IRC-Galleria

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, me äkkiä huuhtelemme tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmean aineen pois: ensteksi kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on estetty. Kun silmää kirjelee minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan… Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset jatkuvasti kertovat meille, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ”epäsivistyneet” ihmiset, heidän tietämättäkään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruuansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litran Fairyä?!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asvaltille ja vahingoitimme polvemme. Mutta silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläimillä testimenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista, Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläin-kokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa, joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide:ä, jokainen tuubi Oral-B:tä, on turhien ja julmien eläin-testausten rahoittamista. Jos ostatte eläintestejä hyväksyvien yrityksen tuotteita, te autatte pysäyttämään ikiajoiksi pikku-veljeidemme hengityksen. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään julmuutta.

Joey Jordison:Keskiviikko 22.10.2008 23:54

Tiina vaan... sanoo:
nouuuu!! tai sen valkoset pellit

Tiina vaan... sanoo:
tai mäen tiiä onko sillä nykyään mustat

kellarihumppa fm sanoo:
emminä tiärä

Tiina vaan... sanoo:
mä otan tosta pellistä ny selvää

kellarihumppa fm sanoo:
okei. tiina selvittää ja sit sä petyt, kun joku hikipedia on valehdellu sulle, kun keikalla huomaatki, et sen pellit on KUKERTAVAT!

Tiina vaan... sanoo:
oo hilijaa

kellarihumppa fm sanoo:
ei... ne on sellaset kirkkaan turkoosit

kellarihumppa fm sanoo:
sellaset mitä oli joskus 80-luvulla

kellarihumppa fm sanoo:
ja niissä on pinkkejä vauhtiraitoja

kellarihumppa fm sanoo:
ja sen kapuloiden tilalla on tikkarit

kellarihumppa fm sanoo:
sellaset isot

kellarihumppa fm sanoo:
ja se nuolee niitä välillä

Please :DTiistai 21.10.2008 22:28

Ole kiltti ja kirjota kommentti, jossa on muisto susta ja musta, vaikka emme edes puhuis usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan susta.
Warning:

The music of Marilyn Manson may contain messages that will kill god in your impressionable teenage minds.
As a result, you could be convinced to kill your mom & dad and eventually in a hopeless act of suicidal 'rock and roll' behaviour you will kill yourself.
So please burn our records while there's still hope

Mä haluun lintsille!Torstai 09.10.2008 19:47

En tiiä pitääkö enää paikkaansa mut kummitusjunas on ainaki ollu Mansonin musiikkia ja kuva tms lopussa :DD

Pitää sit vissiin mennä sinne Powerparkkiin ens kesänäki töihin nii pääsee ilmaseks xD

Lennä, lennä lepakko...Torstai 09.10.2008 19:03

Awwww... Repesin kyllä samalla :D Ihana <3

Älkääkä luulkokaan että mä tähän mitään linkkiä pistäisin, koska siitä vittuilusta ei tulis loppua xD


Ja rispektii sille joka täs pysy mun ajatuksenjuoksus mukana :P
Kiva piisi, rupes soimaan pääs :P

http://www.youtube.com/watch?v=Xj4a9ot57qc

Älkää sitte vääntäkö tästä mitään syvällistä, se on vaan hyvä piisi :D
"Jokelan abeille ehkä hyvitystä Kauhajoen takia


Jokelan lukion abiturientit voivat saada hyvitystä arvosanoihinsa Kauhajoen tapahtumien vuoksi, kertoo sanomalehti Keski-Uusimaa.

Mahdollisuus koskee Kauhajoen kouluammuskelua seuranneena päivänä reaalin kirjoituksiin osallistuneita. Hyvitystä saattaa tulla rajatapauksissa yhden arvosanan verran ylöspäin.

Jokelan lukio kirjelmöi Ylioppilaslautakunnalle, jotta tämä ottaisi abiturienttien kovat kokemukset huomioon arvosanoja antaessaan. Kauhajoen tapahtumat ovat saattaneet erityisesti häiritä jo Jokelan tragedian kokeneita opiskelijoita."


No justiinsa joo! Mihinkä helvettiin tää maailma on menos jos pitää ruveta lellimään joka saatanan ihmistä jolle on jotai traagista sattunu! Aivan täysin turhaa paapomista!

Toi vie oikeesti pohjan koko helvetin systeemiltä! Ne jotka on oikeesti lukenu niska limas, on ne jotka tästä kärsii ku laudatureita jaetaan puoli-ilmaseksi! Jokelan tyypit saa lisäpisteitä -> pisterajat nousee -> muiden arvosanat huononee (ei ehkä kovin dramaattisesti, mut esim. pääsykokeis jokanen alkupiste merkkaa)...

Enkä jaksa uskoo että Jokelan abit olis ainoita jotka on joutunu jonkinlaisten tunteiden vallas joskus kirjotuksiin menemään!

Sitäpaitsi maailma ei siihen kaadu jos ne kirjotukset on sattunu huonosti menemään, käy sitte uusimas, en usko että kenenkään talouskaan siitä kärsii....

Voin sanoo että vituttais jos olisin vielä abi.

MesesMaanantai 06.10.2008 03:52

Tiina sanoo:
kello on kohta yks. oisko se nukkumishommat kohta?

Tiina vaan... sanoo:
voi perkele vois olla :P menny aivan ylinopeeta taas...

Tiina sanoo:
joo, meillä on ihan käsittämättömän kiihkeä suhde, ku pitää yökauden höpöttää

Tiina vaan... sanoo:
niinpä, täs mitää miehiä tarvita xD

Tiina vaan... sanoo:
sit kerkee enää tekemää mitää jos tos vielä joku vieres roikkuu

Tiina sanoo:
joo, voin ilmottaa samantien, että olen käsittämättömän mustasukkainen tapaus ;)