IRC-Galleria

Unna

Unna

tukehtui pullaan ja katosi

Blogi

- Vanhemmat »
vatsa ölisee täyttyyttään, olisi hiljaa, ei se koskaan ole tyytyväinen.

kamalia lapsia töissä muutama luokallinen, useita aivan luokattomia. kovaäänisiä, meluisia, kiljuvia.
vähän isommat lapset tirskuvia, typeriä, kykenemättömiä toimimaan ohjeiden mukaan tai ymmärtämään asioita. minä liian epäuskoinen nuorison käytöstavoista kyetäkseni kunnolliseen kurinpalautukseen.
opin kyllä jo eilen, ja puoliksi kiskoin korvista kakaroiden kitoja kiinni. ei läpeensä kamalaa ole kuitenkaan ollut.ja on siellä ainakin yksi hyvin ponteva tiskikoneen tyhjääjänyhjääjä töissä.

haluaisin kamalasti(kama-lasti-) vyötärökorsettia.

Tule sänkyyn, Omar!Perjantai 06.01.2006 20:33

oli kauniiden ja rohkeiden jakson nimi joitain aikoja sitten. vähemmän aikaa on homeenvihreäjakkuisesta vanginvartijasta tms.

mutta asia oli, että minulla olisi vielä omareita jonnen jäljiltä. en silti syö sellaisia, koska itsekurini on rautainen, ja se on asia, jota sietää juhlia!

ensimmäinen omar.

isä sisäkkönä on kauhea elokuva.
ja ilkka kokoajan soittelee. epäilee että unohdan lakanat ja isän sisäkkönä viedä elijakselle ja mäkihyppykisan ja kaiken, hop.

ruby ferguson- lauran kaksi poniaKeskiviikko 04.01.2006 22:02

hyvä kirja

[Ei aihetta]Maanantai 19.12.2005 19:21

trallallaa-
koska päivixeni on qulemma yhtä kiinnostava kuin kuppi kahvia, teen tänään paljastuksen: en juo kuppiakaan kahvia, enkä ole koskaan yhteensäkään tiettävästi juonut (ellei kuppi ole ollut hyvin pieni).
sen sijaan, juon mielelläni mustaa teetä ja puolukkamehua, ja olen edelleen vain kiinnostavampi.

makeasti oravainenPerjantai 02.12.2005 00:45

oivoi, karvaisasti minä (en fyysisesti).
vatsani turpoaa, ihanaa, huomenna en mahdu kolttuuni, saati sitten xs-kokoiseen vaatteeseen jonka eilen epähuomiossa ostin, aina epäilyttää ostaa niin pieniä vaatteita.
silmiä kirveltää. olen täynnä fyysillisiä vaivoja, ja aivoja, joita minulle tuntuu kasvaneen uudet(kuudet) ihan väärään paikkaan. tiedostan kehotilojani epänormaalin selkeästi.
hehehee, j.k (ei isäni, vaan samat nimikirjaimet omaava naisihminen) sekä a.å kävivät kummatkin erikseen henkilökohtaisesti kiittelemässä "loistavasta" ja "kypsästä" ja "tiedostavasta" ja "omistautuneesta" musiikkitiedon produktiivisen kurssin itsenäisestä suorittamisesta. minä huvituin, en silti ääneen. ensinmainittu hehkutti asiaa soittaessaan minulle joitakin päiviä sitten kysellessään yo-juhlaan soittamaan, ah onnea, olen yli-ihminen, eli tarzan.

[Ei aihetta]Maanantai 21.11.2005 18:54

flunssa iski minut eilen illalla, olemme oikein rakastuneita.
kirjoitusten tulokset tulivat, kyllä minä ylioppilaudun, hyvä. englannin arvosana nauratti, äitiäni tosin ei. uusiahan ehtii, enkä mitään odottanutkaan, kun itse koe meni kertakaikkisen kehnosti. ymmärtämättömyys tuli ja vei mukaansa paikkaan, jossa liihottelimme alasti revontulten loimotessa yläpuolellamme ja sateenkaaren väikkyessä vasemmassa silmäkulmassa. samapa tuo.
nenä tukkouttaa, samoin päätä, ja kirjastoon pitäisi viedä myöhästynyt kirja. sen ehtii.
soittamaan, vivaldi on ihanaa (...)

elämän tarkoituksestaLauantai 19.11.2005 22:31

elämäni löysi tarkoituksensa ja sisäinen tyhjiö täyttymyksensä, kun tapasin joitakin päiviä sitten (tarkkaan en osaa sanoa, olen aivan hämmennyksissä) ronn mossin, kajaanin makasiinissa. hänen ylivertainen charminsa sekoitti sekä ravisti pääni jäillä ja oliivilla, enkä hetkemme jälkeen kyennyt kuin hoippumaan mummille korjaamaan ilkan housuja. mutta olin onnellinen... ridge, ridge, ridge!

(haluaisin jäätelöä)

Armo sekä pullaLauantai 05.11.2005 18:31

pullat ovat hyviä, siksi en syö niitä. söisin liikaa, enkä jaksaisi ruokaa. olen siis järkevä tyttö.
- Vanhemmat »