Katolilainen apotti, protestantti pappi ja juutalainen rabbi kävivät keskustelua elämän alkamisesta.
"Elämä alkaa", sanoi apotti, "hedelmöityshetkellä. Silloin Jumala asettaa elämänkipinän kohtuun."
"Me uskomme", sanoi pappi, "että elämä alkaa synnystä, koska silloin vauvasta tulee yksilö, kykenee tekemään omia päätöksiään ja oppii mitä on synti."
"Te olette molemmat väärässä", sanoi rabbi, "Elämä alkaa kun lapset muuttavat pois kotoa!"
Turisti oli Israelin matkallaan tullut Genesaretin järven rantaan ja kysyi paikalliselta kalastajalta:
- Mitä maksaa pieni kiertoajelu järvellä veneessäsi?
- 20 dollaria., vastaa kalastaja.
Turisti ryhtyy valittamaan ajelun kalleutta, jolloin kalastaja yrittää houkutella:
- Mutta tämä on Genesaretin järvi. Tällä samalla järvellä Jeesus käveli vetten päällä.
- Ei mikään ihme kun hinnat ovat noin korkeat.
Pekka istui kantakapakkansa terassilla nauttimassa olutta kun paikalle tuli nunna, joka alkoi saarnata viinan kiroista.
- Sinun pitäisi hävetä itseäsi! Juominen on syntiä! Alkoholi on paholaisen verta!
Pekka häkeltyi ja ryhtyi puolustautumaan. -Mistä sinä sen tiedät?
- Abbedissa on kertonut minulle niin, sanoi nunna.
- Mutta oletko sinä itse juonut koskaan? Kuinka sinä voit olla varma jos et ole sitä koskaan kokeillut.
- Älä ole naurettava. Tietenkään en ole koskaan juonut itse
alkoholia, sanoi nunna.
- Jospa minä tarjoan sinulle lasillisen. Jos sen jälkeen yhä pidät sitä pahana niin minä luovun alkoholista koko loppuelämäkseni.
- Kuinka minä, nunna, voisin istua yleisessä ravintolassa juomassa alkoholia? kysyi nunna.
- Minä pyydän baarimikkoa laittamaan sen teekuppiin niin kukaan ei saa tietää, ehdotti Pekka.
Nunna suostui ja Pekka lähti tekemään tilausta.
- Mulle toinen tuoppi sekä triplavodka, sanoi Pekka baarimestarille ja jatkoi ääntään madaltaen, ... ja voisitko laittaa sen vodkan teekuppiin?
- Hetkonen, vastasi baarimestari, -Onko se saakelin nunna taas täällä?
Nainen menee pastorin puheille ja kertoo, että hänellä on on-gelmia naaraspapukaijojensa kanssa. Nainen toteaa pasto-rille:
- Ainoat lauseet mitä papukaijani osaavat sanoa ovat: Hei, me ollaan prostituoituja. Haluatko pitää hauskaa.
Pastori voivotteli asian laitaa, mutta kertoi voivansa auttaa ja pyysikin naista tulemaan luokseen. Nainen haki papukaijansa kotoa ja saapui pastorin luokse, jossa pastorin kaksi miespuolista papukaijaa olivat häkissä. Nainen laittoi omat lintunsa samaan häkkiin. Välittömästi toinen naaraista tokaisi:
- Hei, me ollaan prostituoituja. Haluatko pitää hauskaa.
Samalla toinen koiraista sanoi:
- Sulkekaamme raamatut, rukouksiimme on vastattu.
Mistä tietää, että Jeesus oli juutalainen?
Hän asui kotona kolmekymppiseksi, jatkoi isänsä ammattia ja
piti äitiään neitsyenä joka puolestaan piti häntä jumalana.
Kirkkoherra oli keskellä kiihkeää kirkkoneuvoston kokousta,
kun hänen kännykkänsä soi. Pyydettyään anteeksi keskeytystä hän siirtyy
toiseen huoneeseen puhumaan. Muutaman minuutin päästä kirkkoherra
palaa hiukan hämmentyneen näköisenä:
- Siellä oli Messias. Minulla on teille hyviä ja huonoja uutisia.
Hyvät uutiset ovat siinä, että Jeesus on viimeinkin palannut.
- Entä huonot, kysyy yksi kirkkoneuvoston jäsen.
- Hän soitti jehovan todistajien valtakunnansalilta.
Mooses tuli alas vuorelta ja puhui kansalleen:
- Olen juuri käynyt Jumalan kanssa pitkällisiä neuvotteluja ja minulla on sekä hyviä että huonoja uutisia:
- Hyvää on se, että nyt niitä on enää kymmenen. Huonoa on se, että yksi niistä on yhä Älä tee huorin .
Nunna ja pastori olivat matkalla aavikon yli. Puolivälissä aavikkoa heidän käyttämänsä kameli yhtäkkiä kuoli. Nunna ja pastori alkoivat rukoilla apua. Kului useita päiviä eikä apua kuulunut. Lopulta pastori tokaisi:
- Sisar hyvä, nyt kun me molemmat kohta kuolemme on yksi asia mitä olen aina halunnut tällä maan päällä; nähdä nainen alasti.
Sisar mietti hetken ja otti vaatteensa pois. Samalla hän tokaisi:
- En ole itsekään nähnyt ikinä alastonta miestä, joten voisiko pastorikin ottaa vaatteensa pois.
Pastori otti myös vaateensa pois, jonka jälkeen nunna huudahti:
- Herranen aika, mitä pastorilla oikein roikkuu jalkojen välissä.
- Sisko hyvä, se on lahja Jumalalta. Jos laitan sen sinuun syn-tyy uutta elämää.
Johon nunna huudahti:
- Hyvänen aika, unohda minut ja laita se kameliin.
USKONTOJEN VERTAILUA:
Taoisti: Kaikki menee päin mäntyä.
Hindu: Kaikki menee päin mäntyä jo aiemmin.
Islam: Jos kaikki menee päin mäntyä, ota panttivanki.
Protestantti: Mikään ei mene päin mäntyä, jos teen työni ahkerammin.
Katolinen: Jos kaikki menee päin mäntyä, ansaitsen sen.
Juutalainen: Miksi minulla kaikki menee aina päin mäntyä.
Buddhalainen: Kun kaikki menee päin mäntyä: onko mänty todella mänty.
Rastafari: Poltetaan mänty.
Ateisti: Tuoko muka mänty?
