IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Mitä auto kertoo sinustaTiistai 14.03.2006 17:42


BMW : Bemarilla ajavat jupintapaiset. Monellakin heistä on kurja homma ja kurja liksa, mutta työnantajan omistamalla autolla ajetaan kuin seitsemän miestä. Välillä pistetään mustat lasit silmille ja luikitaan hakemaan sossusta toimeentuloavustusta, kun luottokorttivelka oikein tukistaa.

CITROEN : Sitikalla ajavat ovat nautiskelijoita, ylensyöjiä ja -juojia, vähän tahdottomia mutta muuten harmittomia veikkoja.

FORD : Voortimiehet ovat merkkiuskollisia. Kun isoisänisällä oli Voorti, niin se on ikään kuin pyhä velvoite. Sanotaan - virheellisesti kuten myöhemmin tulette huomaamaan - että vain Voorti-miehet pääsevät automaattisesti taivaaseen, kun on niin paljon jo kärsitty maan päällä.

FIAT : Tässäpä vasta surkeata joukkoa. Persaukisia, joidenka rahat eivät riitä Mersuun eikä Bemariin. Veholla kuitenkin norkoillaan ja yritetään sulautua parempiosaisten joukkoon. Surkeata.

LADA : Kaikki Ladailijat eivät ole kommunisteja. Muuten vaan yksinkertaisia ja arvatenkin kaikkein rikkaimpia. Ei kai köyhällä ole varaa ostaa autoa, jonka arvo on puolessa, kun sen saa liikkeen ovesta ulos. Ladan omistajat pukeutuvat huonosti, juovat raakaa viinaa - kenties piereskelevätkin.

MERCEDES-BENZ : Mersun omistajalta on yleensä mennyt paras ikä bisneksessä tai muussa vilpissä. Menetettyä nuoruutta hyvitetään ajamalla komeasti ja elämällä leveästi. Oma lukunsa ovat käytettyjen taksimersujen ostajat, jotka maksavat ylihintaa siitä, että saavat ajaa autolla jonka takapenkille on oksennettu.

MOSKVITSH : Jos kaikki ladailijat eivät olekaan kommareita, niin uuden Mossen ostaja on sitä lähes varmasti. Ei sitä voi muuten ymmärtää, jollei ole mielisairaalloinen huumorintaju. Muuten pätee kaikki sama kuin ladailijoihinkin.

NISSAN : Yksinkertaisia, vähään tyytyväisiä, merkkiuskollisia läskisoosin syöjiä koko porukka. Pelkäävät erottua massasta. Elämässä ainoa tavoite pysyä naapurin kanssa tasoissa. Käyttävät pipoa ja kesällä mainoslippalakkia. Housuissa polvipussit. Jotkut nuoremmista saattavat kyllä ottaa permanentin, mutta mitä se auttaa, kun permanentin alla ei reagoida kuin perjantaipulloon tai bingolottoon.

SAAB : Isänmaallisuuden nimissä maksetaan ruotsalaisesta autontapaisesta melkein mitä vain. Pyrkyreiden merkki. Tien päällä yritetään ohi kaikesta, mikä liikkuu. Näillä on usein potenssivaikeuksia, tai sitten ne pieksevät akkojaan.

SKODA : Jotkut ostavat Skodan, vaikka samalla rahalla saisi hyvän käytetyn kunnon auton. Nämä samat äijät vaativat naiseltaankin neitseyttä ja käyttävät mieluusti kertakäyttöastioita - kukaan ei saa koskea ennen häntä.

SUZUKI : Entiset Mini-miehet ostavat nyt Suzukin. Se on turvallisen pieni - ikään kuin kohtu. Tämä turvallisuuden haku johtuu siitä, että nämä ovat keskosia - sanan pahimmassa merkityksessä.

TOYOTA : Samaa kastia Nissan-miesten kanssa. Jääräpäisempiä.

WARTBURG : Kaksitahtimiehet ovat oma lukunsa. Savu nousee ja haju. Näissä on vähän keksijän vikaa. Rautalangalla korjataan auto sekä telkkari. Kuolevat usein sähköiskuun.

VOLKSWAGEN : Tämä on oikein nuukien ja pihien automerkki. Volkkarimies juoksee viitosta halvemman kahvipaketin perässä maan ääriin. Ajaa keskiviivaa pitkin viittäkymppiä. Nämä ottavat rahaa kolehtihaavista.

VOLVO : Volvomies ajaa ylitsesi, jos et väistä. Näissä on vähän "rautaa rajalle" -meininkiä. Volvolla pääsee taivaaseen. Kysykää vaikka papeilta Lahti, Laitinen tai Saarikoski. Amazonilla pääsee vain alkulauteille.

AforismejaMaanantai 13.03.2006 16:49

Avioliitto

* Naimisiin kaikki hinkuu, ja siinä ne sitten vinkuu.
* Arkeologi on aviomieheksi paras, mitä nainen voi toivoa - mitä vanhemmaksi nainen tulee, sitä kiinnostuneempi mies on hänestä.
* Avioliitto on parivuode kaiken sohvalla pyörimisen jälkeen.
* Avioliitto on sitä, että nainen pyytää miestään riisumaan pyjamansa -pestäkseen sen.
* Olen kuullut, että jossakin on maa, jonka naisilla on lupa pitää monta miestä. Olisinpa utelias tietämään, moniko noista välittää käyttää lupaa hyväkseen.
* Liian moni aviopari sopeutuu sukupuolielämässään asemaravintolan vanhaan mainokseen: kiireessä kelpaa huonompikin ruoka.
* Avioliitto on kuin polttaisi koko talon vain paahtaakseen leipää.
* Meitä oli seitsemän lasta, joten en nukkunut yksin ennen kuin menin naimisiin.
* Olen niin hyvä aviomies, että petän vain vaimoani.
* En käsitä miten ihmiset ehtivät olla uskottomia. Itse tuskin ehdin olla uskollinen.

Elämä

* Elämä on kuin banaani, johon apinat eivät ylety.
* Elämä on Lambourghini - menee nopeasti ja on liian kallis.
* Paras tapa säilyttää kasvonsa, on pitää niiden alaosa suljettuna.
* Naura ongelmillesi, niin kaikki muutkin tekevät.
* Elämä on jojo, ja ihmiset sitovat solmuja naruusi.
* Eläminen on kallista, mutta hintaan sisältyy matka auringon ympäri kerran vuodessa.
* Omatunto on se, joka pistää sieluun, silloin kun ruumiille tekee hyvää.
* Tärkeintä ei ole se, mitä tiedät, vaan se, mikä juolahtaa päähäsi juuri oikealla hetkellä.
* Elämä on kovaa. Jos ei ole kova onni, niin on kova epäonni.
* On vain yksi asia mihin ei totu, pitämään jääpuikkoa perslävessä. Se nimittäin sulaa juuri kun alat tottua siihen.
* Tee se tänään. Huomenna se voi olla kiellettyä.
* Heti, kun kädet tulevat rasvaisiksi, nenää alkaa kutittaa.
* Älä lyö päätäsi seinään - etsi ovi.
* Kevät tulee! Rakastan kukkia, lintuja ja paljaita tissejä!
* Kokemus on nimi, jonka jokainen antaa erehdyksilleen.
* Elämäni tarkoitus on olla varoittavana esimerkkinä muille.
* Kokemus tarkoittaa sitä, että voit tehdä saman virheen uudestaan jäämättä tällä kertaa kiinni siitä.
* Kuoleminen ei todista että on elänyt.
* Erehtyminen on inhimillistä. Se että myöntää erehtyneensä on paha moka.
* Hymy päivässä pitää happamuuden loitolla.
* Hymyile ja koko maailma pitää sinua idioottina.
* Jos tarvitset auttavaa kättä, etsi hihastasi.
* Jos voisit potkaista persuksille sitä ihmistä, joka on syypää suurimpaan osaan vaikeuksistasi, et voisi istua moneen kuukauteen.
* Juuri kun aloin tottua eiliseen tulikin tämä päivä.
* Kukaan ei ole hyödytön. Aina voi olla edes huonona esimerkkinä.
* Kokemus on hyvä opettaja, mutta kova laskuttaja.
* Paras lääke unettomuuteen on maanantaiaamu.
* Kokemus, on se mitä sait kun et saanut sitä mitä halusit.
* Kun nostaa riman tarpeeksi korkealle, niin se on helpompi alittaa.
* Yksikään ongelma ei ole niin suuri, ettetkö voisi juosta sitä karkuun.
* Kun on korviaan myöten kusessa, on parempi pitää suunsa kiinni.
* Elämä on kuin polkupyörällä ajamista, ei kaadu jos ei lakkaa polkemasta.
* Syntymätodistuksessamme tulisi olla varoitus: Elämä johtaa kuolemaan.


Filosofia

* Paholaisen puolustukseksi: On muistettava, että olemme kuulleet vain jumalan näkemyksen asiasta.
* Kuka olen? Miksi elän? Koska solmittiin Pähkinäsaaren rauha?
* Niin järjetöntä ei voikaan sanoa, ettei joku filosofi olisi sitä jo sanonut.
* Kaikki yleistykset ovat vaarallisia, tämäkin.
* Olin ateisti ennen kuin tajusin olevani jumala.
* Epäilen, saatan siis olla olemassa.
* Valo tunnelin päässä on vastaan tuleva juna.
* Jos et välitä missä olet, et ole koskaan eksyksissä.
* Ylihuomenna on loppuelämäsi kolmas päivä.
* Jos harjoitus tekee täydellisen, mutta kukaan ei ole täydellinen, miksi harjoitella?
* Jos sana on sanakirjassa väärin, kuinka me voimme tietää?
* Kun seisot tähtien alla, älä silloin valita, että elämässäsi ei ole valopilkkuja.
* Niille, jotka pitävät tällaisesta tämä on sellaista.
* Et voi myöhästyä, ennen kuin saavut paikalle.
* Miksi kuorsaajat nukahtavat aina ensimmäisinä?!
* Fakta on vain jähmeä mielipide.
* Mikään mistä jää muisto ei ole turhaa.
* Jos ei olisi vettä, kukaan ei oppisi uimaan, ja kaikki hukkuisivat.
* Vain kuolleet kalat uivat virran mukana.
* Kerran luulin olevani väärässä, mutta erehdyin.
* Yksi vastaus minulla oli, mutta se ei sopinut kysymyksiin.
* Jos olisimme kaikki vähän lihavampia, olisimme kaikki vähän lähempänä toisiamme.
* Jos sinun tekee mieli tehdä se tee se!
* Jos tahtoo kanan munivan, täytyy sietää sen kotkotusta.
* Kuka väittää, että yksin olet voimaton? Tee kuperkeikka ja katso kuinka maailma pyörähtää ympärilläsi.
* Kukaan ei huijaa, kaikki vain muuttavat sääntöjä.
* Kun voileipä putoaa aina voipuoli alaspäin ja kissa putoaa aina jaloilleen, niin mitä tapahtuu, jos voileipä sidotaan kissan selkään voipuoli ylöspäin?
* Kaikki kissat ovat harmaita pimeässä.
* Kristinusko on peruttu, Josef tunnusti.
* Vahingoittaako ajan tappaminen ikuisuutta?
* Lyhimmällä reitillä on jyrkimmät mäet.
* Minä en ole kukaan. Kukaan ei ole täydellinen. Olen siis täydellinen.
* Kauas on pitkä matka.
* Painava on raskas kantaa.
* Ei hukkuva koira pure.
* Pessimistit ovat maailman iloisimpia ihmisiä. 90% ajasta he ovat oikeassa, ja loput 10% ajasta he ovat positiivisesti yllättyneitä.
* Saan sähköpostia, olen siis olemassa.
* Tänään on huominen, josta olit huolissasi eilen.
* Minulla on yksinkertainen filosofia: täytä se mikä on tyhjä, tyhjennä se mikä on täynnä ja raavi sieltä mistä kutittaa.
* Totuus on pieleen mennyttä propagandaa.
* Puoliksi tehty on jo hyvin ajateltu.
* Hulluja on kaikkialla, mielisairaaloissakin.
* Mä ajoin takaa kunniaa.
Sain hattuhun tupsun.
Nyt tupsu mua huvittaa,
se huiskuu päässä hupsun.
* Älykkö on mies, joka on löytänyt jotain kiinnostavampaa kuin naiset.
* Kaikki ovat tietämättömiä, vain eri asioista.
* Minä olen ateisti. Jumalan kiitos.
* Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota.
* Minkä taakseen jättää on selän takana.
* Olet oikeassa niin kauan kunnes sinun todistetaan olevan väärässä.
* 50 % kettujen viisaudesta perustuu kanojen tyhmyyteen.
* Mihin tahansa kuljetkin, olet siellä.


