IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

KeskiviikkopäiväKeskiviikko 24.05.2023 23:39

Tänään on keskiviikko. Kävin ulkoilemassa tänään mökillä. Ulkoilu aurinkoisessa kevätsäässä tuntui ihanalta ja upealta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Kävin viime viikon torstaina treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on vaihtelevaa, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi parsakaalikeittoa ja munakokkelia. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää keskiviikko-illan jatkoa kaikille. Nyt on kevät. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja ulkoilen jossain sopivassa välissä. Kävin tänään lenkin aikana ruokakaupassa ostamassa itselleni eväitä ja terveellistä syömistä, koska olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Huomenna lähden mökillä pois ja nyt olen äitini kanssa mökillä yötä. Tein tänään pihatöitä mökillä ja huomenna hommat jatkuu aamulla.

Keväinen tiistaipäiväTiistai 23.05.2023 23:59

Tänään on tiistai. Kävin ulkoilemassa päivällä kello 18:15 aikaan. Ulkoilu aurinkoisessa kevätsäässä tuntui ihanalta ja upealta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Kävin viime viikon torstaina treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on vaihtelevaa, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi parsakaalikeittoa ja munakokkelia. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää tiistai-illan jatkoa kaikille. Nyt on kevät. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja ulkoilen jossain sopivassa välissä. Kävin tänään lenkin aikana ruokakaupassa ostamassa itselleni eväitä ja terveellistä syömistä, koska olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Huomenna menen äitini kanssa mökille siivoamaan paikkoja.

Viikko 21Maanantai 22.05.2023 23:56

Tänään on maanantai. Kävin ulkoilemassa päivällä kello 18:25 aikaan. Ulkoilu aurinkoisessa kevätsäässä tuntui ihanalta ja upealta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Plussakelillä kävelen ja juoksen varovasti. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Kävin viime viikon torstaina treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on vaihtelevaa, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kanarullaa, perunoita ja salaattia. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää maanantai-illan jatkoa ja uutta viikkoa kaikille. Nyt alkaa pikkuhiljaa tulla kevät, jos sää jatkuu tällaisena niin kuin tänään. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja ulkoilen jossain sopivassa välissä. Kävin tänään lenkin aikana ruokakaupassa ostamassa itselleni eväitä ja terveellistä syömistä, koska olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla.

SunnuntaiMaanantai 22.05.2023 00:03

Tänään on sunnuntai. Kävin ulkoilemassa päivällä kello 18:40 aikaan. Ulkoilu aurinkoisessa kevätsäässä tuntui ihanalta ja upealta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Plussakelillä kävelen ja juoksen varovasti. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Kävin torstaina treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on vaihtelevaa, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kanarullaa, perunoita ja salaattia. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää sunnuntai-illan jatkoa. Nyt alkaa pikkuhiljaa tulla kevät, jos sää jatkuu tällaisena niin kuin tänään. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja ulkoilen jossain sopivassa välissä. Kävin tänään äitini kanssa kukkakaupassa ostamassa kukkia sekä kotiin että mökille.

Toukokuinen lauantaipäivä mökilläLauantai 20.05.2023 23:59

Tänään on lauantai. Kävin ulkoilemassa tänään mökillä. Ulkoilu aurinkoisessa kevätsäässä tuntui ihanalta ja upealta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Plussakelillä kävelen ja juoksen varovasti. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Kävin toissapäivänä treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on vaihtelevaa, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi riistakeittoa. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää lauantai-illan jatkoa. Nyt alkaa pikkuhiljaa tulla kevät, jos sää jatkuu tällaisena niin kuin tänään. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja ulkoilen jossain sopivassa välissä. Kävin tänään uimassa ja tekemässä pihatöitä mökillä.
Tänään on perjantai. Kävin ulkoilemassa illalla kello 18:20 aikaan. Ulkoilu aurinkoisessa kevätsäässä tuntui ihanalta ja upealta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Plussakelillä kävelen ja juoksen varovasti. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Kävin eilen treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on vaihtelevaa, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kalaa, kasviksia ja perunamuusia. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää perjantai-illan jatkoa. Nyt alkaa pikkuhiljaa tulla kevät, jos sää jatkuu tällaisena niin kuin tänään. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja ulkoilen jossain sopivassa välissä. Kävin tänään lenkin jälkeen ruokakaupassa ostamassa itselleni eväitä ja syömistä. Tyhjensin kanervat parvekkeelta ennen lenkille lähtöä ja vein pyykit vanhemmille.

HelatorstaiTorstai 18.05.2023 23:58

Tänään on torstai. Kävin ulkoilemassa illalla kello 20:40 aikaan. Ulkoilu aurinkoisessa kevätsäässä tuntui ihanalta ja upealta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Plussakelillä kävelen ja juoksen varovasti. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Kävin perjantaina treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on vaihtelevaa, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kalaa, kasviksia ja perunamuusia. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää torstai-illan jatkoa. Nyt alkaa pikkuhiljaa tulla kevät, jos sää jatkuu tällaisena niin kuin tänään. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja ulkoilen jossain sopivassa välissä. Tänään oli aika kylmä ilma ulkona.

Toukokuinen keskiviikkopäiväKeskiviikko 17.05.2023 23:56

Tänään on keskiviikko. Kävin ulkoilemassa päivällä kello 17:50 aikaan. Ulkoilu aurinkoisessa kevätsäässä tuntui ihanalta ja upealta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Plussakelillä kävelen ja juoksen varovasti. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Kävin perjantaina treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on vaihtelevaa, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi lihapullia ja perunamuusia. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää keskiviikko-illan jatkoa. Nyt alkaa pikkuhiljaa tulla kevät, jos sää jatkuu tällaisena niin kuin tänään. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja ulkoilen jossain sopivassa välissä. Tänään oli aika kylmä ilma ulkona.

Toukokuinen tiistaipäiväTiistai 16.05.2023 23:57

Tänään on tiistai. Kävin ulkoilemassa päivällä kello 17:50 aikaan. Ulkoilu aurinkoisessa kevätsäässä tuntui ihanalta ja upealta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Plussakelillä kävelen ja juoksen varovasti. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Kävin perjantaina treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on vaihtelevaa, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kaalikääryleitä japerunoita. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää tiistai-illan jatkoa. Nyt alkaa pikkuhiljaa tulla kevät, jos sää jatkuu tällaisena niin kuin tänään. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja ulkoilen jossain sopivassa välissä. Kävin tänään lenkin jälkeen ruokakaupassa ostamassa itselleni eväitä ja syömistä.

Viikko 20Maanantai 15.05.2023 23:59

Tänään on maanantai. Kävin ulkoilemassa päivällä kello 17:45 aikaan. Ulkoilu aurinkoisessa kevätsäässä tuntui ihanalta ja upealta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Plussakelillä kävelen ja juoksen varovasti. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Kävin perjantaina treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on vaihtelevaa, kun lämpötila on päivällä plussalla ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi keittoruokaa ja savulohipastaa. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää maanantai-illan jatkoa. Nyt alkaa pikkuhiljaa tulla kevät, jos sää jatkuu tällaisena niin kuin tänään. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja ulkoilen jossain sopivassa välissä. Kävin tänään pyörälenkillä Laulurinteellä ja Kanervalassa.