IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.01.2009 17:38

"Kun olin vielä pentu, sain sinut leikeilläni nauramaan ja sanoit
minua omaksi
lapseksesi.
Vaikka purin riekaleiksi monet kengät ja revin monet tyynyt, olin
sinun Paras
Ystäväsi.
Kun olin tehnyt jotakin pahaa, heristit minulle sormellasi ja kysyit:
Miten sä voit?
Mutta sitten rauhoituit ja rapsutit vatsaani kun makasin selälläni
edessäsi.

Vaikka sinulla oli aina kiire, oli sinulla kuitenkin aina aikaa olla
kanssani. Muistan niitä iltoja kun lepäsin sängyssäsi ja kuuntelin
haaveiluasi. Uskoin, että elämä ei voi olla tämän parempaa. Kävimme
yhdessä pitkillä lenkeillä puistossa ja autoajeluilla. Kävimme syömässä
jäätelöä ja minä sain vain vohvelin, kun väitit, että jäätelö ei ole
koiralle terveellistä. Nukuin auringossa odottaen sinua kotiin.

Sitten aloit olla yhä enemmän ja enemmän töissä, aloit tehdä uraa.
Sinulla oli yhä enemmän ja enemmän ihmisystäviä. Silti odotin sinua
innolla ja tuin sinua aina kun sinulla oli sydänsuruja tai pettymyksiä.
En koskaan sanonut sinulle, että olit tehnyt väärän päätöksen ja
riemuissani riehuin oma kun tulit kotiin. Ja sitten yhtenä päivänä sinä
rakastuit.

Hän, sinun nykyinen vaimosi, ei ole koiraihminen, mutta silti
tervehdin häntä kodissamme, näytin kiintymystä ja tottelin häntä. Olin
onnellinen, kun sinäkin olit onnellinen. Kun lapset syntyivät,
ihmettelin heidän tuoksuaan ja halusin auttaa huolehtimaan heistä.
Mutta te pelkäsitte että vahingoittaisin heitä ja sen vuoksi vietin
suurimman osan ajasta toisessa huoneessa tai ulkona kopissa.

Oi, miten halusin rakastaa heitä, mutta olin vankina. Kun lapset
kasvoivat, olin heidän Iso Ystävänsä. Sormet sattuivat joskus silmiini,
kun ne tutkivat korviani ja pusuttelivat kuonoani. Rakastin lasten
rapsutuksia, kun sinä enää vain harvoin rapsutit minua. Olisin antanut
elämäni lasten puolesta jos sihen olisi ollut tarvetta. Menin salaa
heidän sänkyynsä ja kuuntelin heidän salaisuuksiaan. Odotin yhdessä
lasten kanssa autosi ääntä kadulta, kun palasit töistä kotiin.

Joskus oli aika, kun ihmiset kysyivät: "Onko sinulla koira?" otit aina
lompakosta
kuvani, näytit sitä ja kerroit pitkiä tarinoita minusta.
Viimeiset vuodet vastasit kysymykseen
"Kyllä" ja vaihdoit aihetta.

En ollut enää Sinun koirasi, olin vain koira ja hermostuit aina, kun
aiheutin
rahanmenoa sinulle.
Sinulla oli nyt työ ja mahdollisuus muuttaa toiseen kaupunkiin
asumaan, mutta
kerrostaloon,
johon ei saa tuoda eläimiä. Teit oikean päätöksen.
Sinulla on nyt perhe, mutta oli aika,
jolloin Minä olin Sinun ainoa perheesi.

Jännitin sitä autoajelua, kunnes saavuimme koirien löytökotiin.
Ilmassa oli koirien,
kissojen,
tuskan ja epätoivon haju.Täytit pari paperia ja sanoit: "Tiedän, että
löydätte
hänelle hyvän kodin."
Ihmiset siellä kohottivat olkapäitää ja katsoivat sinua surullisena.
He tiesivät totuuden. Miten vaikea on löytää uutta kotia keski-
ikäiselle
sekarotuiselle nartulle.
Sinun piti repiä oman poikasi kädet kaulastani, kun poika kirkui:
"Isä, älä anna
heidän ottaa
koiraani!" Olin huolissani pojasta ja mietin opettamiasi asioita:
ystävyys,
lojaalisuus, rakkaus
ja ihmisen vastuu kaikista elävistä olennoista.

Rapsutit päätäni, et katsonut minua enää silmiin etkä suostunut
ottamaan
kaulapantaani ja hihnaani.
Sinulla oli aina töissä määräaika, nyt oli minullakin määräaika.

Kun olit lähtenyt, kaksi kilttiä naista tuli ja sanoi, että kyllä sinä
tiesit
muutosta etukäteen
mutta et yrittänytkään itse löytää minulle uutta hyvää kotia. Naiset
rapsuttivat
minua hellästi
ja kysyivät: "Miten sä voit?"

Nämä ihmiset täällä löytöeläintalossa huolehtivat meistä niin hyvin,
kun näillä
aikaa kiireiltään riittää.
Tietysti meidät ruokitaan, mutta ruokahaluni katosi jo pari päivää
sitten.

Ensimmäisinä päivinä, kun joku kulki häkkini ohi, juoksin heti hänen
vierelleen.
Luotin aina, että Sinä tulet ja haet minut takaisin. Että olet
muuttanut mielesi
ja tämä on vain pahaa unta.
Luotin, että tulee ainakin joku, joka välittäisi minusta ja haluaa
pelastaa minut.

Ymmärsin että minun on mahdotonta taistella ihmisten huomiosta
pentujen kanssa.
Niillä ei ole vielä
hyviä ja huonoja muistoja. Ne ovat leikkisiä ja riemuitsevat. Menin
häkin
takanurkkaan. Istuin ja odotin.

Kuulin askelia, kun ihminen tuli työpäivän päätteeksi luokseni ja vei
minut
hiljaiseen huoneeseen.
Hän nosti minut hellästi pöydälle, rapsutti korvaani ja sanoi, ettei
minun nyt
tarvitsee enää murehtia. Sydämeni hakkasi ,
kun en tiennyt mitä oli tapahtumassa. Jotenkin vaistosin, että
vankeuspäiväni
olivat nyt ohi.

Surin, kun tiesin, että hän oli nääntymässä työtaakkansa alle.Tiesin
hänen
liikkeensä etukäteen:
hellävaraisesti hän laittoi kiristyssiteen tassujeni ympärille. Samaan
aikaan
kyyneleet valuivat hänen poskilleen.
Nuolin hänen kättään, kuten olin vuosia nuollut Sinun kättäsi. Hän
pisti ruiskeen
suoneeni ja tunsin miten
kylmä liuos valui sisääni..Menin makuulle, katsoin häntä silmiin ja
sanoin hiljaa:
"Miten Sä voit?"
Hän ymmärsi sittenkin minua ja tunteeni ja sanoi : "Olen tosi
pahoillani"
Hän halasi minua ja selitti; se on hänen työtään, menen nyt parempaan
paikkaan missä
minua ei koskaan hylätä, missä on paljon rakkautta ja valoa, missä ei
enää tarvitse
huolehtia mistään.
Se on todella erilainen paikka.
Sitten heilutin viimeisillä voimillani häntääni ja näytin, että "Miten
Sä voit?" ei
ollut tarkoitettu hänelle.


SE OLI TARKOITETTU SINULLE, RAKASTETTU ISÄNTÄNI, KUN MIETIN
VIIMEISILLÄ HETKILLÄNI
SINUA, JA VAIN SINUA. ODOTAN SINUA IKUISESTI. VOI OLLA ETTÄ JOKU
TOINENKIN
OSOITTAA SINULLE
TÄLLÄISTA USKOLLISUUTTA ELÄMÄSSÄ."

- Jim Willis 2001

"Jos tämä tarina liikutti sinua, sai palan kurkkuun ja ehkä
kyyleleenkin silmään,
niin muista että tämä tarina on tosi..
Näin tapahtuu joka vuosi tuhansille eläimille, joita on joskus
rakastettu, mutta
jotka hylättyinä lopetetaan eläinklinikalla ja löytöeläintaloissa
omistajiensa
välinpitämättömuuden takia.

Haluamme tarinan kautta muistuttaa että jokaisella lopetattavalla
lemmikkillä on
joskus ollut koti ja perhe johon se on luottanut ja rakastanut.

Emme halua järkyttää emmekä tuottaa surua.
Mutta, jos tarina jättää jäljen sinun tai jonkun toisen sydämeen niin,
että sen
ansiosta yksikin tälläinen tarina saa onnellisen lopun , olemme
onnistuneet.

Kanna vastuusi ja osoita uskollisuutesi myös lemmikkillesi ja kehoita
kaikkea
muitakin tekemään niin.

On tärkeää, että ei-toivottujen, hylättyjen eläinten tappaminen
loppuu.
Tämä tarina voi pelastaa edes yhden eläimen."

KopioinTiistai 27.01.2009 19:33

Poika ajaa lujaa moottoripyörällä 180 km/h.

Tyttö: Hidasta, mua pelottaa.
Poika: Enkä, tää on hauskaa.
Tyttö: Eikä ole. Oo kiltti, tää on liian pelottavaa.
Poika: Sano mulle sitten, että sä rakastat mua.
Tyttö: Hyvä on ,mä rakastan sua. Jarruta.
Poika: Ja nyt halaa mua OIKEIN kovaa.

*tyttö halaa poikaa*

Poika: Ota mun kypärä ja laita se päähäs. Mä kyllästyin siihen..

Sanomalehdessä seuraavana päivänä:
"Moottoripyörä törmäsi rakennusta vasten jarrujen pettämisen seurauksena. Samalla hetkellä kyydissä oli kaksi henkilöä ja vain yksi jäi eloon."

Totta puhuen, matkan puolivälissä poika huomasi jarrujen olevan rikki, mutta ei halunnut tytön tietävän asiasta. Sen sijaan hän pyysi tyttöä sanomaan että tämä rakastaa häntä ja halaamaan tätä viimeistä kertaa. Lisäksi hän käski tytön laittavan kypärän päähän, jotta tyttö jäisi eloon vaikka tämä merkitsi pojalle kuolemaa.

Jos sinäkin rakastat jotakuta yhtä paljon - kopioi tämä päiväkirjaasi.


