IRC-Galleria

_Rausku

_Rausku

U wanna run that by me again?

Ai niin..Keskiviikko 15.02.2006 04:50

Ja se vitun ystävänpäivä. Amerikkalaiset ne osaavat pilata yhden hyvän päivän vuodesta (no, oikeastaan Halloween on toinen, mutta puretaan sitä angstia sitten syksymmällä). On ihan käsittämätöntä, kuinka jonkun positiiviseksi tarkoittama idea voi kasvaa sellaisiin mittasuhteisiin, että loppujen lopuksi kyseinen ajatus tuottaa enemmän pahoinvointia kuin sitä iloa ja valoa. Ystävänpäivä on nykyisin Suomessakin halipusukukkasuklaapinkkiällötyspuudelipäivä. Ja suurin osa suomalaisista istuu kotona ja ahtaa sisuksiinsa niitä samoja pinaattilettuja kuin viimekin viikolla tähän aikaan. Ainoa ero edellis- tai seuraavaan viikkoon on itsesääliin lipsumisen suuri mahdollisuus.

Ystävänpäivän ideaali käsittääkseni olisi se, että jokaisella olisi kainalossaan joku halittavan oloinen tapaus, jonka kanssa käytäisiin ensin rusettiluistelemassa posket punakoiksi, ja sitten rentouduttaisiin Big Bearin vuoristomajalla takkatulen äärellä viiniä nauttien ja toista silitellen. Mutta kannattaako ruusunpunaisia haaveita kansalaisille syöttää? Varmasti, jos markkinavoimilta kysytään. Paitsi kaupoissa, myös mielenterveyspalveluiden päivystysosastolla ystävänpäivä näkynee ruuhkautumisena. Mihin suuntaan ollaankaan matkalla...?

Myönnän. Olin markkinoinnin uhri. Käytin ulkoillessani vaaleanpunaista kaulahuivia, normaalin tumman lilan sijasta. Illalla söin itse tekemääni kermaista vadelmarahkaa yksin sohvalla, päälläni iso kauhtunut teepaita. Säälittävin osuus oli mielestäni se halvatun kermarahka.

http://70.86.201.113/imageserv2/temporary/PBF013ADAdmiralSchlork.html <-Hmph. Juuri niin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.