Helluntalaisuus: Mänty? Jäikö se pystyyn vaikka Ylivainio kosketti sitä?
Jehovan todistajat: Kop, kop! Iltaa, tulimme vain kertomaan, että uudessa Vartiotornissa on juttu Männystä , jota päin kaikki meni.
Arkipäivän luterilaisuus: Mänty, mänty! Mikä vitun mänty? Kaikki menee päin persettä!
Lööppi sanomalehden toimituksen seinällä:
"Joulu peruutettu - Joosef tunnusti!"
Kuolevainen: "Mitä miljoona vuotta on Sinulle?"
Jumala: "Vain hetki"
Kuolevainen: "Mitä miljoona dollaria on Sinulle?"
Jumala: "Vain penni"
Kuolevainen: "Voinko saada pennin?"
Jumala: "Hetki vain"
Kolme katolilaista nunnaa seisoivat bordellia vastapäätä.
- Onko tuo pastori Brown joka tulee tuosta talosta?
- Skandaali! Miten voi pappismies noin alas vajota!
- Eikö tuo ole rabbi Farbstein?
- Hyi, se likainen jutsku! Kammottavaa!
- Eikö tuo ole isä Murphy?
- Voi, tuolla talossa on varmasti hyvin sairas tyttö!
Jeesus käveli kirkonkylän baariin. Hän lähestyi kolmea surullisen näköistä miestä ja tervehti ensimmäistä.
- Mikä on ongelmasi, veli?
- Silmäni. Saan aina vaan vahvempia ja vahvempia laseja ja siltikään en näe kunnolla.
Jeesus kosketti miestä silmille. Samassa mies lähti juosten ulos kertomaan kaikille, että hänellä oli nyt täydellinen näkö.
Seuraava mies ei kuullut Jeesuksen kysymystä, joten Hän koski miehen korvaa palauttaen hänen kuulonsa täydelliseksi. Tämäkin mies lähti juosten ulos, luultavasti saadakseen kuulolaitteen hinnan takaisin.
Samassa kolmas mies hyppäsi tuolistaan ja perääntyi Jeesuksen edellä ennen kuin Hän ehti edes tervehtiä miestä.
- Älä tule lähemmäksi! Älä koske minua! hän kiljui. - Olen sairaseläkkeellä!
Lyhyen sairauden murtamana Laupias Samarialainen kuoli ja päätyi taivaaseen. Hänen ensimmäinen ateriansa oli tonni-
kalavoileipä. Syödessään hän katsoi alas ja näki kuinka alhaalla helvetissä ihmiset ahmivat hummeria, pihvejä ja her-kullisia jälkiruokia.
- Pyhä Pietari, hämillään oleva mies kysyi, -Olen elänyt esimerkillisen elämän. Kuinka minä joudun tyytymään tonnikalaan, kun alhaalla helvetissä on ateriana pihviä ja hummeria?
- Totta puhuakseni, Pyhä Pietari vastaa, - on turhan kallista laittaa ruokaa meille kahdelle.
Kolme miestä joutuivat Pyhän Pietarin jututtamaksi taivaan portilla.
Pietari kysyy ensimmäiseltä:
- Kuinka monta kertaa olet pettänyt vaimoasi?
- Kahdeksan kertaa, vastaa mies.
- Rangaistukseksi saat pelkän invamopon kulkuvälineeksesi täällä taivaassa, sanoo Pietari.
Pietari kysyy saman kysymyksen myös toiselta mieheltä ja saa vastaukseksi "Vain kahdesti".
- Kaksi kertaakin on liikaa" sanoo Pietari, -sinä saat käyttöösi vain Ford Escortin.
Viimeiseltä mieheltä kysytään sama kysymys.
- En kertaakaan, tämä vastaa ylpeänä.
- Olet elänyt elämäsi hyvin ja saat palkioksi tämän Ferrarin, sanoo Pietari.
Mutta kun hän kääntyy antamaan miehelle auton avaimia niin hän näkee tämän itkevän surkeana.
- Miksi sinä itket, poikani? ihmettelee Pietari.
- Vaimoni meni tästä juuri ohi rullaluistimilla, vastaa mies.
Riippurintainen vanha nunna käveli eräänä iltana kohti luostaria. Yhtäkkiä mies hyppää pusikosta nunnan eteen ja raiskaa hänet hätäisesti.
- Mitä sinä nyt sanot abbedissalle? kysyy mies housujaan nostellen.
- Minun on pakko kertoa totuus! Kerron, että olin matkalla luostariin, kun mies hyppäsi pusikosta ja raiskasi minut kolmesti, ellet sinä ole liian väsynyt.
Tutkimusmatkailija on Afrikan viidakossa. Eräänä aamuna hän herää ja huomaa olevansa satojen, aseistautuneiden alkua-sukkaiden ympäröimänä.
- Nyt minä olen vaikeuksissa, toteaa mies.
Silloin hän kuulee jylisevän äänen ylhäältä:
- Et sinä ole. Minä olen Jumala. Mene edessä olevan miehen luokse, jolla on maalatut kasvot. Iske viidakkoveitsesi hänen sydämmeensä ja hän kuolee.
Tutkimusmatkailija tottelee, lyö veitsen miehen rintaan ja tosi-aankin tämä kuolee.
- No mitä nyt Jumala? mies kysyy.
- Se oli heidän päällikkönsä. NYT sinä olet vaikeuksissa.
Pyhä Pietari kyllästyi vahtimaan taivaan porttia ja Jeesus tarjoutui tuuraamaan häntä hetkiseksi. Vanha mies astuu sisään.
- Etsin poikaani, sanoo mies.
- Kuka sinä olet?, kysyy Jeesus.
- Olen hänen isänsä, vaikka en aivan oikeasti, sanoo mies.
- Mikä on ammattisi?, kysyy Jeesus.
- Olen puuseppä, vaikka en aivan oikeasti, vastaa mies.
- Ja onko sinun pojallasi naulan reikiä käsissään ja jaloissaan?, kysyy Jeesus innostuneena.
- Kyllä totisesti!!, huutaa mies.
- ISÄ!!, huudahtaa Jeesus.
- PINNOCHIO!, vastaa Geppetto.
Syvästi uskonnolinen mutta köyhä mies kuuli, että paavi oli tulossa vierailulle kaupunkiin. Mies päätti myydä kaiken omistamansa, osti kauniin puvin ja ajoi bussilla kaupunkiin.
Mies jää seisomaan tien varteen katsomaan paavin kulkuetta. Hänen ilokseen paavin auto pysähtyy hänen kohdallaan ja pyhä-Isä nousee autosta.
Paavi kävelee kohti miestä, joka on pakahtua ilosta... mutta sitten paavi kulkee hänen ohitseen, menee erään kulkurin luokse, kuiskaa jotain tämän korvaan ja kävelee pois.
Mies puhuu kulkurin kanssa ja tarjoaa hänelle kauniin pukunsa ja loput rahansa, mikäli hän suostuu vaihtamaan sen kulkurin haiseviin, vanhoihin lumppuihin. Kulkuri suostuu vaihtokauppaan. Seuraavana päivänä mies seisoo taas kadun varressa, tällä kertaa pukeutuneena kulkurin vaatteisiin, kun paavi ajaa kulkueessa hänen ohitseen. Jälleen auto pysähtyy ja paavi nousee siitä ulos. Paavi kävelee nyt suoraan miehen luokse ja kuiskaa hänen korvaansa:
- Enkö minä käskenyt jo eilen sinua painumaan vittuun täältä.
Pastori tapaa Jokisen linja-autossa ja alkaa ajankuluksi jutella:
- Teillä, Jokinen, on vaimonne kanssa niin monta lasta kuin Herra on katsonut teille parhaaksi siunata. Minulla ja vaimollani ei sitä vastoin ole yhtään, vaikka me olemme rukoilleet ja taas rukoilleet monta pitkää vuotta.
Jokinen katsoo pastoria pitkään ja sanoo:
- Ei siinä pelekkä rukkous auta, herra pastori, pitäis sitä välillä jonkin kerran nussiakkii...
Olipa kerran nunna, joka oli matkalla Nizzasta Roomaan. Saapui ajoissa lentokentälle, niin ajoissa, että ennätti katsella maailman menoa. Osui harhaillessaan paikkaan jossa oli kone:
"20 centimella tämä kone kertoo, kuka ja millainen olet ja mikä on tulevaisuutesi."
Nunna teki ristinmerkin, nousi koneen alustalle, lykkäsi 20 centti-mea kolikkoaukkoon, ja kone sylki ulos pahvilappusen. Siinä sanottiin:
"Olette nunna, olette 29-vuotias, 167 senttiä pitkä, painatte 65 kiloa, olette matkalla Nizzasta Roomaan ja kohta teiltä pääsee mahtava pieru."
Nunna astui alas koneelta, teki ristinmerkin - ja kuinka ollakaan; ennustus toteutui mahtavin ääni- ja tuoksuefektein.
Aikansa harhailtuaan, nunna osui samalle automaatille uudestaan, astui hivenen epäröiden alustalle ja lykkäsi 20 centimea kolikko-aukkoon. Tsuurak- rak-rak, sanoi automaatti ja sylkäisi ulos pahvi-lappusen, jossa sanottiin:
"Olette nunna, olette 29-vuotias, 167 senttiä pitkä, painatte 65 kiloa, olette matkalla Nizzasta Roomaan, ja kohta teidät raiskataan."
Nunna tipahti alas automaatilta, luki hädissään kolme isämeitää ja horjui järkyttyneenä seinän viereen. Seinään ilmestyi ovi ja vahva käsipari kaappasi nunnan ja seinä sulkeutui. Puolisen tuntia myöhemmin käsipari palautti nunnan kadulle. Järkyttynyt nunna ryhtyi uudelleen harhailemaan ja osui taas, kuinka ollakkaan, samalle automaatille.
Nousi maailmasta tietämättömänä alustalle, työnsi 20 centimea kolikkoaukkoon. Tsuurak-rak-rak, jyskytti masiina ja lykkäsi ulos pahvilapun:
"Olette nunna, olette 29-vuotias, 167 senttiä pitkä ja painatte 65 kiloa, olette matkalla Nizzasta Roomaan. Ja täällä te vaan edelleen vaeltelette, piereskelette ja harrastatte haureutta, vaikka Rooman kone on mennyt ajat sitten."
Kirkkoherra, kanttori ja suntio täyttivät sanaristikkoa, kun he törmäsivät viisikirjaimiseen sanaan, joka alkoi v:llä ja päättyi U:hun. Selityksessä sanottiin: "Monet pitävät siitä, ja Lindallakin on sellainen". Äkkiä suntio keksi:
- Eikun sehän onkin viulu! Antakaapas kumia !
Eräänä päivänä pappi oli kävelyllä metsässä laulaen ja ylistäen, kunnes hän tapasi suuren karhun. Pappi oli hyvin peloissaan ja pudottautui polvilleen rukoilemaan:
- Jumalani, hän rukoili, - jos et tee mitään muuta, niin ole kiltti ja tee tästä karhusta kristitty, Jumalaa pelkäävä karhu.
Karhu seisoi liikkumatta hetken ja pudottautui polvilleen ja sanoi:
- Rakas Jumalani. Olen syvästi kiitollinen ateriasta, jonka olet minulle tänään valmistanut.
Jeesus opetuslapsineen ja fariseukset järjestivät juoksukilpalun Genesaretin järven ympäri. Kumpi joukkue voitti ja miksi ?
- Fariseukset, koska Jeesus oikaisi järven poikki ja suoritus hylättiin.
Kirkkoherra piti rippikoulua ja kysyi oppilailta:
- Jos te olette lampaita, niin mikä minä olen ?
- Sinä olet pässi, huusivat oppilaat kuorossa.
Jeesus kulki opetuslapsineen Galileassa, kun äkkiä heidän edessään tiellä seisoi karhu. Opetuslapset pelästyivät ja lähtivät juoksemaan karkuun, mutta Jeesus sanoi lempeästi:
- Lapsukaiset, älkää peljätkö ! Se on täytetty !
Kolme pappia istui iltaa ja päättivät luottamuksella ripittäytyä toisilleen. Ensimmäinen sanoi:
- Minä olen armoton juoppo. Minulle ei riitä omat aineet, vaan olen varastanut ehtoollisviiniäkin.
Toinen sanoi:
- Minulla on taas useita irrallisia seksuaalisuhteita, mm. seurakuntani diakonissaan
Kolmas sanoi:
- Minä taas olen armoton juoruilija.
Katolinen pappi oli aikeissa mennä päivystämään rippituoliin, kun hän tunsi pahoja vatsakipuja. Hän kutsui luokseen kirkon talonmiehen ja selitti tilanteen hänelle.
- Minun on aivan pakko mennä vähäksi aikaa ulkohuoneeseen. Voisitko sinä istua rippituolissa puolestani sillä aikaa?
- Minäkö? Mutta enhän minä osaa! En minä tiedä ollenkaan, mitä minun pitäisi sanoa ripittäytyjille.
- Se on aivan helppoa. Kopissa on lista, jossa on lueteltu tavallisimmat synnit. Sinun tarvitsee vain kuunnella ripittäytyjien synnit, ja katsot sitten listalta, montako avemariaa tai isämeitää hänen tarvitsee lukea puhdistautuakseen.
Talonmies suostui, vaikka olikin hermostunut. Hän asettui rippituoliin ja tutki syntilistaa. Onneksi siinä näytti olevan laaja valikoima eri syntejä. Ensimmäisenä rippituoliin astui mies, joka tunnusti olleensa anaaliyhdynnässä vaimonsa kanssa. Talonmies tutki listaa, mutta ei löytänytkään anaaliseksiä!
Aviorikos ja sodomia siinä oli, mutta ne eivät oikein tuntuneet sopivan tähän syntiin.
Silloin rippituolin ohi meni nuori kuoripoika. Talonmies kurottautui ulos kopista ja kysyi:
- Hei, satutko tietämään, mitä pappi antaa anaaliseksistä?
- Kokista ja sipsejä.
Miksi nainen on niin sellainen kuin on: outo logiikka, nalkuttaa joka asiasta, jne...jne...
No, kaikkihan tietävät mistä nainen on tehty, Aatamin kylkiluusta.
Palataanpa ajassa taaksepäin...
Aatami käyskenteli Paratiisissa ja katseli tyytyväisenä ympärilleen. Kaikki oli hyvin, linnut lauloivat ja kukat kukkivat. Yhtäkkiä Jumala kutsui Aatamia ja sanoi:
- Aatami, minä olen vähän miettinyt, että sinähän olet yksinäinen täällä. Mitä jos minä loisin sinulle kaverin?
Aatami oli ihmeissään:
- Mikä se sellainen kaveri on?
- Tuota noin, sitä kutsuttaisiin vaikka naiseksi. Se olisi aina kaunis ja hymyilevä ja se palvelisi sinua aina auliisti. Sen kanssa seksi olisi täydellistä, ja aina kun sinä et tarvitsisi sitä, se vetäytyisi syrjemmäs odottamaan kutsuasi, Jumala sanoi.
- Joo, kyllähän se mukava olisi, mutta et sinä varmaan ilmaiseksi sellaista antaisi? Aatami tuumi.
- Kyllähän se tietenkin aika kalliiksi tulisi...joutuisit antamaan toisen kätesi...mm...ja vielä toisen silmäsi ja.. ja aivokapasiteettisi laskisi 70% nykyisestä, Jumala laskeskeli naiselle hintaa.
- No onpa kallista, mutta mitä saisi kylkiluulla? Innostui Aatami
Herra kutsui Aatamia ja sanoi:
- Sinun ja Eevan on aika täyttää maa, joten haluan Sinun suutelevan häntä.
Aatami vastasi:
- Kyllä Herra, mutta mitä on suuteleminen?
Niin Herra antoi lyhyen ohjekuvauksen aiheesta Aatamille, joka ottikin heti Eevaa kädestä ja vei hänet läheiseen pensaikkoon.
Aatami sukelsi esiin muutamaa minuuttia myöhemmin ja sanoi:
- Kiitos Herra, se oli miellyttävää.
Ja Herra vastasi:
- Aivan niin Aatami, arvelinkin sinun nauttivan siitä. Nyt haluaisin sinun halaavan Eevaa.
Aatami kysyi:
- Mitä on halaaminen?
Niin Herra antoi lyhyen ohjekuvauksen aiheesta ja Aatami meni pensaikon taakse Eevan kanssa.
Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Aatami palasi, hymyili ja sanoi:
- Herra, se oli paljon parempaa kuin suuteleminen.
Ja Herra sanoi:
- Hyvin tehty Aatami. Nyt haluan sinun rakastelevan Eevan kanssa.
Aatami kysyi:
- Mitä on rakasteleminen, Herra?
Niin Herra antoi Aatamille lyhyen ohjekuvauksen ja Aatami vei Eevan taas pensaikon taakse. Tällä kertaa hän ilmestyi jälleen näky-viin hetken kuluttua.
Aatami kysyi:
- Herra, mitä on päänsärky?
Molemmat kaksoset kuolivat samaan aikaan. Hyvä kaksonen oli Taivaassa ja pystyi katsomaan alas, kun paha kaksonen oli helvetissä.
Helvetti ei ollut ihan sitä, mitä hyvä kaksonen oli kuvitellut. Hänen veljensä ryyppäsi ja juhli kauniiden naisten kanssa. Siellä oli paljon musiikkia, tanssia ja intohimoista suutelemista.
Hyvä kaksonen meni Pyhän Pietarin luo ja sanoi,
- Minä en valita. Tämä paikka on rauhallinen ja kaunis, mutta vel-jelläni tuolla alhaalla näyttää olevan samanlaista kuin elämänsä aikana. Hänellä on oma oluttynnyri ja hän näytti suutelevan todella upeata naista!
Pyhä Pietari laski kätensä miehen olkapäälle ja lohdutti:
- Poikani, poikani, kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Tynnyrissä on reikä, naisessa ei.
Koponen oli tavallinen tehdastyöläinen. Eräänä päivänä työnjohtaja tuli Koposen luo ja kuuli parahiksi, kun tämä juuri kertoi työtoverilleen ystävästään Paavista.
Työnjohtaja puuttui puheeseen ja epäili suureen ääneen jutun paikkansapitävyyttä. Koponen kimmastui ja ehdotti vetoa:
- Lennetään yhdessä Vatikaaniin ja katsotaan tunnetaanko minut siellä vai ei! Jos tunteva,t niin maksat minulle kymmppitonnin, jos eivät niin minä maksan sinulle.
Helppo veto, arveli työnjohtaja. Koponen oli tunnetusti suuruudenhullu mies, mitä lie tuon keksinyt?
Saavuttiin Vatikaaniin parahiksi juuri messun aikaan, ja Pietarin tori oli täynnä ihmisiä. Koponen totesi:
- Odota vähän, käyn moikkaamassa Paavia, niin näet.
