IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Raskausaika on monelle parille odotettu ja toivottu. Raskauteen liittyviä asioita käydään läpi, luetaan odotusaikaan liittyviä lehtiä, kirjoja ja käydään perhevalmennuksessa. Olemme oppineet kuvittelemaan odotusajan ruusunpunaisena ihanuutena, mutta toisenlaiset kokemuksetkin ovat totta. Vaikka perheeseen on syntymässä lapsi, vanhemmat eivät saisi unohtaa, että he ovat edelleenkin nainen ja mies seksuaalisine haluineen ja tarpeineen.

Raskauden alkuaikana tunnelma saattaa olla hyvin läheinen ja intiimi. Ilo raskaudesta ja lapsen tulosta perheeseen ovat ylpeyden aiheita. On saatu jotakin ainutlaatuista yhdessä aikaan.

Toisaalta kuvitelmat saattavat romahtaa alkuraskauden väsymyksen myötä ja jatkuva pahoinvointisuus harvoin ruokkii eroottisia tunteita, kiinnostus seksiin voi vähentyä. Pelko viehätysvoiman vähenemisestä on usein oman mielikuvituksen tai huonon itsetunnon sanelemaa. Rikkaruoho mielessä alkaa kasvaa ja rehottaa. Orgasmin kokeminen saattaa vähentyä ja se on monelle yllättävä tilanne, vaikkakin normaali. Rintoja saattaa olla vaikea kuvitella kiihottavina, seksileikkeihin kuuluvina. Rinnat paisuvat ja saattavat olla arat hyväilyillekin. Raskauden aikana hiivatulehdukset voivat aiheuttaa yhdyntäkipuja. Keskenmenon pelko vähentää seksuaalista kiinnostusta, etenkin jos on ollut aikaisempia keskenmenoja tai raskautta on ollut vaikea saattaa alkuun.

Miehellä saattaa olla pelkoja. Hän saattaa vähentää hellimistä pelätessään naisen kiihottuvan liikaa ja tästä aiheutuvan ongelmia. Miehen mielessä voi käydä myös pelko, että penis jotenkin vahingoittaisi vauvaa.

Yhdyntäkielto on harvinainen odotusaikana, mutta mahdollinen. Monikkoraskauden lopulla on syytä menoa hieman hellittää. Kaikki muu, mitä rakasteluun kuuluu, on sallittua ja valikoimahan on mittaamaton. Joskus on syytä ottaa kondomi käyttöön jos siemennesteen sisältämät prostaglandiinit aiheuttavat supistuksia lasta odottavalle naiselle.

Raskauden keskivaihe on yleensä parasta aikaa seksin osalta ja monet muistelevatkin kaiholla tätä kiihkonsekaista ajanjaksoa parisuhteessaan. Nainen voi fyysisesti paremmin, vatsa on hieman pyöristynyt mutta ei haittaa rakastelua. Kudokset emättimen ympärillä ja sisällä tulevat verekkäämmiksi, paksummiksi ja paisuvat kuten seksuaalisesti kiihottuessa. Limakalvojen väri muuttuu ja emätin tuntuu kosteammalta, ”mehukkaammalta” kuin aikaisemmin. Lataus on ainutlaatuinen.

Raskauden loppuvaiheessa nainen kokee vartalonsa hyvin intensiivisesti. Vartalo on pehmeä, ihanat isot rinnat saattavat olla ennenkokemattoman herkät kosketukselle. Toisaalta seksuaalinen mielenkiinto voi jälleen vähentyä. Naista saattaa vaivata esimerkiksi ruuansulatusvaivat ja vatsakin on jo tiellä. Supistelua saattaa esiintyä yhdynnän aikana tai sen jälkeen sekä orgasmin yhteydessä tai rintoja hyväillessä. Nyt jos koskaan on syytä ottaa kekseliäisyys avuksi yhdyntäasentojen suhteen ja muutenkin. On lupa leikkiä ja leikitellä. Leikkivälineitä voi ostaa erotiikkaliikkeistä ja kokeilla. Voi olla, että myöhemmin, kun kynnys on ylitetty, jää luonnekas tapa ottaa esiin seksileikkiväline.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.