IRC-Galleria

Hampaiden indeed.. tai tulevien sellaisten.
Julius on nyt kohta viikon herännyt klo 3 asti kahden tunnin välein huutamaan kurkku suorana, päiväunet on vähäisiä ja hyvät hetketkin satunnaisia. Syylliseksi epäilen alaetuhampaita. Ien vaikuttaisi olevan turvoksissa ja kun tutkin tarkemmin, niin toisella puolella tuntuu kova reuna. Tutkimisesta vedettiin myös palkokasvit sieraimeen. Kyllä tuli äidille syyllinen olo kun varovaisesti yritin kokeilla ja lapsi huusi 20min putkeen kunnes tissin kautta nukahti.

Maitoa on myös nyt viikon aikana kulunut paljon enemmän kuin normaalisti. Luulen että osin hakee lohtuakin ahdinkoonsa, mutta on syönyt noin 1,5h välein ja se on sellaista repimistä ja nykimistä. Kiva vaan että maitomäärät on nyt rajusti taas kääntyneet nousuun ja viikon päästä olisi tarkoitus aloittaa kiinteiden maistatus. En enää viitsisi lypsääkkään, mutta rinnat on taas aivan pullollaan ja täydet kun tilaus on tehty. Lisäksi jatkuva vaatimusten kohteena olo on väsyttänyt.

Olen koittanut tehdä ompelutöitä mutta niistä ei oikein ole moneen päivään tullut mitään. Olen jotenkin aivan poikki. Aamuisin en meinaa päästä sängystä, olo on kuin pommin jäljiltä jatkuvan shokkiheräilen jäljiltä. Lapsi tosiaan kuulostaa siltä niinkuin häntä olisi suurinpiirtein tökätty kuumalla raudalla persuksiin, eikä pahemmin varoittele kiljumistaan.

Kaikeksi onneksi suuri osa vaatteista tulee muualta. Jet Cityltä on tulossa kaikkea huippukivaa ja ekat Minvillan vaipat pitäisi olla huomenna postissa. Lisäksi HeviTaskut ovat varmaan viimeistään ensiviikolla haettavissa ja Babyidean pakettia odotellaan kiivaasti.. imetysliivejä ja babylegsejä nyt alkuun.

Minvillan Minna teki aivan ihanan vaippaimun. Siis kertakaikkiaan mahtavan :)
Se on kuivaliinapintainen bambuimu, jossa on kosteutta levittävä college pohjimmaisena. Otin itse yhden heti käyttöön ja olen ihan myyty. Sopii sitäpaitsi "reissuimuksi" esim. aio- tai sisävaipan sisään sellaisenaan kun on pintakuiva. Jos ihmiset tajuaisivat tämän huippuuden niin ne myytäisi heti loppuun! Minullakin se on jatkuvasti pesussa kun tulee käytettyä ahkeraan. Ja mikä parasta, ei näytä juuri virttyvän pesuissa toisin kuin jotkut muut imut.

Meidän serverillä on vierailtu ahkerasti.. voi että kun olisi esim. jo kuvia laittaa maistiaisiksi. Mutta vielä pitää ootella vähän tavaraa ja sitten hakea digikamera ja toivoa että Julius on hyvällä tuulella. Harmittaa kyllä kun Lauri ei osaa kunnolla kuvata. Olisin itse toiminut mallina parissa jutussa mutta en usko että hänellä on oikein silmää siihen hommaan.

Nojoo, jos sitä menisi nukkumaan. Vielä saisi muutaman tunnin nukkua ennen ensimmäistä heräämistä. Ja onhan se oikeasti tosi ihanaa kun pieni tuhisee vieressä ja painautuu kainaloon. Oikeastaan elämän parhaita asioita. Siksipä tuo pinnasänky ei ole ollut kovin ahkerassa käytössä vaikka poika siinä ihan hyvin onkin nukkunut ;)

Enhän minä huomannut että joulukuu on jo pitkällä. Ei tullut ostettua edes Elsalle joulukalenteria! Miksi niitä ei enää tule postissa kuten ennen?
Ensimmäisellä hevosellani Säpsäyksellä oli tietenkin suklaakalenteri ja nyt kun on taas pitkästä aikaa vain yksi humma, olisi sillekin voinut ostaa sellaisen. Tosin en tiedä välittääkö Elsa suklaasta, leipä sille ei ainakaan kelpaa.

Noniin, pääsinpä aloittamaan kirjoituksen mutta en puusta pitkälle. Julius kuuluu heräilevän päiväuniltaan. Pitäisi varmaan lähteä hänen kanssaan karsinoita siivoamaan.
Batteryn voimilla taas. Ei voi mitään. Pakko saada jostain vähän voimia tähän pimeyteen.
Kolmisen viikkoa talvipäivänseisaukseen ja sitten aletaan mennä taas kevättä kohti.

(joka ei ymmärrä vitsiä, ei ymmärrä vitsiä ;)

Top 10 ways to know you've been playing to much Nethack:

10. You spend all night turning on and off the faucet in your sink hoping to find a ring.

9. You go to a store and insist on standing on top of the merchandise before letting the owner tell you how much it is.

8. Everywhere you go, you grab as much food as you can hold and carry it around with you for later.

7. You are an accomplished musician, but refuse to play anything but five notes at a time, then you stop and listen for clicks.

6. You don't pick up anything you find on the street without dipping it in holy water first.

5. You throw out any mail the mailman brings you because you know it only says one of three things you've read before.

4. You are banned from your local church for sacrificing jackals on the altar.

3. You are banned from your local museum for taking a pick ax to all the statues... they didn't buy your "looking for spellbooks" excuse.

2. You always carry a dead lizard around in your pocket 'just in case'.

And the number 1 way to know you've been playing too much Nethack:

1. Whenever you look at someone's email address, you think "Oh my God! I'm surrounded!"


The number double plus one reason I know I play too much nethack is how hard I laughed when I read this. I'm not even going to try to explain it to my family.

Meinasi tulla typo, mutta oisihan tuo käynyt vallan yhtä hyvin!

..tai mikä talvi tämä nyt on kun ei taas ole luntakaan vaan sitä saa odotella. Mutaa ja muuta ihanaa kyllä riittää minun ja Annen iloksi - Elsa ja Heta eivät kursaile lainkaan piehtarointia kuraliejussa vaan ovat melkein aina kaulaa myöten harmaina kun niille pitäisi tehdä jotain.

Pisneshommat edistyvät hyvin. Pian on tarvittava alkuvarasto koossa. Toistaiseksi vain taloudelliset seikat ovat esteenä etten ihan kaikkea haikailemaani saa myyntiin mutta lähdetään liikkeelle sillä millä se on mahdollista. Pelottaa vaan kun ei yhtään tiedä miten tavaraa alkaa mennä kaupaksi... Ei uskalla tehdä kauhean suurta omavalmistevarastoa valmiiksi mutta jos niitä meneekin hyvin niin sittenhän sitä ommellaan yötä myöten - no sen parempi!

Julius on tänään viihtynyt ihmeen hyvin lattialla lelujensa parissa. Nukuimme yli klo 11 saakka ja siihen päälle hän on heittänyt vielä 1,5h päiväunetkin. En tiedä vaikuttaako pimeys hänenkin vireystilaansa, itse olen ainakin aivan naatti verrattuna siihen mitä tuossa välissä kun lumet olivat maassa. Päivät idlailen ja odottelen Lauria kotiin, tallityöt jossain vaiheessa, sitten ruokaa, lapsi nukkumaan ja sorvin ääreen. Positiivisin mielin tässä kuitenkin katsellaan tulevaa.

Entisissä ja nykyisessä miehessäni on yksi yhteinen piirre.
Aikaa myöten heistä on tullut väsyneitä ja marisevia. Jos joskus itse löytäisinkin valtavan energianlatauksen jostain, ei miehiä enää saa mukaan hullutuksiin. Joko idea on tylsä, lapsellinen, liian extreme tai "ei nyt vaan jaksa" "ei huvita".
Ovatko miehet paljastaneet oikean karvansa kuluneen ajan myötä vai olenko syönyt heidän jaksamisensa ja tuhonneet heidän lapsekkuutensa?

Eräs ex oli sitä mieltä että kanssani on joskus turhauttavaa keskustella, olen niin nokkela ettei sanallisessa väittelyssä pärjää. Saan oman tahtoni läpi sillä etten edes itse tajua perustelleeni toisen mielipidettä lyttyyn vaan olen mielestäni perustellut järkevästi ja luullen että toinen näkee asioiden "oikean puolen" kun sen osaan hyvin pedata. Todellisuus on masentavampi sillä nyt ymmärrän lannistaneeni kumppanini tahtomattani. Se ei ole useinkaan varmaan ollut tarkoitus.

Ilmeisesti olen sitten masentavaa seuraa, toisten yli kulkeva tyranni jolle ei uskalla enää sanoa oikeaa mielipidettään edes kysyttäessä. Olen saanut kuulla että minun kanssani jutellessa joutuu miettimään mikä on se vastaus jota haen... on helpompi vastata heti oikein kuin vasta joskus kiivaankin sanailun päätteeksi. Miksi olen sokea tälle piirteelleni? En tajua tehneeni pahaa ennenkuin tilanne on päällä tai jopa ohi. Syönkö toisen tahdon ja istutan pienen oman itseni toisen päähän? En väitä olevani laskelmoiva.

Tämä on ensimmäinen kerta kun tunnistan näitä asioita niinkin pitkälle että saan laitettua niitä ylös. Ja huomaan mikä on monta kertaa mennyt pieleen. Voiko ihmisen ego olla joskus niinkin iso että vaikka parhaansa mukaan yrittää kumartua toisten puoleen, tulee silti tallanneeksi varpaille? Jos joskus olenkin kusipää, niin rehellisesti - en ole rakkailleni ollut sitä koskaan tahallani.

"Brothers of metal
We are fighting with power and steel
Fighting for metal metal thats real
Brothers of metal will always be there
Standing together with hands in the air"

Lauantaina Tino soitti minulle ihan vahingossa, mutta se oli iloinen vahinko :) Oli jotenkin niin hienoa vaihtaa kuulumisia ihmisen kanssa joka kaikkien vuosien jälkeen kuitenkin kuulosti ja tuntui puhelimessa niin tutulta. Olisikohan siitä viitisen vuotta aikaa kun olemme viimeksi edes nähneet? Toivottavasti asian saa korjattua pikapuoliin.

Jokatapauksessa pysähdyin taas muistelemaan. Ja huomasin sellaisen asian, että vaikka monet minun ja Tinon teini-iän hölmöilyt ovatkin vielä kristallinkirkkaana mielessäni, niin toisaalta minulla on jonkinlainen tyhjiö päässäni siltä ajalta kun asuimme Markon kanssa ensimmäisessä Hervannankämpässämme. Ne vuodet olivat sentään loppukesästä 98 aina kesään 2000... eli kaksi vuotta! Sehän ei ole mitenkään mitätön episoidi elämässä vaan pitkä matka parikymppiselle naiselle tallattavaksi.

Toki muistan hetkiä sieltä sun täältä. Mutta mitkä olivat arjen rutiinit? Millaista meidän elämämme oli? Muistan ensimmäisen yön siellä, makasimme olohuoneen sohvalla (sänkyä ei vielä oltu tuotu) ja kuuntelimme kerrostalon uusia ääniä, mietimme osaammeko nukkua tälläisessa paikassa. Muistan jotain bileitä joita pidimme ja muistan että Malkav ja Claudia kävivät pari kertaa kylässä. Ja viereisessä kaupassa käytiin usein.
Jos palautan mieleeni Samu-koiran tassuttelut, saattaa esille tulla yksityiskohtiakin, mutta MIKSI EN MUISTA SITÄ PERUSARKEA? Tuntuu niin kummalliselta, niin etäiseltä... aivan kuin se en olisi ollut minä.

Oikeastaan tälle tyhjiölle löytyy pari selitystä. Ensinnä oli hyvin pahasti masentunut noihin aikoihin, viimeisen puoli vuotta tuolla asutusta ajasta vallan lääkitykselläkin joka veti pään vielä enemmän tukkoon. Siitä herää mieleeni muisto kun Jab oli juuri muuttanut Hervantaan ja menimme käymään hänen solukämpillään. Nukahdin sielläkin kun Deprakine väsytti niin paljon.
Toinen syy on varmaankin, että ainakin viimeisen vuoden aikana tuli juotua reippaasti alkoholia. Ei ollut päivä tai kaksi kun eksyin ajanpuutteen vuoksi Koskipuistoon tai Ponchosiin istumaan. Koskarista ilta toki jatkui usein myös Rustyyn. Ja krapulassa sitä tuli joskus oltua vähän liikaakin. Tämähän tietty auttoi valtavasti masennukseeni...

Millaisiahan meidän päivät olivat? Joskus kävin töissä, joskus olin työharjoittelussa, joskus opiskelin, kävin kurssia. Ja välillä olin työttömänä. Ja kuljetin purua leveälahkeisten tallifarkkujeni mukana pitkin rappukäytävää - meidän eteinen oli usein aivan täynnä sitä.
Tuolta ajalta ei ole oikeastaan muita pahoja muistoja kuin oma masennus. Se ehkä teki paljon yleistä tuhoa sydämissämme, mutta juurikaan mitään varsinaisia huolia ei elämässä ollut. Ehkä ihminen on sitten taipuvainen tekemään niitä itselleen jos muuten olisi liian helppoa?

Tämänhetkinen oletuskuva on toki uudempia otoksia. Marko otti sen talvella 2001-2002, olen vissiin lähdössä Netan kanssa YO-talolle bileisiin. Löytyi kun pengoin kovalevyä joten pitää jotain vaihtelua saada tuohon indexisivuunikin.

Jos ihmiset jaksavat innostua ja meille löytyy sijaa jostain niin ehkäpä tulisimme nyt vihdoin alkuvuodesta käymään Tampereella. Julius alkaa olla niin iso että voisi mennä tädilleni hoitoon Hämeenlinnaan. Se vapaa-aika mitä aikoo viettää, pitää kohdistaa niin että voi tehdä jotain itselleen tärkeää. Ja minä tahdon ainakin ajaa Hervannan läpi ja kulkea Keskustorin poikki.

Ajattelin löytää tutuista ihmisistä hyviä puolia ja kirjaan ylös ehtiessäni. Esittäkää ihmistoiveita! Aloitan niistä joiden kanssa olen ollut tällä viikolla yhteyksissä.

Lauri - Ahkera ja oppivainen. Jos ei jotain asiaa osaa niin opettelee ja omaa valtavan määrän eksaktia sirpaletietoa. Lisäksi hyvällä tuulella ollessaan mukavaa seuraa ja rakkain kaikista (aikuisista) ihmisistä.

Anne - Rehellinen ja luotettava, on ollut minulle suureksi avuksi monissa hevosasioissa ja hänen kanssaan löytyy aina keskusteltavaa. Monet hevosreissut on tehty yhdessä ja monet karkkipussit tyhjennetty.

Lyyti - Pitkäaikainen kaveri jonka kanssa voi puhua mistä vaan. Tasainen ja rauhallinen tyyppi, ei hötky turhasta ja jalat on tukevasti maanpinnalla.

Anna - Pitkäaikainen kaveri myös, mutta särmikkäämpi tapaus. Impulsiivinen ja huumorintajuista seuraa. Hyväksi puoleksi laskettakoon että yllätyksiä täynnä.

Tamman jalka vaikutti näin aamusella ihan hyvältä joten seuraillaan. Ei arkonut ja kova kiire aamuheinille.

Olin sitten ajatellut tänään ommella, tuskin tulee tehtyä.

Hakiessani hevosia sisään Heta ontui ja hankkarin yläosa reagoi. Soittelin Annelle, katsellaan aamuun ja soitan päivystävälle jos ei ole parempi. Olen nyt senverta hermona että kiskaisin tölkin batterya ja yhden rommipaukun enkä tiedä pystynkö keskittymään oikein mihinkään enää tänäiltana.

Hankkarivammoja on kolmenlaisia. Lieviä, paskoja ja totaalipaskoja. Toivotaan nyt että tässä olisi kyse vain venähdyksestä. Ensinäkemältähän ei näistä pysty sanomaan mitään kun eri hevoset reagoi niin eri tavalla. Toinen voi olla ihan jalaton pienestäkin ja joku juoksee vielä kilpaa vaikka jalka olisi tosi kipeä (ennenkuin totaalirepsahtaa).

Hevoset. Perkele.
Hullu saa olla kun jaksaa puljata ja harrastaa niitten kanssa. Aika ajoin tulee vastaan surua, murhetta ja huolta. Nytkin tarha on liukas kun lumet sulivat pois ja siellä ne ovat taas kaahottaneet surutta menemään. Mudassa ei paljon hokitkaan auta. Elsakin on yhden kenkänsä hukannut johonkin, eivät olleetkaan kuin ihan uudet kesäkengät jotka olisin laittanut talteen kevättä varten.

No, ennenkaikkea huolissanihan minä olen. Ei sitä osaa muutakaan. Turhauttavaa kun ei tässävaiheessa voi oikeastaan kuin odottaa aamuun, eipä päivystävä ilman ultraa voi todeta sen enempää kuin minäkään. Jalka reagoi ja turvotusta on tuntuvasti mutta ei näkyvästi. Ontuminen taas oli liiankin selvää.