Koulu ja työ

* Joka osaa, tekee. Joka ei osaa, opettaa.
* Hän osasi tavata tiistain niin, että jokainen heti huomasi, ettei se ollut keskiviikko.
* Suomessa on oppivelvollisuus, mutta ei koulupakkoa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, ettei kenelläkään ole velvollisuutta käydä koulua, mutta toisaalta kenenkään ei myöskään ole pakko oppia mitään. Useimmiten jommassakummassa onnistutaan.
* Laiskottelusta ei pysty nauttimaan täydellisesti, ellei ole paljon tekemistä.
* Lama tuli firmaan: ensin meni kaikki hyvin, sitten meni kaikki.
* Suomessa on yrityksiä, joissa on johtajia niin paljon, että jos heidät asetettaisiin päiväntasaajan kohdalle 300 metrin välein, niin hyvä olisi.
* Kun olet epävarma, mumise. Kun olet kusessa, delegoi.
* Kun kaikki on sanottu ja tehty, on tullut sanottu paljon enemmän kuin tehtyä.
* Ne jotka osaavat - tekevät. Ne jotka eivät osaa - opettavat. Ne jotka eivät osaa opettaa - johtavat.
* Koulukaverisi muistavat sinut ikuisesti, jos olit hikipinko tai jos oksensit pulpetille.
* Eräässä tutkimuksessa on havaittu muun muassa, että jokaista 60 työntekijää kohden aina yksi on huussissa.
* Kun joku sanoo, että on koonnut omaisuutensa kovalla työllä, kysykää häneltä, kenen työllä.
* Menestyksen tikapuita ei voi kiivetä kädet taskussa.
* Ihmisellä on kaksi kättä työntekoa varten ja kaksi jalkaa, jotta voi lähteä kävelemään kun työ ei huvita.
* Hommat hanskassa, ja hanskat hukassa.
* Teetä tänään toisilla se, minkä he ovat aikoneet teettää huomenna sinulla.
* Mikäli et menesty ensi yrittämällä, tuhoa kaikki todisteet, mitä yritit.
* Joka toiselle kuoppaa kaivaa se kaapelivaurioista vastaa.
* Jos teet rajusti työtä kahdeksan tuntia päivässä, voit päästä pomoksi ja saat tehdä kaksitoistatuntisia päiviä.
* Eduskunnassa oltuaan ihminen harvoin palaa takaisin rehelliseen työhön.
* Pitäisi olla tikka, saisi elatuksensa takomalla päätä puuhun.


Lapsuus

* Vain pikkulapset nauravat omalle peilikuvalleen.
* Minä rakastan lapsia. Etenkin kun ne itkevät - silloin joku vie ne pois.
* Aina on jonkun lapsi.
* Lapsissa on se vaikeus, ettei niitä voi palauttaa.
* Ymmärsin olevani epätoivottu lapsi, kun vanhempani antoivat minulle kylpyleluiksi leivänpaahtimen ja radion.
* Kannata ydinvoimaa - saat jännittäviä lapsia.
* Piiskaa lastasi joka päivä. Ellet tiedä syytä, hän tietää.
* Pikkupojat käyttävät päätään useimmiten vain piponkantotelineenä.


Lääketiede

* Älä muuta mieltäsi, vika on todellisuudessa.
* Ihmisillä, jotka ottavat kylmiä kylpyjä, ei ole reumatismia. Mutta heillä on kylmät kylvyt.
* Lääketiede on edistynyt niin valtavasti, että terveitä ihmisiä ei oikeastaan enää ole.
* Jos kokoamme kaiken sen, mitä lääketiede tänään voi varmasti väittää, kuuluu se näin: puhdas vesi kohtuullisesti nautittuna on vaaratonta.
* Pidä varasi kun luet lääkärikirjoja, voit kuolla painovirheeseen.
* Mitä isompi pää, sen kovempi päänsärky.
* Jokaisen, joka menee psykiatrille, pitäisi tutkituttaa päänsä.
* Pään hän on saanut vain erottamaan korvia toisistaan.
* Lapsettomuus on periytyvää.


Mies

* Jumala loi miehen. Sitten hän katsoi luomustaan ja sanoi: Pystyn kyllä parempaankin.
* Onhan heitä -komeat tyhmähköjä, rumat ujoja, kaikki itserakkaita.
* Kaikki on mahdollista miehelle, jonka ei tarvitse tehdä sitä itse.
* Miesten onkivapa on keppi, jonka molemmissa päissä on liero.
* Mitä enemmän näen miehiä, sitä enemmän pidän koirista.
* Poikamies on henkilö, joka aamuisin tulee töihin aina eri suunnasta.
* Kun mies sanoo, että hänellä on hauskaa naisen kanssa, hän ei tarkoita keskustelua.
* Usein mies keksii sellaista, mitä naiset ovat tienneet jo kauan.
* Jos mies puhuu metsässä, eikä yksikään nainen kuule miestä, niin onko mies silti väärässä?
* Herrasmies on mies joka on valmis suojelemaan naista kaikelta - paitsi itseltään.
* Tunnen vain kaksi sukupuolta: toinen sanoo itseään järkeväksi ja toinen todistaa, ettei se ole totta.
* Tiede, tutkimus ja teollisuus ovat kuulemma miesten käsissä. Miksi he sitten eivät tee mitään parantaakseen naisten päänsäryt ja väsymyksen?
* Suurin ero poikien ja miesten välillä on lelujen hinta.
* Millainen maailma olisi ilman miehiä? Ei sotia, ei taisteluja, vain onnellisia lihavia naisia.


Nainen

* Kun valot on sammutettu, kaikki naiset ovat kauniita.
* Naiset pitävät elämän yksinkertaisista asioista - kuten miehistä.
* Olen iloinen siitä, että en ole mies. Silloin minun pitäisi mennä naimisiin naisen kanssa.
* Miksi sanotaan, että pienet tytöt on tehty sokerista ja kukkasista, kun he kerran tuoksuvat sillille?
* Naiset pitävät hiljaisista miehistä. He luulevat näiden kuuntelevan.
* Nainen ilman miestä on kuin kala ilman polkupyörää.
* Naisen ja koiran ero on siinä, ettei koiraa voi kusettaa puhelimessa.
* Jos haluat saada selville tytön viat, ylistä häntä hänen tyttöystävilleen.
* Ainakin yhdessä asiassa miehet ja naiset ovat yhtä mieltä: kummatkaan eivät luota naiseen.
* Kaikki naiset ovat kauniita, toiset vain ovat vähemmän kauniita kuin toiset.
* Mitä yhteistä on valheen paljastimella ja Ihme Naisella? Molemmat keksi sama henkilö. Aika loogista.
* Ensimmäinen seikka jonka nainen huomaa toisessa naisessa on tämän mies.
* Kaikki hyvät naiset ovat hautausmaalla.
* Parran kasvattaminen alkaa olla ainoa asia, jota nainen ei pysty tekemään paremmin kuin mies, tai jos pystyy, hänen menestyksensä on varma ainoastaan sirkuksessa.
* Onnellinen on nainen, joka ei kysy itseltään: Missä mekossa näytän sievimmältä, kun hän tulee, vaan: Mikä mekko näyttää vähiten ryppyiseltä kun hän lähtee.
* Jokaisen suuren miehen takana on nainen ja jokaisen suuren naisen tiellä on mies.
* Miehet hallitsevat maailmaa. Naiset miehiä.

Nuoruus

* Murrosikä on sitä kun vanhemmat alkavat käydä hankaliksi.
* On parempi tuhlata nuoruutensa kuin jättää se käyttämättä.
* Nuoruus on aika, jolloin poika kieltäytyy uskomasta, että eräänä päivänä hän on yhtä torvi kuin isänsä.
* Minkä nuorena oppii, se vanhana haittaa.
* Olet nuori vain kerran. Sitten sinun on keksittävä toinen selitys.
* Että nuoriso osaakin olla turmeltunutta! Sen sijaan että kuuntelisi mitä vanhemmat sanovat, se tekee mitä vanhemmat tekevät.


Raha

* Nykyajan nuoret luulevat, että raha merkitsee kaikkea. Kun he vanhenevat, he tietävät sen.
* En ole vihannut ketään miestä niin paljon, että olisin palauttanut timantit.
* Raha on ikuista, vain taskut vaihtuvat.
* Kusi ei ole muuta kuin olutta, josta on erotettu rahat.
* Et voi saada kaikkea, mihin laittaisit sen?
* On helppo arvioida menonsa. Sen kun vaan lisää kymmenen prosenttia tuloihinsa.
* Rahalla ei voi ostaa ystäviä, mutta saatpa tasokkaampia vihollisia.
* Saadaksesi lainaa, sinun täytyy ensin todistaa pankille, että et tarvitse sitä.
* Antaisin heti vaikka tuhat euroa, että minusta tulisi miljonääri.
* Ei viina miestä hunningolle vie, vaan viinan hinta.
* Pankkiiri on kaveri joka lainaa sateenvarjoaan auringonpaisteella ja vaatii sen takaisin heti paikalla kun alkaa sataa.
* Kun sinulla on rahaa taskussa, olet viisas ja kaunis ja laulatkin hyvin.
* Raha on kuin paska, hyödyllistä vain levitettynä.
* Köyhyys ei ole häpeä, mutta tavattoman epämukavaa se on.
* Useimmille ihmisille menestys merkitsee suhaamista isolla autolla, kaikkien haluamiesi kimulien iskemistä ja kykyä maksaa siitä kaikesta. Niin se on ollut, on ja tulee olemaan. Joka toista väittää, puhuu paskaa.


