IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Suurimmat haaremit


Ilta-Sanomien seksisuhdekyselyn mukaan puolella vastanneista on ollut seksisuhde usean eri ihmisen kanssa samanaikaisesti. Vieraissa on kuulemma käyty virkistymässä. Onko niin, että länsimaisella ihmisellä pitäisi olla mahdollisuus useaan suhteeseen kerrallaan? Eikö se yksi ja ainoa riitä?

On kieltämättä tieteellistä näyttöä siitä, että ihminen on aikoinaan ollut moniavioinen. Yhä edelleen moniavioisuus on useimmissa kulttuureissa ihanteellinen elämänmuoto. Sitä jopa joissakin kulttuureissa edellytetään, jos vain varat riittävät. Joillakin sitä varallisuutta on ollut jopa niin paljon, että elämänkumppaneita on tullut haalittua oikein urakalla.
Keisari Udayama

Intiassa hallitsi 400-luvulla eKr. keisari nimeltä Udayama. Intia oli tuolloin jakautunut lukuisiin heimovaltioihin, joiden lukumääräksi on sittemmin sovittu kuusitoista. Udayama hallitsi jotain näistä heimoista. Historiankirjoihin on jäänyt merkintä siitä, että kyseisellä hallitsijalla oli haaremi, jossa oli 16 000 naista. Siinä sitä on ollut varaa valita, kenen luona on käynyt virkistymässä.


Kuningas Tamba

Banarasin kuningas Tamba (eli 500-luvulla eKr.) hallitsi legendan mukaan myös haaremia, jossa oli noin 16 000 naista. Tamba vietti paljon aikaa naistensa kanssa, mutta suosituin heistä oli kuningatar Sussondi, joka oli kuuluisa kauneudestaan. Vaikuttaa siis siltä, että aina se oma suosikki kuitenkin löytyy, vaikka ympärillä olisi ihanteellisia ehdokkaita kuinka paljon tahansa.

Legendan mukaan Tamba oli tavannut kuningattaren pelatessaan noppaa. Nykyisten sinkkujen kanttaisi myös harkita nopan (tai nykyisin ehkä pokerin) pelaamista. Ties mitä prinsessoja tai kuninkaita sieltä sattuisi pyydykseen. Toisaalta löytyyhän sieltä chatistakin jopa pääministeritasoisia ehdokkaita.
Keisari Yang Ti

Keisari Yang Ti:lla (569–618) oli 3 083 kaunista naista, jotka tyydyttivät hänen seksuaaliset tarpeensa. Suurin osa naisista oli vielä teini-ikäisiä. Yang Ti tunnettiin omaperäisestä ”neitsytpyörätuolista”. Viaton neitsyt asetettiin tuoliin istumaan ja samalla tuolin mekaniikka levitti tytön alaraajat auki sekä kallisti hänet takakenoon. Asento helpotti keisarin tunkeutumista tytön sisään. Mikään hurmuri ja seksitaitojen mestari keisari ei siis tainnut olla, koska joutui naisensa tuolla tavoin raiskaamaan. Keisarilla oli matkoillaan mukana myös kymmenen erityistä vaunua, jotka kuljettivat alastomia naisia hänen seksuaalisia tarpeitaan varten.


Kublai-kaani

Tämä Tsingis-kaanin pojanpoika ja Mongolian suurvallan hallitsija (1259?–1294) suoritti loppuun Tsingis-kaanin pojan Ogotain aloittaman sodan Kiinaa vastaan ja valloitti Etelä-Kiinan Sung-dynastian. Lisäksi hän valloitti Tibetin ja osan Taka-Intiaa. Itse Marco Polo oleskeli Kublain hovissa vuosina 1275–1292. Kublainilla sanotaan olleen kaikkiaan yli 7 000 vaimoa ja jalkavaimoa. Tarinan mukaan hän vaihtoi joka toinen vuosi 500 vaimoaan uusiin, jotta kiinnostus naisia kohtaan säilyi. IS:n kyselytutkimuksessa osalla suomalaisista on ollut kerrallaan kolme seksikumppania, jotta heidän kiinnostuksensa seksiin on pysynyt yllä. Kublai nauraisi varmasti partaansa kuullessaan suomalaisten seksiseikkailuista.
Shaahi Firoz

Firoz Sah Tughlak hallitsi vuosina 1351–1388 Tughlugin sulttaanikuntaa Intiassa. Hän oli erittäin rauhaa rakastava ja ylevämielinen mies. Firoz omistautuikin täysin haareminsa naisille ja uusien naisten hankintaan. Firozilla on käytössään armeija, jonka tehtävänä oli hankkia kauniita naisia maailman eri kolkista. Hänen haaremiinsa kuului kaikkiaan 3 000 naista Turkista, Venäjältä, Euroopasta, Arabiasta, Afganistanista, Kiinasta ja muualta Aasiasta. Islamin lain tuntevien oppineiden mukaan Firoz sai naida itselleen 300 vaimoa. Niin hän lopulta tekikin ja nai kaikki nuo naiset samana päivänä. Firoz eli hyvin nautinnollisen elämän ja saavutti kunniakkaat 80-vuotta.
Sulttaani Khilji

Sulttaani Ghiyas-ud-Din Khilji (eli 1400 luvulla) johti isänsä armeijaa 48-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen hän keskittyi täysin harrastuksiinsa – metsästykseen ja naisten keräämiseen. Hän onnistui erinomaisesti ainakin jälkimmäisessä, sillä hänen haaremiinsa kuului 15 000 naista. Ylelliseen Jahaz Mahaliin eivät kuitenkaan mahtuneet kaikki hänen vaimonsa, joten sulttaani joutui rakentamaan heitä varten täysin oman kaupungin. Sulttaani oli luultavasti varsin tyytyväinen elämäänsä, sillä kuolinvuoteellaan hän totesi saavuttaneensa sellaisen omaisuuden ja nautinnon, jonka vertaista ei kukaan monarkki ole aikaisemmin kokenut.

Kaani Ismali Quli

Kaani Ismali Qulin (eli 1500-luvulla) haaremi sisälsi 1 200 naista. Ismali Quli oli erittäin mustasukkainen haareminsa naisista, eikä luottanut siihen, että eunukit estivät muiden miesten pääsyn haaremiin. Hän lukitsikin naisten alushousut yöasuihin niin, ettei niitä voinut laskea alas. Alushousut toimivat siten eräänlaisena siveysvyönä aina silloin, kun Ismali Quli oli poissa haaremistaan. Mustasukkaisuus koitui kuitenkin Qulin tuhoksi, sillä haaremin naiset myrkyttivät hänet.
Akbar Suuri

Intian keisari Dzalal-eddin Muhammed (1542–1605) eli Akbar Suuri otti isänsä Humajunin jälkeen tehtäväkseen mogulikeisarikunnan jälleenrakentamisen. Hän onnistuikin tehtävässään ja on siksi historian merkittävin mogulikeisari. Akbar nai intialaisen ruhtinaan tyttären, mutta lopulta hänellä oli yli 300 vaimoa. Hänen haareminsa kuului 5 000 naista. Ennen kuolemaansa Akbar myönsi, että tavallisella miehellä on parempi olla vain yksi vaimo. Väite pitänee varmasti paikkansa ainakin silloin, kun kaikki nuo lukuisat naiset sattuisivat samaan aikaan kärsimään premenstruaalisyndroomasta.