Analysoidaanpa tätä nyt hetki. Ensinnäkin ku päristelet pyörällä 180 km/h niin siinä ei paljoa kommunikoida. Vaikka tyypeillä olis ollu radioyhteys toisiinsa niin sen toisen puheesta ei saa vittuakaan selvää ku sillä ei oo kypärää. Morsettamallakohan ne tuon keskustelun kävi? Helvetinmoinen keskittymiskyky pojalla, pisteet siitä. Ja miten helvetissä se poika oikein meinas tunnistaa OIKEIN kovan halauksen normaalista kiinnipitämisestä? 180 km/h lasissa pidetään perkele kiinni eikä meinata, vai hiuksistako se tyttö ensin kiinni piti? Moisesta vauhdista kypärän vaihtaminen on kans melkoinen stuntti, kummankin pitää olla melko riskejä kavereita, ja melko (erittäin) tyhmiä myös ku yleensäkin lähti toinen kyytiin ilman kypärää? Jarrujen räjähtäminen muka syynä kypärän vaihtoon, ikinä kuullu moottorijarrusta? Ilmanvastuskin on tuossa vauhdissa jo niin kova ettei tartte kun vähän nousta siitä tankin päältä niin jo alkaa maisemista saada jotain selvääkin. Ja mitä helvettiä, kyydissä ilman kypärää? Todennäköisesti tyypin mopo meni mettään siitä syystä kun joku kärpänen lensi silmään, ja tuossa vauhdissa varmasti uppos se kärpänen ja syvälle. Ja haluaisinpa tutustua siihen Teräsmiehen tyttäreen joka henkensä piti tuosta tällistä, 180 km/h vauhdista seinään se on aivan yksi lysti onko sulla kypärää ollenkaan vai kaks kypärää, vai kolme. Tosin tarina ei tunnu mainitsevan jäikö muija loppuelämäkseen kasviksi. Miksiköhän? Vuoden Tyhmä Paskiainen-kiertopalkinto jaetaan tänä vuonna hiukan etukäteen, ja tuon poikasen hautahan se on osoitteena. Asetellaan se siihen kiven päälle kivasti. Jos jaksavat sen ruumiin rapsutella sieltä seinästä irti. Oppiipahan ottamaan huippuja jarruttomalla prätkällä.

Jos sinunkaan mielestä koko paskassa ei oo realismin häivääkään - kopioi tämä päiväkirjaasi. Kuka helvetti näitä oikein tekee?

Ärsyttävä päiväTiistai 27.01.2009 00:52

Oli sitten oikein kivaa koulussa kun piti kirjoittaa puhtaaksi parit ryhmän reseptit, muuttaa desejä grammoiksi ja niin poispäin. Sitten piti tehdä aikataulutus, että missä ajassa tekee minkäkin työvaiheen. Rouvasopettaja Niinhelvetintäydellinen ei tietenkään voinut sanoa kaikkea heti, mitä olisi pitänyt tehdä. Niinpä jouduimme ravaamaan pari kolme kertaa tietokoneelle ja takaisin. Oli kasvoilla hirveän omahyväinen hymy kun näki miten meitä vitutti. :p Ihana opettaja...

Lisäksi kun oli saanut tuon paperityön tehtyä, olisi pitänyt tehdä suklaasuukkoja ja kun minä ja A olimme heittäneet tarkkaan punnitut valkuaiset koneeseen niin sitten hirveä huuto tulee siitä että "miksei teidän sokerivetenne ole jo valmis? mikseivät liivatteet ole vedessä?" Ikään kuin meillä olisi ollut sata kättä. Ja sitten vaikka aikaa olisi pitänyt olla, niin tuleekin yhtäkkiä käsky että tehkääpäs uudestaan kun ette temperoineet valkuaisia (vaikka siinä helvetin reseptissä ei edes lukenut että temperoi). Ja kun A oli leikkimässä kananmunilla, tuli uusi käsky että ei, ette enää ehdi tekemään suukkoja että repikää siitä.

Tuo akka on kyllä yksi pahimmista opettajistani... Onneksi kurssi loppuu pian. Hirvittää vaan että miten avoimien ovien päivänä... :/

Oho, en keksi otsikkoa x)Lauantai 24.01.2009 20:32

Kävin sitten mummolla siivoamassa ja viemässä kauppatavaroita. Oli tosi ihanaa istua keittiössä ja puhua paljon ei mitään ja juoda teetä. Katsella kun undulaatit laulavat toisilleen ja lumi loikoilee puiden oksilla... Kuunnella ja aistia hyvä tunnelma.

Menin sitten sen jälkeen kaupungille ja ostin lisää kynttilöitä, päiväkirjan ja hiusväriä. Sinistä, vihreää ja pinkkiä väriä on vielä, mutta tykkään vaihdella kun kerrankin menin vaalentamaan. Törmäsin bussissa ystävääni E:hen ja juteltiin siitä, kuinka ihastuminen tuhoaa aivosoluja (= aiheuttaa kiherrystä, riutumista, kuplailua ja perhosia vatsaan). Mennään kai huomenna uimaan.

Pitäisi alkaa lukea vähitellen hygieniapassin kokeeseen, ja onhan se ihan mielenkiintoistakin, mutta keskittyminen on nyt vaan jotenkin vaikeaa.