Rakkaus

* Sun silmäsi kierot mua niin kauhistaa,
ja takussa tukkasi hulmuaa.
* Mies luulee valitsevansa naisen, mutta miltei aina nainen valitsee miehen. Nainen valitsee miehen, joka valitsee hänet.
* Rakkaus on aistiharha, jonka avioliitto parantaa.
* Rakasta naapuriasi, mutta varmista että hänen vaimonsa on poissa.
* Ennen kuin tapaat komean prinssin, sinun on suudeltava monia sammakoita.
* Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin koko maailma.
* Olen niin onnellinen, että odotan soittoasi, vaikka minulla ei ole puhelinta.
* Rakkaus ja hernerokka ovat ruumille häiriöksi.
* Rakkaus on vain halpamainen tapa, jolla meidät huijataan jatkamaan lajimme olemassaoloa.



Ruoka ja juoma

* En juo vettä, koska kalat kusevat siihen.
* Jos ihminen on sitä mitä syö, on kasvissyöjä ilmeisesti vihannes.
* Kirjakauppojen bestsellerit ovat keittokirjoja ja dieettikirjoja. Keittokirja neuvoo, miten ruokaa tehdään, dieettikirja miten sitä ollaan syömättä.
* Jos se kiljuu, se ei ole syötävää.
* Kunpa nälästä pääsisi eroon vain vatsaa hieromalla - vähän niin kuin masturboimalla.
* Syö paskaa! miljardit kärpäset eivät voi olla väärässä.
* En minä ole lihava, olen vain horisontaalisesti suhteeton.
* Sinappi ei ole hyvää ilman kinkkua.
* Hernekeitto on oikeaa vihreää ruokaa.
* Maailman yksinkertaisin dieetti: Sylje pois kaikki mikä maistuu hyvälle.


Sekalaiset

* Älä koskaan siirrä huomiseksi sitä minkä voit yhtä hyvin tehdä ylihuomenna.
* Raja hauskanpidon ja huoraamisen välillä on hiuksenhieno.
* Ylöspäin mennessä voi vielä pysähtyä.
* Kun muna vierii kiveä vasten tai kivi munaa, aina se on muna joka särkyy.
* Kana on munan tapa tuottaa toinen muna.
* Rottien juoksukilpailuissa on se paha puoli, että vaikka voittaa, on silti rotta.
* Deja buu - tunne että olet pelästynyt tätä ennenkin.
* Sääennusteet joissa luvataan huonoa ilmaa ovat useammin oikeassa, kuin ne joissa luvataan hyvää säätä.
* Jos se toimii, älä korjaa sitä.
* Hymyile! Se saa ihmiset miettimään mitä olet tehnyt.
* Jos sinusta tuntuu, että kukaan ei huomaa sinua, niin jätä muutama auton osamaksuerä maksamatta.
* Minulle on muistinmenetys ja deja vu samaan aikaan. Luulen että olen unohtanut tämän ennenkin.
* Lyhin tie kahden pisteen välillä on poikki tietöiden takia.
* Aivot ovat elin, joka toimii oman mielensä mukaan.
* Mikään ongelma ei ole niin suuri ja monimutkainen ettei sitä voi juosta karkuun.
* En minä ole eksyksissä, en vain tiedä, missä minä olen.
* Se joka viimeksi nauraa ei ymmärtänyt vitsiä.
* Ihmisellä on tasan samankokoinen etusormi kuin hänen sieraimensa.
* Kaikki haluavat takaisin luontoon, kunhan ei tarvitse kävellä.
* Kun olen oikeassa, kukaan ei muista. Kun olen väärässä, kukaan ei unohda.
* Muistan aivan varmasti unohtaneeni sen.
* Onko meidän pakko löytää ratkaisu? Emmekö voisi vain nauttia ongelmasta jonkin aikaa?
* Ratkaisu on vain hetki, jolloin väsyt ajattelemiseen.
* En ole menettänyt järkeäni, tiedän tasan tarkkaan minne sen jätin.
* Vasta kun yrität unohtaa jotain, huomaat miten hyvä muisti sinulla on.
* Voit viedä hevosen veden äärelle, mutta jos saat sen kellumaan selällään, olet saanut aikaan jotain.
* Optimisti näkee munkkirinkilän, pessimisti reiän.
* Ympyrä on pyöreä viiva, josta ei tiedä, mistä se alkaa.
* Älä tee, mitä minä sanon, vaan mitä minä tarkoitan.
* Ihmisillä, jotka väittävät, etteivät anna pikkuasioiden häiritä itseään, ei ole koskaan ollut hyttysiä makuuhuoneessaan.
* Tärkeintä ei ole se, mitä tietää, vaan se mikä juolahtaa päähän juuri oikealla hetkellä.
* Avainrengas on kätevä pikku härveli, jonka ansiosta voit hukata kaikki avaimesi kerralla.
* Taskulamppu on tyhjien pattereiden säilytyskotelo.
* Ei ole väliä kuinka lämmintä huoneessa on, siellä on aina huoneen lämpöistä.
* Mahdollisuus, että joku katselee sinua, on suoraan verrannollinen toimintasi typeryyteen.
* On vaikeaa olla nöyrä, kun on niin mahdottoman hyvä.
* "Automaattinen" tarkoittaa ainoastaan sitä, että et voi korjata sitä itse.
* On vaikeaa tehdä mitään idioottivarmaksi, koska idiootit ovat niin nerokkaita.
* Paras tapa tehdä tulta kahdella tikulla on varmistaa, että toinen niistä on tulitikku.
* Synonyymi on sana jota käytät kun et osaa lausua sitä toista sanaa.
* Jos sinulla on vasara, kaikki näyttää nauloilta.
* Tämä aforismi olisi viisi sanaa pitkä, jos se olisi seitsemän sanaa lyhyempi.
* Älä ylitä aitaa, jos voit istua sillä.
* Joka viimeiseksi nauraa, ei tajunnut vitsiä.
* Kilpakävely - kuin kilpailtaisiin siitä, kuka kuiskaa kovimmin.
* Aniskateus. Pastillin imemistä muun puutteessa.
* Metsästä tuli kiva nalle. Puh, sanoivat pyssyt.
* Kukaan ei vastannut minulle, ei edes kaiun sijainen.
* Stadion on vanha pituusmitta, joka on noin 600 jalkaa. Koska jalassa on viisi varvasta, on helppo laskea, että stadionissa on 3000 varvasta.


Seksi

* Saduissa ei kuksita.
* Hän ei ole vielä suudellut minua, mutta silmälasini ovat kyllä huurtuneet jo pari kertaa.
* Mielestäni seksi on hyvin kaunis kahdenkeskinen asia. Viiden kesken se on fantastista...
* Kaikki maailman naiset yhtykää -miehiin.
* Seksi ei ole hyväksi, siinä vaatteet rypistyvät.
* Mitä vikaa on itsetyydytyksessä? Sehän on seksiä jonkun kanssa jota rakastat.
* Seksi on kuin lumisade, et koskaan tiedä montako senttiä tulee ja kauanko se kestää.
* Naiset käyttävät seksiä saadakseen rakkautta, miehet rakkautta saadakseen seksiä.
* Seksi on kuin pizza, kun se on hyvää, se on erittäin hyvää. Ja kun se on huonoa, on se siltikin aika hyvää.
* Hurraa! On ensimmäinen kesäkuuta. Ulkoilmassa naiminen alkaa tänään.
* Eliot havaitsi että hänellä oli erektio. -Varjelkoon, miten asiatonta käytöstä, hän huomautti siittämiselimelleen.
* Seksin puute johtaa masennukseen - ääritapauksissa uskonnollisuuteen.
* Nainen sanoi minua huonoksi rakastajaksi. Kohtuuton väite minuutin näytön perusteella.
* En käsitä, mikseivät useammat ihmiset ole biseksuaalisia. Sehän tuplaisi heidän mahdollisuutensa lauantai-iltaisin.
* Herrat pitävät vaaleaveriköistä, mutta ottavat kenet saavat.
* Hän väitti sitä tekohengitykseksi, mutta nyt huomaan olevani raskaana.
* On harmillista, että jokin niin vakava asia kuin lapsensaanti ja niin vaivaton kuin seksi sitoutuvat yhteen niin epäkäytännöllisellä tavalla.
* Jos miehelle antaa vapaat kädet, tietää kyllä mistä ne löytää.
* Rakastele vain varmoina päivinä - silloin kun hänen miehensä on matkoilla.
* Luulin, että olit perhonen, joka lentää kukasta kukkaan, mutta olitkin koi, joka lentää lumpusta lumppuun.
* Kerta pensaassa vastaa kahta käteen.


Sukulaisuus

* Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Heillä on taloudellinen ylivalta.
* Mistä äidit oppivat kaikki ne asiat joista he varoittivat tyttäriään?
* Vanhemmat turmelevat elämämme ensimmäisen puoliskon, ja lapsemme toisen.
* Sukurutsauksessa on se huono puoli, että siinä joutuu tekemisiin sukulaistensa kanssa.


Taide

* Jokainen joka näkee ja maalaa taivaan vihreäksi ja niityt sinisiksi, pitäisi steriloida.
* On hauskaa nähdä nimensä painettuna. Huonokin kirja on sentään kirja.
* Hän oli maailman ainoa kädetön kuvanveistäjä. Hän piti talttaa hampaissaan ja vaimo löi häntä puunuijalla päähän.
* Ooppera on sitä kun kaveria isketään puukolla selkään, ja sen sijaan että vuotaisi verta, hän laulaa.
* Tärkeää on aina taide,
Siitä elon polun kaide.
Siksi olkoon tämä runo
rikkeetön kuin kanan muno.
* Mistä tahansa kirjasta löytää säädyttömyyksiä, paitsi puhelinluettelosta.
* Kriitikko on eunukki: hän tietää miten temppu tehdään, vaikkei hänellä ole siihen vehkeitä.


Vanheneminen

* Ensin unohtuvat nimet, sitten kasvot, sitten unohdat vetää vetoketjun ylös ja sitten alas.
* Eivät lapsenlapset miehestä vanhaa tee, vaan tietoisuus siitä, että on naimisissa isoäidin kanssa.
* Aikuinen: tarpeeksi vanha tietääkseen paremmin.
* Kukaan ei ole liian vanha, oppiakseen uuden tavan olla hölmö.
* Nostalgiakaan ei ole enää samanlaista kuin ennen.
* Ei saa tulla tyhmäksi vain siksi että aikuistuu.
* Keski-ikä on ikä, jossa avara mieli ja kapea vyötärö vaihtavat paikkaa.
* Olet vanha, kun joudut laittamaan huutomerkin sijaan kysymysmerkin lauseen 'Mitä minä sanoin' loppuun.
* Paras keino saavuttaa kuolemattomuus on pysyä hengissä.
* Salaisuus kuinka pysyä nuorena on siinä, että löydät iän joka miellyttää sinua eniten, ja sitten pysyt siinä.
* Iällä ei ole merkitystä. Ellei satu olemaan juusto.
* Jokainen haluaa elää kauan, mutta kukaan ei halua tulla vanhaksi.


Viina

* En koskaan juo tullakseni humalaan. Juon koska siitä tulee niin hyvä olo.
* Jos ilo ilman viinaa onkin teeskentelyä, niin suru viinan puutteen takia on joka tapauksessa
aitoa.
* Ei ole olemassa ilmaista viinaa.
* Humallu ja ole joku muu.
* Naava kasvaa aina sammuneen pohjoispuolella.
* Juopottelen, olen siis olemassa.
* Jos ihmiset tietäisivät, miten terveellistä konjakki on, he joisivat itsensä hengiltä.
* Vanhoja juoppoja on elossa enemmän kuin vanhoja lääkäreitä.
* Ensin se nostaa halun, sitten se kaataa kalun.


