IRC-Galleria

_Anton

_Anton

Parempaa et löydä

[Ei aihetta]Torstai 01.06.2006 22:22

Kun olin pieni elämä Neuvostoliitossa oli ankeaa. Ruokaa joutui jonottamaan kaupassa. Kaikki elintarvikkeet olivat kortilla. Koko kansakunnan ruokahuolto oli käytännössä riippuvainen siitä että ihmiset kasvattivat itse omat potut ja vihannekset kasvimaillaan.

Näin tekivät myös minun vanhempani. Yliopistolla vietetyn työpäivän jälkeen (toinen suunitteli sähkölaitteita ja toinen tutki maaperänäytteitä) he hakivat minut päiväkodista, jonottivat tunti pari kaupassa makaroonia tai vastaavaa ja kotiin päästyä he vaihtoivat työvaatteet ja menimme yhdessä kasvimaallemme.

Sitä on varmaan vaikeaa kuvitella. Jokaisella kerrostalon asukilla oli takapihalla muutaman neliön kasvimaa. Lisäksi kaikilla oli vielä osuutensa kolhoosin perunapellosta. Potut piti istuuttaa itse ja poimia itse. Joka arki-ilta töiden jälkeen vanhempani suuntasivat kasvimaalle kuokkimaan maata.
Viikonloppuisin matkustimme pari tuntia tunkkaisessa junassa mökille, jossa sielläkin lähes kaikki aika kuului kasvimaalla. Viikosta toiseen, vuosi vuoden perään. Mut tää oli vasta epilogi :D

Kun sitten muutimme Suomeen 1993 olivat vanhemmat aluksi työttömiä. Vanhasta tottumksesta vanhemmat vuokrasivat oman kasvimaan. Se ei oikein riittänyt koska joutoaikaa (suomalaiset sanoivat sitä vapaa-ajaksi) oli enemmän kuin mitä tv:stä tuli hyvää ohjelmaa. Seuraavana vuonna he vuokrasivat toisenkin. Nyt alkoi töitä olla siedettävästi, mutta vieläkin suht vähän.

Sit seuraavana vuonna molemmat sai töitä. Mut ei ne idiootit vieläkään tajunneet luopua kasvimaista. Mua alkoi lievästi potuttaa ku mut raahaattiin koko ajan koneeni ääreltä "nauttimaan raikkaasta ilmasta". Tein laskelmat jotka osoittivat ettei kahden kasvimaan pitäminen ole kovinkaan fiksua kun perunankin kilohinta oli viisikertainen kauppaan verrattuna vaikka huomioon otettiin vain kasvimaan vuokra. Ei se auttanu, ei ne pystynät hahmottaa elämää ilman kasvimaata.

No vuodet kuluivat, mun ei tarvinnut enää käydä pakkotöissä, mutta vanhemmat sen kun jatkoivat yritystä viljellä tomaattia Mellunmäen ilmastossa. Mä aloin myös hiljalleen tienaamaan omaa rahaa 15-vuotiaana ja vanhemmille alkoi jäädä yhe enemmän rahaa käteen kun pakolliset kustannukset oli katettu. Viime aikoina ne on alkanu käydä rantalomalla ulkomailla kaksi-kolme kertaa vuodessa, ostelevat tietokoenita ja laajakuvatelkkareita..

Leveämpi elämä alkoi ilmeisesti vaikuttaa myös elämänasenteisiin. Tänä vuonna he alkoivat harkita vakavasti kasvimaista luopumista. Perinteistä ei kuitenkaan ole helppoa luopua ja päätös siirtyi koko ajan. Valitettavasti faijalla on neuroottien pakko maksaa laskut samaan tien kun ne luukusta tipahtaa, joten kun kasvimaan lasku sitten tuli viiko sitten hän maksoi sen samntien tekemättä siitä numeroa. Äiti on nyt kovin vihainen hänelle, koska jos se 40e on kerran maksettu niin kai niitä pottuja täytyy myös viljellä.

Ehkä, ehkä joku saa puhuttua hänet ympäri. Se todistaisi että ihmiset voivat "integroitua vallitsevaan sosioekonomiseen tilanteeseen" eli elää niinkuin he voivat elää, eikä niink uin he ovat tottuneet.

EuroviisutKeskiviikko 24.05.2006 00:58

Lordi tuli, lordi nähtiin, lordi voitti... mutta tarina ei loppunut siihen!

Lordi tuli lööppeihin, lordi pysyi lööppeissä, lordi tuli korvista ulos.
Ei ole kivaa jos samat naamat on lööpeissä koko ajan. Viimeksi näin kävi kun Kristiina Elstelän (en tiie vieläkään kuka vittu se on) naama oli viikon putkeen lööpeissä. Lordin julkisuus ei tosin voi koskaan olla yhtä inhottavaa koska lordista tietää että kyseessä on maski.

