IRC-Galleria

Olipa tylsä vkloppu. Konstassa ei ollu mitää elämää ja kämpillä sitä elämää on vielä vähemmän...

Tunnen itteni niin rakastetuks ettei mitää rajaa. Eli siis tuntuu siltä ku mun elämässä ei olis ketää, vaikka onkin, mut se ei ainakaa saa mun oloa tuntumaan tällä hetkellä mitenkään päin rakastetuks. Taas näitä elämän tosiasioita.

Ahdistaa, ahdistaa niin paljon ettei pysty enää hengittää. Kuin joku voima olis imeny musta viimesetkin elämän rippeet pois. En enää arvosta itteeni, oon ihan paska itteeni kohtaan niinkuin toisiakin. Alkoholi oli ennen ratkaisu kaikkeen, vaikka nytkin on yks selvä päivä viikossa niin ei sekään auta. Kuinka humalassa ihmisen pitää olla että unohtaa,edes vähäks aikaa? Kukaan ei kuuntele eikä kukaan välitä, konttaan yksin tätä pimeetä polkua kohti tuntematonta. Äläkä sano mulle et oon säälittävä, koska tiedän sen itsekin, mut joskus vaan haluaa olla niiiiiin pohjalla... Sanot muille et kaikki on ookoo, vaik sisälläs paha olo vaan kasvaa ja kasvaa, et enää tiedä kuka oot etkä tiedä mihin meet.. Tulevaisuus yhtä paskaa, ei suunnitelmia eikä elämää, paitsi sen yhden ainoan kanssa joka on sulle maailmaakin tärkeempi. Eikä sekään vaivaudu sanomaan et rakastaa. Vaikka tapellaan ja pahasti, voiko sillonkin olla rakastamatta kun on sitä ennen rakastanu 2 vuotta putkeen? Jännä tää ihmismieli. Jos tietää ettei tää juttu tuu kestää kesää pidemmälle, onko silti pakko valehdella itselleen ja muille et rakastaa ja haluaa olla toisen kans? Mikä lasketaan toisesta riippuvaiseks?

Mikä lasketaan yrittämiseks ja mikä luovuttamiseks?

<3 Anteeks <3