Yhteiskunta

* Hyvinvointi ei voi tulla Suomeen, se ei löydä täältä asuntoa.
* Mikä hiton maa tämä tällainen on, jossa aurinkokin nousee jo seitsemältä.
* Kapitalismissa ihminen riistää ihmistä, sosialismissa asiat ovat päinvastoin.
* Keulakuvat ovat tavallisesti puuta.
* Silloin oikeusvaltio on kusessa, kun poliisilta menee pidätyskyky.
* Miksi uutiset alkavat aina sanomalla "Hyvää iltaa", kun heti perään kerrotaan miksi se ei ole hyvä?
* Useimmat rikolliset ovat heteroseksuaalisten vanhempien kasvattamia.
* Moralisti on ihminen, joka pelkää kuollakseen, että jollakin jossakin on hauskaa.
* Siunattu olkoon nuoriso, sillä he perivät valtion velan.
* Tasa-arvo tarkoittaa sitä, että kaikki ovat yhteiskunnassa henkilöitä, mutta toiset ovat henkilömpiä kuin toiset.
* Liity armeijaan, näe maailma, kohtaa mielenkiintoisia ihmisiä ja tapa ne.
* Tähtien sota. Jäähyväiset useille.
* Sotiminen rauhan puolesta on kuin naiminen siveyden puolesta.


Ystävyys

* Älä koskaan puhu pahaa itsestäsi. Ystäväsi pitävät siitä huolen.
* Ihmisiä on kahta lajia. Ne, joiden kanssa on hauska puhua ja ne, joista on hauska puhua.
* Ystävä on ihminen, joka tietää sinusta kaiken, mutta silti pitää sinusta.

Kondomien ominaisuudet...Sunnuntai 12.03.2006 12:42

Anttila kondomi =Saat plussaa

Atria kondomi =Maistuis varmaan sullekin

Avainlippu kondomi =Tiedät kyllä miksi

Benetton condom =United genitals of Benetton

Berex kondomi =Pienille ja ei enää niin pienille leijonille

Camel condoms =Miehille jotka laukeavat omia aikojaan

Citymarket kondomi =Mammuttimarkkinat

Denivit kondomi =Denivit kondomi auttaa, kun tavallinen kondomi ei riitä... ja uskallat hymyillä!

Dexit kondomi =Dexit Dexit on siemenen exit!

Ericsson condom =... ja kaikki vain pienenee...

Fairy kondomi =Entistä hellävaraisempi bakteereja tappava

Fazer kondomi =Sanokaa Fazer, kun haluatte hyvää.

Felix kondomi =Joka kiloon Felix-kondomeja on käytetty kaksi kiloa kumia.

Finnair condom =Illaksi kotiin

Havi kondomi =Ei valu

HK kondomi =... ja pidot paranoo

Honda kondomi =Happy together

Johnsson kondomi =Joka kodin putkimies

JVC condom =All you need

Kassler kondomi =Taas ne tekee sitä

Kellogs Rice Crispies condom =Kaada niihin "maitoa" ja ne juttelevat sinulle!

Kismet kondomi =Niin hyvää ettei sanotuksi saa

Lada kondomi =Lujaa laatua Lada

Libero-kondomi =Up & Go!

Libresse kondomi =Ei reuna vuotoja

Mars kondomi =...ja jaksat pidempään

Mercedes Bentz kondomi =Maailma tarvitsee esikumia

Mikro Mikko kondomi =Perustuu puhtaasti todellisuuteen

Multitabs kondomi =Yksi päivässä riittää

Neste kondomi =...ja matka jatkuu

Nike condom =Just do it

Nokia condom =Connecting people

Panu kondomi =Panu kestää isältä pojalle

Pentium condom =Intel Inside

Philips condom =Let´s make things better

Posti kondomi =Varmasti perille

Radiolinja kondomi =Jotta suomalaiset voisivat rakastella enemmän

Raider kondomi =Siitä riittää kahdelle

Rexona kondomi =Aina löytyy tilaa, sille joka käyttää Rexonaa

Sonera kondomi =Saat 300 markalla ilmaista rakasteluaikaa

Teletappi kondomi =Uudestaan! Uudestaan!

Tupla kondomi =Ei taida tyttö tietää, että ois seinän takan patukkaa tarjolla...

Uncle Ben´s condom =Onnistut aina...

Valintatalo kondomi =Jää enemmän aikaa yhdessä oloon

Viking Line condom =Itämeren punaisimmat

Volvo kondomi =Turvallisuustestien voittaja

WC-ankka kondomi =Yltää joka paikkaan

Huumorin ilosanomaLauantai 11.03.2006 17:19

Supistusten, potkujen, kiireen ja muiden lamailmiöiden tuoksinassa huumori työpaikoilla on kärsinyt. Ainakin Työturvallisuuskeskuksessa on ajateltu näin, sillä se ryhtyi ajamaan huumorin asiaa lehtisellä, joka panee ajattelemaan: "Huumorilla voi kääntää tappion voitoksi. Jollei siinä aivan täysin onnistu, niin onpahan ainakin hauskempaa."

Milan Kundera esittelee Naurun ja unohduksen kirjassaan kaksi naurun muotoa, joista toinen on enkelin naurua ja toinen paholaisen. Ne kuulostavat ulkoisesti samalta, mutta kätkevät erilaisen sisäisen asenteen. Kun paholaisen nauru, joka on Kunderan mukaan naurun alkuperäinen muoto, viittaa asioiden mielettömyyteen, enkelin nauru "ilmaisee iloa siitä miten järkevästi kaikki maailman asiat on järjestetty, miten kekseliäästi, kauniisti, hyvin ja tarkoituksenmukaisesti".

Kun saa käsiinsä Työturvallisuuskeskuksen julkaiseman Huumoria työpaikalle -lehtisen, tekee mieli lisätä Kunderan luokitteluun paholaisen ja enkelin naurun rinnalle "virallinen nauru". Virallinen nauru pitää sisällään huolehtivaisen ajatuksen siitä, että huumorilla on tärkeitä ja vakavasti otettavia tehtäviä: se lisää luovuutta, auttaa jaksamaan, kasvattaa yhteenkuuluvuutta, näyttää uuden näkökulman, ylläpitää terveyttä, purkaa jännitteitä ja tuo tulosta, kuten TTK:n lehtinen valistaa.

Jotkut ovat sitä mieltä, että vitsi pilataan selittämällä se. Kuvittelepa, miten juuri kun olet päästänyt suustasi ehdottoman loistavan sutkauksen, jolle kaikki nauravat kateellisina, kun eivät itse sitä keksineet, niin virallinen huumoriasiamies tulee ja taputtaa olkapäällesi: "Tuo oli erinomaisen luovaa, se ylläpitää terveyttä ja purkaa jännitteitä." Työnantajallesi hän taas selittää myöhemmin, millä tavalla sutkauttelusi tuottaa tulosta.

Virallinen kehotus huumorin viljelyyn nostattaa pettyneen ja apean kysymyksen: "Otetaanko meiltä pois tämäkin? Riistetäänkö meiltä epävirallinen, spontaani, ovela huumorimme raskauttamalla se virallisilla 'hyvillä tarkoituksilla'?" Siihen haasteeseen on vastattava keveällä aseistuksella, johon kuuluvat viileä parodia, ylimielinen pilkallisuus ja lapsellinen vakavuuden puute.

•Työpaikkahuumori laman kourissa

Mutta mikä on synnyttänyt huolen huumorista työpaikoilla? Työpsykologi Jukka Leskinen on kirjoittanut huomiota herättäneen puheenvuoron työpaikkahuumorista. Hänen mukaansa tarve muistuttaa keveämmästä asenteesta ja huumorista on lähtenyt valtavasta ryppyotsaisuudesta, joka laman myötä levisi työpaikoille.

-Toipuminen saneerauksien matokuurista on tapahtunut samaan aikaan kuin suunnaton nousukausi. Kun työpaikat ovat toipumassa kriiseistä, joita saneeraukset ovat aiheuttaneet, pitäisi puhaltaa ihan uutta hehkua työyhteisöihin. Ihmiset joutuvat tekemään moninkertaisia määriä töitä, eikä siitä oikein parane valittaa, kun on pelko takapuolessa, että onkohan tämä työpaikka niin turvattu. Työpaikoille on levinnyt vakava henki, ja ne ovat totisen puurtamisen paikkoja, Leskinen erittelee.

Leskinen on havainnut, että huumorille on nyt olemassa selvä sosiaalinen tilaus.

- Jos joku vähän avaa ovea ja sanoo, että ei tätä kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti, niin siihen lähdetään helposti mukaan. Ihmiset ovat unohtaneet kyvyn nauraa, ja muistutus huumorista on helpottava viesti.

Huumorin tärkeimpänä esteenä Leskinen näkee raskaan hierarkian ja eriarvoisuuden työpaikalla.

- Laman jälkeen on alettu tiimittää, tehdä ryhmätyötä ja projektityötä, purettu hierarkioita. Oppi, että viisautta ei ole odotettavissakaan työntekijältä, tällainen macdonaldsmainen johtamistapa, on kyseenalaistettu. Vähitellen on ruvettu kyselemään myös työntekijöiltä, miten firmaa tulisi hoitaa. Tämä on vapauttanut luovuutta, Leskinen sanoo. Lamaan liittyvä niukkashenki on kuitenkin vielä vallalla. Lama oli niin rankka kokemus kaikille, että siitä on vaikea päästä irti.

•Yliopisto: huvinsa kullakin

Yliopistokin piiristä löytyi työyhteisö, totisen työn tyyssija, jossa huumori oli unohdettu tai se oli saanut lähinnä sarkastisen ivallisuuden muodon. Herra Blue kyseisestä paikasta kertoi, että yhteenkuuluvuuden sijasta työntekijöiden kesken vallitsee pikemminkin epäluottamus. "Selkään puukottaminen" on tavallisempaa kuin hauska yhdessäolo.

Muilla voi olla iloisempaa kerrottavaa. Tutkija X Metsätalolta vahvisti kiinnostavan tiedon, nimittäin sen, että ns. hajamielisiä professoreita on olemassa. Perinteinen huumorityyppi, esimiehille naureskelu, elää ja voi hyvin.

-Yliopisto on hyvin vanhakantaisen hierarkkinen ympäristö. Laitoksilla on usein selvä nokkimisjärjestys: ketkä ovat kukkona tunkiolla, ketkä alempana. Syntyy tilanteita, joita sitten puretaan huumorilla. Professoreiden ominaispiirteet, joita elokuvissakin tuodaan karrikoidusti esiin, ovat havaittavissa myös arkielämässä, vaikkei niin silmiinpistävästi: niistä saa helposti revittyä huumoria. Lisäksi kun he ovat osin iäkkäitä ihmisiä ja alkavat käydä hajamielisiksi... Asioiden hoitaminen heidän kanssaan ei luonnistu ihan samalla tavalla kuin omanikäisten kesken, tutkija X kertoo.

Samaisella Metsätalolla filosofian laitoksen kahvihuoneen seiniä koristavat lehtileikkeet todistavat filosofian julkisuusarvosta. Toiset niistä ovat myös kestäviä huvittumisen aiheita. Sisäpiirin ammattilaisten ja ulkopuolisten maallikkojen välinen kielimuuri tulee leikkeissä esille siinä, kuinka lehtien toimittajat ovat hupaisasti väärinymmärtäneet filosofien väitteet ja muuntaneet ne tahattomaksi huumoriksi.

