IRC-Galleria

pidätä hengitystäsi.
2.pidätä hengitystäsi ja lue tämä koko teksti loppuun alas asti.
3.pidätä hengitystäsi ja kopioi tämä teksti alhaalle asti
4.mene päiväkirjaasi ja liitä tämä teksti.
5.jos pystyit olla hengittämättä niin kauan kunnes olit lisännyt tämän päiväkirjaasi, olet hyvä suutelija

Olen kehkeh.

Leppoisa päivä koulussa, tosiaankin. Oma rauha, ei kiireitä ja tuskailua, vain oma hauska piiri ja sen sarkastinen paska läppä. Kyllä, kohta alkaisi loma. Virnuilin kaverini kertoessa juttua puujalka Smithistä ja Maija Poppasesta - voi kyllä, jos olisitte päivittäin seurassamme, tietäisitte minkälaisia oikeasti olemme.
Kellot soivat ja muut lähtivät astelemaan päärakennusta kohti, kun taas minä lähdin toiseen suuntaan, kyytiäni odottamaan. Hymy, joka oli vielä hetki sitten ruusunpunaisilla huulillani lymyillyt, oli kadonnut. Heti, kun selkäni olin kääntänyt, kaikki se ilo oli silmistäni hävinnyt ja eloisa luontoni maan alle hautautunut.

Kaivoin taskustani avaimen ja avasin valkoisen pääoven, katsoin ympärilleni ja huokaisin. Äitini oli lähtenyt koiran kanssa lenkille, sain olla hetken rauhassa, omissa ajatuksissani, maailmassa, jonne kenelläkään muulla ei ollut asiaa. Kohautin kulmaani ja lysähdin mustalle nahkasohvalle makaamaan, silmäni hetkeksi sulkien ja automaattisesti telkkarin käynnistäen.
Raotin silmiäni ja vaihdoin kanavaa Neloselle, sieltä tuli yllätys yllätys Nanny. Virnistin ja laitoin äänet pois, sen naisen ääni, joka Frania näytteli, oli ärsyttävä - korvia raastava. Suljin silmäni ja kallistin päätäni parempaan asentoon. Käperryin tuolle pehmeälle sohvalle makaamaan, tavallaan sikiöasentoon. Pian enää vain hiljaisuudessa kuului tasainen tuhina, joka merkitsi sitä, että olin nukahtanut. Minulle se oli helpotus, sillä äitini tulisi pian kotiin ja jos olisin hereillä, hän aiheuttaisi meille jälleen uuden riidan, huutamalla kotitöistä jne. Silloin kun nukuin, hän ei viitsi tulla häiritsemään minua.

Tuntui siltä, kuin olisin nukkunut vain sekunnin, mutta todellisuudessa olin nukkunut tunnin ajan. Heräsin kaverini Satun soittoon, kohotin pienesti kulmaani ja vastasin mongertavalla äänelläni, silmäni sulkien. " Mitäh ? " - Tuu niskalle. " Ehkä, kattoo ny. Jos saan kyyrin ja sillee. " - Okei, ilmota sitte. " Joomoi. " Katkaisin ja laskin puhelimen vierelleni, haukoitellen ja vielä hetkeksi jääden sohvalle maaten. Mitä varten ne minua niskalla tarvitsi ? Se ei ollut normaalia.
Noustuani sohvalta, syötyäni ja suihkussa käytyäni soitin äidilleni ja kysyin milloin tuo oli tulossa kotiin. Se oli turhaa, sillä äitini oli juuri tullut pihaan. Virnistin huvittuneena, mutta tuo virne katosi nopeasti, kun ovi kävi. " Heitä mut niskalle. " - En, mee pyöräl. " Vittu.. " Lyhyt ja suora keskustelu. Nappasin tarvittavat tavarat, eli kännykän, kameran, rahapussin ja meikit pääkalloilla koristeltuun laukkuuni. Nostin laukun olalleni ja menin ulos, talutin pyörän tien laitaan ja nousin satulaan. Lähdin polkemaan niskaa kohti.
Puolessa välissä matkaa laitoin viestin Satulle, että menisi hetki, olin tulossa pyörällä. Samalla kysyin missä tuo luurasi, vaikka vastauksen jo tiesinkin. Yllätyksekseni sain vastaukseksi jotain muuta, kuin olin odottanut. Kohotin korullista kulmaani pienesti ja otin suunnakseni huvikummun, lasten leikkikentän, missä harvoin vietimme aikaa.

