Tämä on totta. Viimeinen kuukausi elämästäni.
22.12.2012:
Olin Lahden Amarillo:ssa tapaamassa vanhaa koulututtuani.
Siinä samassa pöydässä istui myös hänen pikkuveljensä,
ja eräs nainen. Siinä iltaa istuttiin, naureskeltiin ja käytiin
välillä ajelemassa autollani. Loppuillasta jouduin poistumaan
hakemaan Orimattila:sta tuttujani, jolloin kysyin tältä naiselta
puhelinnumeroa. Pari päivää myöhemmin soitin alkuillasta tälle
kyseiselle naiselle ja pyysin, etää voisinko tulla kahville.
Pari kertaa ehdin käydä kahvilla siinä viikon sisään, kunnes
eräällä kerralla keskellä yötä hän ilmoitti että minun pitää poistua.
Ihmettalin ja kysyin syytä, hän ilmoitti että hänen miehensä on tulossa
kotiin. Tästä hämmästyneenä lähdin kotiin. Seuraavana päivänä tapahtuneen jälkeen hän ilmoittaa olevansa sinkku. No siinä taas viikko
kului ja hän ehti nähdä sinä aikana minun porukat, saunottiin yhdesssä
ja puhuttiin yhteisestä elämästä, ajeltiin kavereiden kanssa ja pidettiin
hauskaa. Kaikki kummiskin muuttui uutena-vuotena, kun olimme yhdessä porukoillani, hän ilmoitti että vie lapsensa nyt äitilleen ja
saa näin ollen vapaata ja pääsee myös viettämään uutta-vuotta.
No sinä iltana en juonut yhtään, vaan lähdin tutuilleni kuskiksi.
Kyyditsin kahta naista ja heidän miehiään. Kesken iltaa toinen miehistä halusin mennä perimään velkojaan läheltä paikkaa jossa
myös minun naiseni asui. ihmettelin tätä suuresti, mutta puolen tunnin päästä tästä miehet tulivat takaisin autolle. Noin 2:en aikaan illalla lopetin kuskin hommat ja hain naiseni pois baarista, ja kyselin häneltä miten hänen iltansa on mennyt. Hän sanoi tavanneensa kaksi miestä alkuillasta ja sitten hän meni baariin. Selvisi sinä iltana että nämä kaksi miestä oli samat kaksi miestä, jotka oli juuri olleet kyydissäni. Sovittiin tapahtunut, mutta se jäi vaivaamaan minua silti.
Uuden-vuoden jälkeen kaikki taas meni aivan loistavasti, suhteemme kukoisti, tai ainakin luulin niin. Kaikki muuttui viikko sitten, kun tämän naisen auto alkoi hajoilla. Hän alkoi soitella tälle miehelle, joka oli uutena-vuotena mennyt moikkaamaan naistani. No ajattelin tietenkin että kaikki oli pelkkää autonkorjausta. Mutta näin ei tainnut olla, sillä tämä kyseinen nainen alkoi kiukutella minulle ihan yllättäen, ja jätti vastaamatta minulle ja niin eespäin. No viime yönä oli kaikelle tälle viimeinen PISTE. Sillä olin eilen baarissa Lahdessa, ja siitä lähdin sitten 3 aikaa liikenteeseen ja ajattelin jostai kumman syystä ajaa naiseni pihan kautta. No kun pääsin kyseiseen pihaan niin mitä löysinkään: SEN VITUN KUSIPÄÄ MIEHEN AUTON!...No selvis kaikki, eli nyt tuntuu siltä että ei tunnu miltää!...Kiitos kaikille jotka jaksoivat lukee,,,joo o,,,mut hei OLEN SINKKU, Ja pysyn SELLAISENA!