IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Stella - KorkokengätPerjantai 28.03.2008 10:56

Korkokengissään
yli sillan kulkee
kotia kohti vaeltaa
ja häpeä pieksee rintaa
häpeä pieksee rintaa

jää vaatteet eteiseen
korvarengas puuttuu
kaulassa merkki "syyllinen"
käsivartta koristaa
arvet toisten öiden
pakoa päältä kaivertaa

kun häpeä pieksee rintaa
ei henkeä saa
häpeä pieksee rintaa
ei henkeä saa
ja se yksin täytyy kantaa
liinoihin kääriä, parantaa
se yksin täytyy kantaa
liinoihin kääriä, parantaa

kolme päivää
aikaa on päätää
yhä tuntee sen pojan sisällään
putoaa polvilleen
kun vahvoin viilloin
syvemmälle kuin ennen pakenee

kun häpeä pieksee rintaa
ei henkeä saa
häpeä pieksee rintaa
ei henkeä saa
ja se yksin täytyy kantaa
liinoihin kääriä, parantaa
se yksin täytyy kantaa
liinoihin kääriä, parantaa

kaataa hyllyt
riuhtoo verhot maahan
ikkunaan huurun puuskuttaa
sormella siihen piirtää
silmät, nenät ja suun
siihen piirtää

eikä luovu mistään
vaikkei henkeä saa
eikä luovu mistään
vaikkei henkeä saa
arvet yksin täytyy kantaa
liinoihin kääriä, parantaa
hänet yksin aikoo kantaa
halki näiden öiden keinuttaa

huutaa itkee
paiskoo kengät seinään
mytty raivoisaa voimaa
kaataa hyllyt
riuhtoo verhot maahan
ikkunasta yötä vasten heijastuu

Humalatila lisää painovoimaaTorstai 27.03.2008 10:55

Pitkällisten kliinisten kokeiden jälkeen on kirkastunut yllättävä tosiseikka, jota konventionaalinen tiede ei ole vielä havainnut. Nimittäin: humalatila lisää painovoimaa. Tämän yllättävän ilmiön olemme omakohtaisesti kokeneet ja varmuuden saamiseksi yhä uudelleen ja uudelleen kokeen toistaneet. Tulos on ollut aina vääjäämättä sama.

Juotaessa viinaa se nousee päähän ja aiheuttaa humalan. Humala puolestaan kaareuttaa meitä ympäröivää aika-avaruusjatkumoa niin, että maapallon painovoimakenttään syntyy paikallinen poikkeama. Jaloillaan pysyminen vaikeutuu voimakkaassa humalassa ja kun tietty raja-arvo on ylitetty, käy kahdella jalalla seisominen mahdottomaksi. Tällöin ihminen on pakotettu asettumaan nelinkontin jaksaakseen vastustaa kasvanutta gravitaatiota.

On jopa havaittu tapauksia, joissa uhri on joutunut makaamaan rähmällään lattialla pystymättä lainkaan liikkumaan. Paikallinen painovoima voi tällöin saavuttaa jopa arvon 4-5 G. Samoin, jos uhri vahingossa laittaa päänsä vatsalaukun painopisteen alapuolelle, niin lisääntynyt painovoima vetää vatsan sisällön lattialle. Onhan selvää, etteivät ihmisen kurkkulihakset pysty vastustamaan tällaista vetovoimaa.

Tämä ilmiö selittää myös sen, miksi isot matkustajakoneet laskeutuessaan kentälle tulevat perä alempana maahan. Tämä johtuu siitä, että koneen takaosassa matkustajat ovat koko lennon ajan kitanneet verovapaata viinaa, kun taas koneen nokassa oleva miehistö on vesiselvä. Näin aiheutuu painopisteen siirtymä ja koneen peräosan suhteellinen painonnousu. Huomattavaa on myös se, että humalaisen pilotin pudotessa koneineen syöksyy kone kohti maata nimenomaan nokka edellä.

Paikallinen kaareutuminen voi mennä niin pitkälle, että humalainen joutuu kaareuttamansa avaruuden painovoimakaivoon, kuten mustan aukon tapauksessa, jolloin tapahtuu kaatumisilmiö. Ulkopuolisten tarkkailijoiden mielestä humalainen kaatuu, mutta tosiasiassa syöksyessään painovoimakaivon pohjaa kohti maanpinta tulee vastaan, johon sitten likistytään, kuten sanottua, jopa 4-5 G:n kiihtyvyydellä.

