IRC-Galleria

"Ja elämä on helppoo
silloin kun on joku josta pitää kii
ei tarvitse mennä nukkumaan
itkeäkseen itsensä unelmiin..."

Niinpä niin.. Illasta toiseen, vuodesta seuraavaan tämä vanha Dingon klassikko saa baaritiskien humalaiset itkun partaalle. Tänä iltana sitä laulettiin Kaarlessa, koko huonon äänentoiston ja täyden suomipop-osaston voimin. Niitä kauluspaitapellejä ei tule ikävä.

Surullisinta tavallisessa baari-illassa lienee se, kun ihmiset aidosti tarkoittavat laulamiensa biisien sanoja. Levoton tuhkimo on eräs aivottomaan itsesääliin tuudittavista, perisuomalaisista ruikutuksista. Levoton tuhkimo on se, joka saa keski-ikäisen, humalaisen vakioasiakkaan nojaamaan baaritiskiin ja muistelemaan hukkaanmennyttä nuoruuttaan, ja mahdollisesti vaivaamaan asialla vieressä batterya ostavaa bilettäjää. Jos ravintolassa halutaan saada jengi tunteilemaan vailla itsekontrollia, niin soittakaa tämä. Tämä ja George Michaelia.

Olen sinkku, ja vieressäni sängyssä lojuu 22 vuotta vanha, resuinen, vaaleanpunainen nalle. Mutta minä en tänäkään yönä itke. Repikää siitä huumoria.

No sainhan minäkin sitten aloitettua opiskelun kevätlukukaudella. Bileputkesta välipäivän pitäneenä huomasin, että ennen puoltapäivääkin pääsee sängystä ylös. Raahauduin siis aamulla puoliunessa opiskelijakirjastoon. Sinne päästyäni armas ystäväni soitti ja kertoi, että skippaa lukusessiomme sairauteensa vedoten. How convenient.

Istuin kuitenkin lukusaliin kirjani kanssa, eiliset letit hapsottaen. Ei niin aikaisin jaksa tukkaa kammata... Luin kolme sivua, ja totesin, että työmoraalini on kuin koalalla. Ainoa toimiva motiivi tuskartelulle on mielihyvä, tai raha, eikä Lasaruksesta Leipäjonoihin -kirjan pänttääminen tuota kumpaakaan.

Lähettelin siis tunnin verran tekstiviestejä kavereiden kanssa, nukahtelin välillä, ja totesin sitten olleeni tarpeeksi ahkera tälle päivälle. No, todellisuudessa, eihän se ihan tuntia ollut, mutta istuin lukusalissa ainakin puoli tuntia, sen vannon! Kotimatkalla olin hyvin käytännöllinen ja järkevä: kävin valmiiksi kaupassa. Tänään lähdetään taas ulos, ja muutama siideri on siis syytä ottaa mukaan, varsinkin jos joudun tyttöjen kanssa johonkin R&B-helvettiin heiluttelemaan takamustani. Sitä ei selvinpäin kestä. Jotenkin oli kyllä aika rappiollinen olo käydä keskellä kirkasta päivää hakemassa viinaa. Vaikka eihän siideri mitään pahaa tarkoita. Vai alkaako opiskelijan huono omatunto sittenkin löytyä?? ...nääh.

Eräs R&B:hen hurahtanut ystäväiseni totesi suosikkimusiikkityylistään silmät kirkkaina, että "once you go black, you never go back"... Lausahduksen kanssa voin olla täysin yksimielinen, mutta R&B:n kanssa sillä ei ole mitään tekemistä... Käväisin viime vuoden puolella baarissa turkoosissa topissa, ja olin kuin mikäkin keisaripingviini tekorusketuksessa. .."never felt so out of place..." Päätin, että moista tyylirikkoa ei enää tapahdu, kun luottaa siihen, mikä on oikein ja kohtuullista: mustaa. Ja farkkua. Ja hopeiset korut.


But on the telephone line I am anyone
I am anything I want to be
I could be supermodel or Norman Mailer
and you wouldn't know the difference
On the telephone line I am any height
I am any age I wanna be
I could be a caped crusader
or space invader
And you wouldn't know the difference
Or would you?

