IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Perjantai 24.03.2006 00:17

Minna tuli pitkästä aikaa kaveriksi ajamaan lennon. Käytiin raskailla Törmälässä kääntymässä. Löytyn tie oli peilijäällä aukeiden kohdalta, onneksi metsätaipaleilta oli tie hyvällä pinnalla.

Ensin oli jäykän oloinen vaan siitä vetristyi matkan taittuessa. Oli paljon suorempi kuin edellisellä lenkillä (kokolaput edelleen) mutta mutta.. vei välillä oikeaa takasta vähän sisäänpäin, kun vasen menee hieman etusen ulkopuolella. Pitää pistää pikapuoliin uuteen kenkään se, vaikkei edellisestäkään vielä kovin montaa viikkoa ole.

Aloitin rivinhoitokuurin taas. Ratsastusta voisi jättää viikoksi pariksi vähän vähemmälle, ettei vain ole siitä kipeytynyt sitten. On niin vaikea muistaa että pitäisi malttaa pitää ratsastukset kevyinä ja lyhyinä, kun se pelaa kuin valmis ratsu... Eipä tuota silti ahdisteltu ole, mutta siltikin voisi löysätä entisestään joksikin aikaa.

Kun tultiin peltojen kautta takaisin, Pyry tollotti ensin kaukaa jo hartaasti meitä, ja pelloille päästyämme se lähti revittämään pitkin tarhaa muka peloissaan meitä karkuun häntä tötteröllä. Kiva että silläkin joskus tuota huumorintajua esiintyy... :D

Pitää ostaa seuraavista raveista b-vitamiinia, lennolle hattu :D (vihreä tietysti).. ja mitäs muuta? Niin niitä kenkiä ainakin.. jotain muutakin piti? No, jospa tuo palautuisi mieleen.

Nam, tein mansikkasoppaa. Puuro olis ollut turhan aikaavievä toteuttaa tähän aikaan :) ihan sippi kun aamulla käynyt kylällä, päivällä tehnyt kaikki tallihommat kun en iltatallille päässyt, ja sitten trimmasin koiraa melkein 3 tuntia. No, hyvä tuntipalkka kuitenkin 15e tunnilta!

[Ei aihetta]Tiistai 21.03.2006 21:19

Tänään oli ratsastuspäivä. Menin itse ensin Japella :), elina lennolla ja AR Pyryllä. Vaihdettiin sitten puolivälissä AR:n kanssa hevosia ja käytiin lopuksi Kirvesmiehentiekin edestakaisin.

On se Lento upea katsella ratsastettaessa. Ja toimii erinomaisesti. Pyrynkin kanssa meni hyvin, joko se on oppinut tai sitten minä?

Ai niin, unohtui se pääasia, eli porukalla ratsastuksen pointtihan oli tietysti totutella lentoa kavereihin. Hyvin jaksoi keskittyä hommiin vaikka Pyryllä ja Japella pyörittiin tarkoituksella melko lähellä koko ajan. Vielä muutama kerta sitten se pyöritteli silmiä ja koitti likistellä heti kun tuli vierestä ohi, mutta nyt ei ollut mitenkään seurasta tohkeissaan.

[Ei aihetta]Maanantai 20.03.2006 20:13

Kävin ajelemassa Haisun lenkin hiittikärryillä ihan yksin, hui. Ei ollut ihan satasen oloinen, ihan kuin vähän olisi jostain jumissa tms. Päätä piti vauhdissa taas enempi vasemmalla, vaikka olikin kokolaput. Muuten juoksee kyllä suorassa. Levittäminen todellakin on vähentynyt tosi paljon Saarelan kengityksen jälkeen, mutta enpä tiedä onko se hyvä vai huono asia? Minusta kuitenkin nätemmin juossut levittäessään, nyt oli vähän ahtaan oloinen jotenkin. Ei siis mitään varsinaista vikaa tai könkkäämistä mutta ei niin hyvällä ravilla ollut kuin aiemmin.

Lenkin jälkeen katsoin että vasempaan takaseen on taas pamahtanut rivi pahemmaksi, muissa jaloissa ei ole mitään, sekin saattoi varmasti vaikuttaa?

