IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Maaliskuun kahdeskymmeneskuudes päiväLauantai 26.03.2022 22:30

26.03.2022. Lauantai. Heräsin tänä aamuna kymmenen aikaan. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Lenkin aikana kävin noutamassa yhden paketin postista. Lenkin jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen menin suihkuun ja sitten menin vanhempien loukse kahville. Sitten join kahvit. Kahvin kanssa en syönyt herkkuja,koska olen dieetillä. Söin kahvin kanssa marjoja ja arla luonto+jogurtin. Tänään söin pikkuisen herkkuja. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen olin vanhempien luona. Kotona pyöritin hulavannetta 57 päivän ajan ja huomenna on 58 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Sitten menin suihkuun ja siitä menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Lenkin jälkeen syön lounaan. Ajattelin käydä huomenna kaupassa ostamassa itsellen ihyvää ja terveellistä ruokaa. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Maaliskuun kahdeskymmenesviides päiväPerjantai 25.03.2022 23:26

25.03.2022. Perjantai. Heräsin tänä aamuna kymmenen aikaan katsomaan foxilta simpsonit. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Lenkin jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen menin suihkuun ja sitten otin päiväunet. Sitten join kahvit. Kahvin kanssa en syönyt herkkuja,koska olen dieetillä. Söin kahvin kanssa marjoja ja arla luonto+jogurtin. Tänään söin pikkuisen herkkuja. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen kotona pyöritin hulavannetta 56 päivän ajan ja huomenna on 57 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Sitten menin suihkuun ja siitä menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Lenkin jälkeen syön lounaan. huomenna käyn noutamassa yhden lähetyksen postista ja käyn ehkä kaupassa ostamassa itselleni hyvää ja terveellistä ruokaa. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.
24.03.2022. Torstai. Heräsin tänä aamuna varttia vaille kymmenen katsomaan uutta päivää. Sitten katsoin foxilta simpsonit. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin vanhempien loukse lounaalle. Lounaan jälkeen otin päiväunet. Sitten join kahvit. Kahvin kanssa en syönyt herkkuja,koska olen dieetillä. Söin kahvin kanssa marjoja ja arla luonto+jogurtin. Tänään söin pikkuisen herkkuja. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen kävin lenkillä. Lenkin jälkeen tein itselleni mansikkarouheesta smoothien. Sen jälkeen kävin suihkussa ja sitten söin kotona iltapalaa. Kotona pyöritin hulavannetta 55 päivän ajan ja huomenna on 56 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Sitten menin suihkuun ja siitä menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Lenkin jälkeen syön lounaan. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Maaliskuun kahdeskymmeneskolmas päiväKeskiviikko 23.03.2022 23:28

23.03.2022. Keskiviikko. Heräsin tänä aamuna varttia vaille kymmenen katsomaan uutta päivää. Sitten katsoin foxilta simpsonit. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Lenkin jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen menin suihkuun. Sitten join kahvit. Kahvin kanssa en syönyt herkkuja,koska olen dieetillä. Söin kahvin kanssa marjoja ja arla luonto+jogurtin. Tänään söin pikkuisen herkkuja. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen kävin äkkiä kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita,joita itse tarvitsen. tilasin tänä iltana tartalettivuokia sen takia,jos vaikka kotona joku päivä leivon niitä. Kotona pyöritin hulavannetta 54 päivän ajan ja huomenna on 55 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Sitten menin suihkuun ja siitä menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Lenkin jälkeen syön lounaan. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Maaliskuun kahdeskymmenestoinen päiväTiistai 22.03.2022 23:12

22.03.2022. Tiistai. Heräsin tänä aamuna varttia vaille kymmenen katsomaan uutta päivää. Sitten katsoin foxilta simpsonit. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin pikku päiväunet. Lounaan jälkeen menin lenkille.Sitten join kahvit. Kahvin kanssa en syönyt herkkuja,koska olen dieetillä. Söin kahvin kanssa marjoja ja arla luonto+jogurtin. Tänään söin pikkuisen herkkuja. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen kotona pyöritin hulavannetta 53 päivän ajan ja huomenna on 54 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Sitten menin suihkuun ja siitä menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Lenkin jälkeen syön lounaan. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.
21.03.2022. Maanantai. Heräsin tänä aamuna yhdeksän aikaan. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin vanhempien loukse auttamaan äitiä leipomisissa ja juhlien valmisteluissa. Lounaan söin ja join kahvit vanhempien luona. Sitten join kahvit. Kahvin kanssa en syönyt herkkuja,koska olen dieetillä. Söin kahvin kanssa marjoja ja arla luonto+jogurtin. Tänään söin pikkuisen herkkuja. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen menin valmistautumaan syntymäpäiväjuhliin. Juhlien jälkeen menin tänään saksan tunnille kello 18:30-20:00 väliseksi ajaksi. Kotona pyöritin hulavannetta 52 päivän ajan ja huomenna on 53 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Sitten menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Lenkin jälkeen syön lounaan. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Maaliskuun kahdeskymmenes päiväSunnuntai 20.03.2022 23:18

20.03.2022. Sunnuntai. Heräsin tänä aamuna kymmenen aikaan. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Lenkin jälkeen söin salaattilounaan ja söin jälkiruoaksi mämmiä. Sitten join kahvit. Kahvin kanssa en syönyt herkkuja,koska olen dieetillä. Söin kahvin kanssa marjoja ja arla luonto+jogurtin. Tänään söin pikkuisen herkkuja. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen kotona pyöritin hulavannetta 51 päivän ajan ja huomenna on 52 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Sitten menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen vanhempien luokse auttamaan äitiäni leipomisessa ja niiden valmistelussa. Syön lounaan vanhemmilla. Käyn hyvissä ajoin lenkkeilemässä. Menen vähäksi aikaa minun vanhimman siskoni vanhimman pojan syntymäpäiväjuhliin, koska minulla on saksan tunti kansalaisopistolla kello 18:30 ja tunti loppuu kello 20.00. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Maaliskuun yhdeksästoista päiväLauantai 19.03.2022 23:17

19.03.2022. Lauantai. Heräsin tänä aamuna kymmenen aikaan. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet ja sen jälkeen söin salaattilounaan. Sitten lähdin lenkille. Lenkin jälkeen vaihdoin lakanat sänkyyn. Sitten join kahvit. Kahvin kanssa en syönyt herkkuja,koska olen dieetillä. Söin kahvin kanssa marjoja ja arla luonto+jogurtin. Tänään söin pikkuisen herkkuja. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen kotona pyöritin hulavannetta 50 päivän ajan ja huomenna on 51 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Sitten menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulenkin jälkeen syön lounaan. Teen illalla valmisteluja minun siskoni vanhemman pojan syntymäpäiväjuhliin. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Maaliskuun kahdeksastoista päiväPerjantai 18.03.2022 23:42

18.03.2022. Perjantai. Heräsin tänä aamuna kymmenen aikaan katsomaan Simpsoneita foxilta. Sitten söin aamupalaa. Ennen vanhemmille menoa söin salaattilounaan ja sen jälkeen menin vanhempien luokse kylään,koska äitini pyysi minua siihen,että tulisin leipomaan toscapiirakan. Vanhempien luona söin lounaan. Sitten lepäsin hetken aikaa . Sitten join kahvit. Kahvin kanssa en syönyt herkkuja,koska olen dieetillä. Söin kahvin kanssa marjoja ja arla luonto+jogurtin. Tänään söin pikkuisen herkkuja. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen menin lenkille ja sen jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin ruokaostoksille kauppaan ostamaan itselleni terveellistä ruokaa. Kotona pyöritin hulavannetta 49 päivän ajan ja huomenna on 50 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Sitten menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulenkin jälkeen syön lounaan. Katson huomenna putouksen. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Maaliskuun seitsemästoista päiväTorstai 17.03.2022 23:26

17.03.2022. Torstai. Heräsin tänä aamuna varttia vaille kymmenen katosmaan uutta päivää. Sitten katsoin Simpsoneita foxilta. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Aamulenkin jälkeen söin lounaan. Sitten menin suihkuun. Suihkun jälkeen join kahvit. Kahvin kanssa en syönyt herkkuja,koska olen dieetillä. Söin kahvin kanssa marjoja ja arla luonto+jogurtin. Tänään söin pikkuisen herkkuja. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen kotona pyöritin hulavannetta 48 päivän ajan ja huomenna on 49 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Sitten menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulenkin jälkeen syön lounaan. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.