhan ei digannut tästä vaan kävi päälle, jolloin luonnollisesti latasin jannua tauluun. Munhan silmille ei jotku diktaattorit hypi, kuolleita tai ei. Tähän sitten heräsin, ja todettuani tilanteen uneksi, repesin aika huolella. Onkohan kukaan tehnyt tutkimusta arkeologisten kaivausten vaikutuksista ihmisten mielenterveyteen? Tosin mun kohalla on tainnut olla jo aikoja sitten liian myöhäistä...

Tänään olisi vielä jotain klassillisen musiikin konserttia Espanjan instituutissa, mutta oon kyllä sen verran kuitti, että taidan jättää väliin, vaikkei kyllä olisi mullekaan pahitteeksi hieman sivistää itseäni nauttimalla Bachista ja Chopinista. Kuitenni huomenna pitää taas herätä ennen aamuviittä töihin, joten taidan lueskella hieman Lanten kirjastosta löytämääni Neil Gaimanin opusta "Anansi Boys" ja ruveta sitten paapimaan. Ei sitä aina jaksa tutkimuskirjallisuuttakaan selata 24/7.

Että semmosta täältä Roomasta, palaillaan astialle

--RoomaTurri

Nyt oon nähny kaiken. Tai no en oikeestaan lähellekään, mutta jotain omituista taas. Kun täällä Italianmaalla ei paljoa juhannuksia vietellä, niin meitsi on paahtanut luonnollisesti duunia tänkin päivän. Aamu meni edellisten kesien löytöjä dokumentoidessa Villa Lantessa, päivällä käväsin sitte Soprintendenza Archeologica di Roman pääkallonpaikalla jututtelemassa paikallisia guruja ja tsekkaamassa, mitä viime vuoden löydöille oli tehty. Täytyy myöntää, että ne näyttivät varsin hyvältä, ilmeisesti ainakin tuo muinaisesineiden konservointi tapahtuu suhteellisen asiallisesti täällä päin maailmaa. Sen jälkeen oli vielä rennohko palautehetki Terminin lähettyvillä gradun ohjaajan kans, fiksailun varaa on vielä, tottakai, mutta meitsin uudet johtopäätökset otettiin kyllä varsin hyvin vastaan. Jospas sitä ihan oikeesti valmistuis tossa syksyllä.

Iltasella tuli pööpöiltyä känpillä ja käytyä suihkussa (taas tänään oli reilut +30 astetta varjossa), minkä jälkeen rupesi hiukomaan siihen malliin, että suuntasin Trastevereen pöperölle. Vanha kunnon Popi-Popi sai toimia taas ruokapaikkana, kummempia konstailematta bruschettaa valkosipulilla ja spaghettia alla carbonara, eli karkeasti ottaen munakokkelilla ja pekonilla. Varsin täyttävä setti, eikä maksanut liikoja. Kotimatkalla sitten poikkesin Trasteveren aukion läpi ja käveleskelin vähän pikkukujilla huvikseni; jolloin yhtäkkiä sitten näin sen. Nimittäin Mika Häkkisen virnuilevan naaman, helevetin ison kokoisena pimeydessä. Piti jäädä tuijottamaan näkyä hetkeksi, siinä määrin se oli päräyttävä kohtaaminen näillä leveysasteilla. Seuraavana uteliaisuus sitten potki hämmennystä vyön alle, ja oli pakko käydä tsekkaamassa, jotta mitä helevettiä. Naamataulu osoittautui keskikokoisen kojun taustakankaaksi, mikä törötti keskellä ei-mitään jollain nimettömällä aukiolla keskellä Trasteveren kujia. Kojussa pojotti kaksi suhteellisen hehkeää naishenkilöä, joten eikun tiedustelemaan tyttöjen asiaa. Kyseessä oli ilmeisesti jokin "jos otat, et aja" -kampanja, jota sponssasi yllättäen Johnnie Walker -viski, ja palkintona osallistumisesta kampanjaan tekstarilla oli mahdollisuus voittaa rundi DTM-radalla Valle Lungossa (en ole varma nimestä, jotain ton suuntaista se tytsy sopotti?) itsensä Häkkisen kuskaamana. Tosin Häkkinen kirjoitettiin julisteissa ja kojun kankaissa "Hakkinen", liekö sitten Mikan paha kaksoisveli. Koukkuna oli se, että kilpailussa luvattiin maksaa matkat, majoitus ja safkat, jos kilpailun voittaja asuisi yli 50 km etäisyydellä Valle Lungosta(?). Eli periaatteessa mut lennätettäis Suomesta Italiaan ilimatteeksi ja vielä pääsisin Häkkisen biilissä huristelemaan. Hetken aikaa funtsin osallistua, mutta koska missään ei mainittu tekstarin hintaa, epäilin vilppiä, ja paranoidina tyydyin ottamaan vastaan vain tyttöjen tarjoaman avainlenkin, jossa mainostettiin Johnnie Walkeria.