Kului hetki ja Pietarin kirkon parvekkeen ovet avautuivat. Paavi ja Koponen astuivat käsikynkässä ulos hurraavan väkijoukon eteen ja suutelivat toistensa sormuksia.
Kun Koponen palasi, löysi hän pitkän etsinnän jälkeen työnjohtajan umpitunnelissa.
- Noinko koville otti hävitä kymppitonni? kysyi Koponen.
- Ei se, vaan kun te ilmestyitte sinne parvekkeelle, alkoivat ihmiset kuiskia, että kuka kumma pipopää tuolla oikein juttelee Koposen kanssa.
Pastori lopetti saarnansa kertoen seuraavan sunnuntain saarnas-saan käsittelevänsä valheen syntiä. Sitä varten hän kehotti kaikkia lukemaan ennalta Markuksen evankeliumin 17. luvun.
Seuraavana sunnuntaina hän kysyi saarnansa aluksi ketkä ovat lukeneet Markuksen evankeliumin 17. luvun. Noin puolet seura-kuntalaisista nosti kätensä.
- Juuri teille minun pitääkin puhua. Markuksen evankeliumissa on vain 16 lukua.
Mooses, Jeesus ja vanha mies oli pelaamassa golfia. Mooses asteli tiille ja löi palloa. Se meni peliväylän ohi ja laskeutui vesiesteeseen. Mooses halkaisi veden ja löi pallon greenille.
Jeesus asteli tiille ja löi palloon. Se meni peliväylän ohi ja laskeutui vesiesteeseen. Jeesus käveli rauhallisesti veden päällä ja löi pallon takaisin greenille.
Vanha mies asteli tiille ja löi palloon. Se meni peliväylän ohi ja päätyi vesiesteelle. Mutta juuri, kun se oli putoamassa veteen, kala hyppäsi ylös ja sieppasi pallon suuhunsa. Ennen kuin kala putosi takaisin veteen, kotka syöksyi alas ja sieppasi kalan kynsiinsä. Kotka lensi greenin yli, missä salama iski taivaalta ja melkein osui siihen. Pelästyneenä kotka pudotti kalan. Kun kala iskeytyi maahan, pallo putosi sen suusta ja vieri reikään - hole-in-one.
Jeesus kääntyi vanhan miehen puoleen ja sanoi:
- Isä, jos et lopeta tuota huijaamista, me emme ota sinua ensi ker-ralla mukaan.
Nuoripari oli kuollut ennen hääpäivää ja kysyivät nyt Pietarilta, että voisivatko mennä naimisiin taivaassa. Pietari vastasi, että odottakaa noin viitisen vuotta. Viiden vuoden jälkeen nuoripari kyseli jälleen, ja Pietari käski odottaa toiset viisi vuotta. Taas heidän odotettua viisi vuotta Pietari tuli papin kanssa ja vihki nuorenparin. Muutaman kuukauden kuluttua vastavihityt huomasivat tehneensä virheen ja kysyivät Pietarilta avioeron mahdollisuutta.
Pietari vastasi:
- Voi herramunjee! Minulta kesti kymmenen vuotta löytää pappi taivaasta ja nyt te tahdotte minun etsivän lakimiestä !
Taivaaseen pyrkivät miehet olivat muodostaneet kaksi jonoa. Toinen jono, jossa olivat tossun alla olevat miehet, oli hirveän pitkä, kun taas toisessa jonossa oli vain yksi mies.
Pietari kysyi tältä mieheltä:
- Kuinka sinä olet tässä jonossa, kun toinen jono on noin pitkä?
- Tulin tähän, kun vaimo käski..
Jenkki ja venäläinen kuolivat yhtäaikaa, olivat olleet onnettomuu-dessa yhtäaikaa. Taivaan portilla Pietari totesi:
- No way boys, molemmat helvettiin!
Molemmille annettiin kuitenkin mahdollisuus valita mihin helvettiin joutuisi - jenkki-läiseen vaiko venäläiseen.
Helvettien ero oli melko yksinkertainen: Jenkkien helvetissä joutui syömään joka aamu lapiollisen paskaa, venäläisessä joutui syömään joka aamu kaksi lapiollista paskaa.
No jenkki ei ollut mikään turhan tyhmä, vaan laski nopeasti pääs-sään, että yksi on vähemmän kuin kaksi ja valitsi jenkkien helvetin.
Venäläinen mietti vähän aikaa ja päätti lähteä kuitenkin omiensa joukkoon, eli hän valitsi venäläisen helvetin.
No, kului aikaa muutama ikuisuusvuosi ja sattumalta miehet tapasivat jossain helvettien välimaastossa ja kyselivät kuulumisia. Jenkki kehui:
- No problem, joka aamu tosin joutuu syömään sen lapiollisen, mutta sitten on koko loppupäivä vapaata.
- Vot, sanoi venäläinen, meillä on asiat niin huonosti, että puolet ajasta ei ole lapioita ja loput ajasta ei ole paskaa.
Kullankaivaja kuoli ja tuli taivaaseen. Taivaan portilla Pyhä Pietari kyseli häneltä että mitä hän oli tehnyt elämänsä aikana. Kun mies ilmoitti olevansa kullankaivaja, Pietari selitti, että taivaassa oli kullankaivajien osasto jo täynnä.
- Voinko jäädä tänne, jos saan ne muut kaivajat heitettyä ulos? kullankaivaja kysyi.
Pietari suostui ja mies kulki pilvitietä kullankaivajien osastolle ja kertoi kaikille suurella äänellä että helvetistä on löydetty esiintymä. Kaikki kaivajat lähtivät. Muutaman päivän päästä mies tuli Pietarin luo ja kysyi:
- Voisinkohan minäkin lähteä, sillä vaikka itse pistin sen huhun liikkeelle, siinä voi silti olla perää!
Pyhä Pietari on taivaan portilla kuulustelemassa sisään pyrkiviä ihmisiä.
Salvador Dali tulee paikalle.
- Nimenne? kysyy Pietari.
- Salvador Dali, sanoo Dali.
- Saisinko nähdä henkilöllisyystodistuksenne, kuvallisen Kela-kortin, ajokortin tai passin?
- Äh.. ei minulla ole henkkareita mukana. Enpä osannut ottaa mu-kaan. Mutta anna pala paperia ja kynä, niin todistan että olen to-dellakin Dali.
