IRC-Galleria

Varustesipono

Varustesipono

*haukoti*...

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

- Vanhemmat »

Kirjoitus lehtiin 12.8.2012Maanantai 13.08.2012 02:56

Politiikan mädännäisyys!

Tiivistys poliittisesta urastani Perussuomalaissa Kouvolassa: tulin PS:iin alkuvuodesta, kehuttiin kuinka hyvä puolue on ja sitä mieltä itsekkin olin. Kevään mittaan huomasin joutuneeni joukkoon joka ei tee mitään, tyhjänpäiväisiä kokouksia pitkin poikin Kouvolan seutuja. Odotin paljon, toimintaa ja tapahtumia...kyselin koko kevään milloin... ei mitään, selväksi tuli vain, ettei julkisuudessa saa puhua mitään negatiivista mistään (vain kokouksissa)! Kritisoin keväällä toimintaa pääsääntöisesti Facebook:kin suljetulla sivustolla, josta minut lakaistiin roskan lailla pois. Vaalityöryhmä ja ehdokkaan haastattelu, ihan ok juttu. Melkein heti perään soitettiin ettei "arpaonni suosinut" Pj. Petri Luumi soittajana. Vaalityöryhmän ja hallituksen päätös, etten kelpaa ehdokkaaksi, ei kuulemma tarvitse perustella. Kuulostaa aika ylimieliseltä vallan käytöltä! Totuus kohdallani??? Miksi kansalaisoikeuteni Perussuomalaisissa evättiin. Havaitsin todistajan avustuksella myös heidän tehneen kokousasiakirja väärennöksen. Minut kutsuttiin hallituksen kuulemiseen jossa päällimmäisenä asiana oli tämä paperi ja aikomukseni tehdä jatkossa... tekemiseni jäi avoimeksi, en asiaa valaissut heille. 2vk sitten on asioiden tiimoilta juteltu Jari Lindströmmin kanssa, hänestä voi vetää johtopäätöksenä oman asianikin kohdalla ja muissakin asioissa, pakoilee vastuuta, olla osallistumatta tilaisuuksiin kun kuullaan tai päätetään, kädethän siinä likaantuu... ala-arvoista toimintaa kansanedustajalta jonka kansa on valinnut.
Anssi Tähtinen vetää koko porukkaa Jari Lindströmmin suojeluksessa niin kuin tahtoo, avoimmuus, rehellisyys sekä päätännän läpinäkyvyys puuttuu kokonaan. Tiivistettynä, mätää diktatuuria joka omalla tavallaan johtaa äänestäjien, meidän tavallisten ihmisten pettämiseen. Vallanhimo on sokaissut koko porukan, ei tietoakaan Perussuomalaisista aatteista ja arvoista. Hyvin kuvaavaa PS:ten toiminnasta, eräässä tilaisuudessa Jorma Ruipon (Hvj) letkautus Pj. Luumista, " se on vain meidän juoksupoika ".
Sen verran vielä muista puolueista, samantapaista vallanhimoa ja tappeluja on muissakin puolueissa. Anssi Tähtiselle, olet oikeassa lainmukaisesta demokratian toteutumisesta PS:ssa. Ymmärrät varmaan kun tuohon lisätään muutama mätä omena koriin, niin korissa muukin mätääntyy, silloin ei rehellinen oikea demokratia toteudu muutakuin paperilla! Nykyisiin valtarakenteisiin ja rakenteelliseen korruptioon pitää saada loppu ja ihmisille lisää vaikutus mahdollisuuksia!


Petri Hynninen (IPU)

Kunnallisvaalit!Sunnuntai 05.08.2012 03:02

Syksyn kunnallis vaalit.


Syksy tuo jälleen meille vaalit! Alkaa taas katteettomien lupausten surkuhupaisa tulva. Ihmetyttää milloin Suomalainen oppii erottamaan rehelliset joukosta (niitäkin on), aina vain valtuustoonkin pääsee näitä kesto poliitikkoja 30 vuoden kokemuksellaan joilla ei ole vuosiin ollut mitään oikeata tuntumaa ja kokemusta elävään tavallisen ihmisen arkeen. Voin väittää että, suurimmalla osasta noista kestopoliitikoista ja uudestaan pyrkivistä on vain tavoitteena saada mahdollista valtaa ja taas vain valtaa, niin ruohonjuuri tasolla kuin huipullakin. Vallan tavoittelu ja ahneus on jo saanut surkuhupaisia piirteitä puolueessa jossa tällä hetkellä vielä itsekkin olen, toiminta on hyvinkin tukehtunutta ja vallan käyttö Kouvolan alueyhdistyksessä lähes jo kokonaan hallituksen 1. varajäsenen ja vaalipäälikön käsissä. Päätöksissä joita niin hallitus kuin vaalityöryhmäkin on tehnyt ja tekee, puuttuu rehellinen avoimmuus sekä läpinäkyvyys kokonaan. Päätöksiä tehdään pienessä ryhmässä ja kaikki asiapaperit ja kokouksissa olleet asiat jätetään julkistamatta, eikä niistä saa puhua!!! On joukkoon lipsahtanut kokousasiakirja väärennöstäkin. Rivijäsenien on periaatteessa mahdotonta vaikuttaa mihinkään... puhua saa ja kirjoittaa, kunhan ei tee sitä julkisesti (vain kokouksissa). Olen kuitenkin sitä mieltä että, ainoa ja oikea politiikka sekä asioiden hoito tulee tehdä täysin läpinäkyvästi ja julkisesti jotta niin jäsenet kuin äänestäjätkin ymmärtävät asioita ja päätöksiä suoraan ja rehellisesti. Jos toiminta on jo pelkkää yhden kapelimestarin johtamaa (loikannut sos.dem) diktatuurista ja väärstynyttä oikean demokratian unohtanutta toimintaa, ei kukaan rehellinen jäsen, ihminen eikä äänestäjäkään voi kohta muutakuin jättää äänestämättä (äänestäjän pettämistä)! Asiaa kun tarkemmin ajattelee ja vaalien mentyä, pääsee taas niitä ihmisiä valtuustoon, joiden sinne ainaisine vastahakoisineen ajatuksineen ei oikeasti pitäisi päästä. Olisi aika uudelle ajattelulle monissakin asioissa, Kouvolan talous jo semmoisessa kurimuksessa ettei sieltä hetkessä nousta, teidän äänestäjien olisi aika valita uusia ja rehellisesti ajattelevia ehdokkaita. Saataisiin jotain semmoista aikaan ettei ainainen hyväveli järjestelmä ja tiettyjen tahojen edut tule enään kysymykseen. Tehdään asiat rehellisesti, avoimesti ja kaikkien ymmärtävällä tavalla, näin voi Kouvolakin vielä nousta Suomen parhaimmistoon. Kokous palkkiot voisi poistaa kokonaan, koska niillä ei kukaan elä ja katsoisin ne tarpeettomiksi ja vuositasolla saataisiin jonkin verran säästöäkin Kouvolan tyhjyyttä ammottavaan kassaan. Kuluja toki tulee edustajille mutta, ehkä niin pitääkin tilanteen nyt ollessa huono! Veikkaanpa että, on ilman korvauksia rehellisempiä päättäjiäkin liikenteessä! Pitää vain muistaa rehellisyys, avoimmuus ja se oikea tekemisen meininki!!!

Petri Hynninen (???)
- Vanhemmat »