Olenko sitten liian suora vai mitäLauantai 24.01.2009 01:15

Joskus jotkut valittavat, että sanon asioita liian suoraan... äitikin jotain selittää välillä. Mutta en tajua sitä että pitäisi kierrellä ja kaarrella kun voi suoraan syöksyä haaskan kimppuun. :p

Tällä hetkellä on haikea olo. Toiveikas. Hieman ehkä pessimismiä on seassa.

EDIT. Ok, pitää opetella olemaan vähän vähemmän suora. :)

MuiiPerjantai 23.01.2009 20:14

Taas sitä ollaan niin ihastuneita... Hassu olo. Riudun.

TestiKeskiviikko 21.01.2009 14:55

TUNTEELLINEN "Ei tää voi olla totta, itkettää taas"
() Minut saa helposti itkemään (riippuu asiasta)
(x) Saatan ottaa asiat liian raskaasti
() Itken heti, jos minulla on riitaa kumppanini kanssa
(x) Läheiset ihmiset ovat minulle tärkeitä
() Kerron usein muille, kuinka paljon heistä välitän
(x) Tunnen ihmisiä kohtaan joskus pientä sääliä
(x) Kirjoitan paljon tunteistani
(x) Puhun paljon tunteistani
=5

KUUNTELIJA "Kyllä se varmaa siitä.."
() Kuuntelen mielummin kuin puhun
(x) Minulle kerrotaan paljon luottamuksellisia asioita
(x) Minusta ollaan sanottu, että olen hyvä kuuntelija
(x) Moni ihminen luottaa minuun
(x) En kauheasti puhu muista pahaa, koska olen vähän kaikkien kaveri
(x) Tuen ihmisiä
(x) Autan ja neuvon ihmisiä
(x) Olen usein huolissani ystävistäni
=7

HILJAINEN/VETÄYTYVÄ "Hmm, nii.."
() Perussanasto: "joo, hmm, en tiiä, ei, öö.."
() Olen yleensä aika vetäytyvä
() En tykkää puhua isossa porukassa
() Minusta ei välillä oikein saa mitään selkoa..
(x) En puhu ihmisille, jotka eivät minua kiinnosta
(x) Saatan olla ehkä hiukan ujo..
() Sosiaalliset tilanteet tuottavat minulle ongelmia
() Jännitän yleensä puhuessani tai kertoessani jotain asiaa.
=2

VITTUUNTUNUT "Ei perkele, missä mun röökit on?"
() Minulla on usein huono päivä
() Vituttaa vielä rankemmin kuin eilen..
(x) Aamut ovat minulle hurjan vaikeita
() En keksi mitään järkevää syytä aikaisille kouluaamuille
() Olen hurjan negatiivinen
() En näe yleensä asioissa hyviä puolia
() En usko parempaan huomiseen
() Tää testiki pisti vituttamaan..
=1

PAHIS "Mulle sä oot yhdentekevä.."
() Mitä teen, sen tekevät muut perässä
(/) Poltan ja juon
(x) Minua ollaan sanottu tunteettomaksi
(/) Maailma on kasvattanut minulle erittäin kovan kuoren
(x) Olen ilkeä ihmisiä kohtaan, jotka ovat minua kohdelleet väärin
() Olen ilkeä ihmisiä kohtaan, joita en edes tunne
() En ole kamalan suvaitsevainen..
(/) Olen ehkä pikkuisen itsekäs
=3½

MASENTUNUT/ALAKULOINEN "En jaksa enää ees huutaa.."
(x) Minulla on todettu masennus
() Minulla on masennus, vaikkei sitä ole todettu
() Minulla on lukihäiriö
() Olen usein surullinen
(/) Kuuntelen surullista musiikkia
(x) Menneisyydessäni on paljon ikäviä asioita
(x) Joku on satuttanut minua todella pahasti
() Masennukseni johtuu asiasta, mistä en ole kaikille muille edes uskaltanut puhua
=3½

POSITIIVINEN "Koitetaa piristyy, ei maailma tähä kaadu"
(x) Olen hurjan positiivinen
(x) Ajattelen asioiden positiivisiä puolia
(x) Muita ehkä jopa hiukan ärsyttää positiivisuus
() Kun ystävältäni kysytään millainen olen, he sanovat että positiivinen
(x) Vaikka maailma olisi väärinpäin, kaikki sodat käynnissä ja jotkin muut asiat pielessä, yrittäsin ajatella positiivisesti
() Minusta negatiivisuus on yliarvostettua..
() Olen aina kamalan pahoillani asioista
() Yritän ehkä peittää positiivisuudellani jotain..
=4

PERIAATETYYPPI/SUORAANSANOJA "Saanko sanoo suoraan.."
(x) Minulla on paljon periaatteita
(x) En poikkea periaatteistani
(x) Minulla on ollut jo aika kauan samat periaatteet
(x) Anteeks, mut jonkun tarvii puhua suoraan..
(x) Inhoan ihmisiä, jotka eivät voi tulla sanomaan asioita päin naamaa
(x) Inhoan matkimista
(x) Minulla on vankat mielipiteet asiasta, enkä pelkää ilmaista niitä
(x) Yritän silti olla sovussa muiden kanssa ja sopia riidat
=8

TEESKENTELIJÄ/VIHATTU "Mikä teillä on mua vastaan?"
() Olen joskus valehdellut ystävälleni ja joudun kärsimään siitä vieläkin..
(x) Minusta puhutaan paljon pahaa
(x) Minua saatetaan hiukan kiusata
() Ihmiset katsovat minua usein ilkeästi
() Olen silti itsekin ilkeä ja juonitteleva
() Ihmiset luulevat etten ole herkkä, mutta minussa on oikeasti herkkä puoli
(x) En välitä, jos joku vihaa minua/puhuu pahaa minusta
(x) Satuta mua, saat tuplana takaisin.
=4


Periaatetyyppi nro 1, kuuntelija nro 2
Kopioitu semikseltä.