Koska kaareutuminen on humalatilan aiheuttama, painovoima-anomaliat saattavat päättyä dramaattisesti, kun humalaista, joka pusertuu 4 G:n kiihtyvyydellä maata vasten, ravistelee ja herättelee, tapahtuu valpastumista jonka seurauksena kaareutuminen loppuu ja humalainen pystyy nousemaan ja toimimaan normaaliavaruudessa, ainakin hetkellisesti.

Kaareutumisilmiöt ovat voimakkaita kun humalainen on liiketilassa, itse asiassa mitä nopeammin liikutaan sitä voimakkaammat kaareutumisilmiöt ovat. Humalaisen ollessa paikallaan painovoima-anomaliat näkyvät ympärillä olevien esineiden äkillisenä putoamisena lattialle, näin ainakin ulkopuolisen tarkkailijan mielestä, mutta kysehän on tietysti geodeettisten viivojen muuttumisesta humalaisen tajunnan läheisyydessä, jolloin lasit yms. liikkuvat näitä viivoja pitkin lattialle ja joskus jopa seinille.

Koska kyse on aika-avaruuden ilmiöistä, ovat myös aika-anomaliat tyypillisiä humalaisen läheisyydessä. Aika kulkee hitaammin humala-avaruudessa, joten ravintolassa tyypillinen ilmiö, jossa valomerkin tulo aiheuttaa hämmästystä ja epäuskoa, on selitettävissä ajan eri nopeudella humalaisen ja henkilökunnan välillä, henkilökuntahan on ulkopuolisen tarkkailijan asemassa.

Jos ulkopuolinen tarkkailija on kaukana humalaisen aiheuttamista aika-avaruuden häiriöistä, aikaerot voivat tulla hyvinkin suuriksi. Esimerkiksi jos humalainen soittaa kotiinsa ja sanoo tulevansa heti, voidaan havaita suuriakin aikaeroja, kuten useita tunteja tai joskus jopa useita päiviä, ennen kuin humalainen ulkopuolisen tarkkailijan mielestä on saapunut kotiinsa. Tämä näin, vaikka humalainen on lähtenyt heti ja on saapunut lyhintä geodeettista viivaa pitkin ja nopeasti omassa hitaammassa ajassaan.

Kärsä peniksenäKeskiviikko 26.03.2008 10:34

Yhdysvalloissa tapahtuu aina kaikenlaista hassua. Kerrankin siellä eli mies nimeltä Bob. Bob oli ihan tavallinen mies siihen päivään asti, kun hän huomasi, että ei ota kalu eteen, ei sitten millään.

Niinpä Bob meni lääkärille, ja siellä hänelle kerrottiin, että oli vain yksi keino saada vehje toimimaan taas. Se keino oli eräs uusi kokeilu, jossa laitettiin osa norsun kärsää munan tilalle. Bob ei voinut muutakaan kuin suostua.

Noin kuukausi leikkauksen jälkeen kärsäkalu toimi aivan hyvin, ainakin kuivaharjoittelussa. Niinpä oli aika kokeilla kärsää käytännössä. Bob pyysi tuoreen tyttöystävänsä hänelle kylään herkälle kynttiläillalliselle.

Aluksi illallinen meni hyvin, mutta sitten Bobin housuissa alkoi pullottaa. Bob avasi sepaluksensa, ja kärsä pongahti pöydälle ja nappasi sieltä sämpylän ja meni takaisin housuihin.

Tyttöystävä katseli suu pyöreänä tapahtunutta, ja sanoi: "Upea temppu! Tee se uudestaan!"

Bob mietiskeli vähän aikaa, ja tokaisi: "Sen tekisinkin muuten, mutta kun perseeseen ei mahdu kerrallaan kuin yksi sämpylä!"

Isäntiensä kaltaiset koiratTiistai 25.03.2008 14:33

Eräs tiedemies päätti tutkia, tuleeko koirista ajan mittaan isäntiensä kaltaisia. Hän otti tutkimuksiinsa kolme koiraa: arkkitehdin, insinöörin ja basistin koirat.

Koiria tutkiakseen tiedemies oli varannut ison huoneen, jossa oli sadoittain luita kasassa keskellä huonetta.

Ensimmäisenä paikalle tuotiin arkkitehdin koira. Se alkoi rakentaa luista pienoiskaupunkia katuineen ja taloineen. Tiedemies teki muistiinpanot ja teki taas luista ison kasan keskelle huonetta.

Sitten tuotiin paikalle insinöörin koira. Se jakoi kasan tasan kahtia, jakoi kasat taas kahtia ja niin edelleen kunnes huone oli täynnä samankokoisia luukasoja symmetrisessä järjestyksessä. Tiedemies teki muistiinpanot ja kasasi luut taas pinoon.