•Kemian tutkimus ja blondit

Perunasta väitöskirjaa tekevällä kemian jatko-opiskelijalla Tiina Väänäsellä on kokemusta kahden laitoksen huumorikulttuurista. Fysiikan laitoksella ollessaan hän aamuisin töihin mennessään oikein odotti, mitähän siellä on tänään keksitty.

-Sillä osastolla huumori kukki. Se oli pieni osasto ja siellä oli tiivis yhteishenki. Huumori oli ylikorostunutta: joka päivä oli uusia vitsejä ja juttuja, Väänänen muistelee.

Nykyisellä työpaikallaan orgaanisen kemian osastolla, joka on suurempi, huumoria alkaa syntyä, jos samat ihmiset pyörivät labrassa ja alkavat olla tuttuja keskenään. Osastolla harrastetaan myös vitsikkäitä kopioita ja lehtileikkeitä. Usein huumori liittyy laiskotteluun: asetetaan eri tavoin kysymys, miten viettää työajan kahdeksan tuntia tekemättä lainkaan työtä. Väänäsen osastolla huumorin rajat ovat selvät.

-Serkkuni on lääkäriasemalla töissä. Täällä en ikinä kehtaisi kertoa sellaisia vitsejä, joita hänen työpaikallaan harrastetaan. Täällä on säädyllistä huumoria, härskit vitsit eivät kuulu tänne. Välillä tuntuu, että blondi-vitsitkin ovat liian rajuja, Väänänen toteaa.

* Se on syy ilmaantua paikalle.
* Se vähentää stressiä.
* Se johtaa rehellisempään kommunikointiin.
* Se vähentää valituksia huonosta palkasta.
* Se vähentää poissaoloja, koska krapulassa voi työskennellä.
* Se auttaa säästämään lämmityskustannuksia talvisin.
* Se rohkaisee kimppakyydityksiä.
* Se lyhentää lomailua, koska työntekijät tulevat mieluummin töihin.
* Se saa työtoverit näyttämään paremmilta.
* Se saa kahvion ruoan maistumaan paremmalta.
* Pomot antavat herkemmin palkankorotuksiia päissään.
* Piereskely kokouksien aikana ei ole enää niin noloa.
* Kukaan ei muista mokailuja pikkujouluissa.
* Työntekijät kertovat työnantajille mitä mieltä he ovat, eivätkä sitä mitä he luulevat
työnantajien tahtovan kuulevan.
* Tyytyväisyys työhön lisääntyy, koska sillä ei ole väliä, että työpaikka on huono.
* Palkkaneuvottelut ovat paljon suotuisampia.
Miksi blondi juuttui alapäästään kiinni bensapumppuun?
-No kun siinä luki, että kaikki maksutavat käyvät.

Miksi blondi hukkui pudottuaan veteen?
-Koska kyltissä luki: Uiminen kielletty!

Missä kuussa blondit harrastavat vähiten seksiä?
-Helmikuussa. Vain 28 päivää.

Miksi 17 blondia seisoskelee ravintolan edessä eivätkä mene sisään?
-Koska ravintolaan pääsee vain jos on 18.

Blondi seisoo liikennevaloissa. Ystävällinen ohikulkija huomauttaa:
-Se on vihreä.
-hmmmm... sammakko, blondi vastaa.

Miksi kutsutaan blondia kahden brunetin välissä?
-Ajatuskatkoksi.

Miksi blondi kiertää ympyrää suihkussa?
-Shampoossa lukee Wash and Go.

Miksi blondilla on rakastellessa kello kaulassa?
-Koska blondikin tietää, ettei vahinko tule kello kaulassa.

Blondi pyytää poikakaveriltaan
- Auta mua, mä en saa mun palapeliä rakennettua.
- Mikä siitä pitäisi tulla?
- Kukko. Se on tuolla keittiön pöydällä.
Poikakaveri käy keittiössä ja tulee kohta takaisin ja sanoo:
- Pistä nyt ne Corn Flakesit takaisin siihen pakettiin...

Miksi blondi oli tyytyväinen, kun sai palapelinsä valmiiksi kuukaudessa?
- Koska pelissä luki: 2-5 vuotta.

Mitä eroa on joulupukilla ja blondilla?
Joulupukki antaa kontin, blondi nelinkontin.

Mitä yhteistä on paistinpannulla ja blondilla?
Molemmat kovettavat munan.

Mitä yhteistä on blondilla ja tuulilasinpyyhkijällä?
Molemmat vinkuvat kuivana.

Miksi blondi pesee päänsä altaassa?
Siellä ne muutkin vihannekset pestään.

Miksi blondi ei voi harrastaa rintauintia?
Heti alapään kastuessa blondi kääntyy selälleen.

Miksi blondi ei voi harrastaa vesihiihtoa?
Alapään kastuessa blondin jalat leviävät.

Mitä eroa on blondilla ja vessanpöntöllä?
Blondi ei lotise kun sitä vetää.

Mitä eroa on blondilla ja hammastahnalla?
Blondi ei vaahtoa kun sitä panee suuhun.

Mitä eroa on blondilla ja Titanicilla?
Titanicilla uponneiden miesten määrä tiedetään.

Mitä eroa on blondilla ja pizzalla?
Pizzan saa halutessaan ilman sieniä.

Miksi blondi palautti ostamansa WC-harjan takaisin kauppaan?
Hän pitää sittenkin enemmän vessapaperista.

Mies hiekkarannalla koiraa sylissään pitävälle blondille:
"Voinko ottaa karvapallostanne kuvan?"
Blondi: "Tietenkin. Mihin laitan tämän koiran siksi aikaa?"

MITEN BLONDIN SAA PIDETTYÄ TOIMELIAANA KOKO PÄIVÄN?
Kirjoita tyhjälle paperille molemmin puolin:"Käännä"

MITÄ VOIT ANTAA BLONDILLE, JOLLA ON KAIKKEA?
Penisiliiniä.

MITEN SAAT BLONDIN NAURAMAAN LAUANTAINA?
Kerro hänelle vitsi keskiviikkona.

MIKSI BLONDI LAITAA PEUKALON NAULAN KANNAN PÄÄLLE VASAROIDESSAAN?
Pauke aiheuttaisi päänsärkyä.

MIKÄ ERO ON BLONDILLA JA LIIKENNEMERKILLÄ?
Liikennemerkki voi ilmoittaa "STOP".

MIKÄ ERO ON BLONDILLA JA PANKKIKORTILLA?
Pankkikortilla on oma muisti.

MITÄ YHTEISTÄ ON BERMUDAN KOLMIOLLA JA BLONDILLA?
Molemmat ovat nielleet monia merimiehiä.

MITEN SAAT YKSIKÄTISEN BLONDIN ALAS PUUSTA?
Vilkuta hänelle.

MITEN BLONDIN SILMÄT SAA LOISTAMAAN?
Valaisee taskulampulla korvaan.

MITEN HUKUTAT BLONDIN?
Laita peili uima-altaan pohjalle.

MISTÄ TIETÄÄ, ETTA BLONDI ON TARJOILIJANA RAVINTOLASSA?
Hänellä on tampooni korvan takana ja hän etsii kuivamustekynäänsä.

MITÄ SEURAA JOS BLONDI SAA ALZHEIMERIN TAUDIN?
Älykkyysosamäärä nousee.

MIKSI BLONDI SEISOO PEILIN EDESSÄ SILMÄT KIINNI?
Hän haluaa tietää miltä näyttää nukkuessaan.

MIKSI BLONDILLA ON TIUKKA HAME?
Jotta polvet pysyisivät joskus yhdessä.

MIKSI SANOTAAN BLONDIA JOKA ON MENETTÄNYT ÄLYKKYYDESTÄÄN 90 PROSENTTIA?
Eronneeksi.

MIKSI SANOTAAN BLONDIA JOLLA EI OLE PERÄAUKKOA?
Eronneeksi.

MISTÄ TIETAA, ETTA BLONDI ON KÄYTTANYT TIETOKONETTA?
Näyttöruudulla on korjauslakkaa.

MISTÄ TIETÄÄ, ETTA TOINEN BLONDI ON KÄYTTÄNYT SAMAA TIETOKONETTA?
Korjauslakan päälle on kirjoitettu.

MISTÄ TIEDÄT ETTÄ SAAMASI FAXI ON BLONDILTA?
Siinä on postimerkki.

MITEN ILOTYTTÖ, NYMFOMAANI JA BLONDI EROAVAT TOISISTAAN?
Ilotyttö kysyy: "Lopetitko jo?"
Nymfomaani kysyy: "Nytkö sinä jo lopetit?"
Blondi kysyy: "Pitäisiköhän tuo katto maalata?"

MITÄ EROA ON WC-PYTYLLÄ JA BLONDILLA?
Pytty ei kulje perässäsi viikkoa

MIKSI BLONDI KÄYTTÄÄ PUNAISTA HUULIPUNAA?
Punainen tarkoittaa:" Stop , väärä reikä ".

MIKSI BLONDI SOITTAA HÄLYTYSNUMEROON 112?
Hän ei muista hälytysnumeroa.

MIKSI BLONDIN YÖPÖYDÄLLÄ ON KAKSI VESILASIA, TÄYSI JA TYHJÄ?
Jos herää yöllä, eikä janotakaan.

MITÄ BLONDI TEKEE ENSIMMÄISEKSI HERÄTTYÄÄN AAMULLA?
Esittelee itsensä.

MIKSI KUTSUTAAN KÄDETÖNTÄ JA JALATONTA BLONDIA?
Hyvät tissit.

MITÄ BLONDI SANOI ENSIMMÄISEKSI KUN HÄN SYNNYTTI LAPSEN?
Oletteko varmoja että se on minun?

MITÄ BLONDI VASTAA KUN KATSATUSMIES KYSYY ONKO VILKKU PÄÄLLÄ?
On, ei, on, ei, on, ei...

VAALEATUKKAINEN LUURANKO WC:SSÄ. MIKÄ SE ON?
Viimevuoden voittaja "piiloudu ja etsi"-kilpailussa.

MIKSI KUTSUTAAN OHJAUSPYÖRÄN TAKANA ISTUVAA TUKEVAA BLONDIA?
Turvatyynyksi.

KYMMENEN BLONDIA KORVA KORVAA VASTEN VIEREKKÄIN MIKÄ SE ON?
Tuulitunneli.

MITÄ ON TAPAHTUNUT BLONDILLE, JOLLA ON KAKSI AIVOSOLUA?
Hän on raskaana.

MITÄ BLONDI LAITAA KORVIINSA NÄYTTÄÄKSEEN VIEHÄTTAVÄLTÄ?
Nilkkansa.

MITÄ YHTEISTÄ ON OLUTPULLOLLA JA BLONDILLA?
Molemmat ovat tyhjiä kaulasta ylöspäin.

MITÄ BLONDIN ÄITI ANTOI OHJEEKSI TYTTÄRELLEEN ENNEN TREFFEJÄ?
Jos et ole sängyssä ennen klo 24.00, tule kotiin.

BLONDI OLI MATKALLA LONTOOSEEN, MUTTA PALASI PIAN TAKAISIN. MIKSI?
Hän huomasi, että BIG BEN olikin kellotorni.

