IRC-Galleria

Tylsää, niin tylsää on Kaisalla tylsää.

Omituisilla sukulaisillanikin on ilmeisesti melko tylsää. Tätini on jostain syystä keksinyt, etten kunnioita vanhempiani, koska olen muuttanut virallisesti pois niiden työtä, enkä aio muuttaa sinne takaisin. En oikein ymmärrä, miksi sukulaiseni eivät voi soittaa suoraan mulle, jos on jotain valittamista. Enkä myöskään ymmärrä, miksi mun vanhemmille valehdellaan mun tekemisistä. Mun ei ensiksikään ole pakko kertoa niille kaikkea, eivätkä ne halua tietääkään kaikkea. (Ja näin sivumennen sanoen eivät saa koskaan tietääkään IHAN kaikkea.)

Tänään minulla on ollut vuosituhannen apatiavitutus. Mikään ei huvita. Mitään ei jaksa. Mihinkään ei pysty. Haluaa vaan nukkua pahan maailman pois kokonaan.

Tieto ja tiedon jakaminen on jännä. Niin monesti kuvittelee tilanteen, mutta sitten se meneekin toisin ja silti ihan hyvin. Sopeutua nyt vaan sitten tähän pienen ihmisen. Muutamana aamuna vielä herää ajatellen: "Ei ole enää salaisuuksia minulla", ja sitten se menee ohi.

Nyt musta sitten tuli Zwergzebu. Pitäisi vielä laittaa tänne hehkeä kuva sen eläimen perseestä. :D

Etsin lippua uudelle
Kuumatkalle
pois Maasta.
Myy se minulle
myy niin ei tarvitse mennä pummilla.

-Zwergzebu

Rakastan tuota biisiä. Siitä tulee uusi elämänohjeeni. Olenhan minä sitä jo pitkään rakastanut, mutta nyt on jotenkin pysyvä rakkaus kehittynyt, koska sielussa helää halu elää.

Reissu oli loistava. Koneessa sattui korviin jälleen tuhannesti paljon, mutta se oli sen arvoista. Nukuttiin Ailan kanssa PALJON kotiinpaluun jälkeen. Ensin yhdestä seitsemään ja sitten puoli kymmenestä puoli kymmeneen. Roolipelintäyteinen yö rautatieasemalla ja lentokenttähäröilyt eivät oikein käyneet unesta. Kiitos Bremenille, että kesti meidän hullua nelikkoa ja kiitos rakkaille, että lähtivät. Lisää reissusta ehkä myöhemmin. Nyt tahtoo kirjoittaa hän. Ai niin! Löysin Bremenistä eläimen nimeltä Zwergzebu. Siitä tulee ehkä mun uusi nickini ja toteemielämeni. Asia jääköön harkintaan.

Huomenna Saksaan. Vähän jännittää lento, mutta eiköhän se siitä kun saa pitää sissoa kädestä, ettei pelota liikaa. :D

Olisi bileet, mutta mää vaan istun täällä ja nörään. Mun juhlafiilis nieltiin justiin, ei mistään niin erityisestä syystä sinänsä, mutta nieltiinpä vaan. Olo on melkoisen NÄH. Yritän vaan ajatella sitä, miten onnistunut ja hauska päivä tänään olikaan noin muuten. Kiitokset siitä sissolle, äiskälle ja isukille <3 Ja myös teatterilinjalle ja Saiturille. :)

Okei. Tämä pelko saa joitain ihan uusia mittasuhteita. Mun tekisi suunnilleen mieli hypätä vieressä istuvan Katrin syliin, koska mua vaan pelottaa niin paljon. En oikeastaan uskalla edes nousta tästä tuolista. Yritän vaan kuunnella Martikaista, että pelottaisi vähemmän, mutta en pysty keskittymään mihinkään, kun vaan tärisen ja tärisen. Taidanpa lopettaa niiden kirjojen lukemisen tähän paikkaan. Toisaalta mua tosin pelottaa sekin, että ne jäävät vainoamaan mua jos en lue niitä.

Niissä siis tulee maailmanloppu, ja niissä kerätään kahdeksankymmentä ihmistä sukkulaan, joka on täytetty alkeellisella horrostekniikalla. Kapselit, joihin ihmiset ahdetaan, ovat pieniä ja ne ovat päällekkäin. Horrostekniikka pysäyttää ihmisen sydämen ja aivot, mutta yhden matkustajan aivot eivät sammu. Maapallo hajoaa kolmeksi kappaleeksi asteroidin törmäyksen myötä.

Kaikki tämä pelottaa ehkäpä ihan inhimillisestä syystä. Tosin se on vaan kirja. Minun pitäisi kaiken järjen mukaan olla kyvykäs liikkumaan, aikuisen ihmisen. Mutta ei, minä vaan pelkään ja tärisen.

Mää pelkään tällä hetkellä ihan hillittömän paljon. Mää pelkään Remnants -kirjasarjaa. Mua ahdistaa se suunnattomasti, siitä puhuminen ei oikeastaan auta. Se vain lisää ahdistusta. Jarkko Martikainen auttaa vähäsen. Rakkaat ystäväiseni auttavat pyydettäessä paljonkin, mutta illat ovat pahoja. En vaan jotenkin pysty ajattelemaan mitään muuta.

Suomeksi: PELOTTAA VITUSTI.