Pianhan Dali paperia saikin ja piirtää kellon valumaan tuolin päältä.
- Okei. tuo näyttää sellaiselta, mitä vain Dali voi piirtää, Pietari fiksuna miehenä tunnustaa. Astu sisään vaan.
Vähän ajan kuluttua paikalle tulee Albert Einsteinin näköinen heppu, jolla ei myöskään ole henkkareita mukana, mutta hän selvittää paperilla Pietarille suhteellisuusteorian.
- Selvä olet vakuuttanut minut, Pietari sanoi. Astu sisään.
Seuraava kandidaatti onkin Kaarle Kustaa- ilman henkkareita tietenkin.
- Todista henkilöllisyytesi jollain muulla tapaa, ehdottaa Pietari.
- Salvador Dali ja Albert Einstein tekivät juuri niin.
- Keitä ne ovat? kysyi Kaarle.
- Astu sisään.
Jumala oli lähdössä lomalle. Yhdessä Pyhän Pietarin kanssa he suunnittelivat, mikä olisi sopiva lomakohde. Pietari ehdotti Marsia.
- Siellä on liian kylmä, Jumala sanoi, eikä innostunut Marsin matkasta.
- Entäpäs jos lähtisit tällä kertaa lomalle Aurinkoon, ehdotti Pietari.
- No en taida, siellä kun on niin kuuma, empi Jumala.
- No nyt tiedän! Mene Maapallolle!
- Enpä taida oikein kehdata... Olin siellä parituhatta vuotta sitten.... Ja silloin mulla sattui sellainen pikku lomaromanssi yhden Marian kanssa. Ja ne ihmiset puhuvat siitä vieläkin...
Pyhän Pietarin pakeille oli pyrkimässä samaan aikaan kolme miestä.
Pyhä Pietari valitteli ruuhkaa ja tilanpuutetta, sanoi viimein ottavansa sisään vain yhden kolmesta miehestä, sen joka oli kuollut kauheimman kuoleman. Pietari haastatteli miehiä yksitellen ja ensimmäinen aloitti:
- Olin jo pitkään epäillyt vaimoani uskottomuudesta, ja kerran tulin kotiin hieman normaalia aikaisemmin kohdatakseni hänet itse teosta. Kun tulin sisään, kuulin suihkuveden lorisevan. Aloin kuumeisesti etsiä miestä asunnostamme, mutta en löytänyt ketään. Kunnes tulin parvekkeelle. Siellä mies roikkui parvekkeen ulkopuo-lella kaiteesta kiinni pitäen. Aloin hakata hänen sormiaan nyrkeil-läni vimmatusti, mutta kun se ei auttanut, niinpä hain vasaran ja hakkasin sillä. Mies huusi tuskasta ja putosi 25 kerrosta - mutta suoraan puskaan. Hän jäi eloon, ja aloin miettiä mitä tehdä. Raahasin keittiöstä raskaan pakastimen ja tipautin sen miehen perään. Siihen se mies kuoli. Mutta kun minulla on sydänvika, niin sain siitä ponnistelusta sydänkohtauksen ja kuolin itsekin siihen parvekkeelle.
Pietari katsoi miestä, kohotti kulmiaan ja pyysi seuraavan miehen puhutteluun.
- Olin juuri ostanut jumppakirjan, ja harjoittelin asuntomme par-vekkeella 27. kerroksessa. Yhtäkkiä jalkani lipesi, ja putosin. Onneksi vain 2 kerrosta, sillä sain viime hetkessä kiinni kaiteesta jossain alempana. Siinä roikkuessani paikalle saapuu mies joka alkoi hakata sormiani vimmatusti. Kestin sen, mutta kun mies haki vasaran ja lopetteli urakkansa sillä, oli minunkin päästettävä irti. Putosin huutaen 25 kerrosta. Mutta jo toisen kerran olin onnekas, ja putosin suoraan puskaan. Kauan en ehtinyt hyvästä tuuristani nauttia, sillä viimeinen muistikuvani maailmasta on ison arkkupakasti-men putoaminen päälleni, tuon samaisen miehen heittämänä.
Pietari ei voi olla hymyilemättä, kun pyytää kolmatta miestä puhutteluun.
- Okei, siis tää on pitkä tarina. Kuvittele että sä olet alasti piilossa isossa arkkupakastimessa ja...
Bussilastillinen nunnia oli matkalla, kun bussi yllättäen syöksyi rotkoon ja kaikki nunnat kuolivat.
Taivaan portilla Pyhä Pietari ryhtyi kyselemään tehtyjä syntejä . Nunnat asettuivat jonoon.
Ensimmäinen nunna tunnusti, että oli kerran sormellaan kosketta-nut miehen vehjettä. Pyhä Pietari kehotti nunnaa pesemään sor-mensa maljassa, jossa oli pyhää vettä, jolloin synti olisi anteeksian-nettu.
Toinen nunna kertoi koskettaneensa kädellään miehen vehjettä, jolloin Pietari kehotti myös tätä nunnaa pesemään kätensä.
Tuli kolmannen nunnan vuoro. Juuri sillä hetkellä jonossa neljäntenä ollut nunna ryntäsi hädissään esiin ja sanoi:
- Voisinko minä nyt ensin tulla huuhtomaan maljassa suuni, ennen kuin tuo pesee siellä pillunsa.
Minkki oli joutunut taivaaseen.
- Sinä olet ollut niin hyvä ja kaunis eläin maan päällä, että saat toivoa mitä haluat, Pietari lupasi. - Mitä siis toivot?
- Haluaisin sellaisen turkin, joka on tehty vanhojen akkojen nahoista.
Pappi oli elänyt mielestään täysin nuhteettomasti. Niinpä hän oli melko pettynyt, kun hänet taivaassa kytkettiin kiinni rumaan ja pahansisuiseen eukkoon.
Sitten hän huomasi, että piispa oli kahlehdittuna nuoreen naiseen, joka oli ollut maan päällä kuulu kauneudestaan ja lumovoimastaan.
Pappi meni oitis valittamaan asiasta Pyhälle Pietarille.
- Asia ei kuulu sinulle, Pietari sanoi. - Kärsi sinä vain oma rangais-tuksesi ja anna naisen kärsiä omansa.
Pietari avaa portin raolleen sanoen:
- Ne, jotka ovat elämänsä aikana pettäneet
miestään, nostakoon käden ylös.