MIKSI BLONDI AJOI AUTOLLA OJAAN?
Saadakseen vilkun pois päältä.

BLONDI OLI MATKALLA NORJAAN MUTTA PALASI PUOLIMATKASTA TAKAISIN. MIKSI?
Hän huomasi, että 14 tuuman VIKING olikin televisio.

BLONDI PUHALTAA TOISEN BLONDIN KORVAAN. MITÄ SE ON?
Tiedon siirtoa (data transfer).

MIKÄ SANOO: "VROOM, SCREECH,VROOM, SCREECH,..."?
Blondi ylitää autolla risteystä, jossa vilkkuu liikennevalo.

MIKSI BLONDIN AUTON OHJAUSPYÖRÄSSÄ ON HUULIPUNAA?
Blondi on soittanut äänitorvea.

MITÄ EROA ON BLONDILLA JA JÄÄKAAPILLA?
Jääkaappi ei huokaise kun vedät lihaa ulos.

MIKSI KAKSI BLONDIA JÄÄTYI KUOLIAAKSI AUTOON DRIVE-IN ELOKUVATEATTERISSA?
He tulivat katsomaan elokuvan "Suljettu talveksi"

BLONDI OSTI KOTI-PIZZAA JA MYYJÄ KYSYMÄÄN:
"Leikataanko pizza kuuteen vai kahteentoista osaan?"
BLONDI VASTAA: "Kuuteen, en jaksa syödä kahtatoista palasta."

MIKSI BLONDI EI LÄPÄISSYT AUTOKOULUN "INSSIAJOA"?
Aina kun auton ovi avattiin blondi hyppäsi takapenkille.

MITÄ BLONDI TEKI KUULTUAAN, ETTÄ 90% ONNETTOMUUKSISTA TAPAHTUU KOTONA?
Muutti.

ÄLYKKYYSOSAMÄÄRA 40 JA PITUUS 4 KILOMETRIÄ. MIKÄ SE ON?
Blondien paraatikulkue.

MIKSI BLONDEILLA EI OLE KAHVITAUKOJA?
Opastaminen vie liikaa aikaa.

KAKSI BLONDIA OLI PARKKIALUEELLA JA YRITTIVÄT KUUMEISESTI SAADA AUTON OVEA MURRETUKSI, SILLÄ AVAIMET OLIVAT UNOHTUNEET AUTON SISÄLLE.
Blondi 1 : " Ei tätä ovea saa auki mitenkään"
Blondi 2 : " Pakko saada, sillä kohta alkaa satamaan ja avoauton nahkapenkit kastuvat"

KAKSI BLONDIA KÄVELEE PUISTOSSA KUN TOINEN BLONDEISTA HUUDAHTAA:
"Katso, kuollut lintu!"
JOLLOIN TOINEN BLONDEISTA KATSAHTAA YLÖS JA KYSYY: "Missä?"

Mitä blondin oikea jalka sanoo vasemmalle?
-Ei mitään. Ne eivät koskaan tapaa.

Miksi blondin napa on mustelmilla?
-Sen poikaystäväkin on blondi.

Mitä blondi tekee ensimmäiseksi aamulla?
-Esittelee itsensä peilille.

Miksi blondi hoki puhelimeen: -En tuu, en tuu, en tuu...?
-Luurista kuului: -Tuu, tuu, tuu...

Miksi blondi juuttui alapäästään kiinni bensapumppuun?
-No kun siinä luki, että kaikki maksutavat käyvät.

Mitä eroa on blondilla ja Mersulla?
-Mersua ei lainata kaverille.

Blondi meni plastikkakirurgille, koska halusi päästä eroon pusseista silmiensä alla. Plastikkakirurgi ehdotti, että naisen takaraivoon asennettaisiin huomaamaton kiristin, jota kiristämällä rypyt saataisiin aina helposti pois. Blondi suostui operaatioon ja lähti kotiinsa tyytyväisenä leikkauksen jälkeen. Kolmen viikon kuluttua blondi palasi takaisin kirurgin luo vaatien rahojaan takaisin. "Laite ei toimi kunnolla minulla on yhä pussit silmien alla!", blondi meuhkasi. "Otappa nyt ihan rauhallisesti", kirurgi rauhoitteli, "nuo silmäpussit ovat sinun rintasi ja jos vielä jatkat kiristämistä, niin sinulla on kohta parta."

Mitä saa, kun antaa blondille pennin ajatuksesta?
-Vaihtorahaa.

Miksi blondi hukkui pudottuaan veteen?
-Koska kyltissä luki: Uiminen kielletty!

Mitä eroa on hammastahnalla ja blondilla?
-Hammastahna vaahtoaa, kun sitä panee suuhun.

Missä kuussa blondit harrastavat vähiten seksiä?
-Helmikuussa. Vain 28 päivää.

Mikä tulee basistin ja blondin lapsesta?
-Turkulainen roudari.

Miksi blondi nousee Finnairin lentokoneeseen takaperin?
-Hän oli onnistunut saamaan peruutuspaikan.

Mitä blondi sanoi, kun hän synnytti lapsen?
-Oletteko varmoja, että se on minun?

Blondi meni maatilalle töihin. Ensimmäisenä päivänä blondin piti mennä lypsämään lehmää. Tunnin kuluttua blondi tuli sanko täynnä ja sanoi isännälle: -Oletkos nyt tyytyväinen?
-En varmastikkaan yhtä tyytyväinen kuin tuo sonni, jonka juuri lypsit.

Miksi blondi pitää sormia korvissaan?
-Hän yrittää pitää ajatuksiaan sisällään.

Miksi blondin aivot on rusinan kokoiset?
-Ne on pahasti turvoksissa.

Onko olemassa naista, joka on intohimoinen rakastelija, pitää erilaisista asennoista ja puhuu henkeviä aktin jälkeen?
-Blondi kävisi muuten, mutta toi viimeinen oli mahdotonta.

Miksi blondi on hiljaa vieraan miehen kanssa naitessa?
-Eihän vieraan miehen kanssa ole sopivaa jutella.

Miksi blondi raahaa auton ovea Saharassa?
-Jos hänelle tulee kuuma hän voi avata ikkunan.

Blondi meni kynegologille ja valitti, että hänen alapäästään tulee postimerkkejä. -Eivät nämä mitään postimerkkejä ole, nehän on Chiquita -banaanin tarroja.

Mitä näet kun katsot blondia silmiin?
-Takaraivon.

Blondilta hajosi auto keskelle maaseutua. Kotvasen kuluttua paikalle ratsasti mies hevosella. -Meidän maatila on tuossa 5 kilometrin päässä hyppää kyytiin, niin mennään soittamaan hinaaja-auto paikalle. Blondi suostui ja hyppäsi satulaan miehen taakse. He lähtivät ratsastamaan koti maatilaa blondin kietoessa kätensä miehen ympärille. Vähän ajan kuluttua mies aikoi huohottamaan omituisesti. Huohotusta jatkui tovin kunnes mies ulvahti. Sama toistui kolmisen kertaa matkan aikana. Maatilalle päästyä miehen äiti oli vastassa ratsastajia. Mies hyppäsi satulasta voimattoman näköisenä. -Mitä olette tehneet miehelleni?, äiti kysyi blondilta. -En mitään minä vain oli kyydissä ja pidin kiinni satulan nupista, blondi ihmetteli.

Mitä teet kun blondi heittää sinua käsikranaatilla?
-Otat vain sokan pois ja heität takaisin.

Miksi blondi ei opi vesihiihtämään?
-Koska blondi on tottunut, että aina kun hänellä on kapula kädessä, niin pitää heittäytyä selälleen.

Miten blondi tappaa kalan?
-Hukuttamalla.

Miten blondin aivosolu kuolee?
-Yksin.

Miksi blondi palautti WC-harjan kauppaan?
-Hänen mielestään oli sittenkin mukavampaa käyttää vessapaperia.

Miten blondin älykkyyttä mitataan?
-Ilmanpainemittarilla.

Blondi istui saunan lauteilla vihtoen haarojenväliä vihdalla kiivaasti. Mitä blondi sanoi?
-"Ota nyt sitten välillä salaattiakin kun oot lihatavaraa jo niin paljon saanut."

Miksi blondi lopetti linnunmetsästyksen?
-Se ei enään jaksanut heittää koiraa tarpeeksi korkealle.

Blondi oli kampaajalla ja hänellä oli kuulokkeet korvilla. Kampaaja pyysi blondia ottamaan kuulokkeet pois, mutta hän ei ottanut, vaan piti kiinni kuulokkeistaan ja painoi ne kiinni korviinsa. Kun blondi vihdoinkin nukahti, kampaajaa kiinnosti minkälaista musiikkia blondi kuuntelee. Kampaaja laittoi kuulokkeet korvilleen ja kuunteli...ei voi olla totta...sieltä kuului: hengitä sisään,hengitä ulos,hengitä sisään...

Millon blondin päässä liikkuu jotain?
-Sillon kun se ottaa suihin.

Mistä erottaa märehtivän lehmän ja purkkaa jauhavan blondin?
-Lehmällä on älykkäämpi ilme.

Miksi blondi kuoli juodessaan maitoa?
-Lehmä kaatui sen päälle.

Miksi 17 blondia seisoskelee ravintolan edessä eivätkä mene sisään?
-Koska ravintolaan pääsee vain jos on 18.

Mistä tietää että saamasi faksi on blondilta?
-Faksissa on postimerkki.

Mitä yhteistä on blondilla ja kaljapullolla?
-Molemmat ovat tyhjiä kaulasta ylöspäin.

Miksi blondi kävelee moottoritietä pitkin käsillään?
-Hän näki "jalankulku kielletty" -liikennemerkin.

Miten teet blondista hullun?
-Anna hänelle pussillinen F-kirjaimia ja käske hänen aakkostaa ne.

Blondi seisoo liikennevaloissa. Ystävällinen ohikulkia huomauttaa:
-Se on vihreä.
-hmmmm... sammakko, blondi vastaa.

Miksi kutsutaan blondia kahden brunetin välissä?
-Ajatuskatkoksi.

Miksi blondilla on näppylöitä takapuolessa?
-Ne on käyttöohjeita sokeille.

Miksi blondi pettyi matkustettuaan Lontooseen?
-Hän sai tietää, että Big Ben onkin kello.

Miten neljä blondia saadaan mahtumaan jakkaralle?
-Käännetään jakkara ylösalaisin.

Miten saa blondin avioon kanssaan?
-Kertoo olevansa raskaana hänelle.

Mistä tietää, että blondi on pelannut tietokonepelejä?
-Joystickissä on huulipunan jälkiä.

Miksi blondi haluaisi tulla isona?
-Viinitynnyriksi, se on täynnä viiniä ja sen reiässä pidetään tappia.

Miksi blondi syö e-pillereitä?
-Jotta tietäisi mikä päivä on menossa.

Miksi blondi kiertää ympyrää suihkussa?
-Shampoossa lukee Wash and Go.

Mitä eroa on blondilla ja kanalla?
-Kana ei voihki munan päällä.

Miksi blondi ottaa leipää mukaansa vessaan?
-Jotta se voisi syöttää wc-ankkaa.

Blondielokuvatähti kertoi ystävättärelleen:
-Olin äsken syvähaastattelussa uutta rooliani varten. -Syvähaastattelussa? Mitäs se nyt on? -Kaksikymmentäviis senttiä.