Sulttaani Murad III

Turkin sulttaani Murad III (1546–1595) piti kovasti naisista. Hänen haaremiinsa kuului 1 200 orjamarkkinoilta hankittua kauneinta naista, joita vartioivat yli 400 eunukkia. Murad III katseli usein arabeskien takaa kuinka alastomat naiset ilakoivat vesialtailla. Tirkistelyllä oli varmasti hyvin kiihottava vaikutus Muradiin, sillä hän siitti peräti 103 lasta.
Kuningas Mongkut

Siamin kuningas Mongkutin (1804–1868) haaremi oli niin iso, että se käsitti kokonaisen kaupungin. Kaupunki tunnettiin nimellä Nang Harm (Hunnutetut naiset). Korkeiden muurien takana asuivat kuninkaalliset prinsessat, lukuisat vaimot, jalkavaimot ja kuningas itse. Naisia haaremissa oli kokonaisuudessaan 9 000. Kyseissä kaupungissa oli jopa omat lakinsa, poliisinsa, vankilansa ja teloittajansa. Haaremin sanotaan olleen yhtä kirkas kuin safiirin auringonvalossa. Kuningas Mongkut siitti 66 jälkeläistä näissä hulppeissa tiloissa.




Älä masturboi itseäsi kaljuksi!


Vuonna 1972 American Medical Association (AMA) ilmoitti virallisesti masturboinnin olevan harmitonta. Ehkä moinen ilmoitus oli kuitenkin hiukan liian aikaista. Satuin nimittäin juuri lukemaan Mitchell McNiffin artikkelin masturboinnista ja kaljuuntumisesta.

Miehet masturboivat hiuksetkin päästään

McNiffin mukaan nykyisin on vahva näyttö siitä, että dihydrotestosteroni (DHT) vaikuttaa suoraan miesten kaljuuntumiseen. McNiff huomauttaa, että DHT:n tuotantoon vastaavasti vaikuttavat masturbointi ja muu seksikäyttäytyminen. McNiff vetää tästä sen johtopäätöksen, että kaljuuntuminen ja masturbointi ovat siis selvästi yhteydessä toisiinsa.

Mikäli katsotaan masturbointilukuja, niin tutkimusten perusteella miehet masturboivat naisia huomattavasti useammin. Toisaalta kaljuuntuminen vaivaa pääasiassa miehiä, joten kyllähän McNiffin väittämässä tällöin jotain logiikkaa on.

McNiffin mukaan masturboinnin johdosta testosteronia muuttuu suurissa määrin dihydrotestosteroniksi. Korkeat DHT-tasot aiheuttavat kaljuuntumista ja mahdollisesti myös eturauhasen liikakasvua. Vältä siis liiallista itsesi hyväilemistä, mikäli haluat pitää hiukset päässäsi!


Hoitokeinoja hiusten säilyttämiseksi

Jos olet jo pitkään harrastanut hiuksia tuhoavaa masturbointia, on sinun välittömästi aloitettava tehokas hoitokuuri. Siis tietenkin vain siinä tapauksessa, että haluat jatkossa pitää hiukset päässäsi. Jos taas haluat tulevaisuudessa säästää parturimaksuissa, niin voit toki nauttia masturboinnista sydämesi kyllyydestä.

Vanha perinteinen hoitokeino masturbaatioon on kylmä vesi. Vesi taltuttaa kuohahtelevan mielen ja toisaalta vahvistaa onanian lamauttamia elimiä. Vettä pitää käyttää ennen kaikkea siten, että veri ajautuu sukupuolielimistä muihin ruumiin osiin. Parhaiten tähän soveltuvat kylmät jalkakylvyt tai 5–15 sekuntia kestävät istumakylvyt. Yön ajaksi peniksen ympärille voidaan asettaa esimerkiksi kylmä side. Erityisen hyvä teho saadaan, kun kankaan sisälle laitetaan jääpaloja. Vanha totuushan on, että kylmä kangistaa.

Mikäli kylmä vesi ei tunnu kiehtovalle ajatukselle, niin silloin kannattaa harkita fyysistä aktiviteettia. Fyysinen aktiivisuus kun ajaa veren pois sukuelinten seudulta. Vanhoja perinteisiä liikuntamuotoja ovat kävely ja voimistelu. Mikään pieni kävelylenkki ei piisaa, vaan reipasta kävelyä pitää harrastaa kaksi tuntia. Myös ruumiillinen työ on suositeltavaa. Esimerkiksi veisto, puunsahaus, kaivaminen tai puutarhatyöt ovat sopia työmuotoja.

McNiff neuvoo välttämään punaista lihaa ja suosimaan sen sijaan kalaa ja kanaa. Hänen mukaansa masturbointia harrastavan tulisi syödä myös paljon pähkinöitä ja soijapapua. Niistä kun saa L-arginiini -nimistä aminohappoa ja isoflavonoideja, jotka hidastavat hiustenlähtöä. Vihanneksista ja monivitamiinipillereistä saattaa myös olla apua. McNiffin mukaan erityisen tärkeitä ovat C-, E- ja A-vitamiini.


Ei huolta

Mikäli joku alkoi aidosti huolestua hiuskuontalonsa puolesta, voin sanoa, ettei mitään todellista hätää ole. Eivät ne hiukset sieltä päästä masturboimalla lähde, jollei sitten tyydytä itseään kiskomalla hiuksia päästään. Missään tutkimuksessa ei nimittäin ole huomattu yhteyksiä masturboinnin ja hiustenlähdön välillä. Vuodelta 1962 löytyi kyllä artikkeli, jossa eräs mies oli huolissaan siitä, että masturboinnin jälkeen hän oli selvästi kaljuuntunut ja silmien ympärille oli tullut mustat renkaat. Artikkelissa kuitenkin tuli esille, ettei masturbaatio voi aiheuttaa kaljuuntumista ja silmänympärysten mustumista. McNiff on siis vetänyt hiukan liian suoria johtopäätöksiä DHT:n, masturboinnin ja hiustenlähdön välillä. Tekevälle tietysti sattuu.
Hoikilla suomalaisilla naisilla on suuri emätin

Vuonna 1707 syntynyt ruotsalainen luonnontieteilijä Carl Linnaeus on ehdottomasti kuuluisimpia ruotsalaisia tiedemiehiä. Häntä voidaan pitää ruotsalaisen nykytieteen isänä. Tänä vuonna Ruotsissa juhlitaankin Linnaeuksen syntymän 300-vuotisjuhlaa. Linnaeus teki tutkimuksia myös Lapissa ja julkaisi vuonna 1732 tutkimuksistaan kirjan nimeltä Iter Lapponicum. Linnaeus näytti siis tutkivan myös muutakin kuin kasvitiedettä, koska oli perillä suomalaisten naisten emättimen koosta.

Nuoren miehen mielenkiinnon kohde löytyi esimerkiksi kirkon seinästä

Carl Linnaeus oli 25-vuotias, kun hän samoili viisi kuukautta Lapin jylhissä maisemissa. Nuorena tutkijana hän ahmi kaikin aistein eteensä avautuneet kohteet. Linnaeus oli syntynyt Smoolannissa, joka eroaa suunnattomasti Lapin karusta ja jylhästä ympäristöstä.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että sivistynyt Helmen lukija saa tässä kohdin varmasti eräänlaisen ahaa-elämyksen. Miksikö? Sen vuoksi, että myös kuuluisa Astrid Lindgren on syntynyt Smoolannissa ja häntäkin juhlitaan tänä vuonna Ruotsissa. Lindgren nimittäin syntyi vuonna 1907.

