Se, että mua haukutaan maan syvinpään helvettiin,
tai alistetaan pieneen nurkkaan,
tai pidetään omahyväsenä paskana,
tai se ettei mua kunnioiteta pätkän vertaa,
ei mua tuhoa.
Se ei oikeestaan ees paljon hetkauta.
Mutta se jos multa riistetään elämästä minulle tärkeä ihminen.
Ihminen, jolla on elämässäni arvoa
Jota en koskaan tahtoisi menettää.
Se "menetys" särkee sydämeni tuhannensirpaleiksi.
Se on asia, joka minut tuhoaa.
Se, kun minulle sanotaan, että välitän ja ajattelenvain itseäni, ei pidä paikaansa. Jos tahdon elää muutakin, kun kotielämää siivoillen, koiraa hoitaen ja koulussäkäyden, ei tarkota ettenkö välittäisi muista. Vai mitä luulette?