IRC-Galleria

White_Dragon-

White_Dragon-

Miuku, "peikko"
Ei oikein alkanut vuosi kuten piti.
Heti tiistaina iski paha norovirus muutama tunti oppitunnilta päästyä & puoli viikkoa siitä kärsinyt. Onneksi alkaa elämä voittaa nytten.
Vahingon iloisena vahingossa siirtänyt sitä eteenpäin. ;D

uutta odotellessa.Maanantai 07.01.2013 08:56

Saas nähdä millainen tästäki vuodesta tulee.

Viime vuosi meni suurin osa ajasta töissä, nukkuessa, kielikurssi tunneilla käydessä väsyneenä& harva vapaaaika koirien kanssa, poikien kuskina bilettäessä, sekä yrittäessä edes joskus lukea jonkun kirjan...
Surressa myöskin loppuvuodesta kuollutta "vauvaani", lauman vanhinta koiraa..

Loppuvuosi meni suurimmaksi osaksi tuon takia, päin persettä lievästi sanottuna.
Suru on vieläkin kova, mutta onneksi toisista koirista on lohtua. Vaikka välillä vaikuttaa että loput laumasta on allapäin, kun porukan ilopilleriä, koheltajaa ei ole.

Yrittänyt huomioida & olla mahdollisimman paljon niiden seurassa, jottei tekisi pahojaan tai masentuisi.

Toivottavasti tästä vuodesta tulee parempi& aikaakin olisi muuhun, kuin töissä käymiseen& nukkumiseen.
Nähdä enemmän muitakin ihmisiä kuin lähipiiriä.
Yrityksenä postiivista mieltä..

Summer sound 2012Maanantai 30.07.2012 02:07

Summer sound 2012..
Oli tosi iso pettymys. Paitsi Tiesto.
Mutta kaikilta muita osilta. Ensinnäkin: mitään laukkuja ei saanut ottaa(paitsi jotain tosi, tosi , tosi minimaalisia) alueelle, vaan piti jättää narikkaan.
Tämä selvisi turvatarkastuksessa, eikä tämä järkkäri tietty sanonut asiaa nätisti. Kyllästynyt varmaan
Oli tosi iso yllätys tämä monelle.
Onneksi sentään lompakon& kännyn sai kaverin laukkuun mahtumaan juuri& juuri.*hyvä ettei hajonnut*.

Tietenkään järjestäjät eivät ollet asiasta tiedottaneet.
Sisälavan luo ei saanut viedä juomia.
Ymmärrettävää osittain. Mutta sitten vielä juomat sikahintaisia, todella sikahintaisia. Edi& pepsipullo 11e!!

Eipä tullut kaverin kaa otettua, kuin ne yhdet ainoa juomat.
Noh toivottavasti järkintyvät& oppivat tästä jotain& ensi vuonna paremmin hommat hoidettu.

loman loppu lähenee..Maanantai 23.07.2012 02:09

Loman loppu alkaa lähestyä uhkaavasti & kaikkea mitä suunnitellut tekevänsä, ei ole ehtinyt tehdä.
Onneksi vielä viikko aikaa..

Lumouksessa ehti onneksi käymään, linnanmäellä serkkun tullessa tänne kyläilemään, Kavereiden kanssa "mojito"/leffa iltoja yms..
Enää muutamia välttämättömiä hommia tehdä, niin sitten voi nauttia viimeisistä päivistä.
Pitää yrittää vielä hakea lävistys, tai pari ennen töihin paluuta..
Sekä laittaa jossain nuo rastat päähän..

siivojan terveiset työkaverille ;DMaanantai 25.06.2012 01:19

Tässä vuoden takainen tervehdys työkaverille siivoojalta, joka kyllästyi toisen temppuihin.

Oli vaan pakko ottaa kuvaa, kun sen verran hauska tervehdys oli XD
Huom! Kyseessä nais-työkaveri.
Lopetti se tuon vähäksi aikaa. Onneksi ei ole enää meillä töissä XD
Oli muutenki huonolla tavalla omituinen..


siivoojan tervehdys vuoden takaa työkaverille XDD *kyseessä täysikäinen nainen..*

siivoojan terveiset työkaverille vuoden takaa.. XDD

että näin taas =)Sunnuntai 17.06.2012 20:43

Heti kun jotain kiva sattuu, niin heti perään tulee ei-niin-iloisia asioita. Auto taas temppuilee.
Ensi piti jarrut, tai putket/letkut korjata. Nyt sitten puola..

Nyt miettii että mitens sitä ensi viikolla pääsee töihin & koska sen saa huoltoon.. Hyvää juhannusta sitten siinä.
Katsastuskin alkaa lähestyä "mukavasti". Noh ainakin tietää minne kesäloma rahat meni. XD
Tai rahat ylipäätänsä. Eikä asuntovelkaisena olisi varaa ottaa autolainaa siihen päälle vielä..

Vieläkin odottelen laskua muutaman viikon takaisesta viisauden hampaiden poistosta..
Toivottavasti se työkaverin pelottelu ei käy toteen.. että lasku tulee vasta muutaman kuukauden jälkeen, koska helsingin kaupunki ottanut paska järjestelmän käyttöön, jonka takia laskut tulee viiveellä.
Eikä toivon mukaan ole iso..

Uusi vuode =)Maanantai 04.06.2012 01:10

Uusi vuode saatu paikoilleen. <3
Vaikka viekin melkein suurimman osan tilasta makuhuoneesta XD

Kiitokset makelle avusta.
Entisen kantamisessa pois & uuden tilalle.

terassiSunnuntai 27.05.2012 21:13

Nyt on kesän ensimmäiset jäätelöt, auringon nauttiminen & terassilla olo hoidettu alta.
Eilen porukan kuskina kierreltiin eri terassella& eräs kaveri oli tehnyt oikein asiallisen terassi vihkosen, mihin antaa arvostelut, millaisia paikat ovat& kannattaako mennä enää sinne yms.

Muuten hyvä muttakaveri oli ehtinyt jo hävittää sen kotimatkalla XD
Onneksi löytyi.
Joten aika kun loppui kesken, niin seuravalle kerralle jää enemmän arvosteltavaa.

ilta "tyttöjen kaa"Sunnuntai 29.04.2012 23:01

Ilta tyttöjen kaa.
Taas tuli yks tuttavuus vahingossa lisää.(?)
Toivottavasti tällä uudella tuttavuudella, jolla oli synttärit, oli edes hauskaa.

Vieraat kun olivat kulma tehneet oharit , eikä ilmestyneet juhliin.Ainakin vaikutti että olisi ollut.

tässä kuvia eilisestä tyttöjen illasta.
28.4.2012 ilta tyttöjen kaa sala kuvia ;D

28.4.2012 ilta tyttöjen kaa ;D

Laserpoint-WhiteOutMaanantai 23.04.2012 01:56

WhiteOut:ista selvitty & lomakin loppuu.
Muutamia kuvia tuli otettua& uusiinki ihmisiin tutustuttua.
Saa nähdä miten ensi vuonna ;D

14.42012 deivian laserpointissa


14.4.2012 Laserpoint WhiteOut. Tytöt kuvassa. Peikko, jojo & keikaku
14.4.2012 Laserpoint. Ryhmäkuva