Mutta takaisin itse asiaan. Linnaeus oli nuorena miehenä kiinnostunut kasvitieteen lisäksi myös kaikesta muusta. Häntä kiinnostivat esimerkiksi kaikenlaiset reiät. Linnaeus löysikin esimerkiksi Luulajan vanhan kirkon pääoven oikealla puolella sijaitsevasta kiviseinästä kiehtovan aukon. Kyseessä ei ollutkaan ihan mikä tahansa korroosion kaivertama reikä. Kirkon tuomiokapituli nimittäin käytti kyseistä reikää arvioimaan miesten terskan kokoa.

Luit aivan oikein. Kirkon oppineet todellakin pyysivät ulkoruokintaan joutuneita naineita miehiä asettamaan peniksensä seinässä olevaan aukkoon. Mikäli terska oli huomattavasti pienempi kuin reiän pohjukassa oleva kuoppa, niin pääteltävissä oli etteivät aviomiehen seksuaaliset kyvyt riittänyt tyydyttämään vaimoa. Silloin naisella oli oikeus heivata mies sananmukaisesti pellolle. 1700-luvun Luulajan kirkonmiehet ovat siis harjoittaneet kovin edistyksellistä toimintaa. Moinen aukko voisi nykyäänkin olla perin käytännöllinen. Se nopeuttaisi huomattavasti avioerokäsittelyjä.



Suomalaisilla naisilla on isot rinnat

Linnaeus oli Lapissa samoillessaan perin ihmeissään siitä, ettei aurinko laske kesällä laisinkaan horisontin taakse vaan on täysin näkyvissä pitkin yötä. Linnaeus pisti merkille myös sen, että rautaa sisältävää mustaa hiekkaa oli huuhtoutunut pitkin rantaa.

Tuossa ei tosin ole mitään Helmen lukijaa kummastuttavaa. Onneksi Linnaeus ehti tarkastella myös hiukan naisia. Hän havaitsi, että suomalaisilla naisilla on suhteelliset isot rinnat. Vastaavasti lappalaisilla naisilla rinnat ovat pienet ja kiinteät. Lappalaiset pitivät rintansa moitteettomassa kunnossa tulevaa aviomiestään varten.

Perin mielenkiintoinen huomio Linnaeukselta on se, että hänen mukaansa hoikilla suomalaisilla naisilla on suuri emätin. Mitä hoikempi nainen on, sitä suurempi hänen emättimensä on. Vastaavasti tukevilla naisilla on kapea ja pieni emätin. Seksuaalisessa mielessä miehen kannattaa siten suosi hiukan tukevampia kuin hoikkia naisia. Mikäli mies taas sattuu pitämään kiinteistä rinnoista, kanttaa hänen ilman muuta suunnata matkansa kohti pohjoista.


Saako punainen miehet näkemään punaista?

Matadorin heiluttama punainen kangaskappale (muleta) saa härän raivostumaan ja hyökkäämään päätä pahkaa kangaskappaletta kohti. Todellisuudessa härät ovat kyllä värisokeita, eivätkä siis pysty erottamaan punaista. Mutta miten on miehen laita?

Tuleeko miehestä kuin raivoisa härkä nähtyään punaista? Tähän kiehtovaan kysymykseen halusi kansainvälinen tutkimusryhmä löytää vastauksen. Mukana oli tutkijoita niin Kanadasta, Tanskasta kuin Romaniasta. Onko vaatteiden värillä siis väliä?


Siniset vai punaiset kilpatrikoot ylle?

Tutkijat Hill ja Barton havaitsivat mielenkiintoisen ilmiön vuoden 2004 olympialaisissa. He pistivät merkille, että nyrkkeilyssä, taekwondossa, vapaapainissa ja kreikkalaisroomalaisessa painissa voitettiin kultamitali pääasiassa punaisissa kilpatrikoissa. Erityisesti moinen ilmiö koski miespuolisia urheilijoita. Tulos on sikäli merkittävä, että vain neljässä erässä voitettiin sinisillä trikoilla. Eriä oli kokonaisuudessaan 21. Värillä on siis väliä – siis muunkin kuin mitalin värityksen suhteen. Tutkijat kuitenkin huomauttavat, että kilpailuasun värillä on merkitystä pääosin vain niissä tapauksissa, joissa kilpailijat ovat tasavertaisia.

Hillin ja Bartonin mukaan punainen väri osoittaa eri luomakunnan lajeilla miehistä dominointia, ja eläimillä punainen on myös testosteroniriippuvainen signaali uroksen laadusta. Ihmisillä punainen ihonväri on yleensä merkkinä aggressiosta, koska lisääntynyt pintaverenkierto saa kasvot punoittamaan. Aivan kuten Billy Ocean kasariaikoina lauloi, että red light spells danger.


Testausta laboratorio-oloissa

Hiilin ja Bartonin havainto haluttiin testata kansainvälisessä tutkimuksessa. Tutkimuksessa oli mukana 27 miestä ja 23 naista. Tutkimus suoritettiin niin sanottuna Stroop-testinä. Testihenkilöt istuivat rauhallisessa ja hämärässä huoneessa. Heille näytettiin tietokonenäytölle värejä (punainen, sininen, vihreä), jotka heidän tuli mahdollisimman nopeasti nimetä. Värien nimeämisestä tehtiin myös äänianalyysi.

Naiset nimesivät kaikki testivärit samalla äänensävyllä. Miehet nimesivät värit yleisesti ottaen naisia nopeammin ja punaisen näkeminen sai heidän äänensävynsä aggressiiviseksi. Tutkijat tulivat siihen tulokseen, että punaisen näkeminen todellakin vaikuttaa miesten käyttäytymiseen. Punainen väri näyttää virittävän miehet kilpailutilanteeseen. Taustalla on tutkijoiden mukaan vanha evoluutioperusta.

Kuten jo aiemmin kerroin, niin erityisesti eläimillä punainen väri toimii voimakkaana visuaalisena signaalina laadusta ja voimasta. Näin on varsinkin joillakin apinoilla ja tietyillä kalalajeilla. Miehet eivät siis tässä mielessä eroa kovinkaan paljon eläimistä, vaikka eivät he nyt ihan ahvenia ole, kun ne kidukset puuttuvat.

Muistan hyvin elävästi, kun edesmennyt suomalaisen verkostomarkkinoinnin kuningas Petteri Jussila alkoi puhua liikeideasta ja bisneksestä. Hänen naamansa lävähti hehkuvan punaiseksi, jopa niin punaiseksi, että hänen punainen puvuntakkinsa näytti perin värittömältä Petterin naaman rinnalla. Huomattavaa tässä on se, että Petteri ei suinkaan punastunut jännityksestä vaan siitä henkisestä latauksesta, jonka hän loi esityksen aikana. Jopa kaikkien sisäisten sankareiden isä Jari Sarasvuo naureskeli Petterin naaman väritykselle, mutta totesi, että kyseisessä kaverissa on enemmän virtaa kuin pienessä kylässä. Ja todellakin punainen tuntui olevan laadun, sisäisen tahdon ja voiman tae – kun vain olisi sittenkin ollut ne kidukset*.