Kolme kättä nousi.
- Hyvä on, sanoi Pietari. - Te kolme joudutte kiirastuleen. Ja tuo kuuro myöskin.
Pikkutyttö lukee iltarukoustaan: "Jumala siunatkoon äitä, isää, veljeä ja antakoon koirani levätä rauhassa." Seuraavana päivänä koira kuolee.
Viikon kuluttua hän taas lukee iltarukoustaan: "Jumala siunatkoon äitiä, isää ja antakoon veljeni levätä rauhassa." Seuraavana päivänä veli kuolee.
Aikaa kuluu ja tyttö on taas lukemassa iltarukoustaan: "Jumala siunatkoon äitiä ja antakoon isäni levätä rauhassa." Seuraavana päivänä äiti avaa oven. Portailla makaa posteljooni.
Aatami ja Eeva olivat juuri nussineet, kun Jumala tuli paikalle. - Missä Eeva on, Jumala kysyi.
- Joella pesemässä pillua, vastasi Aatami.
- Voi vittu, se haju ei lähde kaloista ikinä, huokasi Jumala.
- Tiedätkö missä taistelussa neljäsosa ihmiskunnasta tuhoutui?
- ???
- Silloin kun Kain tappoi Abelin
Aatami ja Eeva olivat juuri nussineet, kun Jumala tuli paikalle. - Missä Eeva on, kysyi Jumala.
- Joella pesemässä pillua, vastasi Aatami.
- Voi vittu, se haju ei lähde kaloista ikinä! huusi Jumala.
Palestiinassa järjestettiin pari tuhatta vuotta sitten kolmiottelu, johon kuuluivat Gennesaretin järven ympärijuoksu, ristiriipunta ja korkeushyppy. Kaikki lajit olisi voittanut eräs J. Nasaretilainen, mutta hänet täytyi hylätä, koska ensimmäisessä lajissa hän oli oikaissut ja toisessa huomattiin, että hän oli antanut naulata itsensä kiinni. Korkeushyppykin täytyi hylätä, koska hän ei ole vieläkään tullut alas.
Nunnaluostariin hankittiin polkupyörä. Pyörä oli heti alusta alkaen nunnien keskuudessa kovassa käytössä ja abbedissaa moinen ei miellyttänyt lainkaan sillä rukoushetket jäivät kovin lyhyiksi. Niinpä kerran aamunavauksessa abbedissa tokaisi:
- Jos tuo pyörällä ajeleminen ei heti vähene, niin siihen hankitaan satula!
Taivaan porteilla oli kaksi miestä, piispa ja linja-autonkuljettaja. Pietari tiukkasi molemmilta, mitä elämän aikana olikaan tullut tehtyä ja päästäkseen mielestään oikealle puolelle alkoi piispa kehua retostaa itseään:
- Olin piispana useassa seurakunnassa, näytin esimerkilläni miten ihmisten oikein tulee elää!
Pietari ei lämmennyt vaan tokaisi tylysti:
- B-puolelle.
Piispa hämmentyi tästä kovasti, mutta ei voinut muuta, kuin totella Pietaria. Uteliaisuuttaan hän kuitenkin jäi vielä kuuntelemaan, mitä toiselle kaverille sanottiin.
Linja-autonkuljettaja kertoi itsestään:
- Ajelin etupäässä seuramatkoja Alpeille.
Tämän kuultuaan Pietari teki tuomionsa:
- A-puolelle!
Tästä piispa hämmentyi vielä enemmän ja alkoi urputtaa Pietarille omasta erinomaisuudestaan jne. Tähän Pietari:
- Olen seurannut teitä molempia eläessänne, sinun saarnatessasi kirkossasi se oli vain puolillaan ihmisiä ja kaikki nukkuivat, mutta kun hän ajoi täydellä turistibussilla vuoristoteillä, kaikki olivat hereillä ja rukoilivat kädet ristissä!
Kahdeksankymmentä ja kuolema-välillä oleva tutajava ukkeli käppäilee katoliseen kirkkoon tunnustamaan syntinsä:
- Isä, olen 82-vuotta, naimisissa olen ollut yli 40 vuotta. Koko tämän ajan olen ollut uskollinen kuin aasi, mutta eilen rakastelin 21-vuotiaan blondin kanssa.
- Milloin kävit viimeksi ripillä?
- En koskaan, olen juutalainen.
- Miksi sitten kerrot tämän kaiken minulle?
- Kerron tätä kaikille...
Aatami valitteli Jumalalle yksinäisyyttään paratiisissa, ja niinpä Jumala tarjoutui luomaan naisen Aatamin kaveriksi.
- Minkälainen hänen pitäisi olla, Jumala tiedusteli.
- No, hänen pitää olla kaunis ja älykäs, mutta ei mustasukkainen. Hänen pitää osata laittaa ruokaa todella hyvin. Koskaan nainen ei saa valittaa päänsärkyä, vaan olla aina hyvällä tuulella.
- Se maksaa sinulle molemmat jalat ja yhden käden, ynnäilee Jumala.
- Mitäs saa yhdellä kylkiluulla?
Jumala sanoi: tulkoon valo!
Saatana sanoi: tulkoon pimeys!
Jumala sanoi: tulkoon valo!
Saatana sanoi: tulkoon pimeys!
Pyhä Pietari sanoi: antakaa nyt pojat sen valokatkaisijan olla!
Koulussa oli uskonnontunti.
- Kaikilla ihmisillä on suojelusenkeli, selitti opettaja. -
Pirkolla on, Jukalla on, kaikilla teillä on. Ja arvatkaapa lapset, kuka jää tänne minun seurakseni, kun te lähdette kotiin?
- Jaa, tuumi Jukka. - Talonmieshän se näyttää tänne joka iltapäivä hiippailevan.
Pastori pyysi luokseen haukuttavaksi nuoren miehen, joka oli tunnettu naisten viekottelija. Piti puheen ja kysyi:
"Oletko ollut postineidin luona?"
"En", sanoi poika.
"Entä pikkukoulun uuden opettajattaren luona?"
"En", vastasi poika.
"Sepä kummaa, entä tohtorin sisäkön luona?"
"En", sanoi poika.
Nuhtelu joka tapauksessa jatkui ja kun poika pääsi pois, niin liuta hänen kavereitaan oli ulkona odottelemassa.
"Mitä se sanoi", kysyttiin.
