Kylläpäs oli ilo tulla takas tuuraamaan,mutta se ilo ei kauan aikaa säilynyt.....
Vanhainkodilla jossa olin kuoli tänään yks ihana mummu ja kakkein paras niistä joka vielä kuukausi siten istui sängynlaidalla heittämässä huumoria mun kanssa, on nyt siinä kunnossa ettei tiiä elääkö pitkään...oli shokki nähä sitä eloisaa ja iloista ihmistä makaamassa kuin mikäkin vauva sielä sängyssä, huonkuntoisena....
Toista ymmärrän, sillä petti sydän yksinkertasesti, ei jaksanut enää.....
Ja sit kun kotiudun niin saan kaksi pienempää pettymystä heti perään melkein...
Ihan sama vaikka , no niin.....
Kiva yrittää olla itkemättä tytön nähden,mutta silmät täytyy väkisten kyynelistä.
Pitäkää huolta omista vanhuksistanne, ikinä ei tiedä milloin lähtevät....