IRC-Galleria

Vendelay^^

Vendelay^^

how do I know if you're feeling the same as me?

[Ei aihetta]Lauantai 01.03.2008 21:54



Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä. Minä sain myös valita samoin. Olen valinnut. Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Laitoin tämän tänne ja pyydän eräitä ihmisiä kopioimaan tämän saman tarinen omaan päiväkirjaansa. Näillä henkilöillä on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1. Kopioi tämä päiväkirjaasi
2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sydäntäsi.

Kuten huomaat, minä valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.

Ystävät ovat kuin enkeleitä, jotka nostavat meidät jaloillemme kun siivissämme on jotain vikaa, emmekä muista kuinka lennetään.

[Ei aihetta]Torstai 14.02.2008 20:19

Voisitko antaa minulle ison halin ystävänpäivälahjaksi ?
Kopioi omaan blogiisi, ja katso kuka sinua olisi valmis halaamaan.<3

[Ei aihetta]Torstai 14.02.2008 16:56

kiitti iskä<3
rahaa rahaa rahaa. . . .
nyt kenenkää ei tarvi kuolla ku sainkii ne rahat :))P
no ei vaineskaa, emmä ketää ollu tappamas. vaik yks tyyppi olis kivempi kuolleen.. hmm...

[Ei aihetta]Torstai 14.02.2008 15:52

vittu jossei ne rahat oo tullu nii joku kuolee.. tarviin rahaa.
vittu joku on käräyttän kamen stn!

[Ei aihetta]Tiistai 12.02.2008 16:56

ei nyt voi olla nii vaikeet löytää yhen homon kuvii stn!!

tiesitkös..Tiistai 05.02.2008 14:19

.. et varatuil on varma saanti,
mut saaneil on varma varaus .. :>>

joo oke mo.. <3

:'>>Torstai 31.01.2008 15:15



Kuinkas kilttejä sitä oltiinkaan?
K= kyllä ja E= ei, jokaisesta K:sta
1 piste ! Sitten haastat "kiltit ystäväsi! "
REHELLISYYTTÄ KEHIIN, normijuttuja !

KYSYMYKSET:
Oletko koskaan...
1. Polttanut tupakkaa? K
2. Ollut kännissä? K
3. Harrastanut seksiä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa? K
4. Harrastanut seksiä saman sukupuolen edustajan kanssa? E
5. Varastanut myymälästä? K
6. Valehdellut? K
7. Pettänyt ystäväsi? K
8. Ollut vankilassa? E
9. Polttanut pilveä? K
10. Käyttänyt LSD:tä? E
11. Käyttänyt jotakin muuta laitonta huumetta? K
12. Antanut suuseksiä? K
13. Saanut suuseksiä? E
14. Nussinut jotakin, mikä ei ole ihmislajin edustaja? E
15. Nussinut jotakin, mikä ei elä? E
16. Pettänyt jotakuta? E
17. Käyttänyt jotakuta hyväksi? E
18. Maksanut jollekulle seksistä? E
19. Saanut rahaa seksistä? E
20. Pelannut räsypokkaa? K
21. Lintsannut koulusta? K
22. Lintsannut koulusta kännätäksesi/ollaksesi pilvessä? K
23. Tanssinut alasti? E
24. Tanssinut alasti julkisella paikalla? E
25. Paljastanut itsesi? E
26. Valittanut jollekulle? K
27. Suudellut jotakuta? K
28. Suudellut jotakuta samansukupuolen edustajaa? K
29. Kävellyt käsikädessä? K
30. Halannut jotakuta? K
31. Saanut kielaria? K
32. Seksifantasioinut? K
33. Homo-/lesboseksifantasioinut? E
34. Varastanut rahaa? K
35. Varastanut rahaa perheenjäseneltä? K
36. Varastanut huumeita perheenjäseneltä? E
37. Ollut syytettynä rikoksesta? E
38. Seurustellut jonkun kanssa, koska tämä on 'helppo'? E
39. Seurustellut jonkun kanssa, koska tämä luuli sinua 'helpoksi'? E
40. Kuullut itseäsi sanottavan huoraksi? E
41. Kuullut itseäsi sanottavan lehmäksi/ämmäksi? E
42. Katsonut pornoa? K
43. Nauhoittanut pornoa? E
44. Katsonut pornoa jonka olet nauhoittanut? E
45. Suudellut jotakuta liikkuvassa ajoneuvossa? E
46. Nussinut jotakuta liikkuvassa ajoneuvossa? E
47. Käyttänyt seksileluja? E
48. Yrittänyt tappaa itsesi? ...
49. Yrittänyt tappaa jonkun muun? E
50. Kertonut jollekin vihaavasi häntä? K
51. Kertonut jollekin rakastavasi häntä tarkoittamatta sitä? E