Miksi blondilla on pikkuhousut?
-Ne lämmittävät kivasti nilkkoja.

Miksi blondi seisoo silmät kiinni peilin edessä?
-Se haluaa nähdä miltä hän näyttää nukkuessa.

Mitä eroa on blondilla ja rinneravintolalla?
-Rinneravintolaan ei saa laskea sisään.

Blondi istui etelän lennolla ensimmäisessä luokassa, vaikka hänellä oli turistiluokan lippu. Lentoemäntä huomautti ystävällisesti asiasta, mutta blondi jäi vain paikoilleen. Sitten huomautti vuorostaan perämies, ja hänkään ei saanut blondia vaihtamaan luokkaa. Lopulta koneen kapteeni meni blondin luo, kumartui ja supisi jotain blondin korvaan. Samassa blondi nousi ylös ja siirtyi omalle paikalleen. Lentoemäntä ja perämies ihmettelivät ja halusivat tietää, mitä kapteeni oli blondille kuiskannut. -Kerroin hänelle, että ensimmäinen luokka ei lennä Kreikkaan asti.

Miten blondin saa polttamaan korvansa?
-Soita sille, kun se on silittämässä.

Mitä blondi tekee, jos hän haluaa harrastaa turvaseksiä?
-Hän lukitsee ovensa.

Mikä on blondin seepran nimi?
-Täplä.

Mitä yhteistä on blondilla ja jumbojetilla?
-Kumpaankin mennään sisään puskureiden kokoon nähden pienestä aukosta.

Miksi blondilla on rakastellessa kello kaulassa?
-Koska blondikin tietää, ettei vahinko tule kello kaulassa.

Mitä blondi laittaa korviensa taakse miellyttääkseen kundikaveriaan?
-Nilkat.

Miksi kutsutaan blondien sukukokousta?
-Vihannestarhaksi.

Miksi blondilla on tiukka hame?
-Jotta jalat pysyisivät edes joskus yhdessä.

Mitä blondi tekee, kun kopiokoneesta loppuu paperi?
-Soittaa varastoon ja pyytää faksaamaan lisää.

Mitä syntyy jos blondi käännetään ylösalaisin?
-Brunette, jonka hengitys haisee kalalle.

Mitä kutsutaan muodostelmaa, jossa neljä blondia istuu penkillä vierekkäin?
-Imusarjaksi.

Mitä voit sanoa kädettömälle ja jalattomalle blondille?
-Ompa hyvät tissit.

Mitä eroa on blondilla ja pizzalla?
-Pizzan saa halutessa ilman sieniä.

Blondi luki kakkureseptiä: 2 munaa, 2,5 dl sokeria, 3 dl jauhoja... Paistetaan 225 asteessa 30 min. Tämä riittää kahdelle hengelle. Neljän hengen annokseen kaikki määrät tuplataan. -Eihän meidän uunissa ole 450 astetta, blondi hätääntyi.

Mitä blondi sanoi David Hasselhoffille uimarannalla?
-Luuletko, että tyhjenen ja hukun, jos otat sormesi pois sieltä?

Miksi blondit tykkäävät lumilautailusta?
-Koska he saavat ylös noustessa aina kapulan haarojensa väliin.

Miten blondin silmät saa loistamaan?
-Suuntaa taskulampun blondin korvaan.

Mitä eroa on blondilla ja kakkosnelosella?
-Kakkosnelonen ei voihki, kun sitä höylätään.

Miksi blondi istuu kannon nokassa?
-Se on suuruudenhullu.

Miksi blondi istuu alastomana Iltalehden päällä?
-Hän yrittää lukea huulilta.

Miksi blondi ei opi vesihiihtoa?
-Koska se menee aina automaattisesti selälleen, kun sen alapää kastuu.

Miksi kutsutaan blondia, joka on menettänyt 99% älykkyydestään?
-Eronneeksi tai leskeksi.

Kun leikkaa A4-paperiarkin keskeltä kahtia, mitä siitä tulee?
-Palapeli blondille.

Mitä yhteistä on Bermudan kolmiolla ja blondilla?
-Molemmat ovat nielleet monia merimiehiä.

Miksi blondi ei osaa sanoa lukua 70?
-Koska sillä on suu täynnä 69:n jälkeen.

Mitä tulee, jos yhdistää blondin ja huskyn?
-Todella tyhmä koira tai kylmässä viihtyvä huora.

Mitä eroa on blondilla ja keilapallolla?
-Keilapallon kanssa ei pääse sormipeliä pitemmälle.

Mitä eroa on viisaalla blondilla ja punaisella norsulla?
-Punainen norsu on olemassa.

Miksi blondilla on leikkauksen jälkeen paljon kelloja huoneessaan?
-Aika parantaa haavat.

Miksi blondi käyttää vihreää huulipunaa?
-Punainen tarkoittaa "Seis".

Miksi sanotaan viisasta blondia?
-Kultaiseksi noutajaksi.

Mitä blondimies sanoi, kun vaimo sai kaksoset?
-Kuka perkele on se toinen mies?

Mitä blondi vastasi ravintolassa, kun hänen poikakaverinsa soitti hänelle kännykkään?
-Mistä arvasit, että olen täällä.

Millainen on blondien krooninen puhevika?
-He eivät pysty sanomaan ei.

Kumpi oli ensiksi maassa, kun blondi ja ruotsalainen hyppäsivät Effeil-tornista?
-Ruotsalainen. Blondi jäi matkalle kysymään tietä.

Miksi blondi istuu pistorasian vieressä?
-Se odottaa kundikamultaan sähköpostia.

Miksi blondi muutti pois kotoaan?
-Hän sai kuulla, että 85% onnettomuuksista tapahtuu kotona.

Miksi blondit ei juo teetä?
-Koska teepussit tarttuu aina kurkkuun.

Miksi blondi otti pikkuhousut pois ratikassa?
-Koska, hän kuuli jonkun sanovat, "Voi rähmä, vitun tarkastaja tuli sisään."

Olipa kerran viisas blondi, tyhmä blondi ja joulupukki. He kävelivät kadulla ja näkivät, että maassa oli 10 mk kolikko. Kuka heistä nosti kolikon?
-Tietysti tyhmä blondi, koska joulupukki ja viisas blondi on satuolentoja.

Miksi blondit luulevat olevansa maailman kauneimpia?
-Koska he kysyvät aina peilin edessä kuka on maailman kaunein ja ne näkevät aina itsensä.

Missä kuussa blondi harrastaa vähiten seksiä?
-Helmikuussa, silloin on vain 28 yötä.

Miksi blondi pettyi syvästi matkustettuaan Japaniin?
-Hän kuuli, että 28-tuumainen Sony olikin televisio.

Blondit ovat elävä tieteellinen todiste siitä, että valo kulkee ääntä nopeammin. Aluksi he vaikuttavan täydellisiltä, kunnes he avaavat suunsa.

Mitä samaa on blondilla ja ladalla?
-Kummatkin jätetään tien varteen käytön jälkeen.

Vihainen asiakas ryntäsi valokuvausliikeeseen:
-Ostin teiltä eilen kertakäyttösalamavaloja, mutta yksikään niistä ei toiminut.
-Kas kummaa, blondi-myyjätär päivitteli, kyllä ne vielä aamulla toimivat, kun testasin niitä.

Mitä yhteistä on blondilla ja vessänpöntöllä?
-Molemmat lotisee, kun niitä vedetään.

Mitä eroa on vessapaperilla ja blondilla?
Vessapaperi on kaksinkertainen, mutta blondi on aina yksinkertainen.

Mikä on ruotsalaisen blondin puhelinnumero?
-876876 (åtta sju sex åtta sju sex).

Miksi kutsutaan blondia, jolla on puolikkaat aivot?
-Lahjakkaaksi.

Miksi blondi ei ole hankkinut tietokonetta?
-Koska se pelkää hiirtä.

Mitä yhteistä on sanomalehdellä ja blondilla?
-Aamulla jakoon ja illalla painoon.

Mitä yhteistä on cadillacilla ja blondilla?
-Molemmat imee helvetisti satasella.

Miksi blondi ottaa oven pois, kun menee vessaan?
-Siksi ettei kukaan tirkistelisi avaimenreiästä.

Mitä blondi sanoi harrastettuaan seksiä?
-Kuulutteko te kaikki samaan bändiin?

Milloin blondilla on kaksi aivosolua?
-Kun se on raskaana.

Milloin blondilla on kolme aivosolua?
-Kun se odottaa kaksosia.

Miksi blondi käyttää tamppoonia?
-Jotta satiaisetkin saisivat hyppiä benji-hyppyjä.

Miten blondi, ilotyttö ja nymfomaani eroavat toisistaan?
-Ilotyttö kysyy: "Lopetitko jo?" Nymfomaani kysyy: "Nytkö sinä jo lopetit?" Blondi kysyy: "Pitäisiköhän toi likainen katto maalata?"

Mitä yhteistä on blondilla ja tuulilasinpyyhkimellä?
-Molemmat vinkuvat kuivina.

Mitä eroa on vaatekaapilla ja blondilla?
-Vaatekaappiin mahtuu vain kaksi miestä kerrallaan.

Mitä eroa on blondilla ja keilapallolla?
-Keilapalloon mahtuu vain kolme sormea.

Blondi toiselle: -Oletko maistanut viiriäisen munia?
-Enhän mä tunne edes koko miestä.

Mistä tietää, että blondi on käynyt saunassa?
-Sillä on perse palanut, kun joku käski häntä heittämään kiukaaseen vettä.

Hyvää naistenpäivää!Keskiviikko 08.03.2006 19:45

Vieläkö olisi joku jota hemmotella..

