IRC-Galleria

White_Dragon-

White_Dragon-

Miuku, "peikko"

TaasSunnuntai 16.10.2011 21:58

jätkien kanssa viihteellä..

Nyt on ainakin yhden viikonlopun ajan pidettävä taukoa.
Halloweenina vasta ulos..
Muuten tätä menoa jaksa.
Joka viikonloppu menossa.
Muuten hauskaa, mutta joskus se vaihtelu olisi ihan hauskaa XD

Pitkästä aikaa morticiassa käynti eilen & kaikkea kivaa heräteostoksia löytyi, mutta ei sitä mitä haki.
Noh joulukuussa sitten uudestaan katselemaan.

päätös.Maanantai 10.10.2011 23:56

Päättänyt taas alkaa aktiivisemmin harrastamaan liikuntaa, jotta jaksaa paremmmin töissä& vapaalla, ehkäistä stressiä(?),sekä on tapa purkaa päivän turhautumia.

Kuntosalia taas. Aluksi kevyt aloitus& sitten lisätä harjoitus kertoja viikossa.

Perjantaina kokeilemaan tankotanssia, riittääkö voimat siihen & juoksemista. Tosin ensin yksin, ettei kaveri pääse nauramaan jos ei pysy perässä lenkillä XD
Se siitä puuttuisi, kun saisi kuulla siitä pitkään XD
Toisaalta, vahingon ilohan on kuulemma kaikista aidoin ilo. XD
Onpaha iloa sitten aiheutettu muille XD

EiSunnuntai 09.10.2011 22:03

Ei siten mennytkään mikkeliin.. Muuttui suunnitelmat & meni vähän persiilleen viikonloppu, mutta ehkä paranemaan päin..?
Jos saa sovittua asiat erään henkilön kanssa.
*Yhteenotto kaverin kanssa tuli..*

Toivottavasti asiat selviävät & asiat palaavat ennalleen..
Päivän biisi...:

http://www.youtube.com/watch?v=ZmO6SHOQT34

juuhLauantai 08.10.2011 21:28

matka taitaa käydä mikkeliin..

vittu noita ihmisiäMaanantai 26.09.2011 18:40

Vittu noita ihmisiä.Menee hermot!!
Viikonloppuna taas joku massa pissisporukka yritti repiä baarissa loxeja, tilatessani juomia.
Kaveri alkoi huutaa sille porukalle, että vittuako koskette niihin, revinkö mä teidän tukkaa & näytti antoi maistaa omaa lääkettään muijien. XD
Kiitollinen frendille tuosta.

Kuunnellut varmaan tarpeeksi vierestä, kun itse huutanut asiasta samaa yrittäneille & puhunut asiasta hänelle.
Kyllä muijat yritti selitellä jotain, esim. kun joku niistä on kampaajaa,( ei tajua miten se tuohon liittyi) sekä teki mieli kokeilla niitä. Jonkun niiden isosisko yritti puolustella, mut eipä oikein onnistunut XD
Eivät edes kysyneet lupaa..

Lyhyesti tänään: Tänään yksi autoilija yritti kolhia autoani matkalla aamulla töihin, tunkemalla liian pieneen väliin edessä olevan & omani auton väliin.(sopiva turva väli oli muuten ilman tuota temppuilijaa..)
ILMAN VILKKUA TIETENKIN!!
Tuli pikku jarrutus tuon johdosta. Nyt kaveri saa varmuuden vuoksi tarkastaa auton, jos ehtii.
Auton rekisterikilpi oli virolainen.

Paluumatkalla töistä, joku keski-ikäinen maasturin omistava miesautoilija(TIETTY!) puhui puhelimeen & meinasi kolhia valoissa auton perän.
Ku eihän sitä toista kättä voinut käyttää, kun tärkeä puhelu kesken, eikä handsfreetä voi myöskään käyttää.

Kummastuttaa, ku näitä ihania tiettyjä kuskeja näkyy liikaa tuolla liikenteessä.
Kohta tulee mieleen väkisin, että uskaltaako enää ajaa töihin...
Tullut huomattua näitä asioita väkisinkin sen jälkeen, kun omaa autoa on muut autoilijat kolaroineet.
Esim. venäläinen rekkakuski, joka huomasi menneensä väärään suuntaan& yritti peruuttaa risteyksessä.
& virolainen nainen maasturilla auton perää, kun odotin kauniisti paikoillani jalankulkijan ylittävän katua.
Muutama keski-ikäinen maasturilla ajeleva mies yrittänyt ajaa auton kylkeen muutaman kerran, kun puhuvat puhelimeen ilman handsfreetä & tietty eivät muista katsoa sivuille yms vaihtaessaan kaistaa..

Ei tietty itsekään ole täydellinen kuski, kun ei edes ammattiautoilija saati, mut eipä ole tullut kolaroitua itse kertaakaan ketään.
Eikä tehtyä mitään tyhmiä juttuja ratissa.

Ei, en ole rasisti. Mutta huomannut tiettyjen ihmis-tyyppien olevan "todella hyviä" kuskeja. Esim. nämä keski-ikäiset maasturimiehet, tai naiset, jotka ajelee miehensä maastureilla &..

tutki..Torstai 22.09.2011 23:52

Koko ajan polttoaineen & kaiken muun normi arkeen kuuluva kallistuessa, tutkiskelin miten hyvin pääsisi yleisellä töihin menemään.
Tulos: Ei mitenkään!
Paskat sinne mitenkään pääsisi.

