IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Aurinkoinen sunnuntaipäiväSunnuntai 30.07.2023 23:58

Tänään on sunnuntai ja heinäkuun kolmaskymmenes päivä. Kävin ulkoilemassa tänään kello 20:00 aikaan. Ulkoilu aurinkoisessa säässä tuntui mukavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa kesästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on keväistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi pastaa, kananjauhelihakastiketta, raejuustoa, kasviksia ja suolakurkkua. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää sunnuntai-illan jatkoa ja uutta viikkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Kävin tänään lenkillä Kanervalassa. Huomenna alkaa arki ja huomenna on heinäkuun viimeinen päivä.

Sateinen lauantaipäiväLauantai 29.07.2023 23:56

Tänään on lauantai ja heinäkuun kahdeskymmenesyhdeksäs päivä. Kävin ulkoilemassa tänään kello 19:40 aikaan. Ulkoilu sateisessa säässä tuntui kamalalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa kesästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on keväistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kalaa, perunoita, salaattia, kermaviilikastiketta ja punajuuria. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää lauantai-illan jatkoa ja uutta viikkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Kävin tänään lenkillä Laulurinteellä ja sen läheisyydessä.

Sateinen perjantaipäiväPerjantai 28.07.2023 23:58

Tänään on perjantai ja heinäkuun kahdeskymmeneskahdeksas päivä. Kävin ulkoilemassa tänään kello 20:30 aikaan. Ulkoilu todella lämpimässä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa kesästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on keväistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi puuroa. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää perjantai-illan jatkoa ja uutta viikkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Kävin tänään lenkin aikana ruokakaupassa ostamassa itselleni eväitä ja syömistä. Autoin äitiä tänään kantamaan tavaroita varastostani, kun minun vanhimman siskoni kaveri menee Kuopioon viikonloppuna ja kävin äitini kanssa tullessa ruokakaupassa.

Aurinkoinen torstaipäiväTorstai 27.07.2023 23:50

Tänään on torstai ja heinäkuun kahdeskymmenesseitsemäs päivä. Kävin ulkoilemassa tänään Lohjalla, kun kävimme keräämässä vadelmia. Ulkoilu todella lämpimässä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa kesästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on keväistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi jämiä. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää torstai-illan jatkoa ja uutta viikkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Menen huomenna käymään ehkä kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja syömistä.

Aurinkoinen keskiviikkopäiväTorstai 27.07.2023 01:01

Tänään on keskiviikko ja heinäkuun kahdeskymmeneskuudes päivä. Kävin ulkoilemassa tänään Berliinissä, kun kävelimme Alexanderplatzilla, Hauptbahnhofilla ja Kadewella. Ulkoilu todella lämpimässä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa kesästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on keväistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi jämiä. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää keskiviikko-illan jatkoa ja uutta viikkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Menen huomenna katsomaan vadelmia Lohjalla.

Pilvinen tiistaipäiväKeskiviikko 26.07.2023 00:32

Tänään on tiistai ja heinäkuun kahdeskymmenesviides päivä. Kävin ulkoilemassa tänään Berliinissä, kun kävelimme Charlottenburgin linnassa, Kurfürstendamilla Alexanderplatzilla. Ulkoilu todella lämpimässä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa kesästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on keväistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi dönerkebabia. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää tiistai-illan jatkoa ja uutta viikkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Katson huomenna nähtävyyksiä Berliinissä ja huomenna lähdemme takaisin Suomeen.

Viikko 30Tiistai 25.07.2023 00:05

Tänään on maanantai ja heinäkuun kahdeskymmenesneljäs päivä. Kävin ulkoilemassa tänään Berliinissä, kun kävelimme East Side Gallerylla, Friedrichstraßella. Checkpoint Charliella ja Alexanderplatzilla. Ulkoilu todella lämpimässä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa kesästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on keväistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi McDonaldsissa. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää maanantai-illan jatkoa ja uutta viikkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Katson huomenna nähtävyyksiä Berliinissä.

Vaihteleva sunnuntaipäiväMaanantai 24.07.2023 00:25

Tänään on sunnuntai ja heinäkuun kahdeskymmeneskolmas päivä. Kävin ulkoilemassa tänään Berliinissä, kun kävelimme Zoologischer Gartenilla, Denkmal für die ermordeten Juden Europasilla, Brandenburgin portilla ja Ostbahnhofilla. Ulkoilu todella lämpimässä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa kesästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on keväistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi eläintarhassa leipää ja vettä. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää sunnuntai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja menen äitini kanssa nuorimman siskoni luokse yöksi. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Katson huomenna nähtävyyksiä Berliinissä.

Lämmin lauantaipäiväSunnuntai 23.07.2023 00:40

Tänään on lauantai ja heinäkuun kahdeskymmenestoinen päivä. Kävin ulkoilemassa tänään Berliinissä, kun kävelimme Alexanderplatzilla ja Ostbahnhofilla. Ulkoilu todella lämpimässä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa kesästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on keväistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi subway-ravintolassa leipää. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää lauantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja menen äitini kanssa nuorimman siskoni luokse yöksi. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Katson huomenna nähtävyyksiä Berliinissä.

Vaihteleva perjantaipäiväPerjantai 21.07.2023 23:51

Tänään on perjantai ja heinäkuun kahdeskymmenesensimmäinen päivä. Kävin ulkoilemassa tänään kello 11 aikaan, kun kävelimme äitini kanssa junaan. Ulkoilu todella lämpimässä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa kesästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on keväistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi savulohi-pestopastaa. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää perjantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja menen äitini kanssa nuorimman siskoni luokse yöksi. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Olen huomenna lähdössä reissuun Berliiniin.