Miksi en voinut olla vain hiljaa?
Avasin sanaisen arkkuni,
ja päästin paha irti.
Sanani olivat kuin neuloja,
luotu piikittelemään,
aiheuttamaan pahaa mieltä.
Tahdoin satuttaa,
katkeruus minut siihen ajaa.
Aamulla, kun silmäni avaan,
tajuan mitä olen tehnyt.
Kadun, en oikeasti
halunnut loukata.
Poltin siltoja takanani
ja huomaan olevani saaressa.
Se saari on täynnä häpeää,
katkeruutta ja ahdistusta.
Niitä minä olen.
lisää tästä ja muista aiheista -> http://www.rakkausrunot.fi/runoilija.php?runid=44016