Täällä on kylmä, ja minua pelottaa.
Mikset voi vain avata ovea, ja minua rakastaa.
Miksi jätät minut yksin paleltumaan.
Miksen voi vain syliisi vaipua,
ja painaa päätäni päätäsi vasten.
Siitä kauan on aikaa niin,
en muista ikuisuuksiin.
Kun löysimme toisemme kuunvalossa,
pimeällä rannalla.
Kaipaan sitä hetkeä ensimmäistä,
kun huulemme yhteen painettii.
Sen hetken muistan kuin eilisen,
näytit mulle tunteen taivaallisen.
Häntä ajattelen täältä ikuisuuteen.
Jokaisena hetkenä, joikaisena päivänä.
Omaa enkeliäni, pelastajaani.
Joka kerta kun tapaamme,
rakastan häntä vain enemmän.
Oma rafaelin enkelini.
Kun ajatus pysähtyy. Tunteet seisoo paikoillaan.
Se tapahtuma pysähtyy. Tiedät vain olevasi siinä.
Mietit mitä tehdä. Sitten se jatkuu. Niin nopeasti.
Se menee ohi niin nopesti ettet itse edes tajua sitä.
Ja siinä mahdollisuutesi jo meni. Meni sinne.
Se oli siinä. Toista ei saa. Nyt surettaa.
Se sana soi päässäni ja piinaa minua.
Polttaa ajatuksiani.
Valtaa mieleni.
Yritän taistella vastaan, mutta olen voimaton sen edessä.
En ymmärrä sitä.
Olen onnellinen ja surullinen samanaikaisesti.
En ole tuntenu ennen tälläistä.
Jäätynyt sydämmeni sulaa ja alkaa taas pumpata verta kuolleeseen ruumiiseeni.
Missä on onneni.
Missä on elämäni.
Missä on se valo,
joka minua ohjaa.
Mikä on tarkoitukseni
täällä.
Mikä on minun tehtäväni.
Missä on se tie, jota minun
on kuljettava.
Onko tämä kaikki vain
yhtä suurta huijausta.
Voisimpa olla tavallinen.
Elää normaalia elämää.
Onneks mulla on teidät.
Ootte mulle kuin perhettä.
Välitätte ja lohdutatte, jos
menee huonosti.
Tulette auttamaan, jos
olen pulassa.
Kiitos teille ystäväni.
Tää on Jennalle, Jarille, Jorille,
Sampsalle, Iitulle ja Hennalle.
Ootte rakkaita <3
Kiitos