Nuoruusiän eli tyypin 1 diabetesta sairastavilla naisilla on kohonnut riski kärsiä seksielämän ongelmista.. Belgialaistutkimuksen mukaan 27 prosenttia diabeetikkonaisista kärsii seksiongelmista, kun terveillä naisilla vastaava luku on 15 prosenttia. Diabeetikot kärsivät terveitä useammin etenkin halujen vähenemisestä. Tutkimus viittaa myös yhdynnän aikaisten kipujen sekä emättimen kuivuuden olevan yleisempää diabeetikoilla. Ikä, painoindeksi, diabetekseen liittyvät komplikaatiot, taudin kesto, ehkäisypillerit tai hormonihoito eivät vaikuttaneet seksiongelmien riskiin. Sen sijaan niillä seksiongelmaisilla diabeetikoilla, jotka kärsivät useista komplikaatioista, oli myös useampia seksiongelmia. Tutkimuksen mukaan seksielämän ongelmat heijastuvat oletetusti parisuhteeseen, sillä sekä seksiongelmaiset diabeetikot että samoista ongelmista kärsivät terveet naiset arvioivat aviosuhdettaan muita huonommaksi. He kärsivät myös muita enemmän masennuksesta. Masennuksen todettiin myös ennustavan seksielämän ongelmia. Tutkijat arvelevat seksiongelmien johtuvan psykologisista tekijöistä niin diabeetikoilla kuin terveilläkin.
Kahden vuoden aikana tehtyyn kyselytutkimukseen osallistui noin 100 tyypin 1 diabetesta sairastavaa yli 18-vuotiasta naista sekä noin 150 kontrolliryhmän muodostanutta tervettä naista. Kyselyn lisäksi tietoja kerättiin sairaskertomuksista ja verikokeilla.