1. we can get laid anytime we want
2. we never have to buy our own drinks at the bar
3. we piss sitting down so its easier to pass out on the
toilet when youre drunk
4. we get out of speeding tickets by crying
5. we get out of speeding tickets by showing a little
cleavage or leg
6. we can sleep our way to the top of the class
7. we get to shop at Victoria's Secret
8. we can marry rich and then not have to work
9. we never have to pay when we go out on dates
10. men take us on all expense paid trips- all we have to
do is sleep with them
11. men light our cigarettes for us
12. men hold the door open for us
13. we pout better (those puppy dog eyes always work!)
14. we're cuter
15. we lie better
16. we're better manipulators
17. we always end up sleeping in the bed when we fight
with our other halves- you guys get the couch
18. we always have food in the fridge
19. when we cook, it doesnt precede a trip to the ER or a
visit from the fire dept
20. we always get to choose the movie
21. we dont have to mow the lawn
22. we dont have to take out the garbage
23. we dont have to paint the house or walls
24. PMS- yet another excuse to bitch at men
25. cosmopolitan
26. we can con our way out of anything- not just dig
ourselves deeper into a hole
27. men unlock our side of the car first- a real bonus
when its cold
28. PMS is a legal defense for murder
29. men are like tiles, lay em right the first time ya can
walk all over em forever
30. we can masturbate more in a day than men
31. 2 words- multi orgasmic
32. we dont have to constantly adjust our genitals
33. sweat is sexy on us
34. we never run out of excuses
35. you guys may get to think about sex 200 times a day,
but we could be having it that often
36. doggie style- that way we get to watch the game too
37. we get expensive jewelery as gifts that we NEVER have
to give back
38. we get candy, flowers and jewelery all the time cuz
men fuck up so often
39. we can give "the look" that will make any man want to
cower in the corner
40. women are cleaner
41. women have more than one erogenous zone (in case you
guys didnt know)
42. we're better arguers
43. we dont always have to think with our genitals
44. massage!!!!
45. we're better parents
46. we never have to sit home alone on a weekend night
47. there's never a shortage of ready, willing and able men
48. we're flexible
49. when women get pissed we dont destroy property or hurt
people-we just take it out on the world in general
because we can
50. menopause- thank god we're not capable of having children
after we're 50
51. menstruation- just another excuse to use so we can say
"no" to sex
52. men in uniform
53. there is no penis envy
54. we can just roll over and go to sleep after we masturbate
because there's no messy clean-up
55. it generally takes us less to get drunk
56. we have a higher tolerance to pain
57. we often get to cut in line
58. most women actually look good in short shorts- men DONT
59. better tips
60. women who dont wear underwear are considered sexy and wild,
when men
do it, its rather disgusting
61. we have mastered civilized eating- we dont embarass our
friends or make loud bodily noises in public
62. women can go a day without showering or shaving and not
look or smell disgusting- thank god for long pants and
perfume!
63. we can connive men into doing our homework, writing our
papers or carrying our books anytime we want
64. we dont have excessive amounts of body hair
65. we dont spend 45 minutes on the toilet
66. men will pay us for sex
67. smoking the seeds in marijuana doesnt make us sterile
68. we can throw a punch at a man and not get hit in return
69. men may fantasize about having sex with more than one
woman at a time, but we can have sex with an entire
football team at once if we want
70. men walk on theside of the sidewalk closest to the road
so that if a car hits us, he gets hurt not us
71. women sweat less
72. women smell better
73. when women make their boyfriends mad, we dont have to
waste money on flowers or cards- a blowjob and sex fixes all
74. men are more often serial killers, thieves, rapists and cheats
75. women dont get the humor in the three stooges
76. women have three accessible holes
77. we don't get embarassed when buying tampons
78. we're better gossips
79. we have better fasion sense
80. we're better shoppers
81. we dont have to make fools out of ourselves to impress a man
82. our friends dont pick on us if we arent sleeping with anyone
83. men dont know what our 'girl talk' is all about (and im not
gonna tell you)
84. we're all sittin on a gold mine- we know it and use it to our
extreme advantage
85. we dont have to drive when on a date
86. an ugly woman can use makeup and get a new hairdo to become
presentable- ugly men are just fucked
87. women can use the old "that mark on my neck is from a curling
iron burn" line
88. women know how fake it
89. women look better naked
90. we know that rhythm doesnt only pertain to dancing
91. when women are short, we're petite, when men are short, they're
just short
92. women do less time for violent crime
93. women dont have to worry about not being able to get it up
94. an oblong vegetable is all we need for a good time anynight
95. womens conversations generally consist of more than just "uh
huh, yep ok then bye"
96. women dont need an excuse to be in a bad mood
97. women never have to see combat
98. the remote control is not an extension of ourselves
99. women are sexier and the 100th reason its better to be a
woman- this one is definitely worthy of reiteration:
100. we can get laid ANYTIME, ANYWHERE, ANY WAY we want it!

100 Reasons why it is great to be a guy: Maanantai 06.03.2006 20:35


1.Phone conversations are over in 30 seconds flat.
2.Movie nudity is virtually always female.
3.You know stuff about tanks.
4.A five day vacation requires only one suitcase.
5.Monday Nite Football.
6.You don't have to monitor your friends' sex lives.
7.Your bathroom lines are 80% shorter.
8.You can open all your own jars.
9.Old friends don't give you crap if you've lost or gained
weight.
10.Dry cleaners and haircutter's don't rob you blind.
11.When channel-surfing, you don't have to stall on every shot of
someone crying.
12.Your ass is never a factor in a job interview.
13.All your orgasms are real.
14.A beer gut does not make you invisible to the opposite sex.
15.Guys in hockey masks don't attack you.
16.You don't have to lug a bag of useful stuff around everywhere
you go.
17.You understand why "Stripes" is funny.
18.You can go to the bathroom without a support group.
19.Your last name stays put.
20.You can leave a hotel bed unmade.
21.When your work is criticized, you don't have to panic that
everyone secretly hates you.
22.You can kill your own food.
23.The garage is all yours.
24.You get extra credit for the slightest act of thoughtfulness.
25.You see the humor in "Terms of Endearment."
26.You can pick up a ball before it stops rolling.
27.You never have to clean the toilet.
28.You can be showered and ready in 10 minutes.
29.Sex means never worrying about your reputation.
30.Wedding plans take care of themselves.
31.If someone forgets to invite you to something, he or she can
still be your friend.
32.Your underwear is $10 for a three-pack.
33.The National College Cheerleading Championship
34.None of your co-workers have the power to make you cry.
35.You don't have to shave below your neck.
36.You don't have to curl up next to a hairy ass every night.
37.If you're 34 and single, nobody notices.
38.You can write your name in the snow.
39.Everything on your face stays its original color.
40.Chocolate is just another snack.
41.You can be president.
42.You can quietly enjoy a car ride from the passenger seat.
43.Flowers fix everything.
44.You can get into a nontrivial pissing contest.
45.You never have to worry about other peoples' feelings.
46.You get to think about sex 90% of your waking hours.
47.You can wear a white shirt to a water park.
48.Three pair of shoes are more than enough.
49.You can eat a banana in a hardware store.
50.You can say anything and not worry about what people think.
51.Foreplay is optional.
52.Michael Bolton doesn't live in your universe.
53.Nobody stops telling a good dirty joke when you walk in the
room.
54.You can whip your shirt off on a hot day.
55.You don't have to clean your apartment if the meter reader is
coming.
56.You never feel compelled to stop a pal from getting laid.
57.Car mechanics tell you the truth.
58.You don't give a rat's ass if someone notices your new haircut.
59.You can watch a game in silence with your buddy for hours
without ever thinking "He must be mad at me"
60.The world is your urinal.
61.You never misconstrue innocuous statements to mean your lover
is about to leave you.
62.You get to jump up and slap stuff.
63.Hot wax never comes near your pubic area.
64.One mood, all the time.
65.You can admire Clint Eastwood without starving yourself to look
like him.
66.You never have to drive to another gas station because this
one's just too skeevy.
67.You know at least 20 ways to open a beer bottle.
68.You can sit with your knees apart no matter what you're
wearing.
69.Same work....more pay.
70.Gray hair and wrinkles add character.
71.You don't have to leave the room to make an emergency crotch
adjustment.
72.Wedding Dress $2000; Tux rental $100.
73.You don't care if someone is talking about you behind your
back.
74.With 400 million sperm per shot, you could double the earth's
population in 15 tries. At least in theory.
75.You don't mooch off others' desserts.
76.If you retain water, it's in a canteen.
77.The remote is yours and yours alone.
78.People never glance at your chest when you're talking to them.
79.ESPN Sports Center.
80.You can drop by to see a friend without bringing a little gift.
81.Bachelor parties whomp ass over bridal showers.
82.You have a normal and healthy relationship with your mother.
83.You can buy condoms without the shopkeeper imagining you naked.
84.You needn't pretend you're "freshening up" to go to the
bathroom.
85.If you don't call your buddy when you say you will, he won't
tell your friends you've changed.
86.Someday you'll be a dirty old man.
87.You can rationalize any behavior with the handy phrase "F*#k
it!"
88.If another guy shows up at the party in the same outfit, you
might become lifelong buddies.
89.Princess Di's death was just another obituary.
90.The occasional well-rendered belch is practically expected.
91.You never have to miss a sexual opportunity because you're not
in the mood.
92.You think the idea of punting a small dog is funny.
93.If something mechanical doesn't work, you can bash it with a
hammer and throw it across the room.
94.New shoes don't cut, blister, or mangle your feet.
95.Porn movies are designed with your mind in mind.
96.You don't have to remember everyone's birthdays and
anniversaries.
97.Not liking a person does not preclude having great sex with
them.
98.Your pals can be trusted never to trap you with: "So... notice
anything different?"
99.Baywatch
100.There's always a game on somewhere.

Miksi tietokone on parempi kuin nainen?Sunnuntai 05.03.2006 12:14


Sinulla voi olla useampi tietokone samanaikaisesti.

Tietokone ei mene koskaan happamaksi.

Tietokone ei tule mustasukkaiseksi.

Tietokone ei valita kotiintuloajoistasi.

Tietokone ei valita alkoholinkäytöstäsi.

Tietokoneesta ei tartu sukupuolitauteja.

Tietokone ei jätä hammastahnaputkilon korkkia auki.

Tietokone ei jätä vaatteitaan lojumaan ympäri makuuhuonetta.

Tietokone on helpompi vaihtaa tuoreempaan versioon.

Tietokonesta voi nauttia kuukauden jokaisena päivänä.

Tietokoneella ei ole päänsärkyä.

Tietokone ei nalkuta tai riitele.

Tietokone antaa sinun katsoa rauhassa televisiota

Tietokone ei vaadi tasa-arvoa.

Tietokone ei luule olevansa älykkäämpi, kuin on.

Tietokone on aina hintansa väärtti.

Tietokonetta voi sormeilla aina kun huvittaa.

Tietokone ei pidä itseänsä ihmisenä.

Tietokone ei loukkaannu mitättömyyksistä.

Tietokone ei väitä, että silläkin on tunteet.

Tietokoneen voi aina myydä, jos se ei miellytä sinua.

Tietokone on aina valmiina.

Tietokoneesta pystyy nauttimaan täysin velttona ja rapakunnossakin.

Tietokone ei vaadi sinua mukaansa taidenäyttelyihin.

Tietokone ei juokse vieraissa.

Tietokoneella ei ole estoja seksin suhteen.

Tietokoneella ei ole vaihdevuosia.

Tietokoneella ei ole lemmikkieläimiä.

Tietokone ei rupea puhumaan avioliitosta seuraavana aamuna.

Tietokone ei inhoa vanhoja kavereitasi.

Tietokone ei valtaa kylpyhuonettasi tuntikausiksi aamuisin.

Tietokoneen mielestä mielipiteesi eivät koskaan ole sovinistisia.

Tietokone ei koskaan lähde baanalle "tietokoneitten kesken".

Tietokone ei ryhdy yhtäkkiä siirtelemään huonekalujasi pois niiden tutuilta
paikoilta.

Mielenkiinto tietokoneisiin vain kasvaa iän myötä.

Tietokoneella ei ole äitiä.

Tietokone ei ajele kainalokarvojaan parranajokoneellasi.

Jos innostut tietokoneista, se ei johda elinikäiseen katastrofiin

Tietokone ei tule raskaaksi.

Tietokone on hiljaa silloin kun siltä ei mitään kysytä.

Jos tietokoneen joku osa ei miellytä sinua, voit vaihtaa sen parempaan.

Tietokone ei häiritse sinua lörpötyksellään silloin kun olet kiinnostunut muista
asioista.

Tietokone ei ikinä oksenna sänkyysi.

Tietokone ei vaadi sinua luopumaan:
- vanhoista kavereista
- pubi-illoista
- vanhasta talvipalsastasi

Tietokoneelle ei tarvitse esittää että rakastaa sitä - riittää kuin siitä nauttii.