Takaisin tullessani oli Otto vetänyt sohvalta askartelutarvikkeita täynnä olleen pussin, silpunnut sieltä yhtä sun toista ja ennen kaikkea ottanut punaisen tussin purulelukseen. Lattia oli täynnä punaisia tassunjälkiä ja koiralla punaiset tassut, pureskeltu tussi löytyi Oton omasta boxista... No, onneksi oli vesiliukoinen tussi ;D

[Ei aihetta]Maanantai 20.03.2006 12:13

Ajopäivä olis tänään, aamulla olin taas reippaana ja tein kaikki hommat valmiiksi. Ei ole illaksi kuin vesien kanto jäljellä. Katsotaan, kävisinkö yksin hiittikärryillä ajamassa, vaiko raskailla. Eihän se ole kuin kynnyskysymys... :)

Muutenkin vois yrittää saada täällä kotonakin jotain aikaan. Tuulikaapista puuttuu yhä se "hattuhylly" ja avaimille naulakko... Jos lähtis tuonne autotalliin rymyämään... Ja siitä tulikin mieleen, että autokin pitäisi siivota... _muutamat_ heinänkorret ja koirankeksit taitaa lattialta löytyä :D

VIRAGO!Sunnuntai 19.03.2006 20:21

Tänään mentiin Toholammille Viragoa katsomaan. Se oli ihan erinäköinen kuin muutamassa aiemmassa Sukupostin kuvassa, ei ollenkaan mikään "pliisu" millaisessa käsityksessä olin ollut, päinvastoin! Oli kyllä ehdottomasti hyvä ratkaisu käydä katsomassa, saipahan varmistuksen valinnalle. Jalat oli vankat, käytös moitteetonta ja näyttipä olevan vielä pirtsakka ori, tarhassa puuhaili koko ajan jotain pientä kivaa ja hyppeli ihan tekemisen ilosta.

Meille esiteltiin myös muut orit, Victor Victor (siro, kaunispäinen!), The Firm ("muchos machos!"), sekä Chergon (pieni, pyöreä ja rauhallinen). Jokainen ori oli omalla tavallaan hieno, mutta ei jäänyt epäilystäkään siitä etteikö juuri Virago sopisi näistä Aidalle parhaiten, niin kokonsa, rakenteensa kuin liikkeidensä puolesta (+ tietysti se suku), juuri niinkuin suosittelijat olivat neuvoneetkin.

ei sitten mitään asiaa taaskaanPerjantai 17.03.2006 13:08

Työrupeama on takana, on se äkkiseltään puuduttavaa olla töissä 4 vrk putkeen :D Eipä siinä paljon talleilla, illat kävin hoitamassa vaan lenkityksestä ei puhettakaan. Elina onneksi on liikuttanut Lennon, pojalla sujuu tosiaan jo laukannostot ja kaikki...

Viikonloppuna pitäis pitää tunteja, käydä Viragoa katsomassa Toholammilla ja Lennolla käydä hiitillä.

Ruokaa tässä koitan vääntää samalla, sitten pitäis lähteä ajamaan Lento. Saapa nähdä onko virtaa, kun on vain ratsastettu viikolla ja ollut pari vapaapäivääkin... Vaihdan sille kokolaput puolilappujen tilalle, mikäli muistan.

[Ei aihetta]Sunnuntai 12.03.2006 22:16

Pitkä päivä taas takana. Aamulla lähdin, puoli tuntia sitten tulin takaisin.

