IRC-Galleria

Vappugospel

Vappugospel

www.vappugospel.vg

Haastattelu: IntohimoTorstai 20.01.2011 00:57

Intohimo on yksi tämän vuoden vappupläjäyksen mielenkiintoisimmista nuorista bändeistä ja onkin VG-tiimille suuri kunnia saada julkaista Intohimon haastattelu!

Haastattelija (H):
- Intohimo on buukattu esiintymään maailmanhistorian suurimmassa Vappugospelissa mm. Yhdysvaltalaisen Petran kanssa. Mitkä ovat päällimmäiset tunnelmat?

Bändi (B):
- Näin on, ja se on mahtavaa! Odotamme todella soittamista jäähallin lavalla ja aiomme pitää hauskaa. Yleisö tulee näkemään mielettömän shown!

H:
- Oletteko aiemmin soittaneet Suomessa?

B:
- Kyllä, kahdesti. Syksyllä 2007 teimme pienen kiertueen Starlightnine-yhtyeen (joka ei valitettavasti enää ole kasassa) kanssa. Soitimme myös kerran kesällä 2009.

H:
-Miten kauan olette soittaneet yhdessä? Miten Intohimo sai alkunsa?

B:
- Starttasimme bändin kesällä 2004. Kolme kuukautta sen jälkeen julkaisimme jo ensimmäisen demon.

- Me oltiin vaan kuusi nuorta tyyppiä, jotka halusi soittaa musiikkia vahvalla energialla. Musiikkityylimme kävivät myös hyvin yhteen. Siitä se sitten lähti.

H:
- Mistä bändin nimi sai alkunsa?

B:
- Intohimo tarkoittaa juuri nimenomaan sitä, mistä bändissämme on kyse. ("Intohimo stands for passion, and that's exactly what we are about", toim. huom.). Teemme joka keikalla parhaamme luodaksemme hyvän tunnelman ja kommunikoidaksemme yleisön kanssa.

- Monilla yhtyeillä on englanninkieliset nimet ja me halusimme valita nimen, joka eroaa massasta. Intohimo tuntui nimenä erityiseltä ja sillä on loistava merkitys.

H:
- Kuvailkaa vielä loppuun Intohimon musiikkia.

B:
- Se on tarttuvaa, raskasta ja siitä välittyy huikea tunnelma.
Jos saisit nähdä lempiartististisi tai bändin jota et vielä ole päässyt näkemään ja voisit nähdä sen Vappugospelin lavalla tulevaisuudessa niin mikä se olisi? Jos listassa ei ole mieluista artistia/yhtyettä voit kommentoida ja kertoa kenet haluaisit nähdä vappuna Kouvolassa. Voit myös vaikuttaa mielipiteelläsi Vappugospelin tarjontaan. Katso ohjeet osoitteesta http://www.xxl.vg! Vaihtoehdot ovat täysin sattumanvaraisesti valittuja.
Minkä artistin/yhtyeen haluaisit nähdä Vappugospelissa?
  • Voit valita 3 vastausta.
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Selvitys Petran blogimerkinnästäTiistai 11.01.2011 18:36

Jotkut ovat ihmetelleet Classic Petra -blogissa vielä toistaiseksi olevaa tietoa, että Suomen-keikka olisikin 29.4.

Vappugospel-tiimin selvitettyä asiaa olemme saaneet varmuuden, että kyseessä on virhe ja bändin Vappugospel XXL -keikka on varma.

- Kaikki on hyvin. Päivittäjä vaihtaa konserttien päivämäärät blogiin mahdollisiman pian, kommentoi yhtyeen kiertuepäivämääristä vastaava Ember Tanksley.

Ei siis syytä paniikkiin. :)

Näkökulma: Herra PJLauantai 01.01.2011 23:03

Uusi videoblogi-sarja on aloitettu! Ensimmäisenä vuorossa on Näkökulma-haastattelu, eikä haastattelun kohteena ole enempää eikä vähempää kuin herra projektijohtaja!

Mikä on projektijohtajan uskomaton salaisuus, joka yllätti jopa hänen vaimonsa? Millaista huhua herra PJ laittaa liikkeelle? Kumpi voittaa, rakkaus vai intohimo? Kaikki selviää katsomalla huikea Näkökulma-videoblogi.

Aiotko osallistua ensi vuonna festareille?Sunnuntai 26.12.2010 21:03

Ensi vuonna Suomen festareilla nähdään jälleen huikeita artisteja. Tulevan kesän festarikeikoista pinnalle ovat nousseet mm. Provinssirockissa esiintyvä System Of A Down. Myös mediassa on noussut pinnalle Kouvolassa järjestettävän Vappugospel XXL -tapahtuman pääesiintyjä Petra, joka SOAD:n tapaan tulee Yhdysvalloista.





Mikäli aiot osallistua festareille vuonna 2011 kerro se meille ohessa olevan kyselyn kautta! Jos listasta ei löydy omaa festarikohdettasi, kerro se jättämällä kommentti.

www.classicpetra.com
www.nuotta.com/petra/petra-suomeen


Aiotko osallistua festareille ensi vuonna?Sunnuntai 26.12.2010 12:52, 70 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Project 86 uusintakeikalle Suomeen!Torstai 23.12.2010 01:49

Myös Project 86 esiintyy Kouvolan jäähallissa ensi vappuaattona.