Jotenkin kaikki baarit, joiden ohi käppäilin matkalla känpille, vaikuttivat turhan meluisilta ja täysiltä. Liekö sitä tulossa vanhaksi, mutta päätin sitten vain nauttia hieman Lagavulinia känpillä kaikessa rauhassa. Paskaaks sitä jostain juhannuksista, mulla on JUHAnnus joka päivä. Nojoo, eipä tässä taaskaan tän kummempia,

Piis änd aut,

--RoomaTurri

Töttöröö. Eilen olin sitten Iron Maidenin konsertissa, josta tulikin sitten ainakin olosuhteiltaan varsin infernaalinen teemaan sopivasti, tai sopimattomasti, mistä nyt sattuukin tykkäämään. Populaa oli varsin runsaasti, faktuaalista tietoa mulla ei ole, mutta jostain osui silmään että noin 24 000 lippua olis myyty. Stadio Olimpico olikin ehkä noin 1/3 täysi, eli varmaan jotain yli 20 000 on ollut sisässä.

Lämppäreinä oli Sadist, Lauren Harris, Mastodon, Machine Head ja Motörhead, vaikka lämppäämistä ei olisi kyllä tarvinnut henkisesti eikä fyysisesti: Maiden oli selkeesti se pumppu, mitä oltiin tultu kattomaan, vaikkakin italiaanoihin tuntui uppoavan varsin hyvin ainakin Machine- ja Motörhead. Sadistia en ollut aikaisemmin kuullut, mutta vähän samanlinjaista mättöä oli Machine Headin ja Mastodonin kanssa, toimi ihan ok. Kaksi viimeksi mainittua puolestaan toimittivat niin hyvän setin kuin saattoi odottaa, pogoamista esiintyi ja moshpittejä laitettiin pystyyn. Ja minä hikoilin kuin lihotuskuurilla ollut possu joulun alla, lämpötila oli nimittäin siinä reippaasti yli +30 asteen tietämillä, eikä siellä hornankattilassa tietenkään mitään varjoa ollut (siis permannolla, kuka helevetin tissiposki istuu varjossa penkillä ku metallimiehet soittaa menevää möykkää). Tämän lisäksi olin niin hc maidenfani, että mulla oli semmonen varsin paksu Iron Maiden -teepaita päällä, musta väriltään, tottakai. Eli kukapa sitä suomalaista miestä kiduttais, jossei mies itte.

Illan heikoin lenkki oli selkeesti Lauren Harris, joka oli kyllä hyvin vetävä tipu, muttei oikein tajunnut että se mikki on sen takia että se ääni kuuluis, ei tarvi huutaa niin perkeleesti. Taustapändi jäi vähän tämän tytsyn rääkymisen varjoon, mikä oli sinänsä sääli, sillä suhteellisen munakkaita kitarasooloja lukuunottamatta ko. yhtye muistutti auttamatta teinivinkeistään uloskasvanutta Avril Lavignea. Eli aika köyhä veto muuten pernojarepivässä metallikattauksessa. Oliko se tsiksi sitten oikeesti jotenkin sukua Maidenin Stevelle, ei selvinnyt mulle illan aikana. Eikä kyllä kiinnostakaan niin paljoa, että googlettaisin.