Viimeisenä lönkötteli paikalle basistin koira. Se tuli pari tuntia myöhässä, söi kaikki luut, pani kahta muuta koiraa, pieraisi ja piti loppupäivän vapaata.

Pohojalaanen kosiomatkaMaanantai 24.03.2008 02:14

Ylistarolaastyttö ja laihialaaspoika riiasivat ja poika jo ajatteli ruveta kosimahan, kun tuntuu niin mukavalta tuo tyttö ja oli nätimmästä päästä, niin kuin kyröläästytöt aina.

Tyttö oli komian luantoonen ja sanoo notta kyllä muuten, mutta hänellä on neljä ehtua: taloon pitää olla kaksfooninkinen, maata sata hehtaaria, mersu pihas ja sen pitää olla 22 cm.

Poika meni masennuksis kotiansa ja kertoo eherot isällensä. Isä punoo päätänsä ja sanoo, nottei taira naimiskaupasta tulla mitää, kun nua eherot on tuallaasia. Taloohan meillä on kaksfooninkinen, mettää ja maata on toista sataa hehtaaria ja hopianvärinen mersu on pihas, mutta pätkääsemähän meillä ei ruveta.

TehokukkoSunnuntai 23.03.2008 02:02

Muuan pienen kanalan omistaja alkoi harkita kukon hankkimista ja lehdessä sattuikin olemaan ilmoitus tehokkaasta kukosta. Isäntä päätti käydä hakemassa kukon ja heitti sen illan mittaan kanalaan.

Aamulla herättyään isäntä meni katsomaan miten kanalassa pärjätään. Isäntä kirosi raskaasti huomattuaan, että kaikki kanat olivat kuolleet. Kukko oli nussinut ne kaikki hengiltä, ja röyhisteli rintaansa orrella.

Isäntä päätti soittaa ja kysyä naapurin Ukolta tarvitsisiko tämä kukkoa 400 pään kanalaansa. Ukko otti kukon mielellään vastaan. Seuraavana aamuna Ukko kuitenkin soitti isännälle, ja kirosi: "Minkä perkeleen sinä minulle toit?! Se pirun kukko on nussinut kaikki minun 400 kanaani hengiltä!"

Päivän mittaan herrat miettivät sahtilasin ääressä mitä tekisivät, kunnes Ukko sai kuningasajatuksen: "Minulla on kuule Australiassa serkku, jolla on 10 000 strutsin farmi. Viedäänpä kukko sinne!"

Sanoista tekoihin, isännät laittoivat kukon laatikkoon ja suuntasivat kohti Australiaa. Perillä kukko päästettiin vapaaksi strutsien sekaan ja nämä kolme herraa lähtivät kaupunkiin nauttimaan kengurujuomaa. Aamuyöllä pienissä sievissä kotiinpäin tullessaan isännät huomasivat kondorikotkien leijuvan farmin päällä.

"Ei perkele, onko se..." serkku aloitti.

Kyllä vain. 10 000 strutsia makasi kuolleina maassa. Mutta niin makasi kukkokin. Herrat tästä hieman piristyivät ja lähtivät katsomaan kukkoa.

Kolme metriä ennen kuin he pääsivät kukon viereen, tämä nosti päätään ja näytti ylhäällä olevia kondorikotkia. "Hys! Liikkukaa hiljempaa, siellä on pillua ilmassa!"

Johtajan neuvot seuraajalleenLauantai 22.03.2008 02:06

Mies oli juuri palkattu uudeksi johtajaksi suureen korkean teknologian yritykseen. Edellinen johtaja asteli tapaamaan häntä yksityisesti ja esitteli hänelle kolme numeroitua kirjekuorta. "Avaa nämä kuoret silloin, kun sinulla on niin paha ongelma, ettet pysty ratkaisemaan sitä", ex-johtaja sanoi.

Kaikki meni tasaisesti, mutta kuusi kuukautta myöhemmin myynti kääntyi laskuun ja uusi johtaja oli todella kovan paineen alla. Järjen käydessä vähiin hän muisti kirjekuoret. Hän meni laatikolleen ja otti esiin ensimmäisen kirjekuoren. Viestissä luki lyhyesti: "Syytä edeltäjääsi." Uusi johtaja kutsui koolle lehdistötilaisuuden ja tahdikkaasti laski syyt edeltäjänsä niskoihin. Tyytyväisenä lehdistö kirjoitti yrityksestä positiivisesti, myynti kääntyi nousuun ja ongelma oli pian takana.