"Ei paljon mitään, antoi vain hyviä uusia osoitteita", vastasi poika.
Nobelilla palkittu astrofyysikko kuoli. Kun hän tuli Taivaan
portille, siellä oli vastassa Pietari, torvisoittokunta ja lauma
enkeleitä, jotka kukittivat astrofyysikon. Tämä oli näet 10
miljardis asiakas, joka pääsi taivaaseen. Pietari selosti vielä,
että juhlan kunniaksi tiedemiehelle oli varattu audienssi itse Isä Jumalan luo. Kun tiedemies sitten istui keskustelemassa Isä Jumalan kanssa, hän rohkeni sanoa:
- Anteeksi, mutta saanko esittää erään kysymyksen?
- Ole hyvä, vastasi Isä Jumala. Tiedemies sanoi:
- Nyt olen nähnyt, että kristinuskon tiedot taivaasta ovat
totta. Olen kuitenkin 40 vuoden ajan tutkinut alkuräjähdystä ja sen vaikutuksia, ja itse asiassa sain sÃitä Nobelinkin. Olenko siis tutkinut koko ikäni ihan olematonta asiaa? Isä Jumala näytti hieman vaivautuneelta ja sanoi sitten:
- Tämä nyt on vähän nolo juttu, mutta kyllä sinä olet tutkinut ihan todella esiintynyttä ilmiötä. Se oli se paukkupommi, jonka Juniori salaa teki ja räjäytti silloin koulupoikaiässään.
Mies otti tien varresta nunnan kyytiinsä. Nunna oli palaamassa
seuraavaan kylään takaisin luostariinsa. Matkaa oli hyvänlaisesti jäljellä. Mies päätti kokeilla kepillä jäätä ja laittoi kätensä vieressä istuvan nunnan polvelle.
- Luukas 15: 3! huudahti nunna heti.
Mies hätkähti ja veti kätensä pois. Ajettuaan vähän matkaa
eteenpäin hän rohkaistui uudelleen ja pisti nunnan polvelle hieman ylemmäs kuin äsken.
- Luukas 15: 3! nunna huudahti jälleen.
Mies säikähti taas ja otti kätensä pois. Lopulta hän yritti kolmannen kerran, mutta jälleen nunna huusi:
- Luukas 15: 3!
Tämän jälkeen mies ei enää yrittänyt. Pian oltiinkin jo perillä
kylässä ja nunna jäi pois kyydistä. Mies ajoi kotiinsa ja meni heti uteliaana kirjahyllylle ja otti sieltä Raamatun. Hän avasi sen ja etsi Luukkaan 15. Luvun jakeen 3 ja
luki tekstin: "Poikani, olet oikealla tiellä!"
Nuori nunna oli koulutuksessaan tullut seksivalistukseen. Abbedissa kysyy nuorelta nunnalta:
- Mitä sinä tekisit, jos olisit yksin kävelemässä pimeässä metsässä ja vastaan tulisi mies, joka laskisi housut nilkkoihinsa?
- Minä nostaisin hameeni helmat ylös, vastaa nuori nunna.
- Mitä, oletko sinä menettänyt järkesi, kavahtaa abbedissa.
- En ole. Minä vain luulen, että juoksen nopeammin helmat ylhäällä, kuin hän housut nilkoissa.
Miksi paavi rikkoi siveyslupauksensa?
- Hän oli väsyneenä pannut maata.
Hjallis Harkimo, Henry Saari ja
Jari Sillanpää kuolivat yhdessä ja
joutuivat taivaaseen. Pyhä
Pietari sanoi: "Meillä on vain
yksi sääntö: älä astu ankan
päälle".
He tulivat taivaaseen ja näkivät
ankkoja joka puolella, oli melkein
mahdotonta olla astumatta ankan
päälle. Saari sitten tokkurassa
vahingossa astui yhden päälle, ja
pian tuli Pyhä Pietari rumimman
naisen kanssa, mitä koskaan oli
nähty...ja kahlitsi heidät yhteen
sanoen: "Rangaistuksesi on olla
kytkettynä tähän naiseen
ikuisesti."
Seuraavana päivänä Sillanpää
astui ankkaan... Pyhä Pietari
tuli ruman naisen kanssa ja kytki
heidätkin yhteen.
Harkimo oli hyvin varovainen ja
ei astunut yhdenkään ankan
päälle. Eräänä päivänä Pyhä
Pietari tuli uhkean naisen
kanssa...Vaalea, siniset silmät,
hyvin seksikäs. Hän kytki heidät
yhteen ja lähti sanaakaan
sanomatta.
Harkimo huomautti uudelle
kahlekaverilleen: "Ihmettelen,
mitä minä tein, että sain tämän?"
Nainen vastasi: "En tiedä
sinusta, mutta minä astuin jonkun
perkeleen ankan päälle".Hjallis Harkimo, Henry Saari ja
Jari Sillanpää kuolivat yhdessä ja
joutuivat taivaaseen. Pyhä
Pietari sanoi: "Meillä on vain
yksi sääntö: älä astu ankan
päälle".
He tulivat taivaaseen ja näkivät
ankkoja joka puolella, oli melkein
mahdotonta olla astumatta ankan
päälle. Saari sitten tokkurassa
vahingossa astui yhden päälle, ja
pian tuli Pyhä Pietari rumimman
naisen kanssa, mitä koskaan oli
nähty...ja kahlitsi heidät yhteen
sanoen: "Rangaistuksesi on olla
kytkettynä tähän naiseen
ikuisesti."
Seuraavana päivänä Sillanpää
astui ankkaan... Pyhä Pietari
tuli ruman naisen kanssa ja kytki
heidätkin yhteen.
Harkimo oli hyvin varovainen ja
ei astunut yhdenkään ankan
päälle. Eräänä päivänä Pyhä
Pietari tuli uhkean naisen
kanssa...Vaalea, siniset silmät,
hyvin seksikäs. Hän kytki heidät
yhteen ja lähti sanaakaan
sanomatta.
Harkimo huomautti uudelle
kahlekaverilleen: "Ihmettelen,
mitä minä tein, että sain tämän?"
Nainen vastasi: "En tiedä
sinusta, mutta minä astuin jonkun
perkeleen ankan päälle".
Jumala päätti haastaa Saatanan oikeuteen ja tehdä tilit selviksi
kerralla. Saatana kuuli tämän ja nauroi: "Mistä sinä luulet löytäväsi lakimiehen."