Euroviisut pidetään ensi keväällä Suomessa. Suomi ei niitä voita, koska helvetti ei voi jäätyä kahdesti. Oikeastaan helvetti ei voinut jäätyä alunperinkään, koska esim. katolisen kirkon hyväksymän helvettinäkemyksen mukaan saatana asuu keskellä jäätä.

Kuitenkin olisi kansalliselle mielenterveydelle parasta jos Suomen edustajaksi ensi vuodeksi valittaisiin joku jolla on mahdollisuus sijoittua kymmenen parhaan joukkoon. Ja faktahan lienee ettei pikkumaat pärjää perusrallatuksilla joten menestystä on haettava joukosta erottomisen ja protestiäänien kautta. Suomesta ei kyllä tällä hetkellä sellaisia artisteja löydy. Siis ei pelkästään outoja vaan myös hyvää musiikkia tekeviä. Mikään hevi euroviisuissa ei ole enää outoa eikä alkuperäistä.

Mutta mutta.. minulla on ehdotus! tai oikeastaan unelma/harras toive:

Suomea pitäisi ensi vuonna edustaa jokin drum n' bassin instrumentaalisovellus. Siis käytännössä joku tuottaja (joita Suomessa riittää) tekee biisin valmiiksi, sitten lavalle laitetaan 3-10 rumpusettiä + rumpalit. D n' B:n bpm on yleensä n. 160 mikä lienee mahdotonta yhden rumpalin soittaa. Mutta jos kaksi rumpalia opettelevat lyömään rytmissä 80 bpm:n nopeudella niin se alkaa olla siinä. Lisäksi tarvitaan niitä elektroonisia bassorumpuja, kosketinsoittimet ja vokalisti. Täytyyhän euroviisuissa se laulu olla.

Vokalistin valinnassa ja biisin sävellyksessä on muutama vaihtoehto. Ensinnäkin on mahdollisuus jatkaa lordin viitoittamalla darkside-tiellä ja palkata joku heroiniaddikti nuori rääkkymään eksistentialistista ahdistustaan rytmin päälle. Tämä takaa shokkiarvon, mutta saattaa vieroittaa mahdollisia äänestäjiä.
Toinen vaihtoehto on hankkia joku Kwan heittämään päälle jotain pirteetä aurinkopaistaaälähuolehdirahasta-riimiä.

Samalla tavalla kuin lordi aktivoi hevikansan äänestämään voidaan tälläisellä esityksellä aktivoida toisenlainen kohderyhmä. Baltian maat ja Venäjä antavat 12 pistettä ihan varmasti.

Unelmieni pääsykoekysymys vol. 2Keskiviikko 17.05.2006 18:13

Jos kaikki ihmiset ymmärtäisivät mitä lause "Inflaatiotavoitteen arvostelijat pitävät tärkeänä riittävän suurta inflaatiota, jonka avulla tiettyjä hintoja voidaan nostaa ja tiettyjä palkkoja laskea koskematta nimellishintoihin ja -palkkoihin." tarkoittaa, he:

a) olisivat kovin vihaisia inflaatiotavoitteille

b) olisivat kovin vihaisia inflaatiotavoitteen arvostelijoille

c) hankkisivat asuntolainan ja villakoiran

Unelmieni pääsykoekysymysPerjantai 12.05.2006 16:59

Julkisyhteisö on:

a) Irc-galleriassa oleva yhteisö jossa kaikki julkkikset jotka ovat galleriassa (Duudsonit) voivat kommentoida toisiaan ilman tavisten häirintää.

b) Yksi kuudesta instituutionaalisesta sektorista, jotka päättävät kansantulon käytöstä.

c) Isäni maksoi valmennuskurssin

Jotain randomeit ajatuksiiKeskiviikko 10.05.2006 14:40

Luin tässä äsken pääsykokeisiin ammattiliitoista ja tupo-neuvotteluista ja sen sellaisesta. Tuli mieleen yks idea mikä ei jättäny mua rauhaan, kunnes laitan sen "paperille".

Joka vuosi loputon määrä koululaisia etsii itselleen työpaikkaa. Yleensä he lähettelevät hakemuksia ja soittelevat satunnaisesti löydettyihin paikkoihin. Joidenkin työnetsintä rajoittuu siihen että he sanovat etsivänsä kesätyötä, mutteivat oikein tee sen eteen mitään. Lopulta käy yleensä niin että ihmiset saavat työpaikkoja jotka eivät vastaa heidän kiinostusta tai asuinpaikkaa. Kaikkea muuta kun parhaita mahdollisia työpaikkoja siis.

