IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Tänään minulla oli tämän viikon viimeinen työpäivä ja huomenna minulla on vapaapäivä. Tänään tai huomenna pakkaan tavaroita lauantaista kesäretkeä varten ja ilmoittauduin viime viikon sunnuntaina kesäretkelle. Tänään menin elokuviin katsomaan mestarietsivä Sherlock gnomes-elokuvaa, joka oli todella hyvä. Tänään kävin myös pyörälenkillä ja huomenna teen kaikenlaista kivaa. Kohta menen nukkumaan koska minua väsyttää ja tänään käyn vielä suihkussa ja laitan kuvia instagramiin vielä ennen nukkumaanmenoa. Lepäsin tänään ennen elokuviin menoa, jotta jaksan olla elokuvissa hereillä. Nyt katson jonkun aikaa Kumman kaa-ohjelmaa ja samalla kirjoitan tämän päivän blogia. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Minulla on kavereita ja hänestä sain parhaan kaverin. Hänen kaveruus on parasta mitä minulle on elämässä tapahtunut ja haluan olla hänen kaveri ja ystävä ikuisesti ja pitkään
Tänään minulla oli työpäivä ja huomenna minulla on leffapäivä. Huomenna minulla on tämän viikon viimeinen työpäivä ja ensi viikon maanantaina menen seuraavan kerran töihin. Tänään oli töissä todella hiljainen päivä ja tänään tein töissä kaikenlaista hommaa. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri.
Tänään minulla oli työpäivä ja lisäksi kävin ulkoilemassa tänään. Huomenna menen töihin kello 9-13 ja tein siellä kaikenlaista hommaa. Kohta käyn nukkumaan koska minua väsyttää ja huomenna ajattelin mennä ulos kävelylle tai pyörälenkille. Laitan kuvia instagramiin vielä ennen nukkumaanmenoa ja käyn kohta myös suihkussa. Huomenna on viikon kolein päivä sään osalta ja huomenna joillakin on retki Lappeenrantaan. Teemme huomenna vähän ruokaa ja enemmän siivousta ja tänään oli kova tuuli, kun olin ulkoilemassa. Tämän viikon lauantaina lähden kesäretkelle ja tulen sunnuntaina pois. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Minulla on kavereita ja hänestä sain parhaan kaverin.
Tänään alkoi arki ja uusi viikko. Huomenna menen töihin kello 9-13 ja huomenna on myös vähän viileämpi päivä kuin tänään. Huomenna ajattelin mennä ulos kävelylle ja tehdä kaikenlaista kivaa. Tänään minulla oli tärkeä meno eli isäni syntymäpäivät kello 18 ja tein sinne gluteenittoman toscakakun. Siellä oli minun siskoni lasten kanssa ja hänen miehensä, minä ja isä. Tänään kävin hänelle lahjan it's pure-liikkeestä ja tänään oli aurinkoinen päivä. Pyöräilin tänään töihin ja kävelin keskustaan. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Minulla on kavereita ja hänestä sain parhaan kaverin.
Tänään on viikonloppu ohi ja onneksi nyt viikonloppuna on aurinkoista ja lämmintä. Huomenna alkaa arkipäivä ja on myös isäni syntymäpäivät ja hän täyttää 65 vuotta. Huomenna on syntymäpäivät kello 18 kalevankadulla ja leivoin hänelle syntymäpäiväkakun. Ensi viikonloppuna eli 16.6.-17.6.2018 olen kesäretkellä Liperissä Roukalahdella ja retken nimi on "Karvisen kissanpäivät". Olen alkuviikon täällä ja sää vähän viilenee tiistain ja torstain välisenä aikana. Kohta menen nukkumaan, koska minua väsyttää ja käyn vielä suihkussa ja laitan vielä tänään kuvia instagramiin ennen nukkumaanmenoa. Tänään kävin pyörälenkillä vehkalahdella ja samalla pyöräilin uuden s-marketin ohi , joka avautuu Penttilänrantaan. Pakkaan torstaina tai perjantaina tavarat kesäretkeä varten ja ilmoittauduin tänään kesäretkelle. On ihanaa päästä sinne retkelle ja leivoin tänään gluteenittoman mokkapalapohjan ja teen kuorrutteen huomenna ennen isäni syntymäpäiville menoa. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja rakastan häntä ihan älyttömästi. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Minulla on kavereita ja hänestä sain parhaan kaverin. Hän ei vihaa minua koskaan ja pysymme edelleen ja ikuisesti kavereina ja ystävinä.
Toivotan kaikille blogin lukijoille oikein rauhallista ja hyvää viikonloppua ja huomenna minulla on viikonloppu ohi. Huomenna valmistelen töihin menoa maanataille ja tänään minulla oli vieraita kello 18-20 välillä. Tein heille tänään ruoaksi kanaa ja riisiä ja ruoan jälkeen menin vieraiden kanssa käymään ja katsomaan sokkelopuiston leikkipaikkaa. Kohta menen nukkumaan koska minua väsyttää ja tänään minulla oli tapahtumarikas päivä. Nyt on lämmin ulkona ja pimeää ja yleensä en pidä pimeästä. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita.
Tänään alkaa viikonloppu ja viikonloppuna aion nukkua pitkään. Huomenna minulle tulee kuudelta illalla vieraita ja aion tehdä jotain iltaruokaa. Kohta menen nukkumaan koska minua väsyttää ja laitan vielä tänään kuvia instagramiin ennen nukkumaanmenoa. Käyn myös vielä suihkussa ja tänään minulla oli hyvä päivä. Autoin siskoa tänään kakun kuljetuksessa ja aion nauttia tulevasta ja alkavasta viikonlopusta. Onneksi viikonloppuna lämpenee ja alkuviikko oli todella viileä sään osalta. Tänään leivon toscakakun pohjan ja huomenna aion tehdä jossain vaiheessa kuorrutteen siihen kakkuun. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Minulla on kavereita ja hänestä sain parhaan kaverin.
Tänään minulla oli tämän viikon viimeinen työpäivä ja ensi viikon maanantaina menen seuraavan kerran töihin. Huomenna minulla on vapaapäivä ja ajattelin nauttia tulevasta ja alkavasta viikonlopusta. Kohta menen nukkumaan, koska minua väsyttää ja huomenna ajattelin nukkua pitkään. Ajattelin huomenna leipoa jotain jos minulla vaan on aikaa ja teen myös kaikkea mukavaa ja kivaa. Tänään vein pyykit vanhemmille pestäviksi ja annoin tänään siskolleni yhden rasian mansikkaa. Tämä viikko on aika kolea sään osalta ja onneksi lauantaina lämpenee. Kesällä kuuluu olla lämmin mut en pidä hirveän kylmästä enkä todella viileästä säästä. Tänään tein töissä kaikenlaista hommaa. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Minulla on kavereita ja hänestä sain parhaan kaverin.
Kohta on tämä työviikko ohi ja huomenna minulla on tämän viikon viimeinen työpäivä ennen viikonloppuvapaista. Tämä viikko on aika kolea sään osalta ja onneksi loppuviikolla lämpenee. Ihanaa kun menen ensi viikonloppuna kesäretkelle Liperiin ja se on yöretki. Tänään tein töissä kaikenlaista hommaa ja huomenna on töissä ruokana hernekeittoa. Käyn kohta nukkumaan ja laitan vielä tänään kuvia instagramiin ennen nukkumaanmenoa. Kävin tänään myös kaupassa ostamassa eväitä ruoanlaittoa ja syömistä varten ja käyn silloin tällöin ruokakaupassa. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Minulla on kavereita ja hänestä sain parhaan kaverin. Hän on aina minun paras kaveri ja ystävä Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri ja ystävä.
Olin tänään töissä 9-13 ja tein siellä kaikenlaista hommaa. Tänään minulla oli myös erilaisten oppijoiden ryhmä kello 18:30-20:30, jossa kävimme läpi kesäretkisuunnittelua. Olen ajatellut lähtöä kesäretkelle 16.-17.6.2018 ja ilmoittaudun retkelle viimeistään ensi viikon torstaina. Tänään oli tuulinen, sateinen ja viileä päivä ja loppuviikolla onneksi lämpenee. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Minulla on kavereita ja hänestä sain parhaan kaverin.