IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Maaliskuun kahdeksas päiväTiistai 08.03.2022 23:42

08.03.2022. Tiistai. Heräsin tänä aamuna varttia vaille kymmenen katsomaan uutta päivää. Sitten katsoin Simponeita foxilta. Lepäsin hetken aikaa kotona. Maksoin tänään sähkölaskun. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Aamulenkin jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen menin suihkuun ja suihkun jälkeen otin pikku päiväunet. Sitten join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen söin kotona ruoaksi kasvissosekeittoa. Syön huomenna lopun sopan vaikka illalliseksi. Kotona pyöritin hulavannetta 39 päivän ajan ja huomenna on 40 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Sitten menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulenkin jälkeen syön lounaan. Käyn huomenna noutamassa postista yhden lähetyksen. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Tilasin tänä iltana nimipäivälahjaksi itselleni fred perryn kengät ja tilaan tällä viikolla peruukin. Minun omat nimipäivät ovat maaliskuun kuudestoista päivä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Maaliskuun seitsemäs päiväMaanantai 07.03.2022 23:33

07.03.2022. Maanantai. Heräsin tänä aamuna varttia vaille kymmenen katsomaan uutta päivää. Sitten katsoin Simponeita foxilta. Lepäsin hetken aikaa kotona. Sitten söin aamupalaa . Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Aamulenkin jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen otin pikku päiväunet ja niiden jälkeen menin suihkuun. Sitten join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen menin kauppaan ostamaan isälleni hunajaa ja ostin samalla itselleni seuraavia ruoka-aineita, joista teen seuraavan ruoan. Kauppareissun jälkeen katsoin Koko Suomi leipoo-ohjelmaa. Ohjelman aikana söin ruoaksi kasvissosekeittoa. Syön huomenna lopun sopan vaikka illalliseksi. Kotona pyöritin hulavannetta 38 päivän ajan ja huomenna on 39 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin . Sitten menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulenkin jälkeen syön lounaan. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Tilasin tänä iltana nimipäivälahjaksi itselleni fred perryn kengät ja tilaan tällä viikolla peruukin. Minun omat nimipäivät ovat maaliskuun kuudestoista päivä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Maaliskuun kuudes päiväSunnuntai 06.03.2022 23:58

06.03.2022. Sunnuntai. Nyt on maaliskuun ensimmäinen viikonloppu ohi. Heräsin tänä aamuna vähän yli kymmenen. Lepäsin hetken aikaa kotona. Sitten söin aamupalaa . Aamupalan jälkeen menin vanhempien luokse. Kävin isäni kanssa viemässä pulloja Papinkadun S-marketiin. Kauppareissun jälkeen söin lounaan. Söin lounaan tänään vanhempien luona. Sitten katselin telkkaria ja lepäsin hetken aikaa. Sitten join kahvit. Sitten veimme minun varastoon minun nuoremmalle siskolle meneviä tavaroita,jotka lähtevät Lohjalle, sitten kun vanhempi siskoni vie ne sinne. Sitten menin isäni kanssa lenkille. Sen jälkeen menin vanhempien luokse katsomaan uutisia. Sitten menin vielä lisälenkille. Kävin samalla kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Sitten menin suihkuun. Kotona pyöritin hulavannetta 37 päivän ajan ja huomenna on 38 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin . Sitten menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulenkin jälkeen syön lounaan. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Tilaan ensi viikolla nimipäivälahjaksi itselleni fred perryn kengät ja peruukin. Minun omat nimipäivät ovat maaliskuun kuudestoista päivä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Maaliskuun viides päiväLauantai 05.03.2022 23:58

05.03.2022. Lauantai. Ihanaa, kun viikonloppu jatkuu vielä huomisen ajan. Ihanaa on myös se että perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni. Heräsin tänä aamuna vähän yli kymmenen. Lepäsin hetken aikaa kotona. Sitten söin aamupalaa . Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Kävin samalla kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Käyn huomenna vielä kaupassa ostamassa viinirypäleitä,jos ehdin. Kauppareissun jälkeen söin lounaan. Söin salaatin alkupalaksi lounaaksi. Sitten kävin suihkussa. Suihkun jälkeen söin päivällistä. Söin päivälliseksi kasvissosekeittoa. Päivällisen jälkeen menin viemään roskat jätekatokseen. Sitten join kahvit. Katsoin tänään Putous-ohjelmaa ja se ohjelma on todella hyvä. Saan hyvät naurut lauantai-iltoihin. Tänään sketsihahmokilpailusta putosi die-harri ja hyvä, että Hannu Gandhi on vielä jatkossa. Tykkään siitä hahmosta. Kahvinjuonnin jälkeen pyöritin hulavannetta 36 päivän ajan ja huomenna on 37 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Sitten menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulenkin jälkeen syön lounaan. Sitten menen auttamaan vanhempia. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Tilaan ensi viikolla nimipäivälahjaksi itselleni fred perryn kengät ja peruukin. Minun omat nimipäivät ovat maaliskuun kuudestoista päivä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

maaliskuun neljäs päiväPerjantai 04.03.2022 23:43

04.03.2022. Tänään on maaliskuun neljäs päivä. Heräsin tänä aamuna väjhän yli kymmenen katsomaan Simpsoneita foxilta. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen lepäsin hetken aikaa kotona ja sitten söin lounaan. Lounaan jälkeen menin lenkille. Lenkin jälkeen tiskasin osan astioista ja sen jälkeen söin päivällistä. Päivällisen jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen jatkoin tiskaamista ja sitten join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen pyöritin hulavannetta tänään 35 päivän ajan ja huomenna on 36 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä,jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Sitten menin vanhempien luokse illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella,katselin telkkaria ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Vaihdan vielä lakanat omaan sänkyyn ennen nukkumaanmenoa. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulenkin jälkeen syön lounaan. Aion nauttia näistä aurinkoisista talvipäivistä. Tilaan ensi viikolla nimipäivälahjaksi itselleni fred perryn kengät ja peruukin. Minun omat nimipäivät ovat maaliskuun kuudestoista päivä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

maaliskuun kolmas päiväTorstai 03.03.2022 23:52

03.03.2022. Tänään on maaliskuun kolmas päivä. Heräsin tänä aamuna varttia vaille kymmenen katsomaa uutta päivää. Sitten katsoin Simpsoneita foxilta. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin tapaamiseen duuniagentin luokse. Sitten lepäsin hetken aikaa kotona ja sitten söin lounaan. Lounaan jälkeen menin lenkille. Kävin samalla kaupassa ostamassa sellaisia asioita,joita itse tarvitsen. Kauppareissun jälkeen söin päivällistä. päivällisen jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen pyöritin hulavannetta tänään 34 päivän ajan ja huomenna on 35 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä,jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Sitten menin vanhempien luokse illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella,katselin telkkaria ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Vaihdan vielä lakanat omaan sänkyyn ennen nukkumaanmenoa. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulenkin jälkeen syön lounaan. Aion nauttia näistä aurinkoisista talvipäivistä. Tilaan ensi viikolla nimipäivälahjaksi itselleni fred perryn kengät ja peruukin. Minun omat nimipäivät ovat maaliskuun kuudestoista päivä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Maaliskuun toinen päiväKeskiviikko 02.03.2022 23:58

02.03.2022. Tänään on maaliskuun toinen päivä. Heräsin tänä aamuna varttia vaille kymmenen katsomaan uutta päivää. Sen jälkeen katsoin Simpsoneita foxilta. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille mehtimäelle. Aamulenkin jälkeen söin lounaaksi salaatin alkupalaksi. Sitten kävin suihkussa. Suihkun jälkeen lepäsin hetken aikaa. Sitten söin päivällistä ja söin päivälliseksi kasvissosekeittoa. Päivällisen jälkeen vein roskat jätekatokseen. Sen jälkeen join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen pyöritin hulavannetta 33 päivän ajan ja huomenna on 34 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Sitten menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria,tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen kello 12:00 aikaan tapaamiseen duuniagentin luokse. Käyn huomenna jossain vaiheessa päivää lenkillä. Käyn jossain vaiheessa päivää kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Aion nauttia näistä ihanista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois.Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Maaliskuu alkoiTiistai 01.03.2022 23:40

01.03.2022. Tänään alkoi maaliskuu. Heräsin tänä aamuna varttia vaille kymmenen katsomaan uutta päivää. Sitten katsoin Simpsoneita foxilta. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen autoin äitiä hänen älypuhelimensa kanssa. Sitten mein aamulenkille. Kävin samalla kaupassa ostamassa sellaisia asioita,joita itse tarvitsen ja tämän päivän päivällistarpeita. Kauppareissun jälkeen söin lounaan ja söin silloin salaatin alkupalaksi. Lounaan jälkeen lepäsin hetken aikaa ja sitten tein päivällistä. Päivälliseksi tein kasvissosekeittoa. Päivällisen jälkeen join kahvit. Katsoin samalla telkkaria ja katsoin tänään Masterchef suomi-ohjelmaa. Kahvinjuonnin jälkeen pyöritin hulavannetta tänään 32 päivän ajan ja huomenna on 33 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä,jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Sitten menin vanhempien luokse illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella,katselin telkkaria ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Vaihdan vielä lakanat omaan sänkyyn ennen nukkumaanmenoa. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulenkin jälkeen syön lounaan. Aion nauttia näistä aurinkoisista talvipäivistä. Tilaan ensi viikolla nimipäivälahjaksi itselleni fred perryn kengät ja peruukin. Minun omat nimipäivät ovat maaliskuun kuudestoista päivä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Helmikuun kahdeskymmeneskahdeksas päiväMaanantai 28.02.2022 23:46

28.02.2022. Tänään on helmikuun kahdeskymmeneskahdeksas ja viimeinen päivä ja Kalevalan päivä. Huomenna alkaa maaliskuu. Heräsin tänä aamuna varttia vaille kymmenen katsomaan uutta päivää. Sitten katsoin Simpsoneita foxilta. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille ja aamulenkin jälkeen söin lounaan. Lounaaksi söin alkupalaksi salaatin ja sitten söin jämäruoat jääkaapista eli parsakaaliperunamuusia,kalapuikkoja, kermaviilikastiketta ja tonnikalapastasalaattia. Salaatin aikana tein saksan tunnille liittyvän kotitehtävän. Lounaan jälkeen kävin suihkussa. Suihkun jälkeen join kahvit. Sitten lähdin kävelemään kansalaisopistolle ja otin mukaan oman mukaanotettavan teemukin, johon laitoin teetä. Tänään oli viimeinen tunti ennen talvilomaa ja tunti jatkuu kahden viikon päästä. Ensi viikolla Joensuussa on talviloma. Tunti alkoi kello 18:30 ja loppui kello 20:00 aikaan. Tunnin jälkeen olin jonkun aikaa kotona. Pyöritin tänään hulavannetta 31 päivän ajan ja huomenna on 32 päivä. Aion pyörittää hulavannetta joka päivä 15 minuuttia,jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Sitten menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhempien luona iltapalaa, katselin telkkaria,tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille ja aamulenkin jälkeen syön lounaan. Aion nauttia näistä ihanista aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Helmikuun kahdeskymmenesseitsemäs päiväSunnuntai 27.02.2022 23:50

27.02.2022. Tänään on helmikuun kaheskymmenesseitsemäspäivä ja laskiaissunnuntai. Tänään on tämän kuun viimeinen viikomloppu ohi ja huomenna jatkuu taas arki. Tänään on toiseksi viimeinen päivä helmikuuta ja ylihuomenna alkaa maaliskuu. Heräsin tänä aamuna vähän yli kymmenen. Tiskailin kotona astioita ja sitten söin aamupalaa. Aamupalan jatkoin tiskaamista ja sen jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen leivoin pikkutaikinan laskiaispullia. Paistamisen jälkeen menin lenkille jokiasemalle ja kävin samalla kaupassa ostamassa sellaisia asioita, joita kotona tarvitsen. Kauppareissun jälkeen täytin pullat ja panin samalla kahvinkeittimeen veden ja kahvinporot suodatinpussiin. Täyttämisen jälkeen join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen pyöritin hulavannetta 30 päivän ajan ja huomenna on 31 päivä. Aion pyörittää hulavannetta joka päivä 15 minuuttia joka päivä,jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Nyt olen viettämässä vanhempien luona iltaa. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella. Tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulenkin jälkeen syön lounaan kotona. Huomenna menen kello 18:30 aikaan saksan tunnille kansalaisopistolle ja tunti loppuu kello 20:00 aikaan. Aion nauttia näistä ihanista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.