Lemmy oli tietty ihka aito Lemmy; "next song is from our earliest albums; everybody hates it, but we don't care, we'll play it anyway." Tiukka haara-asento, naama peruslukemilla, ja tulihan se Ace of Spadeskin sieltä. Sitten paikalle rysähtikin illan pääakti: ekat biisit revittiin uusimmalta lätyltä, sen jälkeen tarjoiltiin lähinnä hittipotpureita, joita katkaisi aina aika ajoin uudemmat tuotokset. The Number of the Beastin aikana lavan taustalla kävi vierailemassa itse Vanha Kehno; itse katsoin eka että kappas, Ratzingerikin on heittänyt casual wearit niskaan ja piipahtanut vierailemassa lavalla, mutta se olikin joku vuohennaamainen hehkuvasilmäinen piru. My bad, yhdennäköisyys on hämäävä. Pändin nimikkobiisin aikana Eddie sitten saapui tankilla paikalle yrittäen kovasti kiikaroida meitsiä tykin tähtäimeen, mutta viduiksi meni. Arkeologininjoja ei niin vain spotatakaan yöllä. Tästä harmistuneena Eddie haki sitten kalashnikovin, ja saapui encorejen aikana riehumaan lavalle. Gers kuitenni hoksasi uhkaavan tilanteen, ja urheasti kitarallaan miekkaillen pakotti kaikkien rakastaman zombiejamppamme perääntymään lavalta. Maidenin poikien häipyessä viimeisen kerran lavalta pärähti soimaan - aivan oikein - Pythonin irvileukojen hilpeä ralli "Always look on the bright side of life". Tämä oli minullekin merkkinä lähteä tallustelemaan kämpille, työaamu kuitenni tiedossa ja kaikkee.

No loppuiko illan seikkailut tähän? Ja vitut. Stadionilta vyöryvät ihmismassat tukkivat liikenteen täysin, joten bussioptio oli aika surkea tulevaisuudennäkymiltään. Niinpä päätin mennä jalan, sillä "eihän sieltä Stadio Olimpicolta nyt NIIIN pitkä matka ole Trastevereen, josta saan sitte bussin känpille". Niin niin. Puoli tuntia tallusteltuani juolahti mieleen, että olisiko sittenkin voinut sen bussin odotella, mutta kun kerran olin päättänyt kävellä, niin sittenhän perkele kävellään. Kävelymatkalla törmäsin sitten muun muassa... ööö... sanotaanko "yön kaunottariin", joilla olis ollu mulle ihan kauheesti asiaa, mutta päätin kuitenkin jatkaa matkaa toivottaen neideille hyvät yöt. Castel SanAngelon kohdalla oli jotkin yökirppikset pystyssä, ja muutenkin populaa vaikutti olevan varsin asiallisesti liikkeellä. Ilmeisesti Roomassakin tunnetaan pikkulauantain käsite.

Päästyäni 115-linjan päätepysäkille hurruuttelin bussilla Trastevereen, josta oli tarkoitus napata bussi numero 44 känpille. No, kolme varttia odoteltuani mulla paloi hihat, ja kävelin sitten perille. Mikäli olisin jättänyt bussiseikkailut väliin, olisin ollut nukkumassa varmaan jo melkein tuntia aikaisemmin. Vitun italialainen julkinen liikenne. Pari tuntia sain siis uppoamaan kotimatkaan, joka olisi mennyt reilussa tunnissa pelkästään kävelemällä, bussilla varmaan parikyt minsaa. Oli hilpee päästä nukkumaan jalat jumissa seisomisesta, hyppimisestä ja kävelystä.

Tänään sitten lyötiin ikävä niitti meitsin graduun: saivat perkele kumottua yhden mun johtopäätöksistä. Noh, eihän se auta taistella tosiasioita vastaan, se väite putosi täysin perustellusti työstäni pois ja jäljelläolevilla jatketaan toistaiseksi. Surkea tutkijahan se semmonen olis joka takertuu omiin teorioihinsa, vaikka todisteet väittää muuta. Harmittaahan se silti, olisi ollut aika miehekästä räjäyttää pommi tutkimuksen suhteen. Joskus toiste sitten.

Joo, palaillaanpa taas asiaan kun jotain tapahtuu. Juhannuksia kaikille,

--RoomaTurri

Enoni on tänään poistunut keskuudestamme. Häneltä opin muun muassa rakkauden skottilaiseen mallasviskiin, italowesterneihin, sekä aika paljon, mitä on olla mies.

Muistoasi kunnioittaen,

siskonpoikasi Juha.