Mutta jo vuoden päästä yhtiö oli taas vaikeuksissa. Tuli vakavia tuotanto-ongelmia. Edellisestä kokemuksesta oppineena johtaja avasi nopeasti toisen kuoren. Viestissä luki: "Uudelleenorganisoi." Tämän hän teki ja yhtiö oli nopeasti jaloillaan. Analyytikotkin kehuivat johtajaa.

Muutamien toinen toistaan tuottoisampien vuosineljännesten jälkeen yhtiölle tuli taas vaikeat ajat. Johtaja meni huoneeseensa, sulki oven ja tietäen, että kyseessä oli viimeinen kuori, hän avasi sen. Viestissä sanottiin: "Valmista kolme kuorta..."

Haluatko miljonääriksi?Perjantai 21.03.2008 02:00

Blondi nimeltään Nina osallistuu Haluatko miljonääriksi -kilpailuun.

Lasse: "Nina, sinulla on nyt 500 000 euroa ja vielä yksi oljenkorsikin jäljellä, voit kilauttaa kaverille. Seuraava kysymys on miljoonan euron arvoinen, jos vain vastaat oikein. Jos vastaat väärin, putoat takaisin 32 000 euroon. Oletko valmis?"

Nina: "Kyllä, olen valmis."

Lasse: "Mikä seuraavista linnuista ei rakenna omaa pesää: a) Punarinta, b) Varpunen, c) Käki, d) Rastas?"

Nina: "Luulen tietaväni mikä se on, mutta en ole sataprosenttisen varma. Haluaisin kilauttaa kaverille. Haluaisin soitaa Sadulle."

Satu, blondi myöskin, vastaa puhelimeen: "Satu..."

Lasse: "Hei Satu, tässä Lasse Lehtinen Haluatko miljonääriksi -ohjelmasta. Täällä on kaverisi Nina, joka tarvitsee apua erääseen kysymykseen. Teillä on 30 sekuntia aikaa pohtia vastausta yhdessä, aikanne alkaa nyt..."

Nina: "Satu, mikä seuraavista linnuista ei rakenna omaa pesää: a) Punarinta, b) Varpunen, c) Käki, d) Rastas?"

Satu: "Voi juku, Nina. Tämä on helppo. Se on vaihtoehto c) käki."

Nina: "Oletko varma?"

Satu: "Olen ihan varma."

Lasse: "Nina, luotatko Satuun? Pidätkö 500 000 euroa vai haluatko pelata miljoonasta eurosta sillä riskillä, etta saat vain 32 000 euroa?"

Nina: "Haluan pelata; vastaan c) käki."

Lasse: "Onko se sinun vastauksesi? Tiedät, että voit vaihtaa vielä?"

Nina: "Vastaan silti c) käki."

Lasse: "Lukitaanko vaihtoehto c)?"

Nina: "Kyllä, Satu on aika fiksu."

Lasse: "Sinä vastaat c) käki... ja oikea vastaus on... c) käki! Onneksi olkoon, Nina, olet juuri voittanut miljoona euroa!"

Satu lentää Ninan luokse Helsinkiin ja he menevät illalla juhlimaan. Siemaillessaan shampanjaa Nina katsoo Satua ja kysyy haneltä: "Kerrohan, kuinka tiesit ettei juuri käki rakenna omaa pesää?"

Satu: "Voi Nina, se oli helppoa. Kaikkihan tietävät, että käki asuu kellossa."

Mitä nainen haluaa?Torstai 20.03.2008 09:28

Pistesysteemin periaate on lyhykäisyydessään seuraava:

Jos teet jotain, josta nainen iloitsee, saat pluspisteitä.
Jos teet jotain, mistä hän ei pidä, saat miinuspisteitä.
Jos teet jotain, joka vastaa naisen odotuksia, et saa lainkaan pisteitä!


Yksinkertaiset asiat

Petaat sängyn (+1)
...mutta unohdat laittaa koristetyynyt (0)
Laitat vain päiväpeitteen, petaamatta (-1)
Jätät WC-istuimen renkaan ylös (-5)
Vaihdat WC-paperirullan kun vanha on loppu (0)
Kun kaikki WC-paperi on loppu käytät hänen Savettejaan (-1)
Kun Savetit ovat loppu käytät toista kylpyhuonetta (-2)
Menet kauppaan ostamaan siteitä (+5)
...lumipyryssä (+8)
...mutta palaat mukanasi kolme kaveria ja koppa kaljaa (-15)
Tutkit yöllä "jonkin kummallisen äänen" (0)
...mutta se ei ollutkaan mitään (0)
...ja se oli jotakin (+5)
Annat tunkeutujalle kyytiä (+10)
...mutta se olikin hänen kissansa (-10)