-Savage Garden: Santa Monica-

Elämänrytmi hakusessa.. Tänään raahasin selkä vääränä vanhoja Hesareita alakerran paperinkeräykseen. Kun laskeuduin kolme kerrosta portaita selkä krampissa ja eteeni näkemättä, pohdin, miksi ylipäänsä tilaan mokomaa lehteä. Yleissivistystä, niinhän se ajatus oli.

Myönnän, että saattaisi olla hyvinkin yleissivistävää lukea kyseinen aviisi joka aamu, mutta realismia kehiin. Ehdin lukea vain muutaman lehden viikossa, viime aikoina en sitäkään. Käytän sanomalehtiäni alustana kynsiä lakatessa, ettei pöydän maali sotkeennu. Ja kyllä siihen touhuun riittäisi hyvin jokaviikkoinen Kirkko ja Kaupunkikin. Tai Alueuutiset, joita joku lappaa postiluukustani sisään, vaikken koskaan ole kyseistä painotuotetta avannut saati kaivannut.

Siitä on sivistys kaukana, kun sanomalehdet on aika viedä kierrätykseen. Tässä vaiheessa eteiseen on kasaantunut epämääräinen mutta valtava kasa paperia, ja kirosanat, hapesta nyt puhumattakaan, loppuvat kesken, kun pinoa yrittää nostaa.

Pitäisi varmaan laittaa oveeni lappu, joka kertoisi postikusteille, että mainoksia ja ilmaisjakelulehtiä ei tähän huusholliin kaivata. Toistaiseksi kuitenkin säälin lehdenjakajatyttöjä ja-poikia; Mahtaisi olla inhottavaa kiivetä lehtikasan kanssa ylimpään kerrokseen (ei hissiä!) vain huomatakseen, että ovessani on kieltokyltti...

Ja aiheesta kukkaruukkuun: yskäni on entisenlainen, ja kahden viikon kuluttua on kisat. Nyt on syytä alkaa treenata kunnolla, vaikka vain toinen keuhko toimisi. Viime viikolla jouduin statistin rooliin, mutta nyt ei enää ole varaa olla puolikuntoinen. Joensuussa aion suoriutua urakasta nolaamatta itseäni tai joukkuettani mmm.. enempää kuin tyyliin kuuluu.

Hyvä mieli. Kerrankin.

Oli pakko kirjoittaa. Ihan lyhyesti vain, sen jälkeen lähden tapaamaan rakkaita tyttöjäni. Täytyy sanoa, että välillä vaan tulee niin älyttömän hyvä mieli. Koska useimmiten mielentila muuttuu huonompaan suuntaan, on syytä mainita kun käy näinpäin.

Hyvää musiikkia suurella volyymilla, laulamista niin paljon kuin keuhkot kestää ja sielu sietää. Olen jutellut hyvän aikaa ystävieni kanssa netissä, ja vaikka kaikki olemme väsyneitä, olemme silti lähdössä ulos -juttelemaan ja ottamaan siiderit. Osaisinpa sanoa useammin että mulla on noin upeat ystävät. Rakastan ihan jokaista tytöistäni. Miten me ollaan tutustuttu pikkuhiljaa ja ystävystytty.. Näiden tyttöjen kanssa toivottavasti höpötellään vielä kiikkustuolissakin.

Hurr.. Meikäläinen on aina myöhässä. Joulut on jo ohi ja meikäläisellä on nyt vasta olo hyvä lämmin ja hellä... :D

Se ei pelaa joka pelkää.. Ja mä en pelkää enää. Ei pelota. Bring it on!! Havuja perkele!

Hmm. Alkuvuosi on sujunut enemmän tai vähemmän karaoken ja baarien keskellä, joten tipaton tammikuu jäänee tältä vuodelta toteutumatta.... Se ei haittaa, koska normaalisti baareissa joikhaaminen ja ryypiskely on omalta osaltani hyvin vähäistä. Vältän moraalisen krapulan myös sillä, etten tavoistani poiketen ole tehnyt ainoatakaan uudenvuodenlupausta...