Eli tänään oltiin Nivalan Jäähallilla Japen kanssa talutusratsastusta antamassa, siellä oli joku (?) tapahtuma. Oli tarkoitus että oltaisiin oltu vain 12-14.00, mutta pois päästiin lähtemään vasta hieman ennen kolmea. Nimittäin siitä 12 asti oli jatkuva 10 metrinen jono ratsastuspaikalla, tuli ihan hyvin tienestiäkin.. Ja paljon iloisia pikkutyttöjä ja -poikia! Voi niitä peittelemättömiä virneitä mitä siellä selässä näkyi :D

Ei sitten viitsinyt Japea sen pitempään kiusata vaan lopetettiin vaikka jonoa olisi vielä ollutkin, kun se alkoi jo selvästi väsyä. Se sai olla loppupäivän sitten tallissa isossa karsinassa heinäkasan äärellä ja illalla sai reilusti evästä. Mekin saatiin vielä poislähtiessä ilmaiset vohvelit, makkarat ja kahvit :D

Sitten kotosalla keksittiin vihdoin ajaa Aidalla. Ei me mitään potkuremmejä ruvettu laittamaan, vaikka vähän tuntui että mitä jos se keksii monottaa, eihän meillä ollut mitään tietoa siitä, millainen se on ajaa.. No, raskaat kärryt perään, korvat kiinni ja menoksi. Ekan 2 metrin jälkeen se juuttui kinokseen toisesta renkaasta, kun yritti oikoa mutkan :) Eikun Sonja työntämään ja matka pääsi jatkumaan...

Käytiin Haisun lenkki kokonaisuudessaan, ja tamma oli aivan UPEA ajaa! Kyllä se varsa on saatava, jääkööt sitten vaikka itselle.. Pitää kuitenkin lähteä sitä Viragoa katsomaan joku viikonloppu Toholammille. Aida ei temppuillut mitenkään ja se meni tosi upeaa ravia, hienolla liikkeellä ja kevyesti. Ei yrittänytkään laukata, oli 100% ravivarma, pikkaisen painoi naruille. En malttanut olla kokeilematta paria vetoakin, ja kyllä siinä putet on pakko tuollaiselle jättää toiseksi... ... ... Tätä minä en sitten sanonut, enhän???


Meille tulee näillä näkymin (niin varmaa että voi jo julkisesti puhua :) touko- ja kesäkuun ajaksi ktk-shetlanninponiori Nemphlar Chinzano Blue liisinkiin. Ori on tarjolla siitokseen, että eikun poninomistajat tammoja tarjolle vain :) Silva saa myös siitä oman sulhasen siksi aikaa. Jossakin näyttelyssäkin ori tulee tänä kesänä käymään, josko saisi tuota arvosanaa nostettua. Poni on kuitenkin ollut ilmeisesti vähän huonossa kunnossa Suomeen tullessaan ja on nykyään aivan kuin eri poni, verrattuna Sukupostissa olevaan kuvaan.

[Ei aihetta]Perjantai 10.03.2006 23:52

Elina ratsasti tänään Lennon, miten lie mennyt, kun ei tälläkertaa vihkossa ollut puoltatoista sivua kehuja, kuten viimeksi :D

Pasi on Helsingissä koulutuksessa lauantaihin asti, jo vain on hiljaista ja rauhallista...

Eipä mulla nyt oikein ole mitään asiaa. Tarkoitus oli muiden tekstien ohessa ihan ohimennen mainita, että LENTO NÄYTTÄÄ TODELLA UPEALTA TÄYDESSÄ,KIILTÄVÄSSÄ KESÄKARVASSA JA TIMMISSÄ KUNNOSSA KAIKIN PUOLIN, mutta kun ei sitä oheisasiaa nyt tule mieleen, niin menkööt tämän kerran näin :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.03.2006 22:20

Radalla on taas käyty. Ei tarvinnut pojua tällä kertaa ojentaa katoksella, vaikka kyllä se vähän muisti huudellakin ja keikkua. Liikkeelle kuitenkin lähti OK ja töpötti tohkeissaan Vienon perässä. Lämmitettiin hevoset vierekkäin, ja Lento mollisteli Vienoa koko ajan :)

Volttaus sujui hyvin kuin myös hiittikin, tosin Lento oli tosiaan vähän muissa maailmoissa Vienoa katsellessaan eikä oikein keskittynyt juoksemiseen. Sillä tuntuisi olevan vauhteja varastossa kivasti, mutta se ei vain ole saanut juonen päästä kiinni, että niitä jalkoja vois heilutella nopeampaa niin pääsisi lujempaa :) sille semmoinen rento meno riittää. Kotosallahan se kyllä painaa ohjille, mutta tuolla se mieluummin katseli maisemia. ´