Voittaja pukeutuu punaiseen

Tutkimusten perusteella miespuolisen kilpailijan kannattaa ehdottomasti pukeutua punaiseen kilpa-asuun. Valitettavasti esimerkiksi asfalttiemme jäämiehellä kesti aikansa tottua punaiseen väritykseen. Legendaarinen Michael Schumacher oli punaisessa värissä kotonaan kuin Punainen paroni (Manfred Albrecht von Richthofen) konsanaan. Itse asiassa kumpainenkin osoitti toisinaan jopa samanlaista röyhkeyttä saavuttaakseen voiton.

Meidän Kimiltä näytti alkukaudesta menevän vain kynnet sormista. Kimiä ei kuitenkaan ole ammuttu alas formulaeliitistä. Hän onkin osoittanut, että tämä pohjoisen poika ja karaokebaarien kuningas ei luovuta, vaikka muut olisivat häntä välillä jo tarpomassa suohon tai ainakin muuhun talliin Ferrarin sijaan. Punainen alkaa vihdoin istua myös Kimin päälle ja alle. Hän onkin näyttänyt kaikille arvostelijoille pitkää nenää ja taistelee varmasti suuren miehen lailla mestaruudesta kauden loppuun saakka.

Tämän artikkelin hentoinen opetus on se, että punainen väri on kilpailuissa sallittua dopingia. Ilman muuta se kannattaa hyödyntää, jos vain sattuu olemaan mies.

Lähteet: Red is a distractor for men in competition. Evolution and Human Behavior. (Article in press)

Red enhances human performance in contest. Nature 435.

* Petteri Jussila hukkui vuonna 2004 kotinsa edustalla pelastaessaan veden varaan joutunutta poikaansa.

Maistuisiko pikaseksi?Maanantai 23.07.2007 00:38

Oletko sinä niin kiireinen, ettei edes seksiin jää aikaa ja voimia? Oppaissa neuvotaan nauttimaan pikaseksistä!

Herätyskello on juuri soinut, ja töihin pitäisi lähteä. Kumppani käännähtää lähelle. Miten olisi? Moni vastaa kieltävästi, sillä kiire polttaa takaraivossa: ei ole aikaa, nyt pitää mennä, tukka laittamatta, vaatteet etsimättä...

Sama kuvio illalla: ei ehdi. Ruoan laittoa, harrastuksia, koiran lenkitystä - ja iltauutisten aikaan taju onkin jo kankaalla. Lapsiperheissä tilanne on pahimmillaan lähes toivoton. Juuri kun luulet hetken koittaneen, koputtaa pieni käsi makuuhuoneen oveen: "Uni ei tule, saisiko vettä, maitoa, rapsutusta."

Kurimus on valmis. Seksitaukoa kertyy nopeasti. Varsinkin, jos vaadimme aina tietynlaista lempeä: pitkäkestoista ja viimeisen päälle viriteltyä.

Kirjamarkkinoille on tupsahtanut oppaita, joissa on herätty tähän hektisen nykymaailman ongelmaan: seksille ei löydy enää aikaa. Amerikkalainen kirjailija Tracey Cox haastaa kaavoihin kangistuneet ajatusmallit teoksessaan Quickies: Sex For Busy People (Seksiä kiireisille). Cox uskoo pikaseksin olevan loistava vaihtoehto pitkäkestoiselle aktille - jos vain ottaa rennosti, eikä vaadi jokaiselta sessiolta veret seisauttavaa orgasmia.

Perheterapeutti Esther Perelin kirjaa Mating in Captivity (Parittelua vankeudessa) on ylistetty maailmalla. Hän kehottaa pariskuntia välttämään liiallista asioiden vatvomista ja ryhtymään tositoimiin. Pienten lasten vanhempia Perel komentaa ottamaan aikaa seksipuuhille vaikka väkisin. Onnellisilla vanhemmilla on onnelliset lapset, kuuluu Perelin johtoajatus.

Barbara Carrellasin Urban Tantrassa on yli sata neuvoa kiireen riivaamalle nykyihmiselle. Kirja kannustaa tutustumaan omaan seksuaalisuuteen ja pitämään seksivirettä yllä erilaisten tekniikoiden avulla.



Näin pikaseksi onnistuu

1. Ota vastuu omasta halustasi
Ei ole vain kumppanin tehtävä saada sinua syttymään. Opeta itsesi haluamaan seksiä. Mitä enemmän ajattelet seksiä sitä enemmän alat haluta sitä.

2. Ajoita seksi oikein
On totta, että jollekin riittää seksi kerran kuussa, kun toinen haluaisi joka päivä. Keskustelkaa, mihin aikaan vuorokaudesta haluttaa eniten, ja yrittäkää löytää kompromissi ajoitukseen.

3. Ajattele kiireestä positiivisesti
Pitkässä parisuhteessa seksi muuttuu helposti tavanomaiseksi. Saat siihen jännitystä kuvittelemalla, että on vain ihanaa, kun saat tavata kumppaniasi pikaisesti. Kiireen tunne voi tuoda seksiin kiihkoa.

4. Älä ole orgasmikeskeinen
Mitä enemmän pikaseksiä harrastat sitä helpommin saat orgasmeja. Jokainen seksikerta nostaa virettä ja jättää pienen "kutinan".

5. Tartu hetkeen
Älä vaadi täydellisiä olosuhteita. Pikaseksissä ei tarvita viimeisteltyä ulkomuotoa tai uutukaisia alusvaatteita. Usein viimeisen päälle suunniteltu seksiakti on paljon tylsempi kuin nopea rymistys, josta jää ilon puna poskille.

Lähteet: Urban Tantra, Mating in Captivity ja Quickies: Sex for Busy People

Sikahauska juttuLauantai 21.07.2007 14:11

JOKA MENEE VIERAISIIN, ON SIKA.
JOKA MENEE USEIN VIERAISIIN, ON ISO SIKA.
JOKA LAKKAAMATTA MENEE VIERAISIIN, ON VILLISIKA.
JOKA SAADAAN TEOSTA KIINNI, ON TYHMÄ SIKA.
JOKA SELVIÄÄ PELKÄLLÄ SÄIKÄHDYKSELLÄ, ON ONNEN POSSU.
JOLLA ON VAIN YKSI, ON SÄÄSTÖPOSSU.
JOLLA EI OLE KETÄÄN, ON KÖYHÄ POSSU RAUKKA.
JOKA VIERAILLA KEHUU, ON TÖRKYPOSSU.
JOKA AINA ISTUU KOTOSALLA, ON KOTISIKA.
JOKA MENEE PARTAISENA VIERAISIIN, ON PIIKKISIKA.
JOKA LUTSUTTELEE VIERASTA TISSIÄ, ON NÄNNISIKA.
JOKA MENEE VIERAISIIN JA TEKEE LAPSIA, ON SIITOSSIKA.
JOKA EI ENÄÄ PYSTY, ON TEURASSIKA.

Miehen käyttöohje (vink vink)Perjantai 20.07.2007 18:27


Kukaan ei ole koskaan tuon kummemmin tuuminut mitä pojat haluavat, kun jokainenhan sen tietää. Miehet tulevat, vetävät ja menevät. Sen jalkeen ne katsovat kellosta alkaako urheiluruutu vai jokahan viimeinen ratikka meni. Mutta onnistuneemmankin olion niistä löytää, kunhan paneutuu asiaan kokonaisvaltaisesti ja riistanhoidolliset näkökohdat huomioiden.