Perille päästyäni näin Satun tulevan hieman vastaan, hymähdin hiljaa ja pysähdyin, nousin pyöräni päältä ja talutin pyöräni Satun luokse, sen jalkaansa vasten laittaen nojaamaa. " Mitä me tääl ? " Kysyin, pieni hymy ystävääni nähdessäni huulilleni kiirien. - Ajateltii vaa tulla hengaa tänne porukal, Satu sanoi. " Ketä tääl sit on ? " -Mä,sä, Oona, muutamii jätkii jne. Kyl sä nää tiät. " Ahaa, okei. " Sanoin hiljaa ja lähdin kävelemään Satun kanssa leikkikentän puolelle, missä kaikki muutkin oli. Kaikki muut tunnistin, paitsi mustahiuksisen hujopin. " Kuka oikei oot ? " Kysyin törkeään ja kylmään tyyliini tuntemattomalta, tuo kääntyi minua kohti ja kohotti kulmaansa. - Etkö sä muista mua ? Hujoppi sanoi. Virnistin huvittuneesti ja heilautin hieman hiuksiani, kulmaani elegantisti kohottaen. " Tottakai mä sut muistan, ollaanha me pikkupennuist asti tunnettu, Joni. " Selostin hymyillen iloisesti ja halasin jätkää, silmäni sulkien ja pääni tuon olkapäätä vasten painaen - tuon miehekästä ja suklaisaa tuoksua nuuhkaisten -Kyl mä tiedän, et mä tuoksun hyvältä, Joni sanoi. Mä naurahdin ja mun valkosia poskia väritti kevyesti puna.
Mä istuin keinussa ja painoin mun katsetta hetkeks maahan, mietteisii taas vaipuen. Kaverit vain nauroivat, mutta pian nekin äänet hiljenivät. Heräsin vasta siihen, kun tupakansavu täytti aivoini. Yskin hetken ja katsoin ympärilleni. Joni oli tuonut tupakan nenäni alle. " Homo ! " - No sori, aattelin, et oisit halunnu. " Nojoo okei, sorikiitti. " Mumisin ja nappasin tupakan, sen huulieni väliin pistäen. Imin savuja sisääni - keuhkot täyteen, ja sitten vain puhalsin ulos, kuin lohikäärme liekkejänsä. Virnistin ja katselin muita, nuo olivat kaivaneet esille viinat ja muut juomat. Naurahdin ja kävin muiden kanssa rinkiin istumaan, jämät aidan yli snepaten.

Kun oli tarpeeksi juotu ja oltiin tarpeeksi hyvässä hapessa, pelattiin pullon pyöritystä. Se meni aina siihen ja loppujen lopuksi siitä tuli lapsellista 'pussaatota'-leikkiä. Se kaava käytiin aina läpi, mutta nyt siinä oli jotiain erilaista. Satu remahti nauruun ja pyöräytti pulloa, joka osui minuun. - Totuus, vai tehtävä ? " Tehtävä tietty. " - Okei, kismaa minuutin ajan ja kielen kans Jonia. " Mitä vittua, oletsä hullu ? " - En, mutta sä olet, mä tiedän sen. Kaikki repesi nauramaan. Konttasin Jonin luo ja virnistin pienesti, kuin vähän ujostellen ja söpöillen. Vein katseeni tuon silmiin ja kallistin pienesti päätäni, tuota sitten suudellen, Joni siihen vastaten. Oona otti aikaa ja Satu kyyläsi vieressä, tarkistaakseen, että siinä oli varmasti kieli mukana.
-Minuutti ! Oona huusi. Hetken päästä irrottauduin Jonista, ja virnistin, pieni puna jälleen värittäen valkeita poskiani. Konttasin paikalleni ja istahdin maahan, maata hetken katsoen. Vein sitten katseeni varovasti Joniin, samalla pulloa pyöräyttäen. Sydämeni hakkasi, ja tunsin pitkästä aikaa sen ihanan, jännän tunteen, kun katsoin Jonia. Purin korullista, ruusunpunaista huuleani ja mumahdin kysymyksen, kun pullo osui yhteen jätkistämme. Tuo vastasi totuus, en kerennyt edes kysymään kysymystäni, kun Satu jo ennätti humaltuneena väliin huutamaan omansa.
Virnistin ja nousin ringistä. " Lähen käymää kusella ja ostaa jotai syötävää aabeeceelt. " Sanoin ja lähdin talsimaan huoltoasemaa kohti, pian kuulin askeleita takaani, kun katsoin taakseni näin Jonin. Hymähdin hiljaa ja hidastin vauhtiani, katseeni maahan, eteeni vieden..