Semmottista. Espanjan instituutissa oli sitten bileet, joten sinnehän sitä luonnollisesti suunnattiin. Vähän jänskätti että kuinkahan tässä joutuu vääntämään espanjaa jotta ovet aukee, mutta taikasanaksi riitti tällä kertaa se, että kerrottiin olevamme Suomen instituutista. Hulppea mestahan se Espanjan instituutti oli, tuli tsekattua siellä joku taidenäyttely ja tietty sitte vedettyä ilimasta safkaa ja viinaa naamaan. Hyvät setit niillä oli, piti käydä myös vetämässä vähän tanssimuuveja espanjalaisten kans ku muzakki meni jalan alle ja alkoholi huiviin. Bilistäkin yritettiin pelata, mutta ei perhana löydetty sitte kiveä, kun se taisi olla lukkojen takana kaapissa.

Toinen ajatus sitten syntyi kun hoksattiin, että siellähän on perhana semmonen korkea torni, jonka huipulta näkis varmaan helevetin hienosti Rooman. Ei tietenkään yhtä hienosti ku Suomen instituutin terassilta, mutta kuitenni ajatus houkutteli siinä määrin, että piti sitte lähteä seikkailemaan. Siltä varalta että joku tulis tiedustelemaan, jotta millä asialla sitä täällä liikutaan, ni meitsi päätti että siinä vaiheessa nakkaan vaan kehiin "donde esta la sanitario de caballeros?" eli vessanhakureissulla muka oltais. Torni löytyi, ja vaikka loppumetreillä piti jo harhailla pimeissä käytävissä kun ei uskaltanu sytyttää valoja ettei kukaan huomaa, homma kosahti sitten tornin kattotasanteen lukittuun oveen. Ikkunasta olis päässyt katolle taiteilemaan, mutta siellä liukastuminen olisi johtanut reilun 10 metrin pudotukseen katukiveykselle, joten tällä kertaa jätin väliin, kun olin siinä vaiheessa jo muutenkin miksaillut itelleni parit tuopilliset maukasta vodkadrinksua.

Bileet olis kuulemma kestäneet aamuysiin asti, mutta ite päätin, että eiköhän se piisaa ku on päässy juomaan ittesä mukavaksi, syömään vattasa täyteen ja vatkannu kuumia latinorytmejä muutaman biisin verran tanssilattialla. Sunnuntaina on sitte aikaa parannella krappista.

Hyvät pyhät,

--RoomaTurri

Pienimuotoinen seikkailuhan tästäkin iltapuhteista sitten kehkeytyi. Oltiin kollegan kans vetämässä viimeisen päälle asiallista känkkyä naamaan Ivo a Trasteveressa, erittäin mielekkäässä raflassa Trasteveren kaupunginosassa. Noh, settiin kuului salsicciapizzan lisäksi litran kokoiset kaljatuopit, joiden jälkeen me edettiin vielä San Calistoon (eikä Callistoon, kuten olen tainnut aikasemmin väittää) parille kaljalle. Täältä sitten päätettiin jatkaa takaisin Monte Verden kaupunginosaan, jossa kämppämmekin sijaitsee, irkkupubiin nimeltä Finn MacCumhail (nykyään tunnettu yleisesti nimellä Finns go to Hell jostain syystä). Viimeinen etappi jäi saavuttamatta johtuen paikallisista bussikuskeista: eräs linjoista oli lasahtanut Trastevereen juuri meidän pysäkin eteen, eikä kenelläkään ollut tarpeeksi insinöörikoulutusta, että olisivat osanneet laittaa bussin vaihteen vapaalle, löysätä jarrun ja työntää bussin sivuun, että muut olisivat päässeet ohi. Syy on toki osittain myös meidän, ei osattu selittää järkevästi italiaksi ratkaisua bussikuskille, joten siihenhän se sitten jämähti. Siinä vaiheessa kun noin 7 bussia oli jonossa meidän pysäkin edustalla, ilman että yksikään niistä pääsisi liikkeelle, päätettiin päästä Monte Verdeen toisin keinoin. Silloin molempien silmiin osui ratikka, jolla pääsisi suhteellisen lähelle määränpäätämme. Eipä muuta kuin tiukka sprintti ratikkapysäkille, viime hetkellä ratikkaan sisään ja sitten köröteltiinkin lähelle Monte Verdeä, Quattro Ventin juna-aseman viereen.