- Viime vuoden pääesiintyjää toivottiin Vappugospelin palautteissa uusintakeikalle niin paljon, että muuta fiksua vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti jäänyt, kommentoi projektijohtaja Tom Himanen

Orange Countysta, Californiasta kotoisin oleva yhtye soittaa alternatiivimetallia. Project 86 on julkaissut 7 albumia, joita on myyty yhteensä yli 350 000 kappaletta.

http://www.imperiumi.net/index.php?act=news&id=13237
http://www.tiketti.fi/tapahtuma/10051
http://www.xxl.vg/


Jos kaikki onnistuu...Tiistai 21.12.2010 22:44

Tapahtuman järjestäminen on antoisaa hommaa. Siihen liittyy paljon suunnittelua, neuvottelua ja ennen kaikkea jännitystä. Jännitystä aiheuttavat niin artistien vastaukset keikkapyyntöihin kuin sivuston kävijämäärätkin. Eniten jännitystä aiheuttaa kuitenkin tulevan tapahtuman kävijämäärän arvioiminen; lippujen hinta nimittäin perustuu uskoon.

Järjestäjä määrittää lipun hinnan sen mukaan, miten monen henkilön hän uskoo saapuvan tapahtumaan. Tämä uskomus tietenkin perustuu suurilta osin käytettävissä oleviin faktoihin, kuten tapahtuman vetovoimaan, sen saamaan mediahuomioon ja mainontaan käytettyyn rahamäärään. Jos järjestäjä uskoo, että tapahtumaan on tulossa enemmän ihmisiä kuin mitä loppujen lopuksi tulee, lipun hinta lasketaan liian alas ja järjestäjä tekee tappiota.

Järjestäjä totta kai haluaa lippujen menevän mahdollisimman nopeasti. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että mitä nopeammin liput menevät, sitä aiemmin järjestäjä voi keskittyä tapahtuman pienempiin yksityiskohtiin mainonnan sijaan. Jos talous on nopeasti turvattu, voidaan rahaa ja suunnittelutunteja käyttää huolettomammin mm. tapahtuman tekniikkaan ja esteettiseen toteutukseen.

Monien tapahtumien, kuten esimerkiksi kesä-festareiden onnistuessa hyvin raha usein menee osittain myös yksittäisille toimijoille ja sijoittajille, jotka tietenkin ansaitsevat tuloksellisesta toiminnastaan palkkion.

Näin ei kuitenkaan ole, kun kyseessä on voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen järjestämä tapahtuma. Yhdistyksen tehtyä tapahtumalla voittoa on sen käytännössä pakko käyttää voitot seuraavien vuosien tapahtumiin. Jos yhdistyksen yksi tapahtuma menee hyvin, pitäisi seuraavan tapahtuman olla siis vielä edeltäjäänsäkin suurempi, tai vaihtoehtoisesti edullisempi.

Vappugospelin tapauksessa asianlaita on nimenomaan näin. Niinpä me tapahtumanjärjestäjät vetoamme kävijöihin; mitä nopeammin ostat lippusi, sitä paremman tapahtuman pystymme tarjoamaan. Lisäksi, mitä aiemmin päätät ostaa lipun, sitä varmemmin voit vielä sellaisen saada.

Ja jos tämä Vappugospel XXL onnistuu hyvin, vain Luoja tietää, mitä voimmekaan tarjota vuonna 2012 – ja siitä eteenpäin.

Vappugospel XXL:n juontajat valittuMaanantai 20.12.2010 12:02

Vappugospelin juontajat ovat vuonna 2011 Parasta aikaa -tv-ohjelmastakin tuttu näyttelijä-laulaja Ilkka Hämäläinen ja Liekki Palaa -musikaalia tähdittänyt laulaja-näyttelijä Henna Simojoki.

- Henna ja Ilkka hoitivat hommansa äärimmäisen taidokkaasti tänä vuonna, joten päätimme varmistaa jo hyvissä ajoin sanavalmiit ammattilaiset tulevaan tapahtumaan. Heidän lisäksi tapahtuman lavalla nähdään varmasti muitakin juontajia tai haastattelijoita, mutta niistä lisää myöhemmin, kertoo tapahtuman tiedottaja Markus Janhunen.
Classic Petran Back to the Rock -levy on nyt ennakkotilauksessa Maanalaisella levykaupalla! Muista varmistaa vuoden 2011 hitein levy ajoissa ja varmistaa samalla mainio ennakkotilaajan etu.

Katso lisätiedot ja tilaa levy Maanalaisen levykaupan sivuilta täältä.

Vielä kerran, Terapia!Sunnuntai 19.12.2010 01:38

Suomen historian menestynein ja arvostetuin gospel-artisti Terapia heittää vappuaattona encore-keikan.

Vappugospel XXL:ssä siis esiintyy seuraavat bändit: Petra (USA, comeback), Terapia (encore), Jacks of All Trades (comeback), Project 86 (USA), Intohimo (SWE), Juha Tapio, Katajainen Kansa ja Idän Ihmeet.

Terapia keikkaili vuoteen 2005 asti ja ehti julkaista 7 studioalbumia, EP:n sekä kokoelmalevyn.

Yhtye on paitsi gospelmusiikin, myös suomenkielisen raskaan rockin edelläkävijöitä; Terapia on mm. yksi harvoja suomalaisia yhtyeitä ja ainoa suomalaisen gospelin historiassa, jolle on tehty tribuuttialbumi.

- Alettiin täällä Kouvolassa olemaan hektisten vappusuunnitteluiden takia jo niin Terapian tarpeessa, että nyt kävi näin, toteaa Vappugospel XXL:n projektijohtaja Tom Himanen.