Mutta näin asia voisi olla:

Ammattiliitot voisivat olla keskenäänkilpailevia yrityksiä, jotka neuvottelevat työsopimuksen etukäteen ja jälleenmyyvät sen sitten asiakkailleen/jäsenilleen. Elikkä käytänössä:

Kiinteistöhuoltofirma tarvitsee kolme työntekijää kesän ajaksi ajamaan nurmikkoa ja tekemään sen sellaista. He ottavat yhteyttä ammattiliittoon jonka kanssa he tekevevät valmiiksi kolme erillistä työsopimusta, joissa sovitaan palkka, työaika, tauot, työkuva, ruokailu, lomat jne. Sen jälkeen he laittavat nämä sopimukset nähtäväksi nettiin ja ihmiset käyvät huutokauppaa niistä. Työpaikan hinta on prosenttiosuus joka maksetaan ammattiliitolle palkasta. Esimerkiksi Maiju on kiinostunut tarjotusta työpaikasta ja tarjoaa siitä 1%. Pera tarjoaa 1,1% koska asuu sadan metrin päässä työpaikasta ja säästä kivan summan rahan jos hänen ei tarvitse ostaa bussilippua päästäksen töihin.

Vaikka kaikki kolme tarjottua työpaikkaa olisivat samanlaisia, työsopimuksien ei tarvitse olla. Yksi voisi sisältää ruokatauon, toinen ei ja kolmas voisi sisältää tupakkatauot. Pera ei polta, mutta kävisi mielellään kotonaan syömässä työpäivänaikana, asuuhan hän sadan metrin päässä. Pera tekee tarjouksen kaikista kolmesta työtarjouksesta: ruokatauollisesta hän tarjoaa 1,15%, ruokatauottomasta 1,10% ja tupakkatauollisesta 1,05%.

Peran naapurissa asuu Matti. Matti polttaa, mutta pitää enemmän lyhyimmistä työpäivistä joissa ei ole ruokataukoa. Matti tarjoaa tupakkatauollisesta työstä 1,15%. Muista työpaikoista hän ei tarjoaa mitään koska ilman nikotiiniä ei voi elää.

Pera ja Matti saavat työpaikat joista he ovat tarjonneet eniten. He ovat töissä samassa työtehtävästä samassa paikassa, mutta heidän työsopimus on juuri heille sopiva. Lisäksi he ovat säästyneet työnetsintästressiltä ja aikaakin säästyi kun haastattelussa piti käydä vain yhdessä paikassa - "ammattiliitossa".

"Ammattiliitolla" on syy tehdä parhaita mahdollisia työsopimuksia. He saavat osuuden palkasta joten sen kannattaa saada se mahdollisimman korkeaksi. Myöskin työsopimuksesta sen kannattaa neuvottella juuri sellainen millaisesta ihmiset pitäisivät, koska sekin saa työnhakijat maksamaan enemmän. "Ammattiliitto" tarjoaisin saamillaan rahoillaan myös neuvontaa ja juridisia palveluita jos työnantaja ei noudattaisi työsopimusta, eli kaikkea sitä mitä hyvään asiakaspalveluun kuuluisi.


Tälläistä mä oon miettiny.. oisko tossa mitään järkeä?
Ainakin mä varaan tekijänoikeudet :D

SpugetLauantai 06.05.2006 01:02

Istuin tänään sellaiset viisi tuntia lähipuistossa lueskellen pääsykokeisiin. Välillä keskittyminen herpaantui ja aloin tehdä havaintoja puiston spugeista.

Sattui niin mukavasti että saavuin paikalle samaan aikaan kun spuget alkoivat kerääntyä puistoon. Oikeastaan puistossa ei heidän lisäksi liikkunut paljoa muita ihmisiä. Et siinä sitten olin kolmen spugeryhmittymän vieressä havaintojani tekemässä. Joku tietenkin sanoo että jos puistossa ei ollut ketään muita ja tulit niiden kanssa samaan aikaan niin olet ehkä itsekkin spuge? En ole, en ainakaan vielä. Tämän todistavat (ainakin itselleni) tässä kerrottavat mullistavat teoriat spugeuden syvemmästä olemuksesta.

Spugeporukat olivat kooltaan 2-5 ihmisten joukkoja. He miehittivät omat penkit ja aloittivat hiljalleen juomaan mäyräkoiriaan. Vielä selvinpäin heillä näytti olevan kovin vähän sanomista toisilleen. Vähitellen puhe kuitenkin yltyi. Hiljalleen yksi spuge kolmen hengen ryhmästä lähti tiedusteluun viiden hengen ryhmän luo. Pienen juttutuokioon jälkeen he kaikki siirtyivät nurmikolle istumaan rinkiin, tässä vaiheessa juttua alkoi jo riittää. Piakkoin myös kahden hengen seurua siirtyi mukaan nurmikolle samanlaisen tiedusteluoperaation kautta.

