IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Eilen saatiin Minnan kanssa 3 hevosta liikutettua peräti, pojat nimittäin. Ajeltiin ensin nuorimmainen, mukavan raskas lenkki tuli kun ei oltu metsätietä aurattu, hiki tuli jo pelkästä kävelystä raskailla kärryillä, ja kun sitä massaakin jonkin verran kyydissä oli. Itse en meinannut jaksaa juosta edelle noita muutamaa kuvaa ottamaan, ylämäessä alkoi jo vauhti kovasti hiipumaan :) Hevonen kyllä oli innokas ja aina iloinen itsensä, se tulee vain onnelliseksi kun saa tehdä hommia. En ole ikinä nähnyt sitä pahalla päällä?

Sitten sulateltiin varpaita ja lähdettiin ratsastamaan pienoisen kovemman luokan suostuttelun jälkeen (Minnaa arvelutti uskaltaako lähteä :)
Kehuin sille kamalasti Heroa ja tyrkkäsin hevosen käteen. No, se ensin aikoi vain kävellä ja tehdä voltteja, vaan niin se intoutui ja lopulta pienen komennuksen jälkeen väänteli jo ravivoltteja pienellä opastuksella, kehui Heroa miten se heti osaa hiljentää kun tuntee Minnan epäröivän, eikä kiihdytä niinkuin joku hevonen voisi tehdä. Paljon antoi selvästikin varmuutta ratsastukseen tuo meidän kaarisatula, eli etukaareen on pultattu nurinpäin olevan U:n mallinen rautainen kauhukahva, samanlainen kuin Fagerängin issikkatallilla olevissa satuloissa. Eikun tarraa siitä vain kiinni jos vauhti alkaa huimata :)

Sitten kun laukkasin Pyryllä, M omin päin kokeili itsekin laukata ja saikin laukan nostettua. Sitten kerroin sille että "Kuule, Herolla ei ole ennen laukattu kuin maastossa pari kertaa kiihdytyksen kautta, eikä sille ole edes opetettu vielä laukkapohkeita" :) No, niin se laukka nousi ja nimenomaan pohkeilla, jo on oppivainen hevonen! Kokeiltiin vielä toiseenkin suuntaan ja nosti myös sen puolen laukan. Eihän se kaunista katsottavaa ole vaan ravi sujuu jo kohtuullisen näköisesti, Hero kantaa jo itseään.

Koko ajan Herotesta seurasin ratsastaessani, enkä nähnyt sen liikkeissä mitään epäpuhtauksia. Se on vain se kova ravi missä ongelmia tulee, se pitää se vinous saada siltä pois. Klinikalle varmaan mennään heti vuodenvaihteen jälkeen, kun on noista tallivuokrista tullut vähän pohjakassaakin minkä voi sitten siihen heti kuluttaa takaisin hevosiin... :)

Pari "hoitajakokelastyttöä" tuli vielä iltasella siivoamaan mulle kaveriksi karsinoita ja hakivat loput hevoset tomerasti sisäänkin. Kerrankin pääsi itse vähän helpommalla. Nämä ne ovat ne potentiaalisimmat tytöt, kun kerran tulivat jo toisen kerran. Pääsevät lauantaina ratsastamaan. Muut ensialkuun hyvinkin innokkailta ja päteviltä vaikuttaneet eivät ole ensimmäisen kerran jälkeen joko a) tulleet ollenkaan tai b) eivät ole tulleet vielä ensimmäistäkään kertaa. Tai sitten c) mailaavat ja antavat ymmärtää ettei mikään muu kiinnosta kuin ratsastaminen, kyselevät vain hevosten osaamistasoja (näille ei maksa vaivaa edes vastata)...

Kuljetuskoppikin pitäis vuodenvaihteeseen mennessä katsastaa, siinä ei ole edes vielä talvirenkaita. Itse ei olla kyllä sitä tarvittukaan, Anu on vain käynyt Marian kanssa klinikalla, hiiteillä ja ravireissut.

Hrrrr, pitäisköhän laittaa takkaan tulet? *on se ihana kun on oma takka*

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.