Tunnustan, että olen:

[x] luntannut kokeessa
[] ajanut mopolla/autolla kännissä
[] katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[x] jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
[x] kiroillut vanhempieni kuullen
[x] saanut arestia
[] kävellyt päin seinää
[] kiusannut tarkoituksella
[x, jos hyttynen ja kärpänen ja ampiainen lasketaan eläimeksi. Ja lukki.] tappanut eläimen
[x] soutanut veneellä
[] epävarma
[x] lintsannut
[x] vittuillut
[] nukahtanut kirkossa
[x] nukahtanut tunnilla
[x] saanut nelosen jostain kokeesta
[x] valehdellut

Oletko rakastunut/ihastunut?

[] Rakastunut
[x] Ihastunut
[x] Toistaiseksi
[x] Väliaikaisesti
[] En tällä hetkellä ollenkaan
[x] En ole aivan varma

Missä säilytät kännykkääsi?

[] Housujen etutaskussa
[] Housujen takataskussa
[x] Repussa / laukussa
[] Takin povitaskussa (kumpi tahansa puoli)
[] Takin sivutaskussa
[x] Jossain muualla
[] Minulla ei ole kännykkää
[x] Milloin missäkin

Kuinka maailma on syntynyt ja kehittynyt?

[/] Alkuräjähdyksestä ja evoluutioteorian esittämällä tavalla
[] Toisin kuin alkuräjähdys & evoluutioteoria esittävät, mutta ilman yliluonnollisia voimia
[] Ei kiinnosta
[] En osaa sanoa

Voisitko koskaan harkita muuttoa ulkomaille?

[] En
[x] Kyllä, mutta enintään vuodeksi
[x] Kyllä, 2-5 vuodeksi
[] Kyllä, pidemmäksi aikaa mutta en pysyvästi
[] Kyllä, pysyvästi
[x] En osaa sanoa
[] Olen jo asunut


Olisitko valmis syömään ihmisen lihaa (tarvittaessa kypsennettynä)?

[] Kyllä, mutta vain äärimmäisessä hädässä
[] Kyllä, vaikka heti
[x] En missään tilanteessa, edes nälkäkuoleman uhatessa
[] En osaa sanoa

Minkä väriset hiukset sinulla on?

[] Harmaat
[] Mustat
[] Punaiset
[/] Ruskeat
[/] Siniset
[] Vaaleat
[] Valkoiset
[/] Vihreät
[] En osaa sanoa
[] Olen kalju

Missä säilytät kotiavaimiasi?

[] Avainnauhassa
[] Housuntaskussa
[] Laukussa
[] Lompakossa
[x] Takintaskussa
[] Jossain muualla
[] Minulla ei ole kotiavaimia

Mitkä ovat/olivat lempiaineitasi koulussa?

[] Biologia
[] Englanti
x] Filosofia
[] Fysiikka
[] Historia
[] Kemia
[x] Kuvaamataito
[] Käsityöt
[] Liikunta
[x] Maantieto
[] Matematiikka
[x] Musiikki
[x] Psykologia
[] Ruotsi
[] Saksa
[] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[x] Äidinkieli
[x, ilmaisutaito, kokkaus, leivonta] Jokin muu aine

Mitä aineita vihaat/vihasit koulussa?

[] Biologia
[] Ranska
[] Fysiikka
[] Historia
[] Kemia
[] Kuvaamataito
[x] Käsityöt
[x] Liikunta
[] Maantieto
[x] Matematiikka
[] Musiikki
[x] Ruotsi
[x] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[] Äidinkieli
[x, englantia] Jokin muu aine

Sinut suljetaan yhdeksi päiväksi huoneeseen jonkun seuraavista henkilöistä kanssa.
Kenet/ketkä valitset kumppanikseksi?