Primitiivinen anatomia:

Mies on paljon naista yksinkertaisempi mekanismi. Miehen munista kulkee sen silmämuniin suora suurjännitejohto, joka reagoi kaikkiin naista muistuttaviin muotoihin, tuoksuihin ja liikkeisiin tahdosta riippumatta. Ilmiöta voi testata kulkemalla kesäpäivänä jonkin täyteen tupatun terassin ohitse lyhyessä hamosessa. Silloin kuuluva, nostukurjen kitinää muistuttava ääni lähtee miesten pöydista, kun niiden kaikkien silmämunat naristen kääntyvät katsomaan sääriparin perään. Samanaikaisesti silmämunista singahtaa viesti niiden jalkoväliin ja kun se saa kundien viisarit värähtämään ne kaikki ikäänkuin hypähtävät. Joskus aina joku kaatuu, joku kaataa oluet syliinsä, tai ulvoo tahattomasti. Ilmiö on miehillä puberteetin jälkeen iästä riippumaton ja niin voimakas, että oikein lyhyeen paitaan pukeutuneen naisen näkeminen saattaa aiheuttaa myös kuolausta, huimausta tai jopa sydänkohtauksen. Siitä syystä tämän kokeen suorittamista jonkin ukkokodin edustalla ei voi suositella, etenkin jos uskoo omaavansa marilynisti sorvatun rungon. Pappojen tahdistimista saattaa patterit paukahtaa ja kiikkutuoleista jalakset katkeilla. Tämä julma testi paljastaa kuitenkiin oleellisen seikan miehisestä anatomiasta; aivot eivät lainkaan osallistu vastakkaisen sukupuolen havaitsemisprosessiiin. Murrosikänsä ohittanut mies kulkee yhden kompassineulan perässä koko elämänsä ja aina samaan suuntaan, pyssy kadessa oravakololle.

Nalleja kuvalla:

Näytät niille vähän reittä ja ne jo availee vetoketjujaan vaikka Suurkirkon rappusilla kolmensadan videoivan pienen japanilaisturistin nähden. Pieneen promillepyrähdykseen ehtineelle riittää baaritiskillä, kun varovasti yskähtää. Heti on puolentusinaa ukkoa raapimassa naaman eteen tulitikkuja, vaikket edes polta ja ehdottamassa neidille että kavisiko gini, tonic ja pano. Tästä näkokulmasta vähänkin viitsiva friidu löytää pahaan puutteeseen panojuhdan ilman varsinaista vaivannäköä milloin ja mista tahansa. Kaiken kokenut varaa käsilaukkuunsa muutaman kordarin, sillä kaikessa valmiudessaankin mies on perimmiltaan pessimisti, jolle naisen antautuminen on kuin hirven kaato. Siksi miesten kesken puhutaankin aina saamisesta eiä antamisesta. Ja kuten hirvenkin kanssa joka toinen mies on aina tuloksestaan epävarma, eikä kiusaa kohtalotarta kanneksimalla mukanaan ehkäisyvälineitä. Sehän olisi kuin kulkisi keittokirjan kanssa hirvimetsallä. Siinä baaritiskin tulitikkurovion loisteessa kannattaa kuitenin muistaa, että nämä kärkkäimmät äijät ovat lähes poikkeuksetta pelkästään roskakalaa ja arvokkaampi saalis kutee alavirralla. Sillä suomalaisista miehistä parhaimmat ovat niin hyvin kasvatettuja (lue: ujoja, estyneitä, arkoja), etteivät he äitinsä lisäksi muita naisia lähde puhuttelemaan ja lappu liisoillekkin näyttävät vain keskisormeaan vaikkeivat edes tietaisi minne sen panisivat jos saisivat mahdollisuuden.

Kunnon mies:

(Meitä) arkoja veikkoja kannattaa silti lähestyä tositarkoitusella. Monilla on ollut epäröinti niin kauan ejakulaation esteenä, että säästöjä on kertynyt rippikoulusta asti ja koko sotaväen ajalta. Vaatimattomalta vaikuttavan pinnan alta on siis löydettävissä viihdettä kolmeksi vuorokaudeksi yhteen menoon. Potenssi kun kumuloituu potenssiin ja pitkään pidätelleen neliöjuuri ei aivan pienillä sievennyksillä pehmene. On kuitenkin syytä muistaa, että vaikka kunnon mies saattaa osoittautua vähintään yhtä tosimieheksi kuin se baaritiskiltä perään lähtenyt läähättävä ajokoira, sitä pitaa kohdella toisin. Kaikessa katekismus kunniallisuudessaan sen ihanteet ovat johnwayne viritelmiä, joissa nainen leipoo torttuja keittiössään ja hymyilee kainosti, kunnes mies palaa karjanajostaan ja varovaisen poskisuukon jälkeen ottaa naisensa makuuhuoneessa nopeasti vetäisten. Niinpä kunnon mies saattaa mennä täysin sekaisin, jos sitä lähestyy liian selvin aikein. Sille vähänkin avarampi kaula-aukko tai suklaanruskeaa savynkin tummempi sukkahousu edustaa saluunatyttöjen asustusta ja saa sen helposti luulemaan, että tässä on nyt ilotyttö asialla. Ja kunnon mieshän ei tietenkään maksa sitä mikä hänelle jo kuuluu, ainakin pienissä taloissa preerioilla. Tämä miestyyppi on kuitenkin se jonka kanssa saattaa onnistua pidempi suhde. Kun tosimies alkaa heti ulos vedettyään kysellä ratikoiden aikatauluja tai tuijottaa urheiluruutua on kunnon mies käytettavissä myös muutaman sanan keskustelua tai eteisen lampun vaihtoa varten. Ja kun se ottaa puhelinnumeron se kirjoittaa sen muistiin.

Ota sitä kiinni:

Jo ennestäänkin tiedetään, että tie miehen sydammeen käy alavatsan kautta. Siellä roikkuu (tai törröttää) se sen tajunnan kahva ja virtakytkin, jota taiten käytellen saa sen tekemaan aivan mita tahansa. Miehen omaksi kuvakseen luonut luoja on nimittäin rakentanut miehen suoraviivaisen anatomian rinnakkaisohjelmaksi siementen tulostusohjelman, joka ohittaa kaikki muut asetukset. Siinä ohjelmassa naisen käsi mutikan ympärillä katkaisee heti virran kaikesta eparöinnistä ja pysäyttää järjen kiintolevyn. Kuten limonadimainoksessa opastetaan: Kikkeliä koskettamalla voitat sen vaikka kädenväännössä. Tähän selkeään anna-mulle-tata-vihjailuun ei kunnon miehen kanssa kannata mennä liian pian jo aiemmista saluunatyttösyistä. Tosimiehenkin kanssa se kannattaa ajoittaa huolella, sillä niillä on koko ajan sen verta kovat piipussa, että laukaus saattaa lähteä ennenkuin haulikko on edes kaislikossa. Lisäksi on syyta tarkkailla veikon yleishygieenista olemusta ennen kun käy siihen käsiksi. Tosi mies saattaa olla periaatteessa peseytymisen vastustaja ja sen verta luonnonystävä, että elättää karvoissaan vaikka hamsterin kokoisia satiaisia. Ne taas kiipeävät riemusta karjuen varoamattoman neiti-ihmisen käsivartta kuin vaellussopulit ja perustavat äkkiä uuteen emäntäänsä kolonnian, jonka tuhoamiseen tarvitaan vähintään hornetteja. Viimeistään sängyn laidalla ja jonkinlaisen pikapesun jäljeltä kikkeli on kuitenkin se paras tapa saada syttymaan se haaleampikin Harri. Suutelemalla sen saa tajuamaan että saa suudella mutta tattiin tarttumalla että nyt saa sitä. Ja kun tästä pääkytkimestä kerran kaynnistää ei sen ylapään ATK-osastolta tarvitse enää kysellä mitään. Sillä sen saa sulkemaan silmänsä ja silmämunien narinan vaihtumaan pukinsarven poljennoksi. Samasta kahvasta se kaynnistyy sitten myös toisen ja kolmannenkin kerran.

