IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Marraskuun ensimmäinen torstaiTorstai 04.11.2021 23:30

4.11.2021. Tänään on marraskuun ensimmäinen torstai. Tänään oli mukava päivä. Tyttöystäväni kiitti,kun vastasin hänen puheluihin, kun hän soittaa minulle. Kävin tänään aamupalan jälkeen lenkillä. Vein pyykit vanhemmille ennen lenkille lähtöä. Kävin lenkillä kanervalassa ja välillä käyn muuallakin. Vaihtelen reittejä joka päivä, kun käyn lenkillä. Tänään tein ruoaksi broileri-parsakaaliwokkia ja oli todella hyvä ruoka. Ostin äitini kanssa kanervia ja hän tulee huomenna istuttamaan ne minun parvekkeelle. Tämä on marraskuun neljäs blogi. Lenkkeily piristää mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Tänään katsoin viimeisen jakson yökylässä Maria Veitola-ohjelmaa, jossa hän oli Pekka Haaviston luona yökylässä. Se on minun suosikkiohjelma. Vaihdoin lakanat tänään sänkyyn ennen vanhemmille lähtöä. Huomenna leivon äitini kanssa mokkapaloja vanhimman siskoni halloween-bileisiin. Käyn huomenna jossain vaiheessa lenkillä. Ihanaa,että huomenna on perjantai ja silloin alkaa viikonloppu. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni. Tykkään viikonlopusta mutta en maanantaipäivistä. Leivonnan jälkeen käymme äidin kanssa istuttamassa kanervat parvekelaatikkooni ja yhteen eläinkoriin. Tänään oli aika harmaa ilma. En tykkää sateisista enkä harmaista ilmoista, koska silloin minua ahdistaa ja masentaa. Minua masentaa myös pimeä aika ja en liiku ulkona pimeän aikaan. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin sängystä ylös. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Ulkoilu ja liikunta piristää kummasti. Liikunnan avulla tunnen itseni pirteäksi. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen ja urheilu on edelleen osa minun arkea. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Luistelin viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Ulkoilen kaikkina vuodenaikoina. Lenkkeilen joka päivä semmoisen tunnin verran ja joskus yli tunnin.

Marraskuun ensimmäinen keskiviikkoKeskiviikko 03.11.2021 22:40

3.11.2021. Tänään on marraskuun ensimmäinen keskiviikko. Kävin tänään äitini kanssa ostamassa kanervia. Kävimme samalla kaupassa, koska äitini halusi ostaa ruokaa illallista varten. Kävin tänään lenkillä keskustassa ja tänään kävin vaan yhdellä lenkillä, koska minulla oli asioita hoidettavana. Kauppareissun jälkeen menin vanhempien luokse lounaalle ja join siellä kahvit. Söin lounaaksi jämäruokia ja lisäksi maksalaatikkoa. Päätin, että kotona en syö kahvin kanssa herkkuja, vaan syön marjoja/hedelmiä tai jogurtin marjojen tai hedelmäsoseen kera. Söin aamupalaksi teetä,leipää, loppu rasiallinen pakastemansikoita, mehua,muroja ja muutaman pensasmustikan. Huomenna menen aamulenkille aamupalan jälkeen ja menen myös toiselle lenkille, jos ehdin. Käyn kahdesti lenkillä, koska haluan saada mahaani pienemmäksi. Samalla myös haluan, että painoni putoaa. Aamulenkki on hyvä startti aloittaa päivä ja samalla heräilen lenkin aikana. Tämä on marraskuun kolmas blogi ja aion jatkaa blogin kirjoittamista joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Kielten opiskelu Duolingon avulla on helppoa ja hauskaa. Opiskelen Duolingolla saksaa, ruotsia, englantia, italiaa, espanjaa ja unkaria. Ajattelin huomenna tiskata loput astiat aamulla ja ajattelin imuroida joku päivä tällä viikolla,jotta kotona ei olisi niin pölyistä. Sunnuntai-iltana minulla vaihtui puhelin, koska entinen puhelimeni meni jumiin ja sekoili. Se vaikutti siihen että en pystynyt lukemaan viestejä ja selailemaan sivuja,joissa käyn päivittäin. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00: 00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin sängystä ylös. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Harrastan pyöräilyä, uintia, hiihtoa, lenkkeilyä, keilaamista ja silloin tällöin sulkapalloa. Keilailen silloin tällöin jonkun ryhmän kanssa. En ole käynyt pitkään aikaan elokuvissa ja mietin, että olisi kiva käydä elokuvissa pitkästä aikaa koronan jälkeen. Käyn silloin tällöin ruokakaupassa, mutta en joka päivä. Silloin menen kauppaan,jos minulta puuttuu joku ruoka-aine kaapista. Liikunta ja urheilu virkistää ja piristää mieltäni todella paljon. Urheilu ei stressaa ja urheilun avulla mieleni on virkeä. Liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen ja liikunnan avulla tunnen itseni pirteäksi . En tunne itseäni väsyneeksi liikunnan jälkeen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin asti. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Luistelin viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Hiihdän mieluummin kuin luistelen. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto.

