IRC-Galleria

Hänen katsoessaan taakseen, tiesin, ettei hän olisi halunnut päästää irti. Hiekanväriset hiukset olivat sekaisin, sinisien silmien tuike oli sammunut ja hymy ei edes näyttänyt hymyltä. Puristin kädessäni pientä sydäntä, rikkinäistä sydäntä, joka kuvasi omaani juuri silloin.
- Odota! Huusin, kun tunsin totuuden hiipivän mieleeni kauhealla voimalla, henkeni salpautui, rakas älä mene.
- Anna anteeksi, hänen samettinen äänensä vastasi, mutta hän ei enää kävellyt poispäin.
Hän palasi takaisin luokseni, silitti sormellansa poskeani.
- Nähdään, hän kuiskasi ja suukotti kyyneleen poskeltani hyvästiksi.

Kävelin eteenpäin. Kädessäni edelleen sydän, rikkinäinen sydän. Miksi näin piti käydä, mietin ja nostin katseeni kengistäni lumiseen maisemaan. Talojen pihoissa oli jouluvaloja, jossain poika suuteli tyttöään, hellästi huulille. Kosketin kaulassani olevaa riipusta, johon oli kaiverrettu nimemme. Lopussa vielä luki; ”Ikuisesti sinun”. Revin korun kaulastani, katselin sitä hetken kyynelten täyttämillä silmilläni, kunnes heitin sen läheiseltä sillalta alas. Vuosi takana, mutta ei tulevaisuutta minulle ja hänelle.

Istuin huoneessani ikkunalaudalla. Suljin silmäni ja näin hänen kasvonsa mielessäni, hymyilevät kasvot. Nappaan puhelimen vierestäni ja katselen näyttöä. Ei soittoa, ei tekstiviestiä.
Äiti pyytää syömään koko perheen voimin, vilkaisen uupuneena hänen kasvoihinsa ja hän ymmärtää. Sulkee vain oven perässään ja kuulen loittonevien askeleiden äänet. Miksi näin sitten muka piti käydä, jos hän kerran minua rakastaa?
Entä jos hän valehteli.
Entä jos kaikki oli valetta.<3