[Ei aihetta]Sunnuntai 27.01.2008 19:03

:'>> hajottaa taas vaihteeks eilinen ilta, tai no yö<3 :))

[Ei aihetta]Perjantai 25.01.2008 16:56

OLETKO:
1. Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut? - en, mut laitoin txt
2. Oletko tajunnut tänään jotain uutta? - en kai.
3. Oletko tänään puhunut exälle? - en
4. Oletko kaivannut tänään jotakin? - jooh<33

VIIMEISIN HENKILÖ:
5. Joka makasi sängyssäsi? - itse
6. Joka sai sinut itkemään? - en kerro
7. Jonka kanssa menit viimeksi leffaan? - öö, siiri?
8. Jonka kanssa menit shoppailemaan? - siiri ja viivi.. just tultii
9. Kenen kanssa olit suihkussa? -egoni
10. Joka sai sinut nauramaan? - siiri
11. Joka sanoi sinulle rakastan sinua? - emt
12. Joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? -emt

YLEISTÄ:
13. Lempipaikka? - teemun sauna<3 :'D
14. Tatuointeja? -ei :<
15. Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä? - et yks tyyppi sanoo kieltäväst
16. Missä haluat mennä naimisiin? - bahamal <3 xD
18. Pitääkö kukaan sinusta? toivon nii
19. Tykkäätkö olla ihmisten kanssa? - tietty, mä mikää erakko oo
20. Oletko yksinäinen tällä hetkellä? -ehkä vähä :'<
21. Laulu joka soi päässäsi tällä hetkellä? - never ending dream
22. Oletko ollut radiossa/tv:ssä? - emt? :o
23. Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? - oon
24. Mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi? - weekwnd lover xDDDD
25. Mitäs sinulla on päälläsi tällä hetkellä? - huppari, toppi ja farkut
26. Nimeä kolme asiaa jotka teet päivittäin? - kusen, juon, kävelen
27. Paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä? - eih paljoo.. sopparahat :'>>
28. Onko sinulla sukat jalassa? - on, kahetkii
29. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan? - siiri kait
30. Millä sivuilla surffaat eniten? - här
31. Onko sinulla kasveja huoneessasi? - on ja monta
32. Sattuuko sinua johonkin nyt? - joo ranne paskaan ku hakkasin säkkii

MITÄ JOS..
Ihastuksesi suutelisi sinua huomenna? - <3
Voittaisit lotossa miljoonan? - soppaa<333!! :'>>
Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla? - plääh
Saisit päättää; kuoletko ampumalla vai hukuttamalla. Kumman valitsisit? - PUM!
Saisit valita, oletko tyttö vai poika? - muija

SEKALAISTA:
Oletko pitkä vai lyhyt? - sopiva
Miten elämäsi sujuu yleensäkin? - vituillee
Oletko ihastunut tällä hetkellä? -taidan olla. rakastunu
Onko paras ystäväsi hyvä koulussa? - onhan se
Lempielokuvasi? - finding neverland

OLETKO KOSKAAN:
Nolostunut vanhempiesi takia? - jo
Salannut jotain tärkeää asiaa vanhemmiltasi? - jo
Ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen? - kyllä!<3
Miltä sinusta tuntuu juuri nyt? - :<
Kuunteletko nyt jotain kappaletta? -joop..
Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin? - olen
Missä olet tällä hetkellä? - siirin huonees
Missä haluaisit olla? - tietyn ihmisen kans jossain <33
Kaunein kuulemasi kappale? - unbreak my heart<3
Paistaako ulkona aurinko? - eih :(
Kahvia? - jeah<3
Teetä? - no ei!
Kaakaota? - Joo<3
Oletko musikaalinen? - jvitut
Paljon sinulla menee rahaa kerralla kun olet shoppailemassa? -kaikki
Käytkö salilla? - en ku teemul xD
Oletko koskaan meinannut kuolla? - joo
Oletko suomalainen? - muslimi :PPP
Kenelle lähetit tekstiviestin viimeksi, koska? - paulille varmaa.. emt. joskus pari vk sit..
Kuka lähetti sinulle tekstiviestin viimeksi, koska? - siiri, eilen
Entä haluaisiko kukaan muu olla sinä? -tuskin
Paljon kello on? - 14.56