Tässä vaiheessa reissua nautitut reilu kaksi litraa kaljaa rupes pakottamaan rakossa, ja vaikka kovasti taisteltiin, eihän se auttanut muu kuin antautua pakanallisten himojen vulgaareihin sfääreihin. Toisin sanoen tsekattiin sopivan hämärä puistoalue, ja käytiin laskemassa laulellen vesiä paikallisen floran juurilla. Helpotus oli valtava, ja matka saattoi jatkua. Tässä vaiheessa normaaleilla jampoilla olisi ollut vielä varsin pitkä kävelymatka via Faldalle, mutta mepäs ollaankin arkeologeja ja siten melkein ninjoja: muinainen juoppojen käyttämä salareitti oli tiedossa viime vuoden Roomanseikkailulta, ja pienellä ramppaamisella muurin läheisyydessä havaittiin mystinen muurin varjoihin piiloutuva kuja, jota pitkin käppäilemällä päästiin varsin kätevästi suoraan via Faldalle. Lienee turha mainostaa, että kyseistä kujaa on lähes mahdotonta havaita yöllä, se on sen verran pimennossa muurin varjoissa.

Eli kämpillä ollaan, ja vaikka irkkupubi jäi tällä kertaa väliin, ei yhtään harmita ruveta kohta vetämään unta palloon. Kuten jo kerkesin päivemmällä mainostaa, huomisaamuna tää jannu levyttää pitkään. Öitä itse kullekin,

--RoomaTurri

Noni, se on sitte herrojen aika alkanut. Tästä lähtien saatte puhutella mua nimityksellä "herra humanististen tieteiden kandidaatti Tuppi". Tai "karvanaama", kumpi nyt tipahtaakin sujuvammin kieleltä. Kandinpaprut oli lävähtänyt Suomenkänpillä postiluukusta ineen, nyt ois sitte jotain näyttöä siitä useamman vuoden luennoilla nuokkumisesta. Maisterinpaperit otetaan sitte syksyllä, mikäli nyt ei mitään mullistavaa tapahdu. Gradu alakaa olla omasta mielestä oikeinkin passelissa kuosissa, saa nyt tietty nähdä sitte mitä gradun ohjaaja sanoo meitsin loppupäätelmistä. Ja mun pitäis kuulemma näille italianmaan tutkijaguruille esittää nyt sitten kaivausten alkaessa meitsin gradun huippukohdat, eli sieltäkin saattaa tulla aika ankaraa teilausta, etenkin kun oon mun tutkimuksessa vähän sitä mieltä, että parilla paikallisella arkeologilla on menny pikkusen vikaan niiden päätelmät. Nooh, onhan mulla ystäviä tarpeeksi, haitanneeko tuo jos täällä joutuu laittamaan sitten juoksuksi Crustumeriumin kukkuloilla. Run to the hills, you know.

Ja tommosesta paskasta aasinsillasta päästiinkin toiseen tän päivän merkittävään eventtiin: MEITE SAI LIPUN IRON MAIDENIN ROOMANKEIKALLE! Pikkusen oon ollu tulessa tänään, on siitä sentään... ööö... kahdeksan vuotta taitaa tulla ku viimeksi oon rautaneidon nähnyt livenä. Lämppäreinä paukuttelis Motörhead, Mastodon, Machine Head ja jotku neverheardit Lauren Harris ja Sadist. Onhan se kova päästä näkemään lähes yhtä ruma jannu ku ite, kun Lemmy pistää tulemaan Ace of Spadesia tiukassa haara-asennossa. Keskiviikkona meite pitääkin sitten iltapäivän (ja illan tietty) vapaata töistä, en ottanu turhaan mun yläasteen aikaista Iron Maiden- pändipaitaa mukaan... niin, meneeköhän se enää mun päälle etes. Kyllä se tais olla sen verran reilua kokoa jo sillon, että eiköhän siihen yks ruma tatuoitu karvanaama mahu.

Eipä tälle perjantaille sen kummempia, jos tässä käväsis suihkussa huuhtasemassa päivän pölyt poijes ja sitte suuntais jonnekki pizzalle ja kaljalle. Huomenna taidan sallia itselleni pitkät aamu-unet.

UP THE IRONS,

--RoomaTurri