Valehtele sille:

Hissin kaltaisen ydinanatomiansa ohella mies on myos sielullisesti yksinkertainen luomus, kaikukammion kaltainen. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan on esi-äitiemme sanonta, joka tarkoittaa miesten mielen risukkoisia horisontteja. Kunnon miehen saa mieleisekseen tekemallä sille mitä sen haluaisi itselleen tekevän. Puhu sille rakkaudesta ja sekin puhuu (omilla rajoituksiillaan) siitä sinulle. Paina sen kanssa viipyviä niin sekin malttaa olla (paitsi tosimies) mahoille ruiskimatta. Ole sille hellä niin sekin yrittää olla hellä sinulle. Anna sille samalla rajoitukset anteeksi, niistä se pääsee vain ajan kanssa ja paljolla työllä. Ja vaikka valehtelee sille ja sanoo miten hyvä se on ja niin hyvä siitä tulee kuin se kykenee. Sano että rakastat. Se on kaunista aina vaikkei totta olisikaan. Ensimmäisellä kerralla kunnonmies haluaa ehdottomasti olla päällä. Se on myos varmin tapa erottaa se tosimiehestä, jolle käy vaikka päällään seisten kunhan ilmaiseksi saa ja mielellään jo hississa takaapain. Silloin kun voi näes mennä samalla hissilla takaisin alas, eikä tarvitse tuijotella friidun kämpillä sen lasijoutsenia ja ruman veljen hääkuvia. Kunnon miehelle päällimmäisenä oleminen ei silti liity mihinkään alistamiseen, vaan asioiden oikeaan järjestykseen. Sillä tavalla se on nähnyt vanhempansa kerran avaimenreiästä, sillä tavalla pani Leif kimmojen kolkkajohtajaa partioleirillä Partaharjussa ja sillä tavalla pääsee sisään kikkeliään katselematta. Viimeksimainitun seikan tähden kunnon mies saattaa sekä tarvita että haluta pientä ohjausta kun sisäänkäyntien ovipuoliskot vaihtelevat ja eteisessä on helppo eksyäkkin. Siinä sitä kannattaa auttaa ettei se aivan häkelly tai ala taskulampun valossa etsimällä tunnelmaa pilaamaan. Tosimies ajaa metronsa tunneliin vaikka väkisin, tosin saattaa yhtä hyvin mennä kamppiin kuin Itäkeskukseen. Miehinen kaikukaappi efekti on vaivautuvan naisen kädessä herkkävireinen ja kauniisti soiva instrumentti. Mies haluaa -anatomiansa puitteissa- sittenkin samaa mitä nainenkin, kunhan siinä ei kaytetä veistä tai saksia. Hellyys on miehelle vaikea sana ja epäitsekkyys kasvatuksen vastaista, mutta kun palkintona on se mita äidiltä ei huolisi, saa sen nopeasti itselleen mieliksi. Etenkin kun on mieliksi sille. Ja sitten onkin kaikki mahdollista ja kaksi ihmista pystyy koskettamaan toisiaan universumin hyytävässä ytimessä hetken aikaa niin, että jumalatkin kadehtivat ja itse pimeyskin tuokioksi väistyy.

Naisen kayttöohjeTorstai 19.07.2007 19:16


Alkupuhe:

Olet mediasukupolven prinssi, tiedät kaiken tietokoneista, cyber S & M:sta ja internetistä, mutta naisten kayttöohje on sinulle salaisuus. Skeittaat, lennät, lumilautauilet, bodaat tai reivaat, naisten harrastaminen on mielestäsi kuolemanvaarallinen laji. Tiedät kaiken virtuaalitodellisuudesta, kunfusta, teknosta tai elektronisesta taiteesta, mutta naiset on sinulle lähes tuntematon kulttuuuri.

Oletko tuntemattomasta sukupuolesta kasvanut machopullistelija, mediapelle tai pakkohetero?
Oletko kenties se vahä-älyinen romantikko joka erehtyi puhumaan rakkaudesta, kun nainen tarkoitti yhden illan suhinaa?
Oletko sinä se mies, joka vaittää tietävänsä seksistä kaiken mutta ymmärtääkin hyvin vähän naisten salatiedettä?

Käynnistys:

Lähesty sitä mieluumin keimaillen kuin flirttaillen, sillä miehekäs keimailu on paljon seksikkkäämpää kuin naisilta opittu öykkäröinti.
Sinulta odotetaan paremminkin kohteliaan asiatonta kuin kuin teennäisen kohteliasta käyttäytymistä.
Yhteisin drinkin, jääkiekko-ottelun, elokuvan, tallinanristeilyn tai lemmikkieläinten ulkoiluttamisen sijasta voisit ehdottaa treffejä esimerkiksi supermarkettiin pesuaineiden logoja tutkimaan. Seksikkäitä puheenaiheita on: politiikka, naiset, muoti ja ruoka.
Jos haluat tehdä todellisen vaikutuksen lisää kohteliaisuuksien perään junk, punk ja bonk kommentit.
Muista tutustumisyrityksesi lopuksi että kun nainen sanoo ei hän ei suinkaan tarkoita kyllä.

Sääda haluttu äänenvoimakkuus:

Älä pelkää sen monimutkaisuutta vaan esitä mieluummin asiasta innostunutta ja ota selvää sen kummallisista toiminnoista. Osallistu naisten juttuihin kysymällä vaikka rennosti: "mitä eroa on always tampax ja libresse-merkeillä?" tai minkälaisia rintsikoita käytät? tai jopa koska olet viimeksi saanut orgasmin?
Ota selvää naisten salatieteestä jotta hallitsisit sitä. Sinun täytyy tietää jotain hajuvesi-merkeistä, tampooneista, juoruista, pikkuhousun suojista, hieromasauvoista ja sukkahousuista.
Lisättäköön tähän tarkan miehen huomio: "Klitoris ei ole sitrushedelmä vaan ihan jotain muuta..."

Naisen asettaminen paikoilleen:

Käytä sivistystäsi ymmärtääksesi vartalon kieltä muutenkin kuin pikaisesti kähmimällä, älykkäästi puhumalla tai kylmästi hienostelemalla.
Unohda typerät muodollisuudet ja käytä mielikuvitustasi sensuroimattomasti, sillä aito intohimo ratkaisee peniksen mittailukilvan. Keskity penetraatioon sijasta suuteluun. Suutele myos ranteisiin, polviin, napaan ja nilkkoihin. Ala ole pihi tunteistasi, äläkä salaile todellista varallisuuttasi, sängyn alle piilotettuja kasirautoja, sukupuolitautejasi, homoseksuaalisia kokemuksiasi tai roolileikkifantasijoitasi.
Älä höpötä postfeminismista ja rakkaudesta, kun haet vain yhden illan panoa.
Kerro avoimesti ex tyttö- ja poikaystavistäsi sekä vaimostasi. Jätä kertomatta sellaiset asiat kuinka paljon heitä rakastat (rakastit) ja kuinka uskollinen olet/olit..

Äläkä koskaan sano naiselle, hänen muistuttavan jotakin toista naista, sillä kaikki naiset haluavat tuntea ainakin yhden kerran elämässään olevansa ainutkertaisia. Älä kadehdi naista, siitä oikeudesta että hanellä on lupa käyttäytyä kuin nainen.

Huolto:

Käsittele aina varovasti, sillä nainen on särkyvää materiaalia. Kun hän haluaa sinua älä anna kusen nousta päähän vaan ota hänet! Hyväksy naiselle kuuluva valta, kun han haluaa tehdä sen päälläsi, kun hän on älykäs, vapaa, itsenäinen ja suhtautuu seksiin samalla välinpitämättömyydellä kuin sinä. Kondomimerkilla ei ole väliä kunhan se on ja se on eurokondomi.
Ole hänelle hellä. Pure korvaan, ime kaulasta, raapaise ja nuole! Äläkä tuomitse naisen horottelua, jos itsekkin horottelet. Teet heti selväksi että teillä molemmilla on horotteluvapaus. Äläkä osta hänelle sydänleivoksia jos olet luonteeltasi sydämmetön. Olet kaikista seksikkäin kun käyttäydyt paremmin kuin hän käyttäytyy sinua kohtaan.
Todellinen herrasmies voi silloin tällöin valehdella, kunhan pitää huolta ettei jää siitä kiinni. Mutta jos valehtelet muka ymmärtäväsi naista olet arvoton mies. Toimiaksesi kunnolla ja luotettavasti on suhina naisen kanssa oltava selkeää ja puhdasta.
Naisen ulkopinnan huoltoon on suositeltava sille tarkoitettuja tuotteita kuten: kukkia, koruja tai yleellisiä alusvaatteita.
Älä koskaan käytä väkivaltaa tai käyttäydy syrjivästi koska naisen sisäosissa ne vaurioittavat häntä pysyvästi.

KUN KOHTAAT TODELLISEN NAISEN ÄLÄ KAVELE OHI, KOSKA TODENNÄKÖISESTI ET LÖYDÄ SELLAISTA KOSKAAN UUDESTAAN!

Vian etsintä ja korjaus:

Voimakkaan ujouden, ylpeyden tai pelon takia nainen saattaa jäädä toimimattomaksi. Kuitenkin naisen sisäänrakennetun järjestelmän ansiosta hän yleensä opastaa sinua vian paikantamiseen. Sulakkeen palaminen on harvinaista, mutta jos näin on käynyt on nainen vaihdettava uuteen.

Uudelleen käynnistys:

Muista että todellisuus ei ole ympärilläsi vaan todellisuus on tässä. Mikään ei ole samanlaista koettuasi SEN. Siis aloita uusi käynnistys siirtymällä suoraan asiaan: sinua panettaa.

Takuu:

Naiset on suunniteltu pääsiallisesti palvelemaan miehiä, mutta tuote on takuuvarma jos se sanoo: kaikki on potentiaalisesti seksikästä. straight mies, kaksi gay miestä, kaksi naista...

Ja muista aina: Naisiin ei voi luottaa...

Suomen kielen aggressiiviKeskiviikko 18.07.2007 15:53


Suomen kielen vanhojen modusten rinnalle on puhekielessä vakiintunut aggressiivi. Se taipuu persoonissa ja luvuissa ja kaikissa tempuksissa. Aggressiivin tunnus on toistaiseksi hyvin vaikeasti mihinkään sanaluokkaan määriteltävissä oleva VITTU. Vittu ei koskaan esiinny yksin, se edustaa siis eräänlaista pohjarakennetta tai osamorfeemia. Vittuun agglutinoidaan aina jokin persoona- tai relatiivipronomini. Jälkimmäiset esiintyvät poikkeuksetta paikallissijoissa. Vittu + pronomini -kombinaatio muodostaa siis aggressiiville tunnusomaisen modusrakenteen. Aggressiivirakenteen rektio on sellainen, että se vaatii peräänsä joko kieltomuodon pääverbin tai vaihtoehtoisesti paikallissijamuotoisen (harvemmin partitiivimuotoisen) kielteisen liite partikkelin sisältävän pronominirakenteen. Funktioltaan aggressiivirakenne on siis kieltoapuverbiä (en, et, ei) vastaava.
Preesenstaivutus

1.sg vittumä jaksa mitään myydä.
2.sg vittusä rupee mulle iniseen.
3.sg vittuse tullu ees paikalle, turhaan venasin.
1.pl vittume mitään pikkulapsia syödä, paskapuhetta.
2.pl vittute mihinkään raflaan tule, kunhan jauhatte.
3.pl vittune mistään mitään tiedä.
Persoonattomia

Vittusiellä mitään ilmaista viinaa ollu.
Vittutäällä mikään kesä ole.
Vittutäällä jaksa pitempään notkua.

Muissa tempuksissa aggressiivi taipuu saman kaavan mukaan.

Imperfekti: Vittumä jaksanu sitä kissaa pelastaa.
Perfekti: Vittumä oo jaksanu kahteen viikkoon tiskata.
Pluskvamperfekti: Vittumä ollu jaksanu ees syödä päiväkausiin ennenku jouduin tiputukseen.
Huomioi

Lause "Vittuse tippu tohon avantoon" ei ole aggressiivi, koska lauseen imperfektimuotoinen predikaatti on indikatiivissa! Kyseessä on siis tavallinen kirosanalla höystetty indikatiivilause, jonka nimeäminen aggressiiviksi osoittaa sangen pitkälle kehittynyttä lingvistisen silmän verkkokalvon rappeumaa.
Aggressiivi moduksena

Koska aggressiivi on modus, se ei voi esiintyä samassa lauseessa eri modukseksi laskettavan predikaattimuodon kanssa. Aggressiivi, vanhan kansan suussa ponsitapa, ilmaisee aktiivista närkästystä, kyllästymistä, turhautumista, hermostumista ja suoranaista suuttumusta. Tarkemman taustatunteen voi vastaanottaja päätellä kontekstista. Aggressiivin yhteydessä käytetään eräissä piireissä tehokeinona elekieltä, jonka luonne voi vaihdella sormimerkeistä aina täyskontaktimanööveriin.

Tämänhetkisen tietämyksen mukaan aggressiivia ilmaistaan samalla tavalla suurimmassa osassa maailman viittomakieliä.

Virusvaroitus: työKeskiviikko 18.07.2007 00:34


Liikkeellä on uusi virus nimeltään "työ". Jos vastaanotat "työtä" missään sen ilmenemismuodoissa, joko sähköpostin tai internetin välityksellä tai yksinkertaisesti vain pomoilta tai kollegoiltasi: ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ AVAA SITÄ! Kyseinen virus on kiertänyt työpaikoilla sitkeästi jo vuosikausia ja ne, jotka ovat joutuneet houkutuksen valtaan ottaa "työtä" vastaan - tai edes vilkaista "työtä" - ovat pian havainneet, että heidän sosiaalinen elämänsä on häipynyt ja heidän aivonsa ovat lakanneet toimimasta kunnolla.