[Ei aihetta]Perjantai 25.01.2008 16:44



PÄTKIS VAI GEISHA: geisha
ROKKARI VAI POPPARI: rokkari
JOULU VAI PÄÄSIÄINEN: joulu
KOIRA VAI KISSA: koira
BLONDI VAI BRUNETTE: brune
FERGIE VAI BRITNEY: fergie
RAITA VAI PALLO: riippuu
PIKKU G VAI ELASTINEN: elastinen
RAHA VAI RAKKAUS: rakkaus
MEILLE VAI TEILLE: teille <3
LUKIO VAI AMIS: nyt tuli paha


MITÄ TEKISIT JOS POLIISIT TULISIVAT OVELLESI?: en avais tietenkää xD
OLETKO KOSKAAN NUKAHTANUT KOULUSSA?: en kai..
ONKO SINULLE NAURETTU PÄIN NAAMAA?: joka päivä :< xD
MONTAKO RAITAPAITAA OMISTAT?: pari..
KÄYTÄTKÖ PILLIFARKKUJA?: no en.
ONKO SINULLA SILMÄLASIT?: jeps..
ONKO SINULLA NAPAKORUA?: ei mut pitäs hommata
KUUNTELETKO JOULULAULUJA?: jjoo jouluun joskus
OLETKO JUHLAIHMINEN?:todellaki
MIKÄ ON PARASTA JUHANNUKSESSA?: mieti sitä ku et saa yöllä unta :>
HARRASTATKO VAARALLISIA URHEILULAJEJA?: aina ja ikuisesti<3

KERRO HARRASTUKSESTASI, MUTTA ÄLÄ PALJASTA MIKÄ SE ON.

MONTAKO VUOTTA OLET HARRASTANUT SITÄ?: aina
PIDÄTKÖ HARRASTUKSESTASI?: jeah
ONKO HARRASTUKSESI KALLIS VAI HALPA?: riippuu
VIEKÖ HARRASTUKSESI PALJON AIKAASI?: joop xD
VOIKO SITÄ TEHDÄ MISSÄ VAIN,MILLOIN VAIN?: melkee
TUNNETKO PALJON JOTKA HARRASTAVAT KYSEISTÄ LAJIA?:joo, kaikki keski-ikäset miehet


KERRO PERHEESTÄSI, MUTTA ÄLÄ PALJASTA LIIKAA.

MILLÄ KIRJAIMELLA VELJIESI/SISKOJESI NIMET ALKAVAT?: t
MINKÄ IKÄISIÄ HE OVAT?: 8
OVATKO VANHEMPASI ERONNEET?: oha ne
MIKÄ ON ISÄSI TOISEN NIMEN KOLME ENSIMÄISTÄ KIRJAINTA?: juh
MILLÄ KIRJAIMELLA ALKAA ÄITISI TYTTÖNIMI?: m
ASUTTEKO KERROSTALOSSA?: jeps. mistä tiesit? :P

KERRO ITSESTÄSI, VOIT PALJASTAA KAIKEN.

MISSÄ KOULUSSA OLET?: kouvolan yhteiskoulun lukio, mutten kauaa
OLETKO NAIMISISSA?: joo itteni kans
ONKO SINULLA LAPSIA?: emmä niit taho
OLETKO KAUNIS/KOMEA?: kaunis ku kaalikääryle
OMISTATKO YLI KOLMET KENGÄT?: tietty!
ONKO SINUA KEHUTTU: kai joku joskus vahingos
OSAATKO LAULAA?: :'DDD
OLETKO KATSONUT KOSKAAN K-18 ELOKUVIA?:joo, Hui!