IRC-Galleria

Vetskari

Vetskari

haluaisin olla

Blogi

- Vanhemmat »
Onko sinustakin mukava tarkkailla mitä ne muut tekevät. Muiden tekemisten seuraaminen on varsin mielenkiintoista touhua ja allekirjoittanut on menny siinä niinkin pitkälle, että muutama vuosi pokehommia on jo takana. Voin sanoa että kännisten ihmisten edesottamusten seuraaminen on sitä parasta viihdettä baarissa. Suosittelen joskus menemään selvinpäin vartavasten tarkkailemaan tätä kännisten urosten ja naaraiden juupas eipäs ollaanpas eipäs olla rituaalia. Baarin puolelta on tarttunut monta hyvää juttua haaviin, mutta tässä yksi parhaista. Sinäkin varmaan tiedät tämän pojittelu tytöttely ilmiön missä asiakas ilmentää omaa ajatusmaailmaansa näkemällä itsensä kaikkitietäväisenä tärkeänä henkilönä kyseiselle paikalle, isänmaalle, euroopalle, maailmalle ja universumille.

Tein eräs viikonloppu yö normaalia pokehukia paikallisessa yökerhossa ja tovin aikaan seurattuani erään nuoren miehen humaltumisen edesottamuksia. Päätin puuttua tapahtumien kulkuun tervehtimällä ja kohteliaasti suosittelemalla nauttimaan seuraavan tuopillisen kirkasta vettä. Tähän sainkin vastauksen; Mene sinä POIKA muualle siitä, kun aikamies ryyppää. No kohteliaasti jatkoin tätä erittäin useasti samalla tavalla alkanutta keskustelua kysymällä. Minkähän ikäinen tosimies mahtaa olla? Hieman yllättyneenä siitä etten mennyt muualle (kuin se olisi ollut jokin oletusarvo asiakkaan näin käskiessä) sekä kummallisesta kysymyksestä, sain vastaukseksi 27 vuotta tuli elokuun lopussa.

Kyseinen henkilö oli siis kuukauden minua nuorempi, jonka myös ilmoitin hänelle jatkaakseni keskustelua. Tähän asiakas totesi että Entä Sitten. Johon luonnollisesti totesin. Nyt kun olemme iän suhteen samalla pojittelu tasolla, poika on hyvä ja poistuu yökerhosta ellei käyttäytyminen parane ja alkoholia juoda kohtuullisemmin. Asiakkaalle tämä Pojittelu oli kumminkin liikaa ja seuraavaksi hän oli valmis vetämään allekirjoittanutta turpaan. Seuraava vaihe olikin sitten asiakkaan poistaminen yökerhosta.

Myöhemmillä kerroilla kyseistä asiakasta yökerhossa nähneenä voin todeta ettei kyseisen henkilön ajatusmaailma ole muutunut. Kyseisestä tilanteesta johtopäätös oli seuraava. Asiakkaalle ei Pojittelun fyysisellä ikäerolla olut merkitystä, vaan tilanteella ja asemalla, joka suhteutuu omaan itsetietoisuuteen.

ps. Kannattaa käydä tutustumassa http://www.aasiakas.net/

Aivan sama ja Kauheeta paskaaPerjantai 11.01.2008 05:28

Jostain tämäkin on alettava. Joten trilogia osa 1.

Aikanaan, siis joskus hyvin kauan sitten hyvä ystäväni mainitsi että oli kirjoittanut Irc galleriaan. Että käyppä katsomassa ja laitahan sinäkin. No miksi Kysyn Vain. Eipäs aikaankaan kun sitä mustanyön tunteina piti mennä tutkimaan mikä siinä itsensä esittelyssä on nyt niin hienoa. Olihan siellä silloin kuin nyttenkin kaiken maailman persoonat esittelemässä imagoaan. Vinkkinä vaan että jos keksit alkaa Imago luennoitsijaksi niin varmaan kysyntää riittäis, kun kiertelisit yläasteita, amiksia, lukioita ja kaiken maailman muita ”yhteisöjä”. Disainaa oma imagosi vois markkinoida finninaamoille ja sivussa vois vetää luennon kuinka ottaa kamerakännykällä ylivaloittunut kuva itsestäsi, joka silti näyttää hyvältä ja ilmentää yksilöllisyyttäsi, muttei erotu liikaa muista jottet olisi syrjäytyvä yksilö ellet sitä sitten erityisesti halua. Noh, ajatus on kuitenkin sitten tämä; Miksi mulla täytyisi kirjoittaa ja esittellä itseäni sekä olla jotenkin kiinnostava, Minähän elän Tosielämässä ja Tosielämässa minä olen paljon kiinnostavampi kuin jossa virtuaali ircissä. Saatana että olin narsisti.

Se on kyllä kun täälläkin lukee nuita juttuja, niin itsensä esittely jotenkin COOlina, Mystisenä tai sitten Mä Vaan Oon Tälläinen persoonat paistaa läpi. Kättelyssä tulee mieleen aikamoinen feikkaaminen itsensä esittelyssä, mutta toisaalta kukapa meistä oikeasti tietää minkälainen itse on. Tiedätkö itse? Mulle on monta kertaa sanottu että tutustu itseesi minkälainen olet ja muutaman vuoden itsetutkiskelulla voin sanoa että tallainen mä vaan olen. Aika paljon vai mitä? Oikeastaan meinnaan sitä, että me ollaan juuri sellaisia kuinka me tässä ja nyt käyttäydymme. Jotkut vetää siitä vaan omat johtopäätöksensä ja sitten me ollaan sellaisia ja sellaisia. Ymmärsitkö pointin. Mitenpä sitten suhtaudut tälläiseen persoona treineriin, joka sanoo että oleppa sellainen niin oot tosi kiva. Ei kait siinä joo voi olla ku juuri sellainen kuin on, kun muuttuu niin on kiva niin pitkään kun treineri taas haluaa muokata persoonaasi.

Miksi sitten tämäkin kirjoitus päätyi tänne galleriaan. Lähti erään itseeni vaikutuksen tehneen henkilön kysymyksestä miksi et ole naamakirjassa (kyllä, tiedän ettei kysymys ole samasta asiasta, mutta kumminkin)? Johon sitten vastasin; Jos joku haluaa tietää minkälainen minä olen, tulkoon tutustumaan kasvotusten. Kyseisen henkilön kysymykseen annettu sponttaani vastaus sai allekirjoittaneen kuitenkin miettimään mustanyön pikkutunneilla, Perkele miksi ei! Ja tähän ei kysymykseen en vaan löytänyt vastausta kaikessa itsetutkiskelussani. Elikkä joku voi hyvin nyt ajatella että tämä teksti on Kauheeta paskaa, mutta AIVAN SAMA!
- Vanhemmat »