Jos joudut vastatusten minkäänsorttisen "työn" kanssa, sähköpostin välityksellä tai muutoin, välttyäksesi tartunnalta lähetä pomollesi seuraavansisältöinen sähköposti: "Olen saanut tarpeekseni tästä paskasta, läksin pubiin."
Jos vastaanotat "työn" paperidokumentin muodossa, yksinkertaisesti nosta dokumentti varovasti nenäliinalla, vie se lähimpään roskikseen (kansi päälle!) sekä pue yllesi pomppa ja pipo ja lisäksi suuntaa lähimpään baariin kahden kaverin kera ja tilaa kolme tuoppia (tai paukkua).
Kun olet toistanut toiminnon 14 kertaa, tulet huomaamaan, että "työstä" ei ole enää sinulle minkäänlaista vaaraa ja että "Scooby Doo" on paras piirretty mitä ikinä olet katsellut.

Lähetä tämä viesti eteenpäin jokaiselle osoitekirjassasi. Jos osoitekirjassasi ei ole ketään, pelkäämme pahoin, että on jo myöhäistä!!!

Virusvaroitus: BadtimesTiistai 17.07.2007 01:51


Jos vastaanotat meilin otsikolla "Badtimes" poista se koneeltasi välittömästi. Älä avaa sitä.

Kuuleman mukaan tämä virus on hyvin veemäinen. Se ei vain pyyhi tyhjäksi koko kovalevyäsi, vaan tyhjentää kaiken tiedon levykkeilläsi 20 metrin säteellä ja poistaa kaikkien luottokorttiesi magnetisoinnin magneettinauhoilta. Se uudelleenohjelmoi kaikki tunnussanasi, tuhoaa videoidesi ajastintoiminnon ja naarmuttaa kaikki CD:t joita yrität soittaa. Virus ohjelmoi puhelimesi soittamaan vain ja ainoastaan anoppisi numeroon. Se sekoittaa jäähdytinnestettä akvaarioosi ja juo kaikki oluesi. Jumalan nimessä, kuunteletko sinä?!!?? Virus jättää likaiset sukkansa kahvipöydällesi kun odotat seuraa. Se täyttää sampoopullosi hiusgeelillä ja geelipurkkisi hyönteismyrkyllä ja tapailee samaan aikaan selkäsi takana vaimoasi/miestäsi, laskuttaen heidän hotelliyöpymisensä sinun Visaltasi. Virus saa sinut juoksemaan saksien kanssa ja heittelemään tavaroita tavalla joka on hauskaa vain niin kauan kunnes joku menettää silmänsä. Se kirjoittaa uudelleen kaikki varmuuskopiosi ja korvaa aktiiviset verbit passiiveilla järjestää huomaamattomat kirjoitusvirheesi uudelleen niin, että se muuttaa avainlauseiden merkitykset täysin.

Jos Badtimes viesti avataan Windows 1998:lla tai 2000:lla, se jättää wc-pöntön istuimen ylös ja jättää hiustenkuivaajasi pistorasiaan kytkettynä vaarallisen lähelle kylpyammettasi. Se ei ainoastaan kadota pesu- ja silitysohjelappua pyyhkeistäsi ja peitoistasi, vaan vaihtaa myös rasvattoman maitosi kokomaitoon. Lisäksi se tekee puolisostasi potentiaalisen blondin tai useassa tapauksessa impotentiaalisen brunetten. Se myös muuttaa kännykkäsi Eeriksonniksi.

* * VAROITA NIIN MONIA IHMISIÄ KUIN VOIT * *


Ja mikäli et lähetä tätä eteenpäin vähintään 10 ihmiselle seuraavien 20 sekunnin kuluessa, tulet pieremään kun seuraavan kerran harrastat seksiä. Lähetä lähetä lähetä lähetä lähetä...

(Siltä varalta että satut olemaan blondi, tämä on vitsi.)

Virtaset vauvakuumeessaMaanantai 16.07.2007 01:41


Virtaset olivat jo vuosien ajan yrittäneet saada lasta, kuitenkaan onnistumatta, joten he päättivät käyttää siitosisääsaadakseen perheensä alulle. Sinä päivänä kun siitosisän piti saapua, herra Virtanen suuteli vaimoaan ja sanoi:

- Minä lähden nyt, sen miehen pitäisi olla täällä pian.

Puoli tuntia myöhemmin ovelta ovelle kiertelevä vauvavalokuvaaja soitti ovikelloa toiveenaan tehdä kaupat.

- Hyvää huomenta, rouvaseni. Te ette tunne minua, mutta olen tullut...
- Ei tarvitse kertoa, olenkin jo odottanut teitä, rouva Virtanen keskeytti.
- Niinkö?" valokuvaaja kysyi. - No hyvä, sillä olen erikoistunut lapsiin.
- Sitähän me mieheni kanssa toivoimmekin. Olkaa hyvä ja tulkaa peremmälle. No niin, mistä aloitetaan? rouva Virtanen kysyi punastellen.
- Jättäkää kaikki minun huolekseni, valokuvaaja sanoi.
- Yleensä yritän pari kertaa kylpyammeessa, kerran sohvalla ja ehkä pari kertaa sängylläkin. Joskus olohuoneen lattialla on myös kivaa, siellä voi todella levittäytyä
- Kylpyammessa, olohuoneen lattialla?! ihmetteli rouva Virtanen - No ei ihmekään ettei Matilla ja minulla ole onnistunut
- Noh, rouva, ei kukaan meistä voi onnistua joka kerta. Mutta jos yritämme useista eri asennoista ja minä laukaisen kuudesta tai setsemästä kulmasta, niin uskon, että tulos miellyttää teitä.
- Toivottavasti tämä hoituu nopeasti, nielaisi rouva Virtanen.
- Rouva hyvä, minun työskentelytottumuksellani miehen täytyy saada työskennellä rauhassa. Olisi hienoa päästä sisään ja ulos viidessä minuutissa, mutta olen varma että te pettyisitte siihen.
- Niinpä tietenkin, rouva Virtanen myönteli.

Valokuvaaja avasi salkkunsa ja otti esille valokuvia vauvoista.

- Tämä tehtiin linja-auton päällä Helsingin keskustassa.
- Ei kai! rouva Virtanen ihmetteli.
- Ja nämä kaksoset onnistuivat hyvin ottaen huomioon että heidän äitinsä kanssa oli erittäin vaikea työskennellä.
Valokuvaaja ojensi rouva Virtaselle kuvan.
- Hän oli vaikea...? rouva Virtanen kysyi varovasti.
- Niin ikävä kyllä. Loppujen lopuksi jouduin viemään hänet Korkeasaareen saadakseni homman hoidettua kunnolla. Ihmisiä parveili ympärillämme nähdäkseen paremmin.
- Siis muut ihmiset näkivät?! rouva Virtanen kysyi silmät täynnä ällistystä.
- Kyllä vain. Yli kolme tuntia siihen meni. Äiti valitti ja huusi koko ajan. Saatoin hädin tuskin keskittyä. Sitten alkoi jo hämärtää ja aloin räiskiä nopeammin. Lopulta kun oravat alkoivat nakerrella vehjettäni niin laukaisin loputkin.

Rouva Virtanen nojasi eteenpäin:

- Tarkoitatko että ne todella alkoivat purra...öö....vehjettänne?
- Kyllä vain, rouva. No niin, jos te olette valmis niin otan vain kolmijalkani esille, jotta pääsemme hommiin.
- Kolmijalan? rouva Virtanen kysyi jo erittäin huolestuneena.
- Niin, rouva. Laitan vehkeeni sen päälle. Se on niin liian painava pidellä kun alan toimimaan. Rouva? Rouva?....Hyvä Luoja, hän pyörtyi!