Viimeisimmälläkin karaokekeikalla eilen illalla pysyttelin Coca-Cola Companyn ylikansallisten tuotteiden nautiskelussa ja nautin sosialisoinnista. Selkeä hyöty tästä oli, että pääsin autoilemaan kotiin, ilman öisiä bussipysäkkejä ja taksijonoja. Oli muutenkin kivaa olla pitkästä aikaa Hannen kanssa ulkona jossakin, rennosti ilman kiirettä.

Taas ajatukset kiertää kehää ja tekisi mieli puhua enemmän kuin omistan sanavarastoa. (Omistaako kukaan koskaan käyttämiään sanoja?) Kirjoittamisesta ei vatsakipuisena (eiliset kokikset??) meinaa tulla mitään, kai aivotkin vähän jumittavat valvomisesta.

Olen siis nyt sinkku. Miltä sinkkuelämän pitäisi tuntua? Onko olemassa jotakin koodistoa, jota toteuttamalla voisin nyt lukeutua hyväksyttyjen ihmisten joukkoon yhteiskunnassamme? Suoraan sanoen ajattelen siis, että olen vapaa ja näen, että jokainen tsäänssi on mahdollisuus (quote: Matti Nykänen). Olen hieman sekaisin uudesta olomuodostani, mutta olen optimistinen. Mutta onko näin luvallista sanoa? Olisiko korrektia pitää jonkinmoinen suruaika, muistella vanhoja aikoja ja halia pehmoleluja kyynel silmäkulmassa?

Enpä taida. Eromme oli ennalta-arvattava, olemme puhuneet ja samaa mieltä aiheista. Vaikka seurustelusuhteen lopettaminen on aina rankka päätös. Ei sitä kuitenkaan kaunistelemalla vähempää kipeäksi saa. Voin edelleen pitää M:stä ihmisenä erittäin paljon. Kunnioitan niiiin monia asioita hänen persoonassaan ja olemuksessaan. Ja jos vielä rohkeasti laskisin itsenikin hyväksi ihmiseksi... Niin voisin tulla siihen lopputulokseen, että aina hyvätkään ihmiset eivät sovi yhteen. Vaikka kuinka hyviä yksilöitä olisivat.

...Valheet ja tuska nyt päästää mut pois,
Yhden pyynnön jos mulle nyt sois.
Että tuulet puhaltais, sadepilvet poistais
Valaisin tän maan, ja uusi aika koittaa
että tuulet puhaltais, uuden mahdollisuuden sais...

-Idols, Tuulet Puhaltaa-

Voi saatana.
Vuosi on vaihtunut, ja mikä on meininki?

Univelkaa on noin 24 tuntia, poikaystävän kanssa tuli ero aamulla, keuhkoputkentulehdus on muuttunut yskäksi, ja kaveri on laittanut Irc-Galleriaansa kuvan mun jättimäisestä perseestäni, kun kyykin lattialla uudenvuodenaattona ja pelaan juomapeliä. Lisäksi maksoin juuritulleella opintolainalla satojen eurojen laskut, ja sinne meni rahat jotka ajattelin laittaa uuteen sänkyyn.

Vittu että on surkee olo. Ei pysty olee pirtee eikä edes tekotaiteellinen kuten yleensä. Hengitys rahisee ja kuuntelen pimeessä kämpässäni kellon raksutusta. Pitäis tiskata, koska keittiössä ei enää mahdu kävelee. Syödä ei voi, ku ei oo lautasia eikä haarukoita puhtaana. Kyllä, mä oon niin neiti et suoraan purkista ei syödä. Eikä sormin.

Onneks ero oli sentään sopuisa, välit on hyvät eikä oo tarvinnu huutaa yhtään. Ehkä me huudettiin (tai siis minä) jo suhteen aikana kaikki mitä oli huudettavaa. En mä tiiä. Mä oon vaan nyt niin tyhjä.

...Kyllä minä tiedän, kuinka kehomme kietoutuu.
Kyllä minä muistan, kelle ihosi tuoksuu.
Jos tulevatkin vuodet käsiimme
vain rikkoutuu.
En jaksaisi olla, anna mun olla ja unohtaaÂ…
-Stella: Piste-

Hih. Kävin eilen illalla ulkona, ja meksikolaisen ravintolan jälkeen päädyin australialaisen herrasmiehen johdattelemana Kaisaniemen Jone'siin. Siinä hämärässä ja savuisessa pikku kuppilassa laulettiin Karaokea, eikä aikaakaan, kun meikäläinenkin nappasi mikrofonin ja säikäytti pakosalle puolet baarin asiakkaista.