[]x Orlando Bloom - näyttelijä
[] Angelina Jolie - näyttelijä
[] Antti Tuisku - Idols-laulaja
[] Arvi Lind - YLE:n ex-uutistenlukija
[] Benedictus XVI - paavi
[] Carola Häggvist - Ruotsin euroviisutähti
[] Christina Aguilera - R&B-laulaja
[] George W. Bush - Yhdysvaltain presidentti
[x] Johnny Depp - näyttelijä
[] Juanes - latinolaulaja
[] Juice Leskinen - muusikko, runoilija, kirjailija (R.I.P)
[] Jukka Keskisalo - juoksija
[] Justin Timberlake - muusikko, näyttelijä jne.
[] Kim Jong-Il - Pohjois-Korean johtaja
[] Kimi Räikkönen - formulakuski
[] Kylie Minogue - syövän selättänyt laulaja
[] Matti Nykänen - lööppisankari, ex-mäkihyppääjä
[] Daniel "Mortuus" Rosten - Marduk-laulaja
[] Ozzy Osbourne - rocklaulaja
[] Paris Hilton - seurapiiripimu
[] Perttu Sirviö - 1. Big Brother-voittaja
[] Peter Nyman - Uutisvuoto-tähti
[] Scarlett Johansson - näyttelijä
[] Sean Connery - Bond-tähti
[] Tarja Halonen - Suomen presidentti
[] Tom Cruise - skientologinäyttelijä
[] Toni Wirtanen - Apulannan laulaja
[] Ville Valo - HIM-laulaja
[] Vladimir Putin - Venäjän presidentti
[] Zinedine Zidane - ulosajettu jalkapalloilija
[] Usher - Ulkomaalainen laulaja
[] Wentworth Miller - Pako-sarjasta tuttu Scofield
[] Amaury Nolasco - Pako-sarjasta tuttu
[] Bill Kaulitz - Tokio Hotel-laulaja
[] Sean Paul

Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?

[] Harmaa
[] Keltainen
[x] Musta
[] Punainen
[] Ruskea
[] Sininen
[] Vaaleansininen
[] Valkoinen
[x] Vihreä
[] Jokin muu

Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?

[] Ennen viittä
[x] 05-06
[] 06-07
[] 07-08
[] 8-9
[] 9-10
[] 10-11
[] 11-12
[] Myöhemmin
[] Mihin aikaan sattuu
[] Vaihtelevasti

Mistä olet riippuvainen?

[] Alkoholista
[] Huumeista
[x] Internetistä
[x] IRC-Galleriasta
[] IRC:stä / chateista
[] Kahvista
[] Läheisestä ihmisestä
[] Lääkkeistä
[] Rakkaudesta
[x] Shoppailusta
[x] Suklaasta/karkeista
[x] Teestä
[] Tiedosta
[x] Tietokoneesta
[] Tietokonepeleistä
[] Tupakasta
[] Nuuskasta
[] TV:stä
[] Työstä
[] Urheilusta
[] En ole riippuvainen mistään
[] En osaa sanoa

Voisitko kuvitella meneväsi kauneusleikkaukseen?

[] Kyllä
[] En
[] Vain onnettomuuden, palovammojen jne jälkeen
[x] En osaa sanoa

Oletko itse tai onko sinulle koskaan luettu Uppo-Nallea?

[x] Kyllä
[] Ei
[] En ole varma

Kuinka vastaat puhelimeen?

[x] "Haloo"
[x] "Moi"
[] "Mo"
[x] "Niin?"
[] "Joo?"
[] Epämääräisellä ynähdyksellä
[x] Jollain muulla tavalla
[] Omalla etu- ja sukunimellä
[x] Omalla etunimellä
[] Omalla sukunimellä
[] En osaa sanoa
[] En vastaa puhelimeen

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?

[] En koskaan
[] Harvoin
[] Joskus
[x] Usein
[] En osaa puhua

Mihin tosi-TV-kilpailuun voisit osallistua?

[] BB
[x] Amazing Race
[] Baari
[x] Diili
[x] Huippumalli haussa
[x] Hurja muodonmuutos
[x] Idols
[] Miljonääri-Jussi
[] Popstars
[x] Selviytyjät
[x] Suomen Robinson
[x] Suuri seikkailu
[x :D] Suurin pudottaja
[] Talo
[] Tanssii tähtien kanssa
[] Unelmakämppä
[] Unelmien poikamies
[] Unelmien poikamiestyttö
[] Viettelysten saari
[x] Talent
[] Jokin muu tosi-TV -kilpailu
[] En voisi ajatella osallistuvani mihinkään näistä
[] Vihaan tosi-TV-kilpailuja

Kirjoitatko nopeammin koneella vai käsin?

[x] Koneella
[] Käsin
[] Yhtä nopeasti
[] En osaa sanoa

Millainen olet juuri nyt?

[] Ahkera
[] Iloinen
[] Janoinen
[] Kärsimätön
[x] Levoton
[] Masentunut
[] Nälkäinen
[] Onnellinen
[] Pirteä
[] Surullinen
[x] Tylsistynyt
[x] Unelias
[] Vihainen
[] Väsynyt

Kuinka tyytyväinen olet tähänastiseen elämääsi? Anna sille kouluarvosana 4-10.

[] 4
[] 5
[] 6
[] 7
[] 8
[x] 9
[] 10
[] En osaa sanoa

Onko sinulla tapana syödä tietokoneesi ääressä?

[] Kyllä
[] Ei
[x] Joskus

Kuinka kauan olet yleensä suihkussa?

[] En käy suihkussa
[] 0 - 2 min
[] 3 - 5 min
[] 6-10 min
[] 11 - 15 min
[] 16 - 20 min
[x] 21 - 30 min
[] yli 30 min

Kumman jalan kengän laitat ensimmäisenä jalkaan?

[] Oikean jalan kengän
[] Vasemman jalan kengän
[] En käytä kenkiä
[] Enpäs ole kiinnittänyt huomiota
[x] Vaihtelee

Oletko liukastunut kuluneena talvena?
[] En ole
[x] Olen
[] En muista

Olisitko halukas kuulemaan tarkan kuolinhetkesi etukäteen?

