IRC-Galleria

Weera-Yhtye

Weera-Yhtye

kaiken pitää olla kevyttä ja laittii

KarjalanValoMaanantai 13.04.2009 15:35

Weera matkalla maineeseen




Weera on artistinimi. Nimen takaa löytyy vuoden 2008 Karjalan Neito -kisan yleisönsuosikki Elina Suonmaa. Nimi Weera tulee Elinan omasta nimestä.

- Koko nimeni on Veera-Elina, kutsumanimeltäni olen Elina, sanoo 24-vuotias kaunotar.

Weeralta ilmestyy albumi ensi syksynä, yhdeksän biisiä alkaa olla jo valmiina. Kesällä Weera taustavoimineen aikoo julkaista kaksi singleä. Nyt radiossa kuultavat kipaleet ovat valmiita demoversioita. Weera on koonnut ympärilleen myös yhtyeen. Bändin kokoonpano on muuten valmis, vain rumpali puuttuu. Kitaroita soittavat Rauno Paananen ja Matti Härkönen, basson varresta löytyy Neljän Ruusun Lade Laakkonen. Rumpali on vielä haussa, toivottavasti se löytyy Pohjois-Karjalasta, sanoo Elina Suonmaa.

Tulevalla levyllä kuullaan mm. Ivalo-bändin ja Jari Uutelan sävellyksiä ja sanoituksia. Stellan Heikki Marttila on ollut mukana tuottamassa ja sovittamassa kappaleita, jotka on äänitetty Joensuussa Gurujen studiolla.
Levyn tekemisestä Weera on haaveillut jo vuosia, mutta haaveet muuttuivat todeksi viime kesänä koetun pahan kolarin jälkeen.

- Kun selvisin hengissä siitä kolarista, sen jälkeen oli jotenkin selvää, että nostan kissan pöydälle, ja ryhdyn tuumasta toimeen. Sain ehkä rohkeutta siitä kolarikokemuksesta.

Elina Suonmaa kertoo syntyneensä Joensuussa, sen jälkeen muuttanut perheen mukana pitkin Suomea. Kouluajat kuluivat Liperissä, Turussa ja Helsingissä ja jälleen Joensuussa. Tällä hetkellä Elina asuu Liperin Ylämyllyllä. Musiikkia hän kertoo harrastaneensa ihan pienestä pitäen, kirkkojen kuoroissa, koulubändeissä jne. Säveltää Elina ei osaa, mutta sanojen tekemiseen hän osallistuu mielellään. Tulevalla levyllä on teksteissä on melko rankkojakin aiheita, muun muassa kuolemaa ja lapsettomuutta.

- Yksi biisi, jonka tekemisessä olin mukana kertoo näkymättömästä lapsesta. Se kertoo vanhemmista, jotka ovat saaneet lapsen, mutta kuvioihin tulee alkoholi tai huumeet ja lapsi joutuu olemaan yksin, hylättynä.Toivon että kuulijat löytäisivät musiikin kautta erilaisia tarinoita ja fiiliksiä ja pääsisivät samaistumaan ja rakentamaan tunnemaailmaa sitä kautta.



Elina Suonmaa oli vuonna 2008 Karjalan neito -kilpailun yleisön suosikki. Musiikkibisneksessä ei ulkoisesta kauneudesta ole ainakaan haittaa, mutta persoonallisuus lienee se, jota haetaan tänä päivänä.

- Tärkeää on oman persoonan löytäminen, omien piirteiden korostaminen. Ei siitä ole haittaakaan jos on kaunis, mutta musiikissa lähdetään toki sisällöstä.

Keikkakokemusta Weeralla ei vielä kovin paljoa ole, mutta jo viikolla 16 pitää yleisön eteen nousta. Osallistun New Wave -laulukilpailuun Helsingissä, tiistaina 14.4. Siellä valitaan Suomen edustaja kansainväliseen laulukilpailuun. Mukana on 12 kilpailijaa taustanauhan tai akustisen kitaran kanssa. Ensin esitetään omaa tuotantoa, joiden perusteella kuusi kilpailijaa pääsee jatkoon. Sitten esitetään kansainvälinen hitti, ja tuomaristo päättää, kuka pääsee edustamaan suomea.

Joensuussa Weeraa on mahdollisuus kuulla Karjalan Neito Kilpailussa huhtikuun19. päivä.

- Olen tänä vuonna Karjalan neito kilpailun tuomaristossa ja ajattelin, että on kivaa kun ei tartte itse kilpailla, vaan saa ohjeistaa muita. Sitten tuli Levy -yhtiöltä tuli kutsu siihen New Wave -laulukilpailuun, olin ihan että aarrrgh. Hieman Jännittää tulevat keikat, sanoo Weera.

|YLE| Pohjois-Karjala, Tapio Laakkonen
9.4.2009

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.