Liukusekki juuttui taas kiinni, ja sain sen vasta hiittisuoralla kävelyttäessä irti kun nousin jalkalenkeille seisomaan ja revin narusta. Lento malttoi kävellä hienosti ja rentona ja peruuttikin ihan itse katokseen ja suorassakin vielä, ei tarvinnut edes kärryiltä nousta. Oli tosi rauhallinen valjaita riisuttaessa ja kopissakin malttoi odotella hiljaa, kun jäätiin katsomaan korttikurssilaisten volttausharjoituksia :)

Elikkäs tuumattiin, että taidetaan jättää Muhos vielä väliin, vedoten turhan epävarmoihin tekijöihin :D Hiittiä vaan kunnes alkaa pyörä pyöriä oikeaan malliin ja käytös paranee, pitäydytään alkuperäisessä suunnitelmassa -> koelähtö keväällä kotiradalla.

Niin ja ravi oli erinomaisen hyvää ja korttikurssilaisen volttausharjoituksia oli erittäin opettavaista seurata ;D

Testi: Minkä värinen aurasi on?Tiistai 07.03.2006 12:05

Minäpäs laitan myös tämän oman tänne:

Kellertävä okra on auran utelias harvinaisuus. Hän on väreistä kaikkein lapsenmielisin, avoin ja ulospäin suuntautunut. Hänen optimisminsa on rajatonta, mutta vaikka hänen energiansa näyttää myös sellaiselta, hön hajottaa itsensä helposti liian moneen suuntaan. Okra on kyllä älykäs ja pystyy näkemään asioiden kaikki puolet, mutta kykenee itse harvboin etenemään tavalla, joka olisi järkevin.

Okra ei oikein osaa edetä askel kerrallaan. Hän näkee kokonaisuuden -ja haluaa ottaa sen kerralla vastaan. Työympäristössä okra voi olla hyvinkin haasteellinen, koska hänen etenemisjärjestyksensä asioissa saattaa vaikuttaa aivan järjettömältä. Kyseessä on kuitenkin vain okramainen tapa suhtautua kaikkiin vaiheisiin samanarvoisina kokonaisuuden osina, ei toistensa loogisena jatkumona.

Okra kadottaa aina tavaransa jonnekin ja viettää suuren osan ajastaan etsimällä niitä. Ulkopuoliselle hänen elämänsä saattaa näyttää jatkuvalta kaaokselta, ja suuremman järjestyksen ystävät saattavat menettää hermonsa yrittäessään - turhaan - saada levottoman okran pysähtymään.

Aurassasi voimakkaita:
keltainen


Keltainen on koko aurakentän iloisin persoona, Hän on energinen, valoisa ja leikkisä persoona, jonka valoisuus, lämpö ja optimismi hurmaavat toisetkin ihmiset. Keltaisen ihmisen elämän täyttymys on tuottaa iloa toisille, nauttia elämästä ja auttaa koko planeettaa voimaan paremmin.

Keltainen voi olla hyvinkin ujo ja herkkä, mutta myös juhlien keskipiste. Hänellä on loistava huumorintaju, ja hän iloitsee saadessaan toisetkin nauramaan. Keltainen uskoo, että elämä on olemassa siksi, että siitä nautittaisiin. Hän rakastaa vapautta ja tarttuu hetkeen. Hymy huulillaan hän muistuttaa toisille, ettei elämää sen enempää kuin itseäänkään pidä ottaa liian vakavasti.

Työ ei keltaiselle ihmiselle ole muuta kuin ikävä velvollisuus, josta hän mieluusti kokonaan luopuisi - ellei ole sattunut saamaan itselleen työtä, joka on hauskaa ja kevyttä, ja jossa hän pääsee vapaasti totoeuttamaan itseään.

Luonto ja eläimet ovat keltaiselle hyvin tärkeitä, ja jos hän johonkin suhtautuu vakavasti, se on luonnon suojelu. Eläimet, erityisesti koirat tuntevat luontaista vetoa keltaista ihmistä kohtaan.