Kaikki kolme spugeryhmää olivat siis sulautuneet vaikkei he ilmeisesti tunteneet toisiaan. Tässä vaiheessa koko asetelma puistossa muuttui. Kaikki spuget jotka ryhmien sulautumisen jälkeen sattuivat paikalle tulivat automaattisesti nurmikolla istuvan piirin luo. Lainataakseni vuonna nakki lukemaani filosofista epusta (Elias Canetti - Joukko ja Valta) he muodostivat avoimen ryhmän. Kaikki halukkaat saivat liittyä mukaan sen suurempia kyselemättä.

Tässä vaiheessa kello oli 13 ja päivä alkoi olla kuumimillaan. Spuget eivät tästä välittäneet. Kaikilla oli villapusero ja nahkatakki päällä. Muutenkin spugeiden pukeutumis tyyli tai siis tyylittömyys on yhtenäisempää kuin teiniliisojen ja se on paljon se. Jos näet kadulla ihmisen, voit päätellä heti onko hän spuge vai ei. Harmaata alueta ei ole, kukaan ei ole "spugahtava". Tämä yhtenäinen ulkonäkö antaa heille yhtenäisyyden tunteen, kellään spugella ei ole koskaan mitään estoja mennään puhumaan toiselle spugelle. Pikemminkin jos kaksi spugea ovat ihmisjoukossa, he todennäköisesti lyöttäytyvät toistensa seuraan.

Toinen ajatus spugeudesta muodostui minulle myöskin heidän yhtenäisen pukeutumisen myötä. Heillä kaikilla oli villapuserot ja nahkatakit. Minulla ei ollut paitaa ja silti kuuma. Joten keksin teorian millaiset ihmiset tulevat spugeiksi. Ihmiset jotka eivät sopeudu muutoksiin jotka elämä heittää heidän eteensä; säätila, työpaikan menetys, sosiaaliavustuksen muutokset, kahden kämppiksen yllättävä muutto...

Näin mä näkisin asian. Kukaan ei kyl jaksa lukea tätä kokonaan :D

Pääsykokeet.Maanantai 01.05.2006 21:50

Tänään (vappupäivänä) heräsin klo 7, tein lukusuunitelman ja aloitin lukemisen.

Toinen pääsykoekirjoista on englanniksi.. mun täytyy sanoa että se on paljon helpommin ymmärettävä kuin se suomenkielinen versio. Ja sit tää on oikeastaan aika hauskakin. Just äsken luin tästä et kannabis kannattais luultavasti laillistaa. Siis yliopiston pääsykoekirjassa, sanottiin että kannabis olisi järkevää laillistaa. Maailma muuttuu.

KesäsiideritestiTorstai 20.04.2006 01:27

Nyt kun kesä taas tekee kovasti tuloaan, nii panimot tuovat uusia siidereitä jo nyt markkinoille. Päätin testata ne kaikki teidän ja minunkin ilokseni :)

Golden Cap strawberry:
Maistuu mansikkaesanssille. Puolimakea, punertavan läpinäkyvä. Maku ei yksinkertaisesti sytyttänyt, muuten ihan perus limusiideri.
Arvosana: 7+

Upsider Frozen Cranberry:
Puolimakea, omenan ja karpalon makuinen raikas siideri. Väriltään omenasiiderin näköinen, ei väriainetta. Maku erinomainen. Suosittelen.
Arvosana: 9

Upsider Frozen Pineapple:
Puolimakea, omenan ja ananasesanssin makuinen siideri. Omenasiiderin värinen. Maku on hiukan laimea, muuten hyvä perussiideri.
Arvosana: 8-

Kurko Omena-Greippi:
Puolikuiva greipin ja omenan makuinen lonkero. Väri vihertävän samea. Happaman omenan maustaa peruslonkeron erinomaisesti. Testivoittaja.
Arvosana: 9½

Rainbow Long Drink:
Makeahko, lonkeron näköinen ja makuinen.. noh, lonkero. Hiukan outo jälkimaku häiritsee, näit ei kovin montaa peräkkäin pysty juomaan. Hinta/laatu -suhde erinomainen.
Arvosana: 8+

Sponttaani toimintaMaanantai 17.04.2006 20:04

Spontaani toiminta on loppujen lopuks rahoituskysymys.


Joku päivä vaihdan sukunimekseni "Olenko" koska ne kolme kirjainta jotka on siin edessä tällä hetkellä on tilan ja ajna haaskausta.

Sit vastaan puhelimeen: "Olenko Anton"

HymyLauantai 15.04.2006 18:18

Jos mä joskus saan tyttären, niin mä annan sen nimeksi "Hymy". Sitten varmistan oikeilla kasvatusmetodeilla että siitä tulee maailman ironisin vitsi.

:D