Kuten ystävälleni aamulla kerroin, lauloin ensin Kaija Koota epävireessä, sitten hetken kuluttua Arja Korisevaa vireessä, ja vielä loppuillasta Idolsia kännissä. Hitsssshhi, she fishu-drinkshu oli hyväähh...

Olihan siihen Idols-biisiin puututtava, koska pojat ei osanneet biisin melodiaa... :) Mitä noilta hevimiehiltä ei tietenkään voinut edes odottaa... Meikä tietenkin riisui tässä vaiheessa ritarillisesti viimeiset katu-uskottavuutensa rippeet (sikäli kun Arja Korisevan Enkelin Silmin-biisin jälkeen enää mitään oli jäljellä) ja menin mukaan joikhaamaan, jotta saatiin biisi menemään edes vähän sinnepäin. Mainittakoon, että hevimies lauloi kyllä mahtavasti muutaman muun biisin.. Esimerkiksi uusimman suosikkini Pelimies: "tänä iltana ei tuu N(p)AKKEJA.." :D

Vuosi on melkein loppu.. Sekava vuosi 2005. Ihmissuhdesotkuja ja lämpimiä ystävyyssuhteita. Tässä vaiheessa on hyvä vilkaista taaksepäin, ja todeta, että tämän vuoden jätän ilolla taakseni. Toivon itsekkäästi seesteisempää vuotta 2006. Toivon vain, että osaisin piirtää paremman merkkipaalun. Vanha jää taakse, ja uusi vuosi avautuu eteen. "Uusi vuosi, uudet kujeet" on muokattu versio vanhasta sanonnasta, ja vihdoinkin ymmärrän, että on aika keksiä niitä uusia kujeita. Vanhaan on turha jäädä kiinni, kaikkia muistojaan ei voi raahata mukanaan... Jotain aina jää matkalle, ihmisiä, tunteita, sanoja. Oppisinpa jättämään taakseni hieman enemmän. Kannan mukanani hieman liikaa kritiikkiä, kuulemiani kommentteja. Unohdan liian helposti rohkaisun, kohteliaisuudet ja kiitokset.

Tämän jäädessä vuoden viimeiseksi kirjoitukseksi haluan jakaa kiitokseni kuluneesta vuodesta kaikille niille, jotka ovat jaksaneet olla ystäviäni -vuoden aikana on itketty ja naurettu, vuorotellen, enkä voi väittää olevani helppo ihminen läheisilleni. Kiitokset siis perheelleni, ilman teitä olisin hukassa. Kiitokset rakkaille tytöilleni, joiden kanssa on koettu vaikka mitä, sydänsuruista Hanttubikkiin, pursiseurailloista kisamatkoihin ja makaronilaatikon kotiinkuljetuksiin. Kiitos M:lle maailmankuvani ravistelemisesta ja uskollisesta ystävyydestäsi.. minne tiemme sitten johtaakaan.

Kiitos myös kaikille niille jotka joskus ajattelevat minua hyvällä vaikken kovin usein osaakaan valita puhelimesta juuri teidän numeroanne.

Ja sitten.. Onnellista Uutta Vuotta kaikille!

p.s. hyasintti kuoli. Pitikö sitä kastella??

Kumma kuinka paska musiikki lamaannuttaa luovaa ajattelua. Mikäli taustalla soi huono musiikki, en pysty keskittymään mihinkään. Pakko joko miettiä, mikä siinä oikein mättää, tai laittaa paska pois.

Tällä kertaa päädyin siihen, että paskaa musiikkia ei kuunnella. Inhottaa, kun keskinkertaiset typerykset pääsevät levyttämään biisejä, joita eivät osaa laulaa. Joko laulutaidossa on vikaa, tai sitten omaa ääntä ei osata laittaa soimaan sopivien biisien kanssa, vaan kuvitellaan, että oma ääni sopii biisiin kuin biisiin.. Kuinka moni tulee ajatelleeksi, että siihen, että pystyy levyttämään hyviä biisejä joita soitetaan uudelleen ja uudelleen, tarvitaan myös ripaus tyylitajua? On tiedettävä, minkä tyylistä musiikkia omalla äänellä ja kyvyllä tehdään.

Ehdotan alkajaisiksi, että Idols-Ilkka levyttäisi Jänis istui maassa, ja Puuha-Peten teemalaulun. Celine Dionin yritys on ehdoton virhe. Tiedän toki, että Idols-levy myy ja on tämän hetken kuuminta hottia. Ja olihan se pakko saada joululahjaksi--- juu, näin alas on vajottu tässä yhden hengen hevitaloudessa. Tykkään levyllä soivista biiseistä, ainakin muutamasta. Silti kiukuttaa olan takaa, kun levyltä kuuluu joka kappaleessa, kuinka laulaja on keltanokka, ja levy kasattu pikapikaa vain kuluttajien idols-hysteriaa varten. Onhan joukossa myös hyviä laulajia, mutta he puolestaan ovat valinneet (tai heille on valittu) äänelleen sopimattomia biisejä. Luulevatko levymogulit, että huonosti tehtyä tai huonoista aineksista kasattua (en tiedä kumpaa syyttäisin enemmän) tyhmä kansa vain kuuntelee idols-huumassaan? Turha toivo, rahikaiset..

Ja lopuksi puolustukseni: enhän minä itsekään osaisi laulaa kyseisiä, enkä varmaan muitakaan biisejä yhtään paremmin, lauluni lienee tunneista huolimatta hurjasti heikompaa kuin levyn tehneillä finalisteilla. Mutta minä en osallistunutkaan idols-kilpailuun, jota vielä tähän syksyyn asti pidin laulukilpailuna. Rutinani juontaa juurensa siitä, että olen ihminen, jolla on toimivat korvat. Kuulen falskit äänet, epävireen ja tekniikkavirheet. Eihän sellaista jaksa levyltä kuunnella, uudelleen ja uudelleen. Toivon, että Idolsilla on tälläkin kertaa löydetty nousevia kykyjä, jotka hyvällä ohjauksella saavuttavat tulevaisuudessa mainetta ja kunniaa musiikillisella viihdearvollaan. Niin, musiikillisella. Ei tisseillä, pippeleillä, känneillä, puukotuksilla tai suhdesekoiluilla.

Joulu on ohi, folks...

No niin.. Kaikki on tehty. Ruuat, siivoukset. Tai siis se, mitä siivouksista ylipäänsä tuli, kaiken muun keskellä. Yritin tunkea paperipinkkoja pöytäliinan alle, jotta äidin antama vaaleanpunainen hyasintti pääsisi oikeuksiinsa.

Jäljellä on nautiskelun osuus. Hiljaisuuden osuus. Löydänkö minäkin jälleen hiljaisuuden ja rauhan hetkeksi sisälleni? Jouluevankeliumi on hyvä pitää mielessä. Jumalasuhteestani voidaan olla montaa mieltä, enkä itsekään ole vielä päättänyt, onko Jumala minulle olemassa. Silti jouluaterian aluksi luettava Matteuksen evankeliumi saa kyyneleet silmiin. Siitä huolimatta, että kerronta ei pidä yhtä historiallisten totuuksien kanssa, ainakaan kaikilta osin, se tunnustetaan yleisesti.

Jos meille on todella syntynyt Vapahtaja, joka pelastaa sielumme ikuiseen elämään, on uskominen varman päälle pelaamista. Jos ihminen saa Jumalastaan turvallisuuden ja rauhan tunnetta sieluunsa, ei siinä ole mitään väärää. Vaikka Jumalaa ei sitten olisikaan. Mitä väärää on siinä, että hetken, edes kerran vuodessa, hiljentyy ja muistelee arvojaan?

Joulu on toki kristillisten arvojen juhla, mutta me kaikki voisimme nähdä joulussa puhdistumisen. Lähdetään uuteen vuoteen uudestisyntyneinä. Vahvempina.

"You raise me up
so I can stand on mountain
You raise me up
to walk on stormy seas
I am strong when I'm on Your shoulders
You raise me up ... to more than I can be"
-Josh Groban-

Niin. Ja rauhallista, tunnelmallista ja herkkää joulua kaikille.