Marraskuun ensimmäinen tiistaiKeskiviikko 03.11.2021 00:00

2.11.2021. Tänään on marraskuun ensimmäinen tiistai. Tiskasin tänään osan astioista ja tiskaan aamulla loput astiat. Kävin tänään lenkillä Ilosaaressa ja Sirkkalanpuistossa. Menin ensimmäiselle lenkille kello 13 maissa ja tulin kotiin kello 14 maissa. Kävin toisella lenkillä kanervalassa ja kävin samalla kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja huomisia lounastarvikkeita. Ajattelin tehdä huomiseksi lounaaksi broileri-parsakaaliwokkia. Käyn nykyään kahdella lenkillä,jotta laihtuisin. Huomenna menen äitini kanssa ostamaan kanervia parvekkeelle. käyn huomenna aamulenkillä ja käyn myös toisella lenkillä, jos jaksan. Lenkkeily ja liikunta piristää ja virkistää mieltäni todella paljon. Aamulenkki on hyvä startti aloittaa päivä ja menen aina aamulenkille aamupalan jälkeen. Nämä viikot menee niin nopeasti, etten itsekään oikein meinaa perässä pysyä. Syön monipuolisesti ja pieniä annoksia, jotta pysyn terveenä. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka ja en aio lopettaa liikuntaa ikinä. Otan liikunnan mukaan omaan arkeen ja se on hyvä juttu. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on talvinen laji, jota harrastan talvella. Ulkoilu ja liikunta on hyviä liikuntamuotoja, joita teen jokaikinen päivä joka viikko ja ne ovat edelleen osa minun arkea. Pyhäinpäivänä menen käymään haudalla. Olen laihdutuskuurilla,syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti,jotta painoni putoaa. Harrastan kaikkia lajeja,paitsi hurjapäisiä lajeja. Otin uudella puhelimella tänään ensimmäiset valokuvat ja osaan käyttää älypuhelinta. Uinti on hyvä harrastus.

Marraskuun ensimmäinen blogiTiistai 02.11.2021 00:00

1.11.2021. Tänään on marraskuun ensimmäinen päivä ja marraskuun ensimmäinen blogi. Kävin tänään lenkillä mehtimäellä, laululavalla ja tulin jokiaseman kautta kotiin.Minulla oli tänään tämän kuun ensimmäinen Saksan tunti. Tuntia on vielä 4 kertaa jäljellä tänä syksynä. En saanut paljon läksyjä, mutta ajattelin tehdä ne loppuviikon aikana. Huomenna ajattelin käydä aamulenkillä ja käyn toisella lenkillä,jos jaksan. Huomenna käyn myös kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja ajattelin myös tiskata astiat ja ajattelin imuroida joku päivä tällä viikolla ,ettei kotona olisi niin pölyistä. Olen todella tyytyväinen tähän uuteen puhelimeen ja aion huolehtia tästä hyvin. En pudota kännykkää vessan lattialle ja enkä vie kännykkää vessaan. Käyn tänään hyvissä ajoin nukkumaan, pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia joka ilta. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Urheilu ja ulkoilu piristää mieltäni todella paljon. Olen laihdutuskuurilla, liikun monipuolisesti ja riittävästi, jotta painoni putoaa. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Aamulenkki piristää aamupalan jälkeen ja aion jatkaa liikuntaa, en aio ikinä lopettaa liikuntaa. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin asti. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Luistelin viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Sanoin äidille, että parvekkeelleni pitää ostaa kanervia. Se on hyvä juttu, että olen innostunut liikkuja.

Lokakuun viimeinen sunnuntaiSunnuntai 31.10.2021 23:59

31.10.2021. Tänään on lokakuun viimeinen sunnuntai. Huomenna alkaa marraskuu. Olin viime yön vanhempien luona yötä, koska äitini pyysi minua heille lapsenvahdiksi ja isälläni oli rytmihäiriöitä. Toivottavasti hän paranee ja rytminsä kohdalleen. Kävin tänään lenkillä haudalla ja samalla kaupassa ja ostin kaupasta itselleni eväitä. Tiskaan huomenna astiat ja ajattelin imuroida joku päivä kotona,koska haluan eroon pölystä. Pitää sanoa äidille,että parvekkeelle pitää istuttaa kanervia ja sanon niistä huomenna. Käyn huomenna aamulenkillä ja menen huomenna Saksan tunnille, joka alkaa kello 18:30 ja loppuu kello 20:00. Tämä on tämän kuun viimeinen blogi ja huomenna on marraskuun ensimmäinen blogi. Vaihdoin tänään uuteen puhelimeen, koska entinen hajosi ja siksi jouduin vaihtamaan puhelinta. Minulla on nyt OnePlus 3t käytössä ja olen oppinut käyttämään älypuhelinta. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta.Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Liikunta ja urheilu virkistää ja piristää mieltäni todella paljon. Olen laihdutuskuurilla ja liikun riittävästi ja monipuolisesti sekä syön pienempiä annoksia, jotta painoni putoaa. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopivan virkistävää . Se on paras ja sopiva lääke kaikkeen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. Meillä oli kouluaikana pesäpalloa,uintia,luistelua ja hiihtoa. Luistelin viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Lenkkeily on parasta ja suosittelen sitä kaikille.

Lokakuun viimeinen lauantaiLauantai 30.10.2021 23:58

30.10.2021. Tänään on lokakuun viimeinen lauantai. Onneksi viikonloppu jatkuu vielä huomisen päivän. Kävin tänään lenkillä kanervalassa. Äitini kutsui minut tänään heidän luokse päiväkahville. Kävin viemässä lounaan jälkeen biojätteen, muovit, pahvit ja sekajätteen. Juttelin tänään tyttöystäväni kanssa Facebookin messengerissä. Laitan puhelimeni yöksi lentokonetilaan, jotta minulla ei särje päähän. Huomenna menen aamulenkille ja menen myös toiselle lenkille, jos ehdin. Teen huomenna tai maanantaina aamupäivällä saksan tehtävät, etten unohda tehdä niitä. Käyn huomenna kaupassa ostamassa itselleni eväitä. Käyn silloin tällöin kaupassa, en joka päivä. Ajattelin tiskata huomenna astiat ja ajattelin imuroida joku päivä ensi viikolla. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä et irtoteetä ja myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja ne maistuvat hyvältä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Liikunta ja ulkoilu piristää ja virkistää mieltäni todella paljon, siksi olen tottunut ulkoilemaan päivittäin. Olen laihdutuskuurilla ja pyrin liikkumaan riittävästi ja syön pieniä annoksia ruokaa, jotta painoni putoaa. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, luistelua, hiihtoa ja uintia uimahallissa. Luistelin viimeksi koulussa liikuntatunnilla. Minulla on nyt käytössä isäni joululahjapuhelin. Jos tämä puhelin joskus hajoaa ja sanoo sopimuksensa irti, niin sitten otan oneplus 3t:n käyttöön. Käytän sitä puhelinta joku päivä ehkä ensi vuonna tai kahden vuoden päästä eli vuonna 2023. Minulla on ollut älypuhelinta: 2 samsung ja 2 Huawei-merkkistä älypuhelinta. Joskus tarvitsen uutta puhelinta, jos edellinen puhelin menee rikki tai hajoaa. Ensimmäisessä älypuhelimessani oli latausongelmia ja nyt osaan käyttää niitä.
29.10.2021. Tänään on minun äitini syntymäpäivät ja hän täytti tänään 67 vuotta. Kohta vaihtuu kuukausi marraskuuksi ja lokakuuta ei ole montaa päivää jäljellä. Kävin tänään lenkillä ja leivoin hänen syntymäpäiväkahville kääretortun. Kävin kaupasta ostamassa kääretorttutarpeet ja ostin äidille ruusukimpun ja isältä oli Marimekon siirtolapuutarha-muki. Lisäksi veimme hautausmaalle veljeni haudalle kynttilän, koska tänään oli myös veljeni kuolinpäivä ja hän kuoli 29.10.1988. Hän oli kuolessaan 2-vuotias. Hain lenkin aikana tiedepuiston aulasta hakemassa tilaamani paketin, jonka sisällä oli minun seuraava puhelin, jos tämä nykyinen puhelin hajoaa. Ajattelin käyttää tätä isäni puhelinta niin kauan kunnes tämä sanoo sopimuksensa irti. Huomenna käyn aamulenkillä ja käyn kaupasta hakemassa loput tarvikkeet, mitä itse tarvitsen eli eväitä itselleni. Käyn toisella lenkillä, jos ehdin. Käyn tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja enemmän juon teetä. Juon sekä pussoteetä että irtoteetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia joka ilta. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikunta on minulle sopivan rentouttavaa ja virkistävää. Olen tottunut liikkumaan joka päivä ja lenkkeily virkistää ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunta on minulle paras lääke kaikkeen ja en aio lopettaa liikuntaa ikinä,vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, luistelua, hiihtoa ja uintia uimahallissa. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se jäi. Talvella hiihdän, keväällä liikun luonnossa, kesällä uin ja syksyllä ulkoilen. Lenkkeilen ja ulkoilen kaikkina vuodenaikoina.

Lokakuun neljäs torstaiTorstai 28.10.2021 23:59

28.10.2021. Tänään on lokakuun neljäs torstai. Kävin tänään kahdella lenkillä. Kävin tänään aamulenkille mehtimäellä ja kävin isäni kanssa toisen lenkin. Autoin äitiäni leipomisessa tänään. Leivoin hänen kanssaan tartaletteja hänen syntymäpäiväkahville,jotka pidetään huomenna. Lupasin lisäksi tehdä kääretortun samaan tilaisuuteen. Otan mansikat sulamaan ennen nukkumaanmenoa. Käyn huomenna kaupassa aamupalan jälkeen ja sen jälkeen teen kääretorttupohjan. Torttupohjanteon jälkeen menen aamulenkille. Aamulenkin jälkeen syön luonaan ja lounaan jälkeen käyn suihkussa ja sen jälkeen täytän ja koristelen tortun. Vien tortun vanhemmille hyvissä ajoin. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä aikaisin ja nousta todella aikaisin sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja tykkään juoda enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Olen juonut myös sekä musta teetä että vihreää teetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia joka ilta. Olen myös liikunnallinen ihminen ja ulkoilen joka päivä. Liikunta on minulle paras lääke kaikkeen ja se on sopivan rentouttavaa ja hauskaa. En aio ikinä lopettaa liikuntaa vaan aion jatkaa liikuntaa edelleen. Olen laihdutuskuurilla ja yritän liikkua riittävästi ja sopivasti ja syön pieniä annoksia, jotta paino putoaa.

Lokakuun neljäs keskiviikkoKeskiviikko 27.10.2021 23:59

27.10.2021. Tänään on lokakuun neljäs keskiviikko eli ennen vanhaan puhuttiin keskiviikosta käytettävän sanaa pikkulauantai. Tänään tein ruoaksi tonnikalalasagnea ja oli todella hyvää. Kävin tänään kahdella lenkillä. Aamulenkillä kävin ilosaaressa ja sirkkalanpuistossa ja toisella lenkillä kävin kanervalassa. Aion jatkaa tätä lenkki-intoa joka päivä. Menen huomenna aamulenkille ja jos ehdin niin menen toiselle lenkille. Aion käydä kahdella lenkillä päivittäin. Lenkkeily piristää mieltäni ja virkistää todella paljon. Äitini pyysi minua huomenna, jos leipoisin huomenna hänen kanssaan tartaletteja hänen syntymäpäivänä syntymäpäiväkahville, jotka pidetään ylihuomenna. Hän on syntynyt lokakuun 29 päivä vuonna 1954. Ajattelin leipoa hänelle lahjaksi kääretortun ja ostan hänelle ruusukimpun. Olen laihdutuskuurilla ja yritän liikkua riittävästi ja monipuolisesti ja syödä pieniä annoksia, jotta paino putoaa. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa nousta aikaisin aamulla ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja tykkään juoda enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihin. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia joka ilta. Olen myös liikunnallinen ihminen ja olen tottunut liikkumaan ulkona joka päivä. Liikunta on minulle hyvä lääke kaikkeen ja se on minulle sopivan hauskaa ja virkistävää. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin as ja en aio lopettaa liikuntaa ikinä. Kouluaikoina meillä oli pesäpalloa, sählyä, luistelua ja hiihtoa. Luistelua en ole harrastanut enää ja olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla. Hiihtoa harrastan joka talvi. Harrastan lenkkeilyä, pyöräilyä, uintia ja silloin tällöin sulkapalloa. Haluan liikkua monipuolisesti ja sopivasti.

Lokakuun neljäs tiistaiTiistai 26.10.2021 23:59

26.10.2021. Tänään on lokakuun neljäs tiistai. Huomenna on keskiviikko. Kävin tänään aamulenkillä kanervalassa ja aamulenkki on todella hyvä startti aloittaa päivä. Kävin tänään kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja huomisia lounastarvikkeita. Ajattelin tehdä huomiseksi ruoaksi tonnikalalasagnea. Sen jälkeen teen soijarouheesta kaalilaatikkoa. Huomenna menen aamulenkille ja iltapäivällä tai illalla menen toiselle lenkille, jos jaksan. Ulkoilen noin tunnin verran joka päivä. Tykkään syödä kaikkia ruokia ja en ole allerginen millekään ruoka-aineelle. En osta karkkia, koska olen jättänyt karkit omasta ruokavaliosta pois. Syön karkkien tilalla marjoja ja hedelmiä, koska haluan syödä terveellisesti ja monipuolisesti. En tykkää halloweenista. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla aikaisin ja nousta hirmu aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja tykkään enemmän juoda teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihin. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen liikunnallinen ihminen ja käyn joka päivä ulkoilemassa raittiissa ilmassa. Hyvä ulkoilma virkistää ja tekee hyvää minun mielelleni. Liikunnan avulla pysyn kunnossa ja tunnen oloni pirteäksi, siksi harrastan liikuntaa päivittäin.