elämäni löysi tarkoituksensa ja sisäinen tyhjiö täyttymyksensä, kun tapasin joitakin päiviä sitten (tarkkaan en osaa sanoa, olen aivan hämmennyksissä) ronn mossin, kajaanin makasiinissa. hänen ylivertainen charminsa sekoitti sekä ravisti pääni jäillä ja oliivilla, enkä hetkemme jälkeen kyennyt kuin hoippumaan mummille korjaamaan ilkan housuja. mutta olin onnellinen... ridge, ridge, ridge!
(haluaisin jäätelöä)