[] Kyllä
[x] En
[] En osaa sanoa

Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?

[] Ampuma-ase
[] Korkea paikka (hyppääminen)
[] Köysi
[] Myrkky/lääkkeet/alkoholi/huumeet
[] Pommi
[] Veitsi
[] Vesi (hukuttautuminen)
[] Jokin muu
[x] En osaa sanoa

Kuinka usein halaat toista ihmistä?

[] Halaaminen on homojen hommaa. En halaa koskaan.
[] Joka päivä, yli 10 kertaa päivässä
[] Joka päivä muutaman kerran
[] Kerran-pari viikossa
[] Useimpina päivinä viikossa
[] Viikoittain HALIRIIPPUVAINEN
[] Kerran kuussa
[] Kerran, pari vuodessa
[x] Vieläkin harvemmin
[] Vaihtelee
[] Äiti halailee mua
[] Viimeksi tänään

Kuulutko yleensä mielipideasioissa enemmistöön vai vähemmistöön?

[] Enemmistöön
[] Vähemmistöön.
[] Minulla ei ole omia mielipiteitä
[x] En osaa sanoa

Mistä tyypillisesti katsot kellonajan?

[x] Herätyskellosta
[] Kysyn kaverilta
[x] Kännykästä
[] Mikroaaltouunista
[] Radion aikamerkistä
[] Rannekellosta
[x] Seinäkellosta
[x] Tietokoneen kellosta
[x] Ulkoisesta julkisesta kellosta
[x] Videonauhurista / DVD-soittimesta / TV:stä
[] Muualta

Mitä näistä "hyvistä käytöstavoista" noudatat?

[x] Avaan oven tuntemattomille
[] En aloita syömistä ennen kuin naapurissa istuneet ovat saaneet annoksensa
[] En pidä kyynärpäitä ruokapöydällä
[x] Laitan käden suun eteen kun aivastan
[x] Laitan käden suun eteen kun haukottelen
[x] Päästän mummon istumaan bussissa

Sanotko ruokailun jälkeen kiitos?

[] Ei
[] Kyllä
[x] Riippuu tilanteesta
[] Toivottavasti
[] En osaa sanoa

Suru & henkinen tuska

[x] Itkenyt riidellessäsi jonkun kanssa
[x] Itkenyt silmäsi turvoksiin
[x] Itkenyt pääsi kipeäksi
[x] Halunnut vahingoittaa itseäsi
[x] Tuntenut oikeasti henkistä tuskaa
[x] Itkenyt kahtena päivänä peräkkäin saman asian takia
[x] Itkenyt viikon putkeen
[x] Kärsinyt jonkun ihmisen takia hyvin paljon

Viha

[x] Inhonnut jotakuta
[x] Vihannut jotakuta
[x] Oikeasti vihannut jotakuta sydämesi pohjasta
[x] Haukkunut jotain päin naamaa
[] Hakannut jonkun sairaalakuntoon
[x] Pettynyt johonkin ihmiseen
[x] Tuntenut vihaa jonkun toisen puolesta
[x] Halunnut kostaa
[x] Itkenyt vihasta

Fyysinen tuska

[] Saanut pahan tällin päähäsi
[] niin pahan, että muut kyselivät sinulta "mikä nimesi on"-kaltaisia kysymyksiä
[/] Tuntenut todella kovaa fyysistä kipua
[x] Kaatunut
[/] Hypännyt jostain korkealta ja satuttanut itsesi
[] Tullut pahasti hakatuksi
[x] Ajatellut "milloin tämä kipu loppuu?"

Kummasta itket helpommin?

[] Fyysinen tuska
[x] Henkinen tuska
[] riippuu

Kateus & mustasukkaisuus

[x] Ollut kateellinen jollekin
[x] Ollut mustasukkainen jostakusta
[x] ...ja se sai sinut tekemään jotain typerää
[] Pannut välit poikki kateuden takia
[x] Ollut mustasukkainen ihastuksestasi/seurustelukumppanistasi
[] Lyönyt jotakuta kateuden takia
[x] Joku on joskus ollut minusta mustasukkainen
[/] ...ja se aiheutti suuren riidan

Rakkaus

[/] Rakastanut jotain koko sydämestäsi
[x] Rakastanut eläintä
[x] Halannut ihastustasi /seurustelukumppaniasi
[] Pussannut ihastustasi/seurustelukumppaniasi
[x] Itkenyt rakkaudesta/välittämisestä
[x] Menettänyt sinulle tärkeän ihmisen
[x] Kokenut pieniä sydänsuruja
[x] Kokenut ISOJA ja kamalia sydänsuruja
[x] ...ja itkenyt niiden takia

Pullovettä vastaanMaanantai 19.01.2009 18:17

ElämästäMaanantai 19.01.2009 17:56

Seamrogilta kopsattu.

