IRC-Galleria

No niin, sunnuntai ja niin hirvee huoli miten tuo yks pärjää sielä 35 kilsan päässä....
Ainokainen lapsi läks asumaan opiskelijaboxiin ja aloittaa ammattikoulussa huomenna, tyhjä olo sen takia kun se on poissa talosta. Olen aina ollut jotenkin ylihuolehtivainen häntä kohtaan ja oon edelleen. Ei voi sanoa että oisin rauhallisin mielin tässä...mitä jos jotain sattuu? Sielä voi vaikka mitä sattua. Mutta kait se on tähän totuttava kuten muutkin vanhemmat ennen minua ja muutenkin. Ei sitä aina voi lastaan pitää silmällä ja huolehtia kaikesta mitä häneen liittyy. Hän on mulle todella rakas ja tärkeä, koska hän on mun ainoa, mutta syvällä sisimmässäni tiedän että mun on pakko jossain vaiheessa antaa hänelle omaa elämää ja omaa tilaa ja mahdollisuuden näyttää mihin hän pystyy. Enkä sentään asu monien tuhansien kilsan päässä :) Ja puhelin ja netti on keksitty ja toki se välillä tulee kotiin käymään (tosin likapyykkien kans),mut silti...itelläni alkaa kans aamulla koulu. Kävin tyttäreni luona perjantaina ja sitä pelotti sen koulun alkua,mutta en voinut auttaa siinä....jokaista pelottaa aina uuden alkua ja löytääkö oikeaan paikkaan, onko valinta oikea ym... Sen aika näyttää onko valinta oikea, mutta kysymällä selviää jos oikeaan paikkaan etsii tietä, aina sielä joku neuvoo.
Oli pikkupakko vähän tuulettaa ajatuksia, mutta ajattelen sitä silti... Me äidit ollaankin omaa sukuamme:) Vaikka lapset kasvaa aikuiseksi niin halutaan pitää niitä pieninä :) Ehkä hyvästä tai pahasta, mistä sen tietää?