Juhlat

Olet hänen kanssaan koko illan (0)
Jätät hänet hetkeksi ottaaksesi drinkin vanhan opiskelijakaverin kanssa, jota et ole nähnyt pitkään aikaan (-2)
...jonka nimi on Liisa (-6)
...ja Liisa on tanssija (-10)
...ja Liisalla on silikonit (-17)


Syntymäpäivä

Viet hänet ulos syömään (0)
...paikkaan, jossa ei ole telkkaria baarissa (+2)
Olihan siellä sittenkin telkkari (-2)
Ravintolassa on Syö-niin-paljon-kun-jaksat-satasella ilta (-3)
...ja telkkarissa on urheilua ja olet värjännyt kasvosi oman joukkueen väreissä (-10)


Ilta ulkona kavereitten kanssa

Menet ulos kaverin kanssa (-5)
Kaveri on onnellisesti naimisissa (-4)
Tai vannoutunut poikamies (-7)
...joka ajaa jenkkiautolla (-10)
...jonka rekisterinumero on "GO2BED" (-15)


Ulkona hänen kanssaan

Viet hänet elokuviin (+1)
...josta hän pitää (+4)
...ja sinä inhoat (+6)
Sinä pidät elokuvasta (-2)
...jonka nimi onkin PsychoKiller4 (-4)
...ja kertoo ihmissyöjäzombeista (-9)
...vaikka olitkin väittänyt sen olevan dokumenttielokuva (-15)


Sinä itse

Kehität näyttävän kaljamahan (-15)
...mutta työstät sen pois (+10)
Kehität näyttävän kaljamahan ja siirryt käyttämään lökäfarkkuja ja Hawaiji-paitoja (-30)
Sanot: "Entäs sitten? Sinullakin on!" (-800)


Suuri kysymys

Hän kysyy: "Olenko mielestäsi paksu?"
Viivyttelet vastauksen kanssa (-10)
Vastaat: "Mistä kohtaa?" (-35)
Kaikki muut vastaukset (-20)


Kommunikointi

Hän haluaa keskustella jostain ongelmasta...
Kuuntelet, ja onnistut näyttämään siltä että välität (0)
Kuuntelet yli 5 minuuttia (+1)
Kuuntelet yli 30 minuuttia (+5)
Kuuntelet yli 30 minuuttia, katsomatta samalla telkkaria (+100)
...mutta olitkin nukahtanut (-20)

Hotelli vain naisilleKeskiviikko 19.03.2008 12:39

Naisjoukko lähti lomamatkalle ja huomasi lomakohteessaan hotellin, jonka ovessa luki: "Vain naisille".

Koska mimmit olivat matkassa ilman miesystäviään, päättivät he katsoa mistä oli kysymys. Komean oloinen portieri selitti asian näin: "Hotellissa on viisi kerrosta. Kiivetkää ylös kerros kerrallaan ja kun löydätte etsimänne, jääkää sinne. Asia on helppo päättää, sillä joka kerroksessa on kyltti, jossa kerrotaan mitä kerroksesta löytyy. Ainoa sääntö on, että jos lähdette pois kerroksesta, sinne ei voi enää palata."

Naiset pitivät pikapalaverin ja päättivät tutustua paikkaan. Ensimmäisessä kerroksessa oli kyltti, jossa luki: "Kaikki miehet täällä ovat surkeita rakastajia, mutta herkkiä ja miellyttäviä persoonia."

Naiset nauroivat ja siirtyivät kohti kakkoskerrosta. Siellä sanottiin: "Kaikki miehet täällä ovat mahtavia rakastajia, mutta he kohtelevat naisia huonosti."

Tämäkään ei naisille kelvannut, joten he jatkoivat ylöspäin. Kolmosessa luki: "Kaikki miehet täällä ovat mahtavia rakastajia ja he ymmärtävät naisen tarpeita."

Aika hyvä jo, mutta kerroksia oli vielä kaksi jäljellä. Neloskerroksen kyltti oli täydellinen: "Kaikki miehet täällä ovat täydellisiä keholtaan, ottavat huomioon naisen tarpeet, ovat täydellisiä rakastajia sekä vielä sinkkuja, rikkaita ja heteroita."

Naiset näyttivät tyytyväisiltä, mutta ajattelivat kuitenkin vielä katsoa, mitä viitoskerroksella olisi tarjottavanaan. Sinne päästyään he näkivät kyltin, jossa luki: "Täällä ei ole lainkaan miehiä. Tämä kerros rakennettiin vain todistukseksi siitä, että naisia on kertakaikkiaan mahdotonta miellyttää."