"Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."
Vain viisi omituista tapaa??
1. Avaimet...en siis unohda niitä mutta ainakin kahdesti pitää kokeilla taskua että onhan ne siellä ennen kuin laitan oven kiinni lähtiessäni, vaikka olisi juuri ennen ovesta ulos astumista todennut että siellä ne on.
2. Olen huomannut että minulla on tapana nukahtaa ammeeseen, siis ei humalassa vaan kylvyssä ollessani ja herään kun vesi on jo aivan kylmää ja iho ruttuisena.
3. Mitään en raaskisi heittää pois, vaan jokapuolelta löytyy tavaroita mitkä eivät toimi tai ovat muuten vaan turhia, kuten nytkin löytyy neljä telkkaria joista yksi toimii jotenkin.
4. Televisio pitää olla päällä kämpillä, vaikka en sitä edes katsoisikaan. On liian hiljaista muutoin :)
5. Joskus tulee nukuttua aivan liikaa...jopa 16 tuntia onnistuu.
Seuraavaksi haastetaan:
Jokkeman
emilia_84
EmAn
Supeh
LissuLiisa