1.Erikoisin paikka jossa oot nukkunu?
-metro ja bussi

2.Jos pitäs ryömiä jostain ahtaasta paikasta ni mistä jäisit kiinni
-varmaan perseestä

3.Tavallinen vai valkosuklaa?
- tavallinen

4.Viimeisin suuri päätös jonka teit?
-erosin kirkosta

5.Inhoatko ketään tällä hetkellä?
-ainahan minä :D

6.Rakastaako sinua kukaan tällä hetkellä?
-rakastaa

7.Paras laulaja?
-Vienna Teng, Tarja Turunen

8.Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
-olen

9. Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa?
-maalla. Olisi kiva pieni omakotitalo tai rivarinpätkä ja muutaman kilsan päässä olisi joku pikku paikka, kuten esimerkiksi Vääksy tai Forssa.

10.Lempinumerosi?
- niitä on muutamia

11.Millasista elokuvista tykkäät?
- seikkailullisista, animesta, fantasiasta, jostain scifistä, jostain komediasta, action

12.Oletko koskaan liftannu?
-en

13.Onko sinulla saldo puhelimessa?
-ilmaan piirretty viiva on, mutta sen voi ylittää

14.Viimeisin viesti minkä tänään olet saanut?
-en jaksa hakea kännykkää :D

15. Onko puhelimessasi turhia numeroita?
-mahdollisesti

16.Oletko koskaan työntänyt jonkun päätä vessanpönttöön?
-en

17.Oletko itkenyt viimeisen 48 tunnin aikana?
-en

18.Oletko seurannut MM lätkää telkkarista?
-olen

19.Harrastatko mitään urheilua?
-tanssia, kävelyä

20.Onko sinulta koskaan murtunut mitään?
-ala-asteen ensimmäisellä tai tokalla mursin kaksi osaa vasemmasta kädestäni

21.Koska viimeksi saunoit?
-pari kuukautta sitten

22.Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi?
-yhdelle meidän ryhmäläiselle, joka oli lainannut ruotsin sanakirjaa ja olin unohtanut pyytää sen takaisin

23.Onko sinulla unelmia?
-on ja paljon :)

24.Miksi itkit viimeksi?
-kuolleen lemmikin takia

25.Montako lävistystä omistat? tatuointeja?
-ei yhtään kumpaakaan

26.Kuinka monta kertaa sinulle täytyy sanoa ennen kuin uskot?
-pari kertaa

27.Mikä merkkinen auto perheellänne on?
-ku muistaiski

28.Onko kännykässäsi kamera?
-on

29.Kuunteletko tällä hetkellä musiikkia?
-kuuntelen Vienna Tengin kappaletta Enough To Go By

30.Jos kuuntelet, niin mitä?
- siinähä se

31.Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
-Seamrog

32.Jos katsot taaksesi niin mitä näet?
-oven, vaatekaapin, petaamattoman sängyn ja lattian täynnä vaatteita ja paperia

33.Minkä värinen sohva teillä on?
-tummanvihreä

34.Mitä olet syönyt viimeksi?
-vaniljavanukasta

35.Sano joku todella paha ruoka, mitä et ikinä voisi syödä?
-etanaa, lihahyytelöä

36.Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
-Seamrogin :D

37.mitä sanoit?
-että soittaa sitten kun pääsee tatskaamasta itteään

38.Lainaatko usein rahaa ystäviltä tai perheen jäseniltä?
-en enää

39.Kehtaatko itkeä ystäviesi nähden?
-en mielelläni

40.Oletko ajanut autoa?
-en

41.Ikävöitkö ketään?
-mummia, ihastusta

42.Pidätkö koulusta?
-joskus

43.Osaatko mielestäsi tehdä hyvää ruokaa?
-osaan

44.Mikä on tämän hetkinen tunnetilasi?
-hieman väsynyt, mutta enimmäkseen hyvällä tuulella

45.Oletko koskaan vaihtanut vauvan vaippaa?
-en

46.Pidätkö pimeästä?
-en

47.Onko sinulla yöllä jokin yövalo tai lamppu päällä?
-on

48.Tiedätkö jo mikä sinusta tulee isona?
-en tarkalleen, mutta osviittaa on jo

49.Oletko rakastunut nyt?
-en

50.Paras jouluruoka?
-joulutortut, piparit, kinkku, perunalaatikko

51.Pelkäätkö jotain yli kaiken?
-pelkään

52.Oletko viimeisen viikon aikana suudellut jotakuta?
-en, antanut tosin pusun

53.Mikä on paras suomalainen bändi?
-Rajaton

54.Kuolisitko mielummin kylmyyteen vai kuumuuteen?
-kylmyyteen

55.Milloin olet ollut viimeksi sairas?
-muutamia kuukausia sitten

56.Mistä kouluaineesta et pidä?
-nykyisessä koulussani leipomisen teoriasta

57.Mikä on lempiaineesi?
-leivonta

58.Oletko koskaan lyönyt ketään?
-läpsinyt

59.Onko kukaan lyönyt sinua?
-läpsinyt

60.Mitä unta näit viime yönä?
-en muista

61.Milloin nauroit viimeksi?
-tänään

62.Ketä halasit viimeksi?
-varmaan puuta

63.Onko sinulla kiikarissa ketään?
-ei oikeastaan

64.Mitä olet tehnyt tänään?
-kokannut lihakeittoa, suunnitellut avoimien ovien päivään tuotteita, myöhästynyt koulusta, lukenut kirjaa, käynyt kaupassa, saanut rakon sormeen, juorunnut :D