Aikaisemmat bussit yms muut lähtisivät niin, että kun vuoro alkaisi, olisin vasta hätäisesti puolessa välissä matkaa& töihin olisi kaksi vaihtoehtoa millä mennä.
Mutta! Kummassakin vaihtoehdossa olisi mentävä neljällä eri vaihdolla.
Ihan älytöntä.
Sekä kallista.
Aikaakin menisi töihin mennessä& tullessa yli 6h päivässä.
Missähän välissä sitä nukkuisi ?
Ei edes ole ajateltavissa työsuhde-asunto. Mikä maksaisi saman verran kuin joku yksiö keskustan ytimessä, mutta paskemmassa kunnossa.
Ruma totuus. Mitä kuullut toisilta..

Miten sitä pääsisi edes töistä klo 1 yöllä kotiin ?
Joskus kun niitäkin vuoroja sattuu olemaan...

Tulee mieleen, että teki mitä vain, niin kohta ei ole varaa pitää autoa, maksaa vuokraa/asuntolainaa, tai edes käydä töissä, kun hallitus tykkää NIIN kovasti koko ajan nostaa veroja joka asiassa.

Pitää alkaa työttömäksi. Saisi ehkä ainakin tukia yms?
& työttömyyskorvauksia ?

Pitäisiköhän sen hallituksen jo herätä& huomata mitä se kreikkaan yms muihin rahan työntäminen vie, sekä hoitaa asiat täällä ensin kuntoon ?
Muuten kukaan täällä pysty tekemään töitä.
Kiva asua & tehdä töitä pääkaupunki seudulla, missä liikenne-yhteyksien PITÄISI toimia...

pikku..Maanantai 19.09.2011 00:07

16.9.2011 XD

Pikku flunssa taas päällä..
Syy siinä, kun ollut ulkona viihteellä perjantaina & lauantaina. Perjantaina päätimme lähteä viihteelle Deivianin kanssa. Tuli törmättyä muihin tuttuihin, sekä törmättyä muutakin porukkaa..

Hauskaa oli, sekä tuli otettua kuvaa, kun deivian tuli yllytettyä tanssimaan "häkkiin" XD

Lauantaina taas uusiksi.
Tällä kertaa pääsi porukan "huoltajaksi",-> ainoa selvä.
Tunnin ulkona oltua, piti lähteä yhtä kaveria saattelemaan kotiin, muiden jäädessä paikalle, sen verran hyvässä kunnossa vaikutti olevan....
Hyvä Päätös.

Pääsi nauramaan myötätunnosta, kun toiselta jäi safkat syömättä, tultua kiire "puhumaan" wc:n.. XD

Aamulla sitten pääsi lisää nauramaan kundeille, kun kertoi heille, mitä ovat eilen seikkailee t& selittäneet.
Osan Pikkuisen ehkä hävetessä.. XD
Asia varmasti myöhemmin kostautuu.. ; )

..Maanantai 12.09.2011 02:05

Työviikko alkaa & lisää myyntiin huutonettiin..

Ihanaa. Vapaa..Maanantai 05.09.2011 00:57

Ihanaa. Vapaata. Vihdoin.
Melkein joka viikonloppu joutunut olemaan töissä kiinni, niin nyt onneksi vapaalla!

Luanataina kaverin avovaimon synttärit/tuparit. Mie selvänä, mutta en kuskaina.
Toinen kuski takavarikoi avaimet varmuuden vuoksi jos mieli muuttuu. Ei muuttunut, vaikka kuin porukka yritti. Hyvä yritys, mutta tulos nolla kundeille. ;D

Pitkästä aikaa kantiksessa, missä pojat yrittää taas juottaa, mihin tulos on taaskin..
Hauska oli& sunnuntaina nyt pihahommia, puunkaatoa & siivous..(tai kirjan lukua siinä.)
Ihana sisko kävi ostamassa kaksi uutta osaa lempikirja sarjaani Mustan tikarin veljeskunta, kun ne tuli nyt suomeksi käännettynä.!!
& hautajaisten järjestelyt jatkuvat..

taas näitä viikkojaSunnuntai 28.08.2011 18:18

Tämä on taas näitä viikkoja.

Töissä kipeänä, eri hommia hoidettavana, alimiehityksellä.
Mut ei oikein pysy olemaan poissakaan.
Systerillä & kaverilla kännikuskina lauantaina pitkän työpäivän jälkeen, kun jaksa itse ottaa, sekä kipeänä.
Toisella kun viimeinen lomapäivä& eipä voi sanoa, etten ole lähtenyt minnekään mukaan.

Kaveri kotiin illan jälkeen & itse vihdoin nukkumaan.
Vaatteita lisää myyntiin, kuhan ensin yrittänyt ottaa selvää mistä viitsii luopua & mistä ei raski.
& ottaa itse niistä edustavia kuvia.

Onneksi ensi viikko Kai helpompi..
Toivottavasti.. Ainakin lyhyempi!