Satu sano, et väsy painaa päälle ja, et hää ei jaksa kattoo telkkaria, mut tuolla se nyt vaan sattuu istuma : DDD

Oon kertsillä dataaamasa, kohta bilisturnaus ja itte leffaa.
Linda kyylää pään vieres ja oottaa vuoroaaa, joo moi.
Novellin toine osa ilmestyy sit, ku netti toimii kotona, tai sit, ku oon kuopiossa.
Jos pääsen sinne.
Nikoki kyylää jumalauta.

Tänää imatralle
eikä siel oo nettiä

tilanne on plusmiinusnolla ;s

Kun.
Saan.
Vittuilla.
Ihmisille.
Ja.
Olla.
Ärsyttävä.
Sekä.
Ilkeä.
<3

Sasu:

Katsoin ympärilleni ja huokaisin hiljaa. Olin palannut paikkaan, jossa pystyin yksin miettimään asioita ja yrittää selvittää pääni. Jatkoin hidasta, keveää askellustani eteenpäin syysruskan valtaamassa metsässä. Vielä hetki sitten metsän polku oli ollut vihreä ja sammaloeiton alla ositain, nyt sitä peitti kellertävä lehtivyö, joka olis kostea - ja kohta olisi valkoinen vaippa maaa peittämässä. Syksyinen tuuli tuli vastaan, kuin yrittäen kieltää minua menemästä syvemmälle metsään. Hymähdin ja suljin silmäni, matkaani jatkaen. Pian saavuin kostean metsän keskelle, olihan vähänaikaa sitten satanut. Astelin tuon ison kivenluo, joka minua vastapäätä törötti, joka vuosi siinä samalla kohdalla 24/7. Kävin istumaan sen päälle ja nojasin käteni polviini, pääni käsieni varaan laskien. Suljin silmäni ja huokaisin. Syksyinen tuuli oli vaihtanut suuntaa ja jälleen tuuli minua vastaan - mustia, pitkiä hiuksiani heilutellen, ohuilla hiuksilla leikitellen. Ruusunpunaiset huuleni olivat pienessä hymyssä. Tuntui hyvältä, kun viileä ja raikas tuuli hyväili kasvojani. Avasin silmäni ja purin pienesti huultani, korullista kulmaani kohottaen. " Miks sä jätit mut ? " Kysyin vaimealla, tukahtuneella äänelläni - taivasta samalla katsellen. Suljin jälleen silmäni ja annoin tuulen vapaasti hyväillä kasvojani ja leikitellä hiuksillani. En välittänyt, vaikka jääkylmät pisarat alkoivat pikkuiljaa tipahdella kasvoilleni, valuen poskiltani kaulalleni. Nautin siitäkin, nautin kaikista eniten, kun sain olla tekemisissä luonnon kanssa. Sade voimistui, vaatteeni alkoivat kastumaan pikkuhiljaa ja meikkini levisivät. Metsän pieni tunkkainen tuoksu, joka oli kerennyt ilmoille nousemaan aikaisemmin, katosi nyt, kun enkelien raikkaat kyyneleet tippuivat maahan, täyttäen ilman puhtaudella ja pyyhkien synnit pois, samalla minut vapauttaen sisäisestä pahasta olostani. Silmäni olivat edelleen kiinni ja kasvoni olivat taivasta kohden, kasvoni nt märät pisaroista ollen, kuten myös vaatteeni. Hymy, onnellinen sellainen kohosi noille luonnostaan ruusunpunaisille huulilleni. Pieni virne käyden. Se ei ollut teennäistä, se oli totta, vaikka suurimman osan elämnästäni eskapismissa elinkin, oli tuo nyt täysin realistista. Kuulin lehtien kohinaa ja oksien katkeilua. Avasin silmäni ja vein katseeni eteenpäin, pian puiden takanta ilmestyi musta koira, joka innoissaan minua kohti juoksi. Naurahdin..

Ko sanoin iskälle " Rahapussi, kävele ! "