IRC-Galleria

poika ajaa lujaa moottoripyörällä 180 km/h
Tyttö: Hidasta, mua pelottaa
Poika: Enkä, tää on hauskaa
Tyttö: Eikä ole. Oo kiltti, tää on liian pelottavaa
Poika: Sano mulle sitten, että sä rakastat mua
Tyttö: Hyvä on, mä rakastan sua. Jarruta !
Poika: Ja nyt halaa mua OIKEIN kovaa
*tyttö halaa poikaa*
Poika: Voitko ottaa pois mun kypärän ja laittaa sen sun päähäs? Mä kyllästyin siihen..

Sanomalehdessä seuraavana päivänä:
"Moottoripyörä törmäsi rakennusta vasten jarrujen vian seurauksena. Samalla hetkellä kyydissä oli kaksi henkilöä, joista vain yksi jäi eloon."

Totta puhuen, matkan puoli välissä poika huomasi jarrujen olevan rikki, mutta ei halunnut tytön tietävän asiasta. Sen sijaan hän pyysi tyttöä sanomaan että tämä rakastaa häntä ja halaamaan tätä viimeistä kertaa. Lisäksi hän käski tytön laittavan kypärän päähän, jotta tyttö jäisi eloon vaikka tämä merkitsi pojalle kuolemaa.

"Jos sinäkin rakastat jotakuta yhtä paljon - kopioi tämä teksti päiväkirjaasi"

Ei kukaan tunne sisintäin, enkä tiedä mihin jäin,
Kätes koskaan ei kantaneet mua.
Sä et enää voi mua opettaa, en sua kuule kuitenkaan, mua et tunne, et itseäs minusta saa, usko vaan.

Mua luulet voivas ymmärtää, olen minä, en vähempää, et voi ottaa ja heittää mua pois.
Ei näin, ei voi oppii elämään, yksin kaikkee selvittää, mä oon ilmaa, en tänne jää!

Jos saan jotain aitoo koskettaa, tyhjän tunteen kadottaa, silloin kenties mä tänne jään, mut jos ei voi uskoo mihinkään, ei voi muuttaa itseään, ehkä silloin mä jäädä voin.

Jos nään mitä muut ei nähdä saa, tiedän että uudestaan, vanhat haavat sä voit parantaa, sä voit mulle kaiken opettaa, jälleen auttaa kasvamaan, muu ei haittaa, jos itseni tuntea saan.

En voi muita miellyttää, ne ei sieluuni nää, kun ne valheita suoltaa, niin mistään en kiinni mä saa, ei ne totuutta kerro ja yksin mä tyhjyyteen jään..

tarina pojasta:

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.
Ajattelin itsekseni: 'Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny.'
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja
jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani.
Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan.
Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon.
Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.
Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä, etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: 'Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen.'
Hän katsoi minuun ja sanoi 'kiitos', hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.
Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä,
miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista.
Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.
Hän vastasi myöntävästi.
Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan,
sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.
Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa.
Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit.
Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.
Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin.
Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.
Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi.
Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.
Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.
Tuli se suuri päivä.
Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin:
'Kuule, hyvin se menee!'
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: 'Kiitos.'
Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. 'Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia,
sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä.
Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle
antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan.'
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja
ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. 'Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa.'
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan.
Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.
Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän viestin päiväkirjaasi, jolloin muutkin voivat lukea tarinan
2) Voit olla kopioimatta tarinaa päiväkirjaasi ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

> 'Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin
jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään.'<

Olit joku joka sai minut rakastumaan
Olit joku joka sai minut nauramaan, ja tuntemaan että merkitsen jotain
Olit joku joka sait minut unohtamaan
Olit joku joka sait minut onnelliseksi..

Olit joku jolle annoin kaiken, silti, mitä minä sain sinulta?

Olit joku joka sai minut pettymään
Olit joku joka sai minut itkemään enemmän kuin kukaan muu, ja tuntemaan ettei millään ole väliä
Olit joku joka sai minut muistamaan
Olit joku joka murskasit kaikki toiveeni, unelmani, odotukseni..

Olit silti joku jota rakastin enemmän kuin ketään muuta..

Kuljen eksyneenä pimeässä, toivon kadottaneena.
Ympärillä on pelkkää hiljaisuutta, etkö kuule kuinka huudan??
Menetin onnen kun sinut kadotin..

Löydän sinut jostain, en lakkaa etsimästä.
En voi unohtaa, kuinka sinua rakastin.
Tarvitsen sinua, ja sinun täytyy tietää totuus, mikä on sisimmässäsi.

Eksyessä pimeyteen, ei tunne toivoa.
Tahdon sinut, kun löydän en enää päästä menemään.
Onnen löydän kuin sinut saan, elän viimein valossa, kun seisot rinnallani.

Missä sinä olet?
Löydän sinut vielä, en lakkaa etsimästä.
Tahdon sinun tietävän totuuden..

Tarvitsen sinua, en päästä enää ikinä katoamaan.
Kun sinut löydän, missä oletkin, kerron totuuden ja saat tietää mitä todella tunnen..

Löydän sinut vielä jostain, en lakkaa etsimästä, koska kuulut minulle, tarvitsen sinua, älä enää katoa minulta, älä enää ikinä...

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein.
Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa.

Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.

Miksi aina haluaa jotain mitä ei saa?
Miksi aina rakastuu väärään henkilöön?
Miksi koskaan ei saa sitä kenet tahtoo?
Miksi kaikki aina satuttaa niin paljon?
Miksi ei pysty vain lopettamaan kaikkea mikä on täyttä paskaa?
Miksi aina on liikaa kysymyksiä, joihin ei löydä oikeaa vastausta??

Mä hän varoitin..
Minä olen se joka kostaa..
Minä olen se joka jää nauramaan kun SINÄ lähdet pakoon totuutta.
Minä olen se joka saan sinut tuntemaan tuskaa..
Saan sinut tuntemaan kaikkea sitä, mitä sinä sait joskus minut tuntemaan..
Saat kokea saman tuskan, epätoivon, kivun... Kuin mitä minä jouduin takiasi tuntemaan.
Minä olen se joka voi nousta maasta sinua vastaan, ja tehdä sinun elämästäsi helvettiä.
Minähän varoitin..
Minähän sanoin..
Sanoin että kostan..

Nyt se on alkanut rakkaani.

Päivä vaihtuu yöhön, taivas muuttuu punaiseksi/
Aika vaan juoksee, painajaisesta herää todelliseksi/
Antaisin mitä vaan, kun saisin olla onnellinen/
Herätä uuteen aamuun joka oisi mulle täydellinen/
Sydämmessä rakkaudentunne ikuisesti yksinäinen/
Mua seuraa päiväst toiseen demoni kuusi päinen/
Joka yrittää mun sielun, multa varastaa/
Taistelen sitä vastaan, enkä periks aio yhtään antaa/
Mullon liian hyvä sydän tälle pahalle maailmalle/
Kaiken tän tuskan peitän vaan mun kovan kuoren alle/
Oonko onnellinen vai huijaanko teitä hymylläni/
Jonka päiväst toiseen joudun vaan pitään ylläni/
Mun elämä on ku sarjakuvaa kokoajan tapahtuu/
Värejä on paljon, sivut toisensa jälkeen vaihtuu/
Halua uskoa tätä, tää ei voi olla todellista/
Haluan kysyä näänkö koskaan sitä loppua onnellista/



"Onnellinen",
Pettääkö ulkokuori mun, sisälläni huoli oon/
"Oon kai onnellinen",
Mut ei siltä tunnu, niin särkyvää/
"Oon kai onnellinen"
Pettääkö ulkokuori mun, sisälläni huoli oon/
"Oon kai onnellinen, onnellinen"



Oon tunteiden vanki, mullon kahleet kiinni jaloissani/
Joka kerta piinaa, mut viel pysynkö enään ajatuksissani/
Elämä on kovaa, mä tiedän kyllä sen/
Nää kahleet jaloissani vielä joskus katkaisen/
Välillä tuntuu etten kunnolla enään pysty hengittämään/
Sisälläni muistot, jotka arvet sieluuni mun jättää/
Pakko nostaa päätä, katsoo ylöspäin/
Moneen kertaan mietin, miks asioille piti käydä näin/
On niin paha olla, mä oon niin turhautunut/
Kaikki aina ihmettelee miks oon niin masentunut/
Ihmiset tuntee eri tavoin, itse tunnen voimakkaasti/
Siks pienet asiat otan joskus liian raskaasti/
En puhuis rakkaudesta, jos en ois sitä tuntenut/
Ekä kaipais sitä, jos kukaan ei ois sitä multa pois ottanut/
En voi tälle mitään, mä oon vaan tämänlainen/
Ainoo asia mikä mut saa polvilleen on nainen/



"Onnellinen",
Pettääkö ulkokuori mun, sisälläni huoli oon/
"Oon kai onnellinen",
Mut ei siltä tunnu, niin särkyvää/
"Oon kai onnellinen"
Pettääkö ulkokuori mun, sisälläni huoli oon/
"Oon kai onnellinen, onnellinen"




Talutan valjaissa itseeni, paljasjalkaisin kadulla/
Saan omiin rattaisiin kapulan, takii tän tunnekrapulan/
Lapsuuteen mielessäni kun en kapua/
Isän sammuneen alle katulamppujen, kuule en kaatuvan/
Luulen et aamulla, Samaa en tunne APUA/
Taas se sama tunne kapuaa/
Ja syö mut sisältä hajalle, Yli hermoi riistävän rajan/
Se pistää vuotaan kun veitsen viiltävä palanen/
Istun pakkases, syksyn tuulet lehdet on lakasseet, ja lapaset/
on Jäässä ja Hampaaseen/
kohdistuu vihlonta joka liikkuu kohti päätä Mä tapan Sen/
Sade Puskee mut maahan, ja Tuntuu et tukehdun rapaan/
Paska pukeutuu naamaan, Rakeet Tunnen kun Kulkeudun massaan/
Vastatuuli estää mua vahingossakaan kotiin kulkeutumasta/


"Onnellinen",
Pettääkö ulkokuori mun, sisälläni huoli oon/
"Oon kai onnellinen",
Mut ei siltä tunnu, niin särkyvää/
"Oon kai onnellinen"
Pettääkö ulkokuori mun, sisälläni huoli oon/
"Oon kai onnellinen, onnellinen"

Joskus käy niin, että toinen tekee "sen viimeisen virheen", jonka ehkä voi antaa anteeksi, mutta sitä ei voi ikinä unohtaa, ja jossa luottamus menee ehkä iäksi.
Kun noin käy, tuntuu kuin matto vedettäisiin jalkojen alta ja koko maailma hajoaisi.
Sitä ei pysty käsittämään.. Miksi se teki niin? Miksi se teki niin?
Sitä kelaa mielessä koko ajan ja koittaa kehittää mielessään ratkaisua, ja vastausta miljooniin kysymyksiin..
Sitä ei saa mielestä, vaikka kuinka yrittäisi..

Itse koitin unohtaa kolme viikkoa, kunnes tajusin että jos se kerran pettää, pettää toistekkin.
Vanhan viisaus ja ei se siitä miksikään muutu.
Noin se on ja tulee aina olemaan.

En voi antaa anteeksi.
En voi unohtaa.
En voi jatkaa näin enään..

Se on loppu.
Se on ohi.
On aloitettava alusta..

Mutta muista, että minä kostan varmasti.....