IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Talvinen lauantaipäiväLauantai 20.01.2024 23:57

Tänään on lauantai ja tammikuun kahdeskymmenes päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävin äitini kanssa ruokakaupassa. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kanamakaronilaatikkoa ja salaattia. Hyvää lauantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Tänään kävin kävelyllä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä. Minulla ja vanhemmilla oli riitaa siitä, että kuinka paljon minä kulutan rahaa nettitilauksiin. He käskivät minun lopettamaan tuon nettitilaamisen kokonaan ja siitä minä suutuin heille.

Talvinen perjantaipäiväPerjantai 19.01.2024 23:57

Tänään on perjantai ja tammikuun yhdeksästoista päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 19 jälkeen. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi borssikeittoa. Hyvää perjantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Tänään kävin kävelyllä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Kävin tänään myös parturissa. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä. Minulla ja vanhemmilla oli riitaa siitä, että kuinka paljon minä kulutan rahaa nettitilauksiin. He käskivät minun lopettamaan tuon nettitilaamisen kokonaan ja siitä minä suutuin heille.

Talvinen torstaipäiväTorstai 18.01.2024 23:55

Tänään on torstai ja tammikuun kahdeksastoista päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävelin töihin ja takaisin. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Hyvää torstai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Tänään kävin kävelyllä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä. Minulla ja vanhemmilla oli riitaa siitä, että kuinka paljon minä kulutan rahaa nettitilauksiin. He käskivät minun lopettamaan tuon nettitilaamisen kokonaan ja siitä minä suutuin heille.

Talvinen keskiviikkopäiväKeskiviikko 17.01.2024 23:58

Tänään on keskiviikko ja tammikuun seitsemästoista päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävelin töihin ja takaisin. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Hyvää keskiviikko-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Tänään kävin kävelyllä keskustassa. Kävin tänään myös ruokakaupassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä kello 10:30-14:30. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä.

Talvinen tiistaipäiväTiistai 16.01.2024 23:59

Tänään on tiistai ja tammikuun kuudestoista päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävelin töihin ja takaisin. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Hyvää tiistai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Tänään kävin kävelyllä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä kello 10:30-14:30. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä.

Viikko 3Maanantai 15.01.2024 23:56

Tänään on maanantai ja tammikuun viidestoista päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävelin töihin ja takaisin. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Hyvää maanantai-illan jatkoa ja uutta viikkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Tänään kävin kävelyllä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä kello 10:30-14:30. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä.

Talvinen sunnuntaipäiväSunnuntai 14.01.2024 23:58

Tänään on sunnuntai ja tammikuun neljästoista päivä. Kävin tänään hiihtämässä kello 14:50 aikaan. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi nakkikastiketta ja nuudelia. Hyvää sunnuntai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Tänään kävin hiihtolenkillä Mehtimäellä. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä kello 10:30-14:30. Huomenna minulla on myös saksan tunti. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä.

Talvinen lauantaipäiväLauantai 13.01.2024 23:57

Tänään on lauantai ja tammikuun kolmastoista päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 18:15 aikaan. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kala-kasviskiusausta. Hyvää lauantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Tänään kävin kävelyllä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä.

Talvinen perjantaipäiväPerjantai 12.01.2024 23:53

Tänään on perjantai ja tammikuun kahdestoista päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävelin äitini kanssa ruokakauppaan. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kalapihvejä ja kasviksia. Hyvää perjantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Tänään kävin kävelyllä keskustassa ja laitoimme isäni kanssa sukset valmiiksi, jos lähden joku päivä hiihtämään. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä.

Talvinen torstaipäiväTorstai 11.01.2024 23:53

Tänään on torstai ja tammikuun yhdestoista päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävelin töihin ja takaisin. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Hyvää torstai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Tänään kävin kävelyllä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä.