IRC-Galleria

Jokohan se lopettais satamasta tämänkin sateenvarjon alle vihdoin?

Aika sydäntäraastavaa matskuu :)
http://www.youtube.com/watch?v=5RLFfiBghio

Ensimmäistä kertaa nähtyäni tämän videon en tiennyt sen olevan Unicefin kampanjavideo. Alku on hyvinkin kliseinen musiikkivideomainen leikkauksineen ja väreineen. Oikeastaan mistään muusta kuin kohtaukseen valitusta epätavallisesta musiikista (tai kyseiseen kappaleeseen epätavallisen näköisestä kohtauksesta) heräsi epäilykset ja samalla myös mielenkiinto.

The Killersien kappale on synkkä, ahdistavan uhkaava, tikittävä kello. Myös iloiset pusuttelukohtaukset ja huultenmaalaukset vaihtuvat kuitenkin pikku hiljaa vastaamaan tätä tunnelmaa.

Pian selviää, että nopeahkot leikkaukset eivät olekaan välittäneet tapahtuneesta katsojalle ihan kaikkea. Ideallisesti oivaltava toteutus toistaa videossa samaa kohtausta yhä uudelleen, mutta ajassamatkustavat kohtaukset kertovat kerta kerran jälkeen yhä enemmän. Sama kohtaus esittäytyy uudessa valossa, kun katsoja huomaa pala palalta, ettei kaikki olekaan miltä alkujaan näytti.

Ahdistuneet mikroilmeet naisen kasvoilla kielivät jo jotain. Harmaa sävytteisen maailman kurjalta näyttävät ihmiset ja karu betonihuone astuvat kuvaan, ja tarinan todellinen puoli on kaunista rakkauskohtausta järkyttävämpää.

Tässä kyse ei ole juurikaan rakkaudesta. Some things cost more than you realise. Istulause herättää niin sanomallaan kuin tavalla, jolla se ilmaistaan. Musiikin huippu on vaikuttavimmillaan ja yksitellen, takaperoisesti ilmestyvät lauseen sanat ovat kuin takaumat videossa. Joskus vain lopun näkeminen ei ole koko totuus.

http://www.youtube.com/watch?v=IoTBclI22Dk

Kahvittelin mielenkiintosen italialaisen seurueen kanssa tänään. Sohvasurffari oli päättänyt ottaa kaverilössin mukaan, suunnata Suomeen ja vuokrata auton. Poppoo päätyi sitten näille seuduille ja sain tutustua näihin media-alan tyyppeihin ja kuulla mielenkiintoisia juttuja. Tyyppi oli parhaillaan väsäämässä pariakin dokumenttia; toinen kertoo ihmisistä, jotka ovat ja elävät kuin joku tietty julkisuuden henkilö (pappi, joka elää Elviksen lailla) ja toinen paneutuu pohtimaan venetsialaisten missien menestyksen salaisuutta ja kauneusleikkauksia.

Tapio Rautavaarat ja Tapani Kansat oli heille jo esitelty (missä Imatran lähiöbaarissa ne on ollu?!) ja Kaurismäen elokuvat katsottu (joku muukin oli ollut sitä mieltä, ettei ne leffat ihan täysin nykypäivän suomalaismenoa kuvaa.. ehkä jossain mummolassa?). Etu- ja takaperin oli myös Suomi-opaskirja luettu, oli nimittäin aika vakuuttavaa tietoutta mm. siitä, miten Kolin maisemat on vaikuttanu Siben Finlandia-hymniin.

Lohiherkkuja päätyivät maistelemaan ja selvästi oli ateria jos toinen skipattu, kun aika hyvin maittoi. Lisänä saivat jopa muikkuja maistiaiseksi, vaikka tajoilija ei ihan kymmenen pisteen ja papukaijamerkin arvoisesti osannutkaan kyseisen kalalajin ominaislaatuisia faktoja selittää: "It's called muikku. Muikku. MUIKKU! In English, cisco, but no one knows the name. It's a fresh-water fish, living in lakes." Tähän asti se meni ihan hyvin. "And it's the native to salmon." Whaaat?! :,D Tarkotti varmaan 'relative', koska tarkenti sitten sanoin: "Salmon's little sister!" :D

Oho aika monipuolisia illankäänteitä!

Mutta bussilla kotiin ajoissa nukkumaan.. ;)

Kamala, miten stressinsietokyky voi vaan loppua ja poksahtaa! Tee rauhoittaa?

Vain sillon, kun vähiten odottaa, voi yllätyä näin iloisesti. Posti toi mukanaan jotain, joka sai itkemään ja nauramaan, miettimään ja hymyilemään; kirjeen, jonka jokikinen sana ja lause, kynän jälki ja välimerkki oli jotain niin aitoa. Sai miut hymyilemään!

Onneksi muuten riittää vielä näitä lämpimiä päiviä, jolloin voi makoilla auringossa ja nauttia olosta. Nauttimiset jäi kuitenkin vähän vähemmälle, kun loikoiluhetkeni keskeytti ampiaisenpistos. Hitto, mistä mie oisin voinu tietää, että jos vaan sulkee silmät, ne tulee ja pistää sinuu silmäluomeen?! Äiti sit soittaa lääkäriin ohjeita kysellen. Luulivat varmaan, että oon joku pikkulapsi ennen kun kyselivät sosiaaliturvatunnuksen.

Mutta vaara ohi, ei onneks loppujen lopuks mitään kummasta tapahtunu ja silmät päässä edelleen.

En tykkää soittaa tuntemattomille henkilöille, kun jännitän ja panikoin aina liikaa. Mut joskus ne puhuu ihan mukavalla äänellä takas.
Eniten kuitenkin tykkään, kun kuulee jonkun äänen, jonka tuntee, ihan läpikotaisin.

Eilen meillä kävi yllätysvieraita yöpymässä. Ja mukana oli ihana hauva-vauvakin!