IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.12.2008 02:08

Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti. (Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän..

[Ei aihetta]Tiistai 16.12.2008 04:01

MIKSI pizza toimitetaan nopeammin asiakkaalle kuin ambulanssi saapuu perille?
MIKSI luisteluhallin edessä on parkkipaikka liikuntavammaisille?
MIKSI naiset laittavat ripsiväriä aina suu auki? -Laitetaanko me?-
MIKSI sana lyhenne ei ole lyhyempi?
MITEN kyltti "kiellettyä astua nurmikolle" on saatu keskelle nurmikkoa?
MIKSI täytyy käyttää käynnistä-valikkoa, kun haluaa sulkea Windowsin?
MIKSI kissanruokaa ei ole hiiren makuisena?
MIKSI koiranruoka-tölkissä lukee; "entistä parempi maku" - kuka on testannut sen?
MIKSI painat kaukosäätimen nappuloita lujempaa, kun patterit ovat melkein tyhjät?
MIKSI Nooa ei lyönyt hyttysparia kuoliaaksi?
MIKSI laitoksilla ja paikoilla, jotka ovat 24 tuntia vuorokaudessa auki, on ylipäänsä lukot?
MIKSI Jumala on antanut miehille sekä aivot että munat, mutta ei tarpeeksi verta niiden käyttämiseen yhtä aikaa?


Jos lukiessasi hymyilit edes kerran, sinun täytyy kopioida tämä omaan päiväkirjaasi, jos haluat myös muiden hymyilevän : )

[Ei aihetta]Tiistai 16.12.2008 01:11

Se, kenet toivot olevan vierelläsi lopun elämäsi ajan, pidä siitä kiinni, äläkä päästä irti. Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen, jonka kanssa haluaa viettää loppu elämän.

[Ei aihetta]Lauantai 13.12.2008 22:57

Jos et laita tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, heräät jokaisena tulevana yönä tasan kello 02.22 siihen että pieni poika tuijottaa sinua lähietäisyydeltä

Aivan ihana <3Lauantai 06.12.2008 14:56

But I couldn't tell you
Why she felt that way
She felt it everyday
And I couldn't help her
I just watched her make
The same mistakes again

What's wrong, what's wrong now
Too many, too many problems
Don't know where she belongs
Where she belongs

[chorus:]
She wants to go home but nobody's home
That's where she lies broken inside
Was no place to go, no place to go
To dry her eyes broken inside

Open your eyes (open your eyes)
And look outside
Find the reasons why (why)
You've been rejected (you've been rejected)
And now you can't find
What you left behind

Be strong, be strong now
Too many too many problems
Don't know where she belongs, where she belongs

[chorus:]
She wants to go home but nobody's home
That's where she lies broken inside
Was no place to go, no place to go
To dry her eyes broken inside

Her feeling she hides
Her dream she can't find
She's losing her mind
She's fallen behind
She can't find her place
She's losing her faith
She's fallen from grace
She's all over the place (place)
Yeah (yeah)

[chorus:]
She wants to go home but nobody's home
That's where she lies broken inside
Was no place to go, no place to go
To dry her eyes broken inside

She's lost inside, lost inside (oh, oh)
She's lost inside, lost inside (oh, oh)
Oooh

&lt;sydän&gt;&lt;sydän&gt;

[Ei aihetta]Perjantai 21.11.2008 13:36


7 Syytä uskoa, että Nalle Puh-piirretyt ovat propagandaa


1. Ihaa, Aina yhtä lamaantunut, hitaat reaktiot ilmeellisten motivaatioiden puute - kannabis

2. Nasu, Pelkää kaikkea ja luulee koko ajan että sitä seurataan - sienet

3. Kani, Tunkee nenänsä aina joka paikkaan ja aina tarvitsemassa jotain - kokaiini

4. Tiikeri, Ei voi olla hetkeäkään rauhassa, pomppii aina edes takas eikä väsy koskaan - amfetamiini

5. Risto reipas, Pystyy puhua eläimille ja leluille - hallusinogeenit

6. Nalle puh, Tykkää makeasta ja omaa laajan kekseliään fantasian - LSD

7. Pöllö, Aina paikalla kun sitä tarvitaan ja aina auttamassa jos jollain on "ongelmia" - se on diileri


hahahahah

[Ei aihetta]Perjantai 21.11.2008 13:29

Suudelma vatsaan = "Harrastetaan seksiä"
Suudelma otsalle = "Olet ikuisesti minun"
Suudelma korvaan ="Olen kiimainen"
Suudelma poskelle = "Olemme kavereita"
Suudelma käteen = "Palvon sinua"
Suudelma kaulalle = "Me kuulumme yhteen"
Suudelma olkapäälle = "Haluan sinut"
Suudelma huulille = "Rakastan sinua" tai "haluan sinut"
Pitää kädestä = "Voimme oppia rakastamaan toisiamme"

Läppäistä perseelle = "Tuo on minun"
Leikkiä korvan kanssa = "En voi elää ilman sinua"
Pidellä tiukasti = "Älä päästä irti"
Katsoa silmiin = "Älä päästä irti"
Leikkiä hiuksilla = "Sano että rakastat minua"
Kädet lantioilla ="Rakastan liikaa päästääkseni irti"
Nauraa vaikka suutelee = "Olen täysin rento kanssasi"

Neuvo -

Älä kysy suudelmaa, vaan tee itse.
Jos ajattelit jotakuta samaan aikaa kun luit tätä,
Olet varmasti rakastunut

Koskaan ei saa olla liian rakastunut, jos rakas katoaa elämästä häntä ei voi unohtaa. Jos et kopio tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, se jota ajattelit lukiessasi tätä unohtaa sinut.

[Ei aihetta]Perjantai 21.11.2008 01:34

Koska luit tämän viestin,sinä kuolet perjantaina rakkaimpiesi edessä,

ellet jatka tätä viestiä laittamalla sitä päiväkirjaasi 50 sekunnin aikana,

mikään muu sinulle luvattu asia ei voi pelastaa sinua

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.11.2008 16:39



Ihailen muotojasi, suutelen kaulaasi, nuolen kirkasta nestettä reiästäsi, oma, rakas, ihana kossupulloni !

Kiihotun kun sormesi vaeltelee pitkin runkoani ja hierot tappiani. Ota minut aina mukaasi, älä jätä tai vaihda. T: Oma rakas kännykkäsi

Olen ovea vasten. Tulet, työnnyt sisääni. Kuulumme yhteen. Käänsit, väänsit. Minä valitin ja naritin. Viimein avauduin ja laukesin... Olenhan ABLOY

Sä annoit väliin huulien, tunsin saavani kokonaan sen. Mä yskin ähkin punastuin ja melkein siihen tukehduin. Se oli kokemus ihmeellinen, kun sain tupakan ensimmäisen.

Tarjosit sitä mulle. Ensin en uskaltanut, mutta sitten otin sen suuhuni ja tunsin, miten vaahto virtasi suupielilläni AAH! Olut on poikaa.

Sinä pumppasit ja pumppasit, eteen ja taakse, tasaisin vedoin. Se kovettui ja kovettui kunnes se oli kova ja sileä. Vihdoinkin pyöräni renkaassa on ilmaa !

Tule luokseni, ota housut pois ja istu päälleni. Nauti kunnes saat tyydytyksen.
Rakkaudella pyttysi !

Minua halutti, tahdoin tehdä sen. Menin Esson nurkalle, avasin vetoketjun, otin sen esille, ravistelin sitä. Nautin siitä. Vittu ! Poliisit ! Heitin sprayni pois.

Tämä näppärä vehje on 15cm pitkä. Sen käytöstä nauttivat miehet ja naiset. Sen toisessa päässä on tukko karvaa ja toinen pää on sileä. Käytettäessä se toteuttaa edestakaista liikettä ja jättää jälkeensä usein valkoista ainetta. Tällaista toimintaa suositellaan toteutettavaksi 2krt päivässä. Ah, kyllä hammasharja on kätevä.

Kun tässä nyt makaan sängyssäni ja muistelen viime yötä, tunnen halua puristaa sinua. Tulit luokseni odottamatta ja laskeuduit alastomalle keholleni, nälkäisenä. Imit minua kunnes lopulta nukahdin. Aamulla vierailustasi oli vain muisto, mutta ensi yönä odotan sinua täysin valveilla. Saatanan hyttynen !

Otat sen suuhun kovana ja kuivana. Imet, puret ja lutkutat sitä. Kun se on antanut makunsa, otat sen pois; velttona ja kurttuisena. Kyllä purkka on hyvää !
2 kommenttia

hahHHAHAKeskiviikko 19.11.2008 13:43



Tyttö menee poikaystävänsä kanssa baariin. Kun tulee tytön vuoro tarjota kierros, hän kertoo pojalle, että on kuullut uudesta drinkistä, mitä tämän on ihan pakko testata. Tyttö tuo itselleen oluen ja pojalle kaksi lasia: toisessa Bailey'sia ja toisessa limettimehua.

Tyttö opastaa: "Kippaa Bailey's huiviin, älä niele, ja hörppää sitten limettimehu siihen sekaan."

Poika katsoo tyttöä aavistuksen epäilevästi, mutta koska tämä on niin innoissaan uudesta drinkistä, poika päättää testata.

Ensin Bailey's: Ihanan pehmeä, kermainen, lämmin tunne suussa.
Sitten poika huikkaa limemehun...

0.1 sekuntia: Baileysin kerma juoksettuu kokkeliksi.
0.3 sekuntia: Pojan naaman väri vaihtuu vihertäväksi kuin limetti.
0.6 sekuntia: Poika välttää yökkäämisen ja onnistuu nielemään moskan.
1.5 sekuntia: Tyttö kuiskaa